Lukupiiriläinen bloggaa : Kirja kuin yllättävä lumimyräkkä eli paljon pohdintaa ja puhumista Lapsen oikeudesta

Minulla oli ilo päästä seuraamaan Itäkeskuksen kirjaston suljettua lukupiiriä. Olen ollut kolme kuukautta vaihdossa Itiksessä Lauttasaaren kirjastosta, jossa vedän lukupiiriä, ja oli todella mukavaa nähdä miten toinen piiri pyörii.

Piirissä käsiteltiin Ian McEwanin romaania Lapsen oikeus, joka herätti varsin vilkkaan keskustelun. Kirja kertoo ylioikeuden tuomari Fiona Mayesta, jolla on edessään kinkkisiä ongelmia.

Yksityiselämässä hänen aviomiehensä haluaisi ryhtyä suhteeseen nuoremman naisen kanssa. Työpaikalla Fionan pitäisi ratkaista hankala juttu, jossa melkein täysi-ikäinen Jehovan todistaja poika kieltäytyy verensiirrosta, joka voisi pelastaa hänen henkensä.

McEwan on arvostetuimpia nykykirjailijoita, eikä suotta, hänen kirjansa ovat hyvin tarkkoja ja kiinnostavia ihmismielen tutkielmia. Hän laittaa henkilöhahmonsa hankalien pulmien eteen ja antaa lukijan seurata, miten hahmon mieli liikkuu asian ympärillä. Lapsen oikeudessa ylioikeuden tuomarin työ tekee kirjasta erityisen kiinnostavan.

Kuinka pysyä objektiivisena? Onko se edes mahdollista?

Lukupiiriläiset olivat enimmäkseen pitäneet kirjasta valtavasti. Kirjan teemat herättivät voimakkaita mielipiteitä Fionan ratkaisuista hänen molemmissa ongelmissaan, ja oli hienoa seurata näin sivistynyttä mutta voimakasta keskustelua.

Hienointa lukupiireissä on juuri se, että vaikka kaikki ovat lukeneet saman kirjan, silti kokemus kirjasta voi olla aivan eri.  Näiden eri kokemusten jakaminen saa katsomaan kirjaa usein ihan uudella tavalla.

Kiitos lukupiirille, että sain tulla mukaan!

Siina

PS. Loistava ja kattava kirjailijaesittely sekä kirjallisuusanalyysi Ian McEwanin teoksista löytyy teoksesta Imperiumin perilliset; esseitä brittiläisestä nykykirjallisuudesta, Avain, 2009

 

Linkit:

Ian McEwan Wikipediassa

Helsingin sanomien arvio kirjasta

Mainokset

Lukupiiriläinen bloggaa : Terveiset Pariisista

 

Joulukuun lukupiirikirjana oli Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen yhteisteos Nainen parvekkeella.

Eppu Nuotio on tunnettu kirjailija: lastenkirjoja, näytelmiä, romaaneja. Hän on saanut useita palkintoja töistään, asuu nykyisin Berliinissä.

Pirkko Soininen on runoilija, toimittaja ja blokkaaja, ja asuu Turussa.

Nainen parvekkeella keskittyy Albert Edelfeltin teokseen La Parisienne ja sen luonnoksiin. Kirjassa etsitään alkuperäisteosta ja luonnoksia jotka ovat Pariisissa.

Kuva: Bukowskis La Parisienne

Kirjan päähenkilöinä ovat Berliinissä asuva dokumenttiohjaaja Salome Virta ja ulkoministeriöstä eläkkeellä oleva A.S. Joenmaa. Myös Joenmaan poika Tuomas ja takautuvasti esillä oleva portinvartijan vaimo Hortense Mullins ovat vahvasti läsnä.

