Lukupiiriläinen bloggaa : Kosken kahta puolta

Marraskuun tiistain lukupiirikirjana Jari Järvelän Kosken kahta puolta

Pieni poika, 7-vuotias Jari, viettää kesäisiä päiviä mummojen kanssa Vammalassa (nykyään Sastamala). Toinen asuu Nälkälänmäessä talossa, jossa on ulkohuussi, toinen keskustassa orapihlaja-aidan ympäröimässä hienossa talossa, jonka katossa roikkuu kristallikruunu. Mummoloita erottaa Vammaskoski.

Mummoja erottaa myös vuosikymmenien viha, mikä liittyy Suomen sisällissotaan 1918. Eivät mummot toisiaan vihaa, kun eivät toisiaan tunnekaan, mutta sisällissota on jättänyt heihin lähtemättömät muistot ja jäljet, jotka vaikuttavat vielä 80-vuotiainakin. Vammaskoski on erottanut punaisten ja valkoisten asuinalueet, eivätkä mummot helposti koskea lähde ylittämään.

Kirja kertoo parista kesäisestä päivästä mummojen luona. Se kertoo tarinoista, joita poika on mummoiltaan kuullut ja joita värittää lisäksi pojan vilkas mielikuvitus. Mutta aivan näin auvoiseksi kirjan tunnelma ei jää.

Punaisiin kuulunut äidin äiti Aino-mummo on pienenä tyttönä nähnyt ja kokenut pelkoa, kauhua ja kuolemaa paetessaan perheensä kanssa valkoisten sotilaiden aiheuttamaa tuhoa ja tappoaikeita.

Isän äiti Sofia-mummo taas on joutunut tahtomattaan niin näkijäksi kuin osalliseksi sotatoimiin, jotka ovat järkyttäneet hänen sieluaan juuria myöten. Kumpikin mummo on muistojensa vanki, eikä anna piiruakaan periksi. Syy on toisaalla, he ovat uhreja.

Jari-poika on kuulemiensa tarinoiden vuoksi keksinyt mielikuvitusystävän Vilhon. Vilholla on reikä vatsassa, koska häntä on ammuttu ja oikeasti Vilho on kuollut. Vilho on kuitenkin Jarin seurana niin korkeushyppykilpailussa kuin huussikaverina ja sarjakuvia lukiessa. Ja on Vilho oikeasti joskus elänytkin ja kokenut sisällissodan myös.

Kirjan lukuja saattelevat oudot ja salaperäiset runot, jotka Jari-poika on löytänyt Aino-mummon hetekan uumenista. Kuka ne on kirjoittanut ja mitä ne tarkoittavat? Runot seuraavat Jaria aina ylioppilaskevääseen asti ja lopulta avaavat väylän myös mummojen välille.

Jarin ylioppilasjuhlissa mummot istuvat ensimmäistä kertaa elämässään vierekkäin ja lausuvat muutamat kohteliaat sanat toisilleen. Kirjan punainen lanka on lapsi, hän on linkki ja silta vaurioituneiden ihmisten välillä. Jarin mummoille lähetetyssä kutsukirjeessä on ollut yksi lapsena löydetty runo, se on pehmittänyt jotakin mummojen sydämessä kovaksi kivettynyttä:

sää yksin olit

pyykkilahressa

sitten tuuli repi

lakanat kiviin

ollaan vaan

latoja koskenrannassa

ei mitään

toivota pahaa

Sota on aina ja kaikkialla julmaa ja kauheaa, se rikkoo ruumiit ja mielen. Se vaikuttaa monta sukupolvea eteenpäin, eikä sodissa koskaan lopulta ole kuin häviäjiä, niitä ovat ihan tavalliset ihmiset.

Lukupiiri oli kovin hiljainen tämän kirjan äärellä. Olimme huomanneet pienen pojan hauskat kesäleikit ja toimet, jopa silloin tällöin pilkistävän huumorin mutta kirjan sotakuvaukset olivat järkyttäneet lukijoita. Se oli tehnyt lukukokemuksesta monille raskaan.

Meitä liikutti se, että Jari rakasti hyvin erilaisia mummojaan, lempeämpää Ainoa ja tiukempaa Sofiaa ja hyväksyi heidät sellaisenaan. Me myös pidimme Järvelän tekstistä, se oli luontevaa ja helppolukuista. Itse samaistuin Jari-pojan kokemuksiin 70-luvun kesistä mummolassa. Mummojen ja isotätien kertomusten äärellä on lapsena vietetty aikaa.

Vaikka Suomen sisällissodasta on kirjoitettu viime vuosina paljon sekä kauno- että tietokirjallisuutta, lasten näkökanta ja kokemus on jäänyt kertomatta. Kirja perustuu kirjailijan omiin lapsuusmuistoihin ja osittain kuultuihin tarinoihin. Hänen omat isoäitinsä ovat olleet esikuvina kirjan Ainolle ja Sofialle. Mummot puhuivat oikeassakin elämässä ensimmäistä kertaa toisilleen Järvelän ylioppilasjuhlissa.

Joulukuun kirjana oli tarkoitus lukea Astrid Lindgrenin ja hänen nuoren ihailijansa Saran kirjeenvaihdosta mutta jälleen kerran korona sotki suunnitelmat. Pääsemme kokoontumaan vasta ensi vuoden puolella. Halusimme myös vaihteeksi jotain hieman kevyempää luettavaa, joten aloitamme varsinaisen kevään lukupiirikauden 2021 romanttisiakin sävyjä sisältävällä Espanjan helteiseen elokuuhun sijoittuvalla Milena Busquetsin Tämäkin meneeohi -kirjalla.

Niin uskomme ja toivomme koronankin suhteen; sekin menee joskus ohi, toivottavasti pian.

Hyvää alkanutta joulukuuta! Lukekaamme laadukkaita ja mieluisia kirjoja, nauttikaamme rauhallisista hetkistä. Jouluunkaan ei ole enää pitkälti. Hyvää joulun odotusta!

Lukuisin rakkain terveisin, Satu kirjastolta

linkit:

Jari Järvelä Wikipediassa

Jari Järvelä Alueviesti Sastamala

Kirjastokaistan haastattelu

Jari Järvelä Helmetissä

Lukupiiriläinen bloggaa : Majakoiden tärkeydestä

Me lukupiiriläiset uskaltauduimme lokakuussa hetkeksi kirjakeskusteluun koronasta huolimatta, tietenkin turvavälit huomioon ottaen ja kasvomaskein varustautuneina. Pohdimme, vieläkö marraskuussa tapaisimme kasvotusten.

Syyspimeässä ja tässä oudossa ajassa kirjat ja kirjojen lukijat ovat majakoita toisilleen. Yksi suurimmista iloista on avata kirja, jonka ilmestymistä on odottanut pitkään, ja joka ensi sivuiltaan johdattaa tiettyyn paikkaan ja aikaan sekä henkilöhahmojen luo, joiden seurasta ei halua pois. Tietysti kirja on usein myös yllätys, eikä huono vaihtoehto ole sekään.