Salome Virta on saanut tehtäväkseen etsiä La Parisienne-teoksen omistajan sekä matkustaa Pariisiin etsimään luonnoksia. Selviää että A.S. Joenmaa omistaa teoksen ja hän ja Salome alkavat vaihtaa sähköposteja maalauksen ja luonnosten osalta. Kirja etenee vauhdikkaasti luonnoksia etsien ja hankaluuksia tulee matkan varrella. Luonnokset löytyvät ja ne dokumentoidaan, näin juoni sitten jatkuu.

Pariisin taloja

Takautuvasti asetutaan Pariisiin vuonna 1883 Albert Edelfeltiin portinvartijan vaimon Hortensen kautta. Hortense on lämminhenkinen ja nokkela ajatuksissaan.

Nainen parvekkeella on tehty kirjeenvaihdon muotoon ja väkisinkin tulee pohtineeksi kumpi tekijöistä on Salome Virta, kumpi A.S. Joenmaa. Kirja on tehty siten, että Eppu Nuotio on asunut koko ajan Berliinissä ja Pirkko Soininen Turussa ja he ovat lähettäneet toisilleen tekstejä ilman tapaamisia. Aluksi ilmeisesti Salome oli Eppu Nuotio mutta kirjan edetessä he muuntelivat tekstejä niin, ettei yksikään luku ole vain toisen tekemä.

Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen

Nainen parvekkeella on kevyt ja nopealukuinen mutta kuitenkin kielellisesti loistava ja mukaansa tempaava kirja. Sitä on vaikea lokeroida: kaunokirjallinen, dekkari, viihde, ehkä vähän kaikkea. Oikein loistava lomakirja, saa rentoutumaan ja nauttimaan.

Oli virkistävä valinta syyskauden päätteeksi.

Lukupiiriläisten mielipiteitä kirja jakoi paljon. Toiset pitivät keveydestä, toiset pitivät kirjaa liiankin kevyenä. Vilkas keskustelu saatiin jälleen aikaan ja glögi lämmitti mukavasti.

Kiitos Satu ja lukupiiriystävät!

Alli

Lukupiiriläiset sekä kirjaston väki haluavat toivottaa kaikille mitä ihaninta ja mieltä rauhoittavaa joulun aikaa sekä upeaa uutta ”luku-vuotta” 2018!

Linkit:

Eppu Nuotio Wikipedia

Pirkko Soininen kotisivut ja blogi

Nainen parvekkeella Helmet

 

 

Lukupiiriläinen bloggaa : Kerta kiellon päälle – Suomi 100 vuotta -eli kuinka syksy 2017 pursusi Suomen historiaa lukupiirissä

”Keväällä kyllä luetaan käännöskirjallisuutta” tokaistiin marraskuun tiistain lukupiirin loppupuolella, kun alettiin pohtia kevätkauden lukuvaihtoehtoja. Ympäriltä kuului hyväksyvää muminaa.

Olemme lukeneet kuluneen vuoden aikana runsaasti kotimaista kirjallisuutta ja pitäneet huolen, että kirjojen sisältö on ollut historiallisesti tuhti ja tunteita herättävä. Olemme olleet vaikuttuneita ja iloisia kirjavalinnoistamme mutta ainahan se on niin, että liika on liikaa.

Joulukuun kirja on vielä toki kotimaista kaunokirjallisuutta, tosin sieltä kevyemmästä päästä – mutta siitä enemmän seuraavassa blogikirjoituksessa.

Lokakuussa aikakone kuljetti vuoteen 1938, jolloin fasismi alkoi nostaa päätään Euroopassa ja toisaalta päähenkilön elämä oli oman kansalaissotamme rikkoma. Loppu oli yllättävän traaginen. Jotkut olivat käyneet katsomassa tarinan myös kansallisteatterin näytelmänä.

Marraskuussa siirryttiin Raumalle, josta salakuljetettiin inkeriläisiä pakolaisia Ruotsiin. Pääosassa oli niukasti elävä mutta humaani kalastaja Aaltonen. Meren mahti ja voima sekä kalastajaveneen hallinnoinnin haasteet talvisäässä tulivat lukijoille kristallin kirkkaiksi.