Lokakuun kirjan kirjoittaja, Johan Bargum, on yksi merkittävimpiä suomenruotsalaisia kirjailijoitamme. Hän on kirjoittanut muun muassa romaaneja, novelleja, näytelmiä sekä lastenkirjan. Hän on saanut myös useita kirjallisuuspalkintoja.

Sanomattakin on selvää, että Bargum on taitava juonen ja sanan käänteissä mutta sen lisäksi hän on ehkä myös hieman salaperäinen kirjailija. Tiivis teksti jättää tilaa lukijan ajatuksille ja oivalluksille.

Syyspurjehdus sai valtavan ylistysten vyöryn. Bargum oli paljon lukeneille lukupiiriläisille uusi tuttavuus ja ihmettelimme joukolla, miten tällainen helmi on voinutkin jäädä huomiotta. Heti aluksi totesimme, että kirja piti lukea kaksi kertaa eikä kolmaskaan olisi ollut liikaa. Tämän kirjan miljöö on pitkälti meri ja sillä on varmasti symbolinen merkitys kuten tekstiin upotetuilla kreikkalaisen taruston hahmoillakin.

Kirjassa kaksi ikääntynyttä miestä, joita yhdistää suhde samaan naiseen sekä menneisyys liikemaailmassa, lähtee kesän viimeiselle purjehdukselle ennen purjealuksen talviteloille laittamista. Mutta pyytääkö retkelle Olof vai Harald? Kumpikin väittää toisen pyytäneen ja jo tästä perusasetelmasta alkaa tarina, jossa oikeastaan juuri mikään ei ole lukijalle absoluuttisesti totta. Ainoa fakta on se, ettei purjehdusretkeltä palaa kuin toinen heistä.

Ensimmäisen tarinan kertoo poliisikuulustelussa Olof, eläköitynyt pankinjohtaja. Toisen tarinan kertoo Harald, kuolemaan johtavaa syöpää sairastava entinen yrittäjä. Harald kertoo tarinansa kirjeessä, jolle ei ole määritelty vastaanottajaa.

Kolmas henkilö romaanissa on Elin, joka on ollut ensin naimisissa Haraldin kanssa ja myöhemmin Olofin. Mutta Elin on tarinassa mukana vain miesten muistoissa ja puheissa, omaa ääntä hänellä ei ole. Elinin kuolemaankin liittyy mysteeri.

Vaikka Elin on läsnä vain toisten kuvailemana, hän lienee kirjan tärkein hahmo. Elin kaipaa rakkauden tekoja ja sanoja mutta onko hän ollut onnellinen avioliitoissaan? Elinin elämässä uskonnolla ja anteeksiannolla on suuri merkitys. Miehet sen sijaan vaikuttavat pyörivän omien egojensa ympärillä, saavutusten maailmassa, jossa syyllisyyden tunteille ei ole sijaa.

Luimmeko me trillerin, psykologisen draaman vai kimurantin ihmissuhdemysteerin? Oliko kyse häpeästä, syyllisyydestä, anteeksiannosta, rakkaudesta vai rakkaudettomuudesta? Lopuksi me kysyimme toisiltamme, mistä tässä kaikessa oli kysymys, sillä viitteitä, vihjeitä ja sivupolkuja oli runsaasti.

Näin lukupiiriläiset lukukokemustaan kuvailivat:

Hieno kirja ja käännös, kirjaa on luettava tarkasti ja hitaasti ja useamman kerran, loppu jäi avoimeksi ja ilmaan salaisuuksia, upea luontokuvaus, paljon purjehdustermejä mutta ei haitannut vaikka niitä ei ymmärtänytkään, kirjassa käsiteltiin uskontoa ja uskonnollisuutta, hyvä henkilökuvaus, hieno lauserakenne, tiivistä tekstiä ja lyhyt kirja mutta paljon asiaa pinnan alla, rakastettava sivuhenkilö oli Haraldin koira Rufus, hienoa Helsingin kuvausta, kirja oli miellyttävä ja iloinen yllätys, olipa hyvä kun valittiin tämä lukupiirikirjaksi, paras lukemani kirja!

Kokoontumisemme päätteeksi lukupiiriläinen siteerasi kirjan lopusta erästä Elinin lausetta. Siihen lohdulliseen sanomaan on hyvä lopettaa.

…majakat ovat olemassa aina kun joku tarvitsee niitä ja ne ovat olemassa, vaikkei kukaan niitä tarvitsisikaan.

Valoa syksyyn!

Satu ja tiistain lukupiiriläiset

Linkit:

Johan Bargum Helmetissä

Johan Bargum Wikipediassa

Kirjallisuuden verkkolehti Kiiltomato

Blogiarvostelu kirjasta Syyspurjehdus

Lukupiiriläinen bloggaa : Eikö se mennytkään niin?

Tony kuuluu nuorena lontoolaiseen poikaporukkaan, joka viisastelee koulutunneilla ja koreilee mielellään älykkyydellään. Poikaporukan jatkoksi luokalle tulee kultivoitunut ja hillitty, säihkyvämielinen Adrian, jota muut pojat, jos myös opettajat katsovat ylöspäin. Ihmisen biologia tekee pojista kuitenkin perin inhimillisiä, tytöt ja seksi kiinnostavat nuoria miehiä erityisen paljon.

Pojat opiskelevat ja pääsevät yliopistoihin, löytävät hyviä työpaikkoja, seurustelevat ja vakiintuvat. Jonkin aikaa joukko tapailee toisiaan oluen ääressä, kertoilee kuulumisiaan mutta sitten tapahtuu jotain, joka muuttaa kaiken. Viisas ja pidetty Adrian tekee itsemurhan, jonka syitä on vaikea ymmärtää.

Tapahtumien taustalla vaikuttaa kolmoisdraama: Adrian ryhtyy seurustelemaan Tonyn entisen tyttöystävän, Veronican kanssa. Tony antaa suhteelle siunauksensa eikä pohdi asiaa sen kummemmin vaan lähtee valloittamaan maailmaa ja uusia tyttöjä.

Vuosikymmeniä myöhemmin jo eläköitynyt Tony saa omituisen kirjeen lakitoimistosta. Asia koskee edesmenneen Sarah Fordin pesänjakoa. Menee tovi, ennen kuin Tony ymmärtää, että Sarah Ford on entisen tyttöystävän Veronican äiti.

Kun Veronica vihdoin suostuu tapaamaan Tonyn Lontoon Huojuvalla sillalla, alkaa jännityskertomus mikä saa lukijan lähes läkähtymään ihmetyksestä kirjan lopussa. Tosin Veronicasta ei kerta kaikkiaan ole apua, hän katoaa lauseen ”sinulla ei vain leikkaa” taakse ja antaa Tonyn hapuilla totuuden perään miten parhaaksi taitaa.