Molempia kirjoja voi suositella, totesivat lukupiiriläiset. Westö on taituri kotikaupunkinsa Helsingin kuvaamisessa, siitä emme kiistelleet. Onneksi uskallamme olla eri mieltä ja Westökin sai kritiikkinsä. Kirja koskettaa kaikkia eri tavoin, jopa ärsyttäen.

Koivukarin kalastaja- ja salakuljettajaelämä sai sitä vastoin lähes pelkkää suitsutusta. Ehkä meitä liikutti tarinan inhimillisyys ja ihmisten välinen hyvä tahto. Sitä paitsi tämä tarina on täysin ajankohtainen tänäkin päivänä kun miettii Afrikasta Eurooppaan Välimeren poikki pyrkiviä ihmismassoja.

Asiasta viidenteen, se on selvä, keskitymme keväällä käännöskirjallisuuteen mutta emme tietenkään hylkää kotimaista laatukirjallisuutta. Päätökset on vielä tekemättä. Kiivaat kirjakeskustelut käymättä.

Mutta ensin glögiä, herkkuja ja jouluiloa vuoden viimeisessä lukupiirikokoontumisessa! Kirjasta voin paljastaa, että Albert Edelfelt siinä esiintyy.

Satu

Linkit:

Tapio Koivukari : Meren yli, kiven sisään

Kjell Westö : Kangastus 38

Lukupiiriläinen bloggaa : Arkielämää

Lukupiiriläinen bloggaa : Arkielämää

Tiistain lukupiirin kesälukemisena oli suomalaisen kirjallisuuden naisklassikon Maria Jotunin romaani Arkielämää, joka ilmestyi v.1909.

Kirja on kertomus yhdestä kauniista kesäpäivästä Savossa. Varsinaista päähenkilöä ei ole mutta tapahtumia sitoo yhteen ”pappi” Nyman, jonka elämä – nuoruuden hyvistä lähtökohdista huolimatta – on muuttunut kylästä toiseen liikkuvan kulkijan vaellukseksi.

Nyman tulee heinänteon aikaan Koppelmäen kylään, jossa päivän aikana tapaa kyläläisiä ongelmineen. Ongelmien takaa paljastuu monenlaisia ihmiskohtaloita. Nyman on monitaituri. Hän osaa lukea, kirjoittaa, parantaa pieniä vaivoja, antaa sielunhoitoa ja uskonnon tulkintaa vailla papintutkintoa. Hän kirjoittaa vauraan Koppelmäen talon tyttären Loviisan puolesta Kuuselan Pekan kosintaan myöntävän vastauksen.

Sielunhoito on Nymannin ominta taitoa. Loisvaimo-Liena oli tukahduttanut yhden kastamattoman lapsensa ja vuosien tuska oli saattanut hänet epätoivoiseksi. Raamatun ja postillan tutkiminen ei ollut helpottanut naisen oloa. Pappi-Nyman puhui Lienalle Herran armosta ja anteeksiannosta, pani kylmän kääreen päähän ja istutti suolahauteissa. Ja luottamus ”pappiin” paransi Lienan! Lapsille hän kertoi tarinoita tähtien synnystä, taivaasta ja Jumalan anteeksiannosta. Näin hän saavutti lasten luottamuksen.

Miehet ovat ”pappi-Nymannia lukuun ottamatta sivuosassa. Kirjan naiset ovat terveitä, vereviä kansannaisia, jotka hyväksyvät arkiasiat. Jos mies on synnynnäisesti laiska kuten Otteljaanan mies Roikka-Petteri, niin ”hakkasipa omat tupakkansa”!

Kirja on realistinen, mutta lämmin kertomus ihmisten elämästä, toiveista, rakkaudesta, heikkouksista ja hyvyydestä. Toiveet ja haaveet ovat arkielämään liittyviä.