Kirjan suuri viisaus lienee: absoluuttisia totuuksia on elämässä hyvin vähän ja hyvin usein ihmiset muistavat asioita väärin. Tämän lukupiiriläiset yhteisesti löysivät kirjan sanomaksi mutta paljon yksityiskohtia jäi ilman vastauksia – ja niin oli ehkä tarkoituskin.

Reilusti alle kahteensataan sivuun on mahdutettu valtavasti asiaa ja silti kirjassa tapahtuu melko vähän.

Julian Barnes on arvostettu ja palkittu englantilainen kirjailija. Hän on syntynyt 1946 Leicesterissä. Booker-palkinnon Barnes sai juuri tästä lukupiirikirjastamme Kuin jokin päättyisi 2011.

Lukupiirimme kokoontui pitkän tauon jälkeen tällä viikolla. Lehdet punertavat, lokakuuhun ei ole enää pitkä matka. Viimeksi olimme nähneet toisiamme helmikuussa ja kaikki tietävät syyn : korona. Jälleennäkeminen oli yksinkertaisesti riemukas!

”Vaikuttava, mestarillinen, taidokas, mystinen, yllättävä, hieno suomennos, filosofinen” -muun muassa näillä sanoilla lukupiiriläiset kuvailivat kirjaa. Tarinan loppu yllätti meidät kaikki, jokaisen lukupiiriläisen. Käsittämättömällä tavalla Barnes kutoi sellaisen kirja-arkkitehtuurin, ettei loppua voinut edes arvata, jännitys vain tiheni ja tiheni kohti viimeisiä sivuja.

Me lukupiiriläiset olimme ikionnellisia, kun pääsimme tapaamaan toisemme ja puhumaan jälleen kirjallisuudesta, kirjoista ja kulttuurista. ”Kirjasto on niin ihmeellinen paikka ja lukupiiri tekee mielelle hyvää”, hyrisivät lukupiiriläiset. Niinhän se on.

Lokakuun kirjamme on Johan Bargumin Syyspurjehdus. Luulenpa, että saamme ruodittavaksemme melko mystisen tarinan myös seuraavaan lukupiiriin.

Syysterveisin Satu kirjastolta

linkit:

Julian Barnes Helmetissä

Kirja-arvostelu

Julian Barnes Wikipediassa

Lukupiiriläinen bloggaa: Kesä tuli ja kirjoja riittää!

Paljon asioita, jotka pitäisi tehdä.

Vielä useampia jätetty tekemättä.

Siksi juuri nyt ei mitään tekemistä. –

(ote runosta Elämäkerta (Nanao Sakaki : Syödään tähtiä! Valitut runot)

Suomessa ei näe villinä tuulessa liehuvia laventelipeltoja mutta parvekkeelle voi kesällä hyvin laittaa pienen puutarhan, joka tuoksuu huumaavasti helteisen kesäpäivän jälkeisessä lämpimässä illassa.

Kevään aikana kaupunkipuistot, merenrannat ja metsiköt tulivat tutuiksi. Kävely raikkaassa ulkoilmassa oli yksi suurimmista iloista. Sitä huomasi yllättäen jokaisen uuden silmun, nupun ja ruohonkorren, ensimmäiset lentävät ötökät, tuulet, kirpeät ja lämpimät aamut ja alkavan sateen.

Turhaa sanoa, että takana on poikkeuksellinen kevät, me kaikki olemme eläneet sen läpi ja kokeneet omalla tavallamme. Helppoa ei varmasti ole ollut kenelläkään. Nyt on kuitenkin mitä kaunein kesä, joka tuli vaivihkaa, ehkä aluksi vähän tunnustellen. Samalla tavalla me ihmiset lähdimme kodeistamme hieman empien, minne saa mennä, mitä tehdä.

Kirjastot avautuivat ensimmäisten paikkojen joukossa koronatilanteen helpotettua. Nyt kirjastot toimivat jo lähes vanhaan malliin. Asiakkaat ovat jo tulleet takaisin, ikävä on ollut molemminpuolinen.

Millaisia kirjoja luit koronakeväänä? Keveitä, jännittäviä, tietokirjoja, lukuromaaneja, lehtiä? Vai tekikö edes mieli lukea, jaksoitko keskittyä? Ehkä kirjasta saatava informaatio tuntui liian hitaalta, helpointa oli päivittää päivän tapahtumat kännykän iltapäivälehdestä. Itsekin keskityin kirjan lukemiseen vasta toukokuussa mutta kun vauhtiin pääsi, loppua ei näy!

Nyt voi huokaista syvään, asettua parveketuolille tai mökin pihalle vapaavalintaiseen asentoon ja kerätä kirjakasan kahvipöydälle, avata korvat linnunlaululle ja silmät sanoille.

Unohtaa todellisuus luvalla, kadota uusiin ihaniin maailmoihin, toisten todellisuuksiin, turvallisesti.

Toivomme kaikki kirjastolla, että myös lukupiirit pääsevät jatkumaan syksyllä normaalisti, kuten keskustelupiirit ja tapahtumat. Mutta ensin on tämä ihana kesä, josta kannattaa iloita ja nauttia kaikin tavoin.

Muutaman lukuvinkin siivittämänä toivotan kaikille kirjaston asiakkaille kaikin puolin hyvää ja rentouttavaa kesää!

Kaikki on mahdollista

Elizabeth Strout , Tammi, 2019

Kaikki on mahdollista -kirjan novellimaiset luvut kertovat elämänmakuisia tarinoita Amgash-nimisestä pikkukaupungista Illinoisin osavaltiossa. Kaupungin asukkaat tulevat tutuiksi, elämä mutkittelee ja näyttää omituiset puolensa. Lukija kohtaa ihmisiä, jotka saattavat olla ristiriitaisuudessaan jopa sietämättömiä, silti samaistuttavia.

Kirja kietoutuu Lucy Barton -nimisen kirjailijan ympärille. Hän on kotoisin Amgashista vaikka onkin aikuistuttuaan muuttanut sieltä New Yorkiin. Lucy Bartoniin kytkeytyy salaisuuksien verkko, joka kirjan kertomusten myötä alkaa hiljalleen selvitä. Stroutin kerronta on luontevaa ja soljuvaa, henkilöt vastustamattoman kiinnostavia. Yksi lempikirjoistani. 

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Sabine Berman, Otava, 2011

Kaliforniassa asuva Isabelle perii isältään tonnikalajalostamon Meksikossa ja palaa kotimaahansa kehittämään sen toimintaa. Hän saa huollettavakseen myös kuolleen sisarensa autistisen tyttären Karenin. Karen on päässyt villiintymään välinpitämättömän äitinsä huostassa ja tytön henkinen ja fyysinen kehitys on pikkulapsen tasolla.

Tädin sinnikkäällä kasvatusmetodilla Karen osoittautuu omalla erityisellä tavallaan älykkääksi ja kykeneväksi oppimaan asioita, jopa aikanaan johtamaan suvun tonnikalajalostamoa. Karenin erityisominaisuus on, että hän rakastaa merta kiihkeästi ja tietää tonnikaloista kaiken mahdollisen.

Ajan oloon Karen oppii huomaamaan, että kaikki asiat eivät jalostamossa ole kunnossa eikä koko tonnikalabisnes vaikuta siltä, miten Karen asiat näkee ja kokee.

Kirja on lukuromaani, kertomus erilaisista tavoista kokea maailma sekä eettinen kannanotto eläinten-, luonnon- ja ihmisten suojeluun. Kirjassa pohditaan asioita myös filosofiselta kantilta, ja nämä kirjan kaikki ominaisuudet yhdessä herättävätkin lukijan pohtimaan monia tärkeitä asioita uudella tavalla. ”Ajattelen, siis olen” vaiko sittenkin ”Olen, siis ajattelen”? Kirja jäi pyörimään ajatuksiin pitkäksi aikaa.

Raija

Ritva Hellsten, Aviador, 2020

Raija Siekkisen novellit ovat kauniskielisiä, meditatiivisia tekstejä, joissa kuvaillaan arkisia asioita ja ihmismielen monimutkaisuutta. Rakkaus ja kuolema, niistä Raija Siekkinen kirjoitti lähes aina mutta ei koskaan kyllästyttävästi tai samalla tavoin. Kirjailija itse pysyi ulkomaailmalle salaperäisenä ja yksityisenä.

Kirjailija Ritva Hellsten on Raija Siekkisen sisar. Hän on kirjoittanut todella upean kirjan, jossa elää ja hengittää kuollut sisar novelleistaan tunnistettavana. Toki kirja on fiktiota mutta kirjailija kertoo sen perustuvan fakta-aineistoon kuten kirjeisiin ja keskusteluihin Raija Siekkisen kanssa. Hienovaraisesti Hellsten avaa sisarensa kirjailijaluonnetta, elämänkaarta, edesottamuksia rakkaudessa sekä erityisen herkkää luonnetta ja inhimillisiä heikkouksia, syitä siihen miksi Raija Siekkinen vetäytyi ja ahdistui. Siekkinen kuoli tulipalossa vuonna 2004 vain 50-vuotiaana.

Tietenkin tämän luettuani oli pakko varata Raija Siekkisen kootut novellit. Erittäin sopivaa kesälukemista!

Lukuterveisin Satu kirjastolta

linkit:

Arvostelu Ritva Hellstenin kirjaan Raija

Arvostelu Sabine Bermanin kirjaan Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Arvostelu Elizabeth Stroutin kirjaan Kaikki on mahdollista

Raija Siekkisen teokset Helmetissä

Lukupiiriläinen bloggaa : Niille, jotka katosivat

Helmikuun lukupiirissä liikuttiin eteläkorealaisissa maisemissa, kuljettiin pitkin Soulin katuja ja toreja, tutustuttiin korealaisiin ruokiin, varsinkin hapatettuun kiinankaaliin kimchiin ja seurattiin opiskelijoiden elämää 80- ja 90-luvulla, johon kuului niin rakkautta, ystävyyttä, itämaista yhteisöllisyyttä kuin opiskelijavallankumousten aiheuttamaa tragediaa ja tuskaa.  Matka oli sekä haikea, koskettava että surullinen.

Soul, Etelä-Korea

Tällä kertaa keskusteltiin siis vuonna 1963 syntyneen eteläkorealaisen kirjailijan Kyung-sook Shinin kirjasta Jään luoksesi.

Shin on Etelä-Korean luetuimpia ja ylistetyimpiä kirjailijoita. Hän on kirjoittanut toistakymmentä romaania ja novellikokoelmaa. Suomeksikin käännetty ”Pidä huolta äidistä”-kirjaa on myyty Koreassa 2 miljoonaa kappaletta ja sitä on julkaistu 36 maassa. Kirja on palkittu mm. arvostetulla Man Asian Literary-palkinnolla.

Shin on ensimmäinen nainen, jolle palkinto on myönnetty. Shin kävi sekä Helsingissä että Turussa vuonna 2015 kirjan ilmestyttyä suomeksi. Myös Hovitanssija on käännetty suomeksi.

Kyung-sook Shin

Shin vietti lapsuutensa vaatimattomissa oloissa maaseudulla – kylässä, jossa kaikkien sukunimi oli Shin. Hän muutti teini-ikäisenä Souliin veljensä asuntoon, oli töissä elektroniikkatehtaalla ja opiskeli iltakoulussa. Hän valmistui Soulin taideinstituutista pääaineenaan luova kirjoittaminen.

Jään luoksesi on käännetty suoraan koreankielestä eikä jonkun toisen kielen kautta. Kääntäjä on nykyään Turussa toimiva koreankielen opettaja Taru Salminen.

Kirja kertoo opiskelijasta, joka saa puhelun nuoruudenrakastetultaan. Tämä kertoo, että heidän entinen kirjallisuuden professorinsa tekee kuolemaa. Entiset opiskelijat kerääntyvät lopulta professorin kuolinvuoteelle. Ennen saapumistaan sinne kirjan kertoja Jeong Yun joutuu käymään läpi nuoruutensa kipeitäkin muistoja ja erilaisia valintoja ja toteaa, että ”jotkut asiat ovat ja pysyvät arvoituksina tai mahdottomina ymmärtää.”

Mielenosoitus Soulissa 2017

Romaanissa oli paljon viittauksia länsimaiseen kulttuuriin, mm. runo- ja kirjallisuussitaatteja musiikkiesimerkeistä puhumattakaan. Pyhällä Kristoforoksella, katolisella pyhimyksellä, oli keskeinen sanoma professorin luennoilla. Kristoforos-myytti synnytti lukupiirissä keskustelua toisen kantamisesta ja kannattelemisesta omilla hartioillamme Kristoforoksen tapaan ja luottamisesta siihen, että tarvittaessa meitä kannatellaan ja autetaan.

Pyhä Kristoforos, ”Kristuksen kantaja” Hans Memlingin maalaus 1400-luku

Romaanin koreankieliset nimet hämmensivät. Kaikki tuntuivat olevan Yun-nimisiä. Ja niinhän moni olikin: kertoja Jeong Yun, professori Yun, opiskelija Yun Miru.

Jään luoksesi on kunnianosoitus niille, joita pidätettiin opiskelijamielenosoituksissa, kidutettiin ja jotka vain ”katosivat” kirjailijan nuoruudessa. Shin itse kertoo ajatuksiaan siitä suomalaisille lukijoille osoitetussa tekstissä kirjan viimeisellä sivulla.

Gyeongbokgung-palatsi talvella, Soul

Kirja oli mielestäni sekä herkkä ja haikea että raaka ja julma – juonellisesti kuin hämähäkin hieman repeytynyt seitti taitavine kudelmineen.