Hullu-Kallelle iloa tuottivat konvehtipaperi, penninraha, vanha avain ja tietoisuus joulukirkkoon pääsemisestä. Komea renki Jussi oli saanut Loviisan ja myös piika Eveliinan tunteet heräämään, mutta lopulta Annastiina sai sekä Jussin, että lapsen Jussin kanssa. Ja olipa vielä renki Jahvetti, jonka kanssa Eveliina päätyi yhteen.

Arkielämää on loistava kirja. Se on yhden päivän kertomus ihmisistä, joiden arkisen elämän kautta lukija tutustuu oloihin jotka tänään tuntuvat ankeilta. Ihmisen toiveet ja unelmat ovat aina olleet samat, keinot toteuttamiseksi vaihdelleet.

Harvoin olen lukenut kirjaa joka olisi vaikuttanut minuun näin voimakkaasti hienon kielen, aiheen monikerroksisuuden ja inhimillisen lämmön vuoksi. Lukupiiriläiset pitivät kirjasta ja vilkasta keskustelua riitti.

Tiistain lukupiiri aloitti Satu Vähämaan ohjaamana uuden vuosikymmenen toiminnassaan. Toivon sen jatkuvan yhtä antoisana ja virkeänä kuin tähänkin asti.

Kiitos Satu ja lukupiiriläiset!!

Hyvää ja kaunista syksyä toivottaen Anna-Liisa Orama

Linkit:

Maria Jotuni Helmetissä

Maria Jotuni Klassikkogalleriassa

Maria Jotuni Kansallisbiografia SKS

Lukupiiriläinen bloggaa : Italian lumoa E.M. Forsterin Italialaisessa avioliitossa

Meillä oli kevään viimeisessä lukupiirissä lukuvuorossa E.M. Forsterin kirja Italialainen avioliitto, Where angels fear to Tread (Minne enkelit kavahtavat astua). Kirja ilmestyi v. 1905. Forster oli englantilainen kirjailija, toimittaja, esseisti ja kriitikko. Hän syntyi 1879 ja kuoli 91 vuoden ikäisenä vuonna 1970. Hän kirjoitti kuusi romaania, joista tunnetuimpia ovat Hotelli Firenzessä (1908) ja Matka Intiaan (1924).

Italialainen avioliitto on suomennettu vasta sadan vuoden päästä kirjan ilmestymisestä eli vuonna 2006. Suomennoksen on tehnyt Hanna-Liisa Timonen. Kirjan nimi johdatteli meitä romanttisen tarinan suuntaan ja Italialainen avioliitto onkin rakkaustarina, joka saa kuitenkin edetessään traagisia sävyjä.

Tarina vei lukijaa tragediasta toiseen. Kirja kuvaa terävästi ja hilpeän satiirisesti englantilaista keskiluokkaa ja pikkuporvarillisia tekopyhiä, sydämettömiä ihmisiä ja toisaalta se ihannoi komeaa, ajattelematonta, tunteikasta italialaista nuorta miestä Ginoa. Italia oli tehnyt Forsteriin voimakkaan vaikutuksen ja siitä muodostui hänen kirjallisen tuotantonsa perusta.Esseissään Forster puolusti korkeita periaatteitaan, mitä olivat yksilön tärkeys, suvaitsevaisuus ja vallan väärinkäytön vastustaminen. Hän muistutti myös kuinka hyvä olisi jos teknillistyvässä ja pinnallistuvassa maailmassa suojeltaisiin myös aitoja iloja, luontoa ja miellyttäviä elämänmuotoja.

Lukupiirissä kirja herätti vaihtelevia tunteita. Joiltain kirja meinasi jäädä kokonaan lukematta kun taas toiset pitivät kirjan paikoitellen rajustakin ironiasta. Kirja sisälsi myös vaikeasti tulkittavaa symboliikkaa. Forsterin sydäntä lähellä oleva Englanti – Italia vastakohtaisuus herätti lukupiirissä keskustelua ja pohdintaa. Kirjaa pidettiin taitavasti kirjoitettuna.