Korealainen elokuva Parasite palkittiin juuri neljällä Oscarilla. Jos haluaa ”vierailla” Etelä- Koreassa ja kuulla, miltä korean kieli kuulostaa, kannattaa varmaan käydä katsomassa elokuva.

Parasite-elokuvan arvostelu Helsingin Sanomissa

Lena


linkit:

Kirja-arvostelu Kiiltomato

Kyung-sook Shin Wikipedia (englanniksi)

Lukupiiriläinen bloggaa : Aikamme sankari?

Nuori mies näkee aamuyöllä kodittoman alkoholistin puuskuttamassa väsyneesti raitiovaunupysäkillä. Hänelle tulee selittämätön tarve tarjota tälle haisevalle kadun miehelle tupakka ja auttaa kantamaan risat muovikassit kohti tuntematonta porttikäytävää, jossa toinen samanlainen koditon istuu. Tämä teko on alku päätökselle olla hyvä ihminen ja tehdä hyviä tekoja.

Vuoden 2020 ensimmäinen tiistaipiirin lukupiirikirja oli Markku Pääskysen Hyvä ihminen (Tammi, 2018)

Taisi käydä niin, että piiriläisistä vain muutama sanoi pitäneensä kirjasta mutta me saimme erinomaisen keskustelun sen teemoista ja henkilöistä. Miksi kirja aiheutti niin suuren negatiivisen tunneaallon lukupiirissä?

Ehkä osaltaan ongelma oli sukupolvikokemusten erilaisuus.1990-luvulla nuoruutta eläneenä samaistuu helposti nuoren ihmisen ”haahuiluun” ja itsensä etsimiseen. Matkustelu ja hanttihommien tekeminen ylioppiskirjoitusten jälkeen tai opintojen ohessa oli jo tuolloin tavallista. Rakun päämäärätön kuljeskelu ja tapahtumien väritön kirjaaminen ei kuitenkaan lukijoita miellyttänyt.

Se, että päähenkilö pieksee itseänsä henkisesti lähes hengiltä, koska ei koe olevansa ”hyvä ihminen”, jollainen ehdottomasti on päättänyt olla, on kyllä kieltämättä karu ajatus ja hieman tuskallista luettavaa. Emme tainneet lukupiirissä oikein päästä päähenkilön nahkoihin saati pään sisään ymmärtääksemme kirjan punaisen langan.

Ceský Krumlov, taidemaalari Egon Schielen kotitalo

Kirjan alussa nuori Rakku kiertää ympäri Eurooppaa (Tsekki, Portugali, Italia), ajelehtii kaupungista ja maasta toiseen ja tapaa kiinnostavia ihmisiä. Hän kokeilee seksuaalisuutensa rajoja samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa mutta kohtaa matkan lopuksi myös tulevan vaimonsa.

Kirjan toinen puolisko esittelee lukijalle innottoman sosiaalivirkailijan, josta tulee pian aviopuoliso ja pienen pojan isä. Vaikka Rakku kohtaa ihmisiä, joista voisi tulla potentiaalisia ystäviä, suhteet eivät kehity. Lopulta myös vaimo kertoo olevansa Rakkuun kyllästynyt ja pettynyt. Eron jälkeen poika tulee isänsä luokse joka toinen viikonloppu. Rakulle on tärkeää vain pojan kanssa vietetty aika. Poika on hänen rakkautensa ja hyvyytensä kohde, se ainoa oikea ja todellinen.

Óbidos Portugali

Tarinan loppupuolella Vaasankadun yksiössä istuu masentunut niukin naukin töissä käyvä keski-ikäinen mies, jolle alkoholi maistuu hyvin. Hän toteaa surkeana: Kukaan ei näe minua. Kukaan ei auta minua. Kukaan ei tunne minua.

Lukupiiriläiset kommentoivat: ei jäänyt käteen mitään, surullinen kirja, töksähteleviä tapahtumia ja epämääräistä filosofista pohdiskelua, ahdistava kirja, hyppelehtivä, vaikea / helppolukuinen teksti, napakka lause, ihmismielen ailahteluja, kasvutarina, kiinnostava, tutut paikat ja kaupungit, oivalluksia herättävä.

Omituisinta kirjassa oli sen ristiriitaisuus. Päähenkilö tekee näennäisesti hyviä tekoja mutta halveksii auttamiaan ihmisiä. Sosiaalityössä hän näkee ihmisten ahdingon mutta arvostelee heidän valintojaan. Hän ei rakasta itseään, eikä muitakaan. Häntä kuvataan tunnevampyyriksi, joka ei tunne mitään mutta odottaa muilta suosionosoituksia. Hän ajattelee pakkomielteisesti lapsuuttaan mutta ei paljasta mitä lapsuudessa on tapahtunut. Rakku käyttäytyy kuin mies, pukeutuu feminiinisesti, näyttää naiselta ja haluaa olla ihminen. Rakku toteaa: Minä niin kovasti halusin tehdä hyvää! Ja sain aikaan niin paljon pahaa!

Villa Adriana, Tivoli

Ihmisen päätös ei aina riitä hyviin tekoihin ja hyvät aikomukset tyssäävät yllättäviin tilanteisiin, tapahtumiin ja tunteisiin. Joskus onnistuu toisinaan ei. Armoa kannattaisi tuntea niin itseään kuin toisia ihmisiä kohtaan. Joskus se on jo ihan riittävän hyvä teko. Mutta Rakun jästipäisyys on armotonta.

Viisas kollega totesi, että ehkä kyseessä olikin parodia. Ehkä kirjailija halusi näyttää nykyihmisen harhaisen suhteen itseensä, maailmaan, tekoihin, ilmiöihin ja toisiin ihmisiin. Me emme välttämättä ole sitä mitä sanomme ja miltä näytämme, emme ole rehellisiä ja tosia edes itsellemme.

Tätä jään miettimään…

Lukuisin terveisin, Satu

linkit:

Wikipedia Markku Pääskynen

Kiiltomato kirja-arvostelu

Lukupiiriläinen bloggaa : Kirjahelmi menneisyydestä

Joulukuun kirjana lukupiirissämme oli Robert Walserin Konttoristi. Robert Walser on Suomessa jäänyt vähälle huomiolle.  Meistäkään kukaan ei ollut hänen tuotantoonsa aikaisemmin tutustunut, tosin häneltä on suomennettu vain kaksi teosta.

Robert Walser oli sveitsiläinen kirjailija, syntyi 15.04.1878 Bielissä, Sveitsin luoteisosassa. Nuoruudessa ja oikeastaan koko terveen elämänsä ajan hän työskenteli välillä pankissa ja muissa konttoreissa tehden erilaisia toimistotöitä. Kirjailijana hän ei elättänyt itseään. 1900-luvun alussa hän teki matkoja Saksaan ja nykyiseen Puolaan.

Walser kirjoitti erilaisia pieniä kertomuksia, novelleja ja niitä julkaistiin useissa sanomalehdissä. Kaikkiaan hän kirjoitti kolme romaania 1907-1909 välisenä aikana. Novelleja koottiin useiksi niteiksi. Walser sairastui 53-vuotiaana ja hän eli loppuelämänsä hoitolaitoksessa Herisaussa, missä hän kuoli 25.12.1956. Walser on Sveitsissä arvostettu kirjailija, tosin vasta 1960-luvulta alkaen. Hänelle on perustettu useita museoita eri puolille Sveitsiä. Robert Walserin töitä on käännetty 15 kielelle.

Robert Walser

Konttoristi kertoo Joseph Marti-nimisestä toimistoapulaisesta, joka lähetetään maalla sijaitsevaan kartanoon insinööri-keksijä Toblerin apulaiseksi. Toblerin keksinnöt eivät mene kaupaksi ja Joseph kirjoittaa esittelykirjeitä ja piirtää mainoksia mahdollisille rikkaille sijoittajille.

Sveitsin järviseudut

Joseph on Toblerin talossa melkein perheenjäsen, hän ruokailee yhdessä heidän kanssaan ja usein rouva Tobler kutsuu Josephin kahville ja keskustelemaan kanssaan. Hän osallistuu myös puutarhan hoitoon ja muihin pieniin askareisiin.  Ajan mittaan Joseph joutuu selvittelemään asioita Toblerin velkojien kanssa. Joseph tarkkailee Toblerin perhettä, puutarhaa, ympäristöä järvineen ja teos kuvaa hänen huomioitaan hyvinkin tarkkaan. Kun keksijä Toblerin konkurssi näyttää varmalta Joseph lähtee talosta.

Konttoristi on kirjoitettu pitkinä lauseina, Josephin ajatuksina, ilman kappalejakoja ja erittäin tiiviinä, kuvailevana tekstinä. Teosta pystyy lukemaan vain pieninä annoksina kerrallaan, siitä kaikki olimme yksimielisiä.

Kirjasta pidettiin tai ei pidetty. Se jakoi meidät melko lailla tasan. Alun jälkeen siihen joko ihastui tai pitkästyi, kaikki eivät jaksaneet lukea kokonaan. Luontokuvaukset olivat kauniita. Vilkasta mielipiteiden vaihtoa teos viritti. Yleinen ihmetys oli se, miksi Robert Walser on Suomessa niin huonosti tunnettu, kun hän on kuitenkin Sveitsissä erittäin arvostettu sekä koko saksankielisillä alueilla hyvin tunnettu.

Kiitos Satu kirjavalinnasta, oli mielenkiintoinen ja kiitos kaikille runsaasta keskustelusta.

Hyvää Uutta Vuotta ja antoisia lukuhetkiä!

Alli

Satu kiittää uskomatonta, ihanaa, taitavaa lukupiiriä kuluneesta vuodesta! Jokainen kirja opettaa jotain, antaa jotain, johdattaa jonnekin uuteen – jos vain antaa tekstille mahdollisuuden. Kiitos, että saan oppia kirjallisuudesta kanssanne ja kiitos yhteisistä porinahetkistä! Jatkamme tammikuussa!

Virkistävää joulua kaikille!

Ja aurinkoa horisontista odottaen!

Satu

Linkit:

Kirjallisuusblogi

Robert Walser englanniksi

Lukupiiriläinen bloggaa : Mutta kuka kesytti kenet?

Marraskuun lukupiirikirja oli Anne Tylerin Äkäpussi (Vinegar Girl) vuodelta 2016.

Anne Tyler on v. 1941 syntynyt amerikkalainen kirjailija, joka on voittanut mm. arvostetun Pulitzer-palkinnon. Hän on kirjoittanut 22 romaania ja paljon novelleja The New Yorkeriin ja the Sunday Evening Postiin.

Anne Tyler

Äkäpussi on uusi versio William Shakespearen näytelmästä Kuinka äkäpussi kesytetään. Tyler ei itse pitänyt alkuperäisestä näytelmästä, joten hän kirjoitti tarinan uudelleen. Shakespearen näytelmien uudelleen kirjoitettujen tarinoiden sarjaan kuuluvat myös mm. Margaret Atwoodin Noidan sikiö (Myrsky) ja Jo NesbØn Macbeth.

Romaanin Äkäpussi (Vinegar Girl eli Etikkatyttö) on 29-vuotias Kate Battista. Hän elää kolmistaan professori-isänsä ja 14 vuotta nuoremman, vaaleakiharaisen sisarensa Pupun kanssa. Tyttöjen äiti kuoli Pupun ollessa aivan pieni. Kateltä jäi kasvitieteen opinnot kesken jo alkuvaiheessa. Nyt hän työskentelee avustajana esikoulussa, jossa hän suorasukaisuudellaan järkyttää työyhteisöään mutta on lasten suosiossa.

Kate hoitaa perheen taloutta oman työnsä ohella. Hän pyykkää ja siivoaa ja valmistaa isänsä reseptin mukaan harmaata tahnamaista pöperöä, jossa on jauhelihaa, vihanneksia ja perunaa. Tätä tarjotaan viikon jokaisena päivänä. Puutarhanhoito on hänen henkireikänsä.

Baltimore

Tutkijaisällä on lahjakas ulkomaalainen assistentti Pjotr Stserbakov, jonka viisumi on menossa umpeen ennen kuin tutkimus saadaan päätökseen. Niinpä isä keksii ratkaisun ongelmaan: Kate voisi mennä Pjotrin kanssa naimisiin, jotta oleskelulupa järjestyisi! Suostuuko Kate isänsä suunnitelmaan? Arjessa esille tulevat kulttuurierot, kieliongelmat ja ympäristön asenteet käsitellään hauskasti. Tilannekomiikkaa riittää. Maahanmuuttoviraston vaatimukset kummittelevat taustalla.

Nimi on ihmisen ulkokuori eikä ole samantekevää, miten nimi lausutaan. Pjotr oli milloin Pjootor, milloin jotain muuta sinnepäin. Sukunimen suhuäänteet eivät koskaan olleet kohdallaan. Kate osasi heti sanoa Pjotrin nimen oikein. Tästä se sitten alkoi. Siis suhteen lämpeneminen. Koska Shakespearen näytelmässä Petruchio sai Katensa, voin paljastaa, että Tylerin Äkäpussissakin Pjotr ja Kate saavat toisensa. Shakespearen Kate kohtasi herransa ja valtiaansa, Tylerin Kate ja Pjotr sen sijaan jatkavat elämäänsä tasavertaisina tutkijoina ja puolisoina.

Elokuvasta Kuinka äkäpussi kesytetään (Elisabeth Taylor, Richard Burton)

Käännöskirjallisuudessa kääntäjällä on tärkeä rooli. Ulkomaalaisittain äännetty englanti on taitavasti käännetty ulkomaalaisittain äännetyksi suomeksi. Nokkeluudet on pitänyt ”suomalaistaa”. Siinä kääntäjä on onnistunut hyvin.