Odotimme romanttista tarinaa, mutta saimme tragedian toisensa jälkeen. Kirjan lopussa jo hetken vaikutti siltä, että kirjaan saadaan sittenkin onnellinen loppu, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Lukija jäi hiljaa ihmettelemään.

Kiitos lukupiiriläisille ja Sadulle!

Maija

 

PS. Satu kiittää tiistain lukupiiriä kevään lukupiireistä! Juhlimme syyskuussa Itäkeskuksen lukupiirien 10-vuotistaivalta. On ollut ihanaa käydä sekä hauskoja, että syvällisiä kirjakeskusteluja kanssanne. Kirjapuhe jatkukoon!

Aurinkoista kesää rakkaat lukupiiriläiset ja kirjaston asiakkaat!

Linkit:

E.M. Forster Wikipediassa suomeksi

E.M. Forster englanniksi

Laaja artikkeli E.M. Forsterin kirjallisuudesta teoksessa : Tunnustelua : kirjallisuusesseitä / Eila Pennanen, WSOY, 1965

 

Lukupiiriläinen bloggaa : Totuusko tarua ihmeellisempää? Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet

Tolstoi, Puskin, Dostojevski, Gogol, Tsehov ja vielä Pasternak ja Solzenitsin… Siinä lista venäjänkielisistä kirjailijoista, joiden teoksia olen lukenut.Huhtikuun lukupiirissä lista täydentyi kun yhdessä tutustuimme venäläiseen nykykirjailijaan Ljudmila Ulitskajaan. Ulitskaja on kansainvälisesti palkittu moskovalainen, vuonna 1943 syntynyt kirjailija, joka on koulutukseltaan perinnöllisyystieteilijä. Hän julkaisi ensimmäisen teoksensa vasta 50-vuotiaana. Hänen teoksiaan on käännetty kymmenille kielille. Vuonna 2015 Ulitskaja vieraili Helsingin kirjamessuilla.”Naisten valheet” koostuu kuudesta lyhyehköstä kertomuksesta, joissa Zenja on kuuntelijana tai toimijana erilaisissa naiskohtaloissa. Valehtelijat keksivät tarinoita tai hätävalheita kuka abortoiduista lapsistaan kuka rakastajistaan, kuka veljestään tai kirjoittamistaan runoista. Lukija tietää, että jossakin tulee valhe vastaan, mutta häkeltyy tai jopa järkyttyy kun se sitten paljastuu.

Kirjan esipuheessa Ulitskaja sanoo naisista:” He valehtelevat ohimennen, sattumoisin, päämäärättä, intohimoisesti, odottamatta, vähä vähältä juttujaan paisutellen, epäjohdonmukaisesti, epätoivoisesti tai täysin ilman syytä…”

Pidimme kirjasta, sen mehevästä kielestä ja sen venäläisyydestä. Syntyi vilkas keskustelu valehtelusta. Miksi valehdellaan? Voiko valehtelijaan luottaa? Kuinka paljon itse valehtelemme? Mikä on valetta? Mikä on totuus? Totuuden ja valheen raja on kuin veteen piirretty viiva.

Taas käteemme osui kirja, jota ei itse olisi osannut poimia kirjaston hyllyiltä. Kiitos Sadulle kirjavalinnasta ja kiitos lukupiiriläisille antoisasta keskustelusta.

P.S. Ljudmila Ulitskajan toinen etunimi on Jevgenjevna. Voisiko hän itse olla kirjan Zenja?