Äkäpussi oli meidän lukupiiriläisten mielestä ”aivan mainio, hauska ja nokkela, yllättävän hyvä, täynnä arkielämän yksityiskohtia, joskaan se ei välttämättä jättänyt suuria jälkiä.”

Huomasimme taas, että toistemme mielipiteitä kuunnellessamme saamme uuden näkökulman lukemaamme kirjaan. Eläköön lukupiiri!

Lena

linkit:

Anne Tyler Helmetissä (hyperlinkki)

Anne Tyler Äkäpussi Maailmankirjat verkkolehti (hyperlinkki)

William Shakespeare Kuinka äkäpussi kesytetään Wikipedia (hyperlinkki)

Lukupiiriläinen bloggaa : Jännitystä koko syksyksi!

Pyöristyneitä silmiä, kohonneita silmäkulmia, kylmiä väreitä, puistatuksia – ja upeita kirjavinkkauksia. Lukupiiriläiset ovat taitavia teoskuvailijoita, tiistain lukupiirin kaksi tuntia hävisi ilmaan salamannopeasti.

Tällä kertaa lukupiirissä oli aiheena ”vapaavalintainen dekkari” ja siellä esiteltiin kaksitoista toinen toistaan kiinnostavampaa jännityskirjaa. Osa niistä oli menneeseen aikaan sijoittuvia perinteisempiä kertomuksia, osa ihokarvat pystyyn nostattavia nykyaikaan sijoittuvia trillereitä. Mukaan mahtui myös romaani, jossa käsiteltiin väkivallantekoa ja sen seuraamuksia sekä yksi ”cozy mystery”.

Osa lukupiiriläisistä oli valinnut esittelyyn mielidekkaristinsa, osa oli ottanut hyllystä kirjan joko sattumanvaraisesti tai kiinnostavuuden mukaan. Joka tapauksessa saimme kaikki kokea jotain uutta.

Että mikä sitten on ”cozy mystery”? Se on pehmodekkari, joka ei mässäile raaoilla kuvauksilla tai sarjamurhilla vaan sijoittuu johonkin pieneen intiimiin paikkaan tai alueeseen. Päähenkilö on usein sosiaalisesti lahjakas amatöörisalapoliisi ja usein nainen. Suosittu Alexander McCall Smithin Mma Ramotswen etsivätoimisto -sarja lienee hyvä esimerkki ”cozy mysterystä”. Botswanalaisrouva harvemmin on ratkonut murhia, yleensä ongelmat liittyvät ihmisten välisiin ristiriitoihin.

Kirjakeskustelussa kävi ilmi, että kaikki lukupiiriläiset eivät suinkaan pidä jännityskirjallisuudesta tai sitten korkeintaan Agatha Christien tai George Simenonin kaltaisista rikosklassikoista. Näitäkin voisi pitää ”cozy mystery”-kirjoina.

Pohdimme myös sitä, voiko jännityskirjallisuus olla korkeakirjallisuutta vai onko sillä ikuisesti kevyemmän viihteen leima. Siitä olimme yhtä mieltä, että dekkareita ei voi niputtaa yhdeksi samankaltaiseksi kategoriaksi. Dekkarit ovat monenlaisia ja niiden joukosta löytyy nykyään jokaiselle jotakin, jos haluaa jännitysgenreä lukea.

Dekkarit käsittelevät useimmiten myös yhteiskunnallisia kipukohtia, ajankohtaisia aiheita ja ihmismielen koukeroita. Tietenkin tärkeä asia on myös miljöö ja kuka rikoksia ratkoo. Usein johonkin dekkarisarjaan jää koukkuun monesta eri syystä. Tuttunuottinen Donna Leonin Venetsiaan sijoittuva komisario Brunetti -sarja voi toimia myös turvakirjallisuutena. Paha saa palkkansa, kuvaillut ruokalajit herauttavat veden kielelle ja Brunettin hahmo on aina yhtä sympaattinen ja luotettava.

Tässä lukupiirin jännityskirjalista muutaman sanan kuvailulla höystettynä.

Toivottavasti listalta löytyy sopivasti jännittävää lukemista syksyn hämyisiin räntäsadeiltoihin tai villasukkavapaapäivään.

 Agatha Christie :  Esirippu

Poirotin viimeinen tapaus ja suuri yllätys. Agatha Christien viimeiseksi jäänyt julkaisu. Ehdoton Christie-fanien kirja, joka saattaa kirvoittaa myös pari kyyneltä.

Georges Simenon : Humalasalko

Maigret saa kirjeen tytöltä, jonka hän on vuosia sitten pidättänyt. Nyt tyttö haluaa puhua Maigretin kanssa jostakin hyvin vakavasta asiasta.

Pierre Lemaitre : Silmukka

Lasten välinen kiista johtaa ikävään lopputulokseen. Rikos jää paljastumatta mutta miten se vaikuttaa tekijään ja tämän ympäristöön. Palkitun kirjailijan psykologinen trilleri.

Virpi Hämeen-Anttila : Yön sydän on jäätä

Sarjan avausosa herättää eloon 1920-luvun Helsingin. Keväällä 1921 pääkaupunkilaisten juomavesisäiliöstä löytyy kuollut mies. Tapausta ryhtyy selvittämään Axel Björk.

Eva Franz : Sininen huvila (cozy mystery)

Sisustusblogia pitävä nainen löytyy vakavasti loukkaantuneena. Samalla kun loukkaantunut nainen taistelee hengestään, hänen lukittuun kotiinsa, Siniseen huvilaan, ilmestyy joka päivä tuoreita kukkia. Tämä on komisario Anna Glad -sarjan aloitus.

Risto Isomäki : Sarasvatin hiekkaa (dystopia)

Tutkijat Sergei ja Amrita yrittävät selvittää Cambaynlahdesta meren alta löytyvän vajonneen kaupungin arvoitusta ja samaan aikaan suomalaistutkija Kari Ahola kehittelee ratkaisua jäätiköiden sulamisongelmaan. Kirjan teemat eivät voisi olla ajankohtaisemmat eikä maailman kohtalo jännittävämpi.

Donna Leon : Nuoruuden lähde

Guido Brunetti ottaa tehtäväkseen selvittää vanhan onnettomuuden taustoja. Nuori nainen oli hukkua mutta pelastettiin viime tipassa. Oliko kyseessä todella onnettomuus?

Outi Pakkanen : Helmimies

Ullanlinnaan sijoittuva veljesdraama. Erakoitunut sarjakuvapiirtäjä Erik on perinyt hienon asunnon isotädiltään. Erikin veli Peter ei hyväksy asiaa ja nyt alkaa Peterin poika hämmentää soppaa. Murhahan siitä seuraa.

Indrek Hargla : Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja

Tallinna vuonna 1431. Apteekkari Melchior kutsutaan Piritan luostariin viisaiden miesten konsiiliin. Luostarin mailta lumen alta on löytynyt kuolleen miehen ruumis ja pian myös nunna kuristetaan. Useammallakin luostarin asukkaalla on motiivi surmatöihin.

Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt : Mies joka ei ollut murhaaja

Rikollisten profiloija Sebastian Bergman saa kirjasarjan ensimmäisessä osassa tehtäväkseen nuoren pojan kuoleman selvittämisen. Hyvämaineinen yksityiskoulu ja saatananpalvonta näyttävät linkittyneen tapaukseen. Tapahtumapaikkana on Ruotsin Västerås.

Leena Lehtolainen : Harmin paikka

Maria Kallio on siirtynyt poliisityöstä lakiasiaintoimistoon Tapiolaan. Kun hänen tuttavansa Armi Mäenpää löytyy kuristettuna, Maria aloittaa tutkimukset omin päin. Tämä on toinen Maria Kallio dekkari.

Louise Erdrich : Pyöreä talo

Eräänä päivän 13-vuotiaan Joen äiti ilmestyy kotiin pahoinpideltynä ja verissään. Intiaanireservaatissa aletaan etsiä pahantekijää. Löytäminen ei ole helppoa mutta vielä vaikeampaa on saada tämä tuomiolle. Todellisiin rikostapauksiin ja autenttiseen intiaanireservaatin elämään pohjautuva karu mutta myös lämmin jännityskertomus, jonka henkilöissä elää halu ymmärtää toista erilaisuudesta huolimatta.

Kiitos lukupiiriläiset, olette parhaita!

Satu

linkit:

Dekkarinetti

Lukupiiriläinen bloggaa : Casa Biancan viimeinen kesä

Kesä on auttamattomasti ohi. Puiden kellastuminen ja kesäkukkaistutusten haaltuminen alkoi päivässä. Aamuisin on jo koleaa, paksu kaulaliina on parasta kietoa tiukasti kaulan ympärille.

Tänään alkoi kirjaston tiistain lukupiiri. Varma syksyn merkki sekin mutta samalla yksi syksyä täplittävistä ilopilkuista.

Kati Tervo

Kesäkirjana luimme Kati Tervon kirjoittaman romaanin Iltalaulaja. Se kertoo taidemaalari Ellen Thesleffin viimeisestä Muroleen kesäkodissa vietetystä kesästä 1945. Talon nimi on Casa Bianca ja se on saanut innoituksensa italialaisista maalaistaloista.

Casa Bianca

Ikääntynyt taiteilija saapuu talolle omenapuiden kukinnan aikaan ja saa aputytökseen 16-vuotiaan Taimin. Ellenin ja Taimin välille sukeutuu melko väljä mutta ystävällismielinen suhde, Taimi siivoaa taloa ja pitää huolta ruokataloudesta. Taimi myös seuraa tarkasti Ellenin maalaamista ja eläytyy tämän tunnetiloihin ja haaveilee taiteilijaelämästä.

Kokematon ja nuori Taimi on vaikutuksille altis ja herkkä. Hän kaipaa Helsinkiin lähtenyttä sisartaan ja toivoo itsekin pääsevänsä ahtaasta kotikylästä maailmalle. Kesän aikana Taimi kokee myös ensimmäisen ihastumisensa. 

Muroleen kanava

Myös Ellen muistelee kuolleita omaisiaan, erityisesti sisartaan Sofiaa. Rapistunut Casa Bianca symboloi ikääntyneen taiteilijan olemusta. Vaikka Ellen on edelleen luomisvoimainen, hän aistii, että eräs aikakausi on vääjäämättä etenemässä kohti loppuaan. Menneistä kesistä perhepiirissä on jäljellä vain haikeat muistot.

Maalaamisen ja arkiaskareiden kuvaamisen ohessa, kirjassa kuvaillaan elävästi ja miellyttävästi miljöötä, ihmisiä ja luontoa. Myös sodan jälkeinen niukkuus ja puute on tuotu selkeästi esille.

Ellen Thesleff sisarineen

Lukupiirissä tuumattiin, että kirja oli ehkä hieman kevyt ja pintapuolinen jos myös miellyttävä lukukokemus, kesäinen tunnelmapala. Kirjan luvut olivat lyhkäisiä ja ne koettiin hieman irrallisiksi, kolumnimaisiksi. Kirjan kieli tuntui paikoitellen kuvaavan vanhempaa aikaa kuin 1945 vaikka asiatiedot olivat täysin kohdallaan ja toivat elävästi mieleen sodan jälkeisen aikakauden. Ellenin ja Taimin henkilöt jäivät ehkä hieman ohuiksi, kuin kuviksi ilman verta ja lihaa. Toisaalta oltiin sitäkin mieltä, että historiallisen henkilön suuhun pannut sanat tulee harkita tarkkaan, olkoonkin, että kyseessä on fiktio.

Kirja sai lukupiirissä osakseen sekä kiitosta että kritiikkiä. Vaikka kirjan tunnelma oli hieman haikea, se oli myös kaunis. Lämpimän heinäkuun päivän vietti mieluusti puun alla varjossa lukien Muroleen naisten kesäisistä puuhista.

Iltalaulajan inspiraation lähteenä on ollut Kati Tervon täti, joka haaveili nuorena taiteilijuudesta mutta sairastui skitsofreniaan. Täti kuitenkin kävi kerran vuodessa Itä-Suomesta Ateneumissa katsomassa Ellen Thesleffin maalauksia läpi elämänsä. Taimissa saattaakin olla hippunen Kati Tervon tätiä. Teoksen faktaosuus perustuu Ellen Thesleffin sisarelleen lähettämiin sodanaikaisiin kirjeisiin.

Kirjan tuoma lohtu on sekin, että luomisvoima ei ole kiinni ihmisen iästä. Viimeisenä Casa Biancan kesänään Ellen Thesleff oli seitsemissäkymmenissä ja noihin aikoihin hänellä oli hyvin luova abstraktiin taiteeseen viittaava kausi.

Helsingin taidemuseossa (HAM) on esillä Ellen Thesleffin maalauksia 20.1.2020 asti. Hanna-Reetta Schreck on kirjoittanut taiteilijasta elämäkerran Minä maalaan kuin jumala – Ellen Thesleffin elämä ja taide, 2019, Teos. Pirkko Soininen on kirjoittanut kirjan Ellen : Ellen Thesleffin fiktiivinen päiväkirja, WSOY, 2018.

Lukupiirisyksymme alkoi taiteen merkeissä mutta lokakuussa aihe vaihtuu täysin. Vinkkaamme toisillemme vapaavalintaisen jännitysromaanin. Siispä uusia hyviä lukuvinkkejä odotellessa!

Kirjarikasta syksyä!

Satu Lukupiiristä

Linkit:

Kati Tervo, Otavan kirjailijat

Aamulehden kirja-arvostelu

Ellen Thesleffin Murole