Lena

Linkit:

Kirja-arvostelu Kiiltomato.netissä

Ljudmila Ulitskaja Siltalan sivulla

Kirjallisuusanalyyseja Ljudmila Ulitskajan teoksista kirjassa : Kenen aika? : esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta / toim. Tomi Huttunen ja Tintti Klapuri, Avain, 2012

Lukupiiriläinen bloggaa : Frank McCourt ja irlantilainen kurjuus

Frank McCourtin lapsuusmuistelma Seitsemännen portaan enkeli kertoo perheen elämästä Limerickin syrjäkujilla 1930 -1940 -luvuilla. Perhe lähti New Yorkista, Brooklynistä köyhyyttä pakoon Irlantiin, josta vanhemmat olivat syntyisin. Köyhyys ei kuitenkaan jäänyt Amerikkaan, paheni vain. Isä Malachylle ei tahtonut löytyä töitä, ja jos löytyikin, palkkarahat menivät kurkusta alas.

”Seitsemännen portaan enkeli” vieraili perheessä usein ja lapsia syntyi kaiken kaikkiaan seitsemän. Lapsista kolme kuoli jo pienenä. Frank, Malachy nuorempi, Michael ja Alfie selvisivät hengissä sairauksista ja vähäisestä ravinnosta huolimatta. Asunnot olivat surkeita, ruokaa haalittiin mistä satuttiin saamaan, usein syötiin vain teetä ja leipää, joskus sentään saatiin hilloa leivän päälle. Sääkin tuntui olevan enimmäkseen kurja ja sateinen.

Miksi sitten kirjan lukeminen ei ollut kurjaa, eikä erityisen vaikeatakaan? Tai no, olihan se paikka paikoin kumpaakin, kurjaa ja vaikeaa. Minun lukemistani helpotti se, että kirja ei mielestäni ollut katkera tilitys onnettomasta lapsuudesta. Siinä oli huumoria, lämpöäkin – asunnossakin oli aina joskus lämmintä kun satuttiin löytämään kadulta kuormasta pudonneita hiiliä.

Isä, mokoma juoppo, parempina hetkinään istui keittiön pöydän ääressä Frank sylissään ja kertoi hienoja tarinoita. Ja äiti, kun alakerta lainehti vettä eikä siellä voinut olla, päätti että me muutetaan Italiaan, ja niin muutettiin – yläkertaan!

Eräässä haastattelussa Frankilta, joka oli yli kuusikymppinen kun kirja ilmestyi, kysyttiin kuinka hän voi muistaa niin paljon yksityiskohtia lapsuudestaan. Hän vastasi, että kaikki voivat. ”Sitä istuu jossain huoneessa ja asiat palaavat mieleen, eivät ehkä kaikki, mutta paljon. Voin kuljeskella Limerickin kaduilla ja voin muistaa asioita, jotka tapahtuivat kun olin pieni poika ja jakelin sähkeitä.

Kun istuin pienessä talossamme Pennsylvaniassa kannettavani ja muistivihkoni kanssa, tein listoja vasemmalle sivulle, listoja ihmisistä, papeista, opettajista, listoja siitä mitä söimme – hyvin lyhyt lista! – ja jatkoin tarinani kirjoittamista oikealle sivulle. Jotkut jutut vaativat tulla kirjoitetuiksi.” (Louise Tucker: From a Slum to the Savoy)

Kirja sai ilmestyessään vuonna 1996 runsaasti huomiota ja hyviä arvosteluja, mm. Pulitzer-palkinnon, ja siitä on tehty elokuva (1999). Limerickissä tosin jotkut Frankin aikalaiset olivat sitä mieltä, että kurjuutta on liioiteltu ja kirja loukkaa ihmisiä, siinähän puhutaan oikeista ihmisistä heidän oikeilla nimillään.

Keskustelu lukupiirissämme lainehti laidasta laitaan, enimmäkseen taisimme pitää kirjasta, niin ainakin muistelen. Korjatkaa jos muistan väärin, se johtuu siitä, että itse pidin kirjasta kovasti.

Pirkko Reinimaa

(lukupiiriläinen, joka alusti ja ohjasi lukupiirikokoontumisen; kirjaston huomautus)

linkit:

Frank McCourt Otavan sivulla

Frank McCourtin haastattelu The Telegraph-lehdessä (englanniksi): 

Frank McCourt Wikipediassa: