Lukupiiriläinen bloggaa: Pitelemättömiä ihmisiä

tuuriLuimme Antti Tuurin kirjan Pitelemättömät (Otava, 2015) marraskuun tiistailukupiiriissä. Kirja vie meidät niin Italiaan kuin USA:n  Arkansasiin. Kirjan keskiössä on juristi Järvikannas, joka ensimmäisen vaimonsa mukaan on selvin päin yhtä hullu kuin humalassa.

Järvikannas liftaa rahattomana rekka-autojen kyydissä Rooman lähettyville Mazzanoon tapaamaan entisiä vaimojaan, jotka ovat tuppautuneet kääntäjä-tutkijapariskunnan ”omaruokaisiksi” vieraiksi.

maisema

Kuvaukset elämästä pienessä italialaisyhteisössä ja Järvikannaksen sekoilut niin pienessä rannikkokaupungissa Pohjanmaalla kuin tehdasympyröissä Yhdysvalloissa kulkevat limittäin. Lukija saa siinä sivussa ihmetellä löytääkö Järvikannas vaimonsa?

Miksi Järvikannas haluaa tavata vaimonsa? Tuleeko hän tekemään sovintoa? Tietääkö hän kuolevansa?

Kirjassa Tuuri ei käsitellyt suuria teemoja kuten muissa teoksissaan. Piiriläiset pitivät kirjaa Tuurin välityönä. Kokonaisuus jäi irralliseksi. Kirja oli mielestämme hyvin kirjoitettu, huumoria löytyy.

Assosiaatioita syntyi Hemingwayn ”Ja aurinko nousee”- romaaniin, Antti Hyryn kerrontaan sekä Hannu Raittilan ”Canal Grandeen”.

Lukukokemus innoitti monivaiheiseen keskusteluun, jossa vilahtivat mm. kirjassa mainitut filosofi Martin Buber, Goethen väriteoria ja suomalaisen suurlähetystön toiminta.

Pitelemättömiä olivat kirjan päähenkilöt. Oliko kirjailijakin?!

Lena

Antti Tuuri Helmet.fi -kokoelmassa

 

 

Lukupiiriläinen bloggaa : Lauri Viidan Moreeni

viita1

Lauri Viidan syntymästä tulee tänä vuonna sata vuotta 17 päivänä joulukuuta. Hän oli kirvesmies Pispalasta, mutta hän oli myös runoilija ja kirjailija.

Moreeni on vahva teos työväestä Suomen vaikeina aikoina. Kirja etenee Niemisen perheen elämän kautta yhteiskunnan, pula-ajan ja teknisen kehittymisen kerrontaan ja seurantaan, myös uskonto on vahvasti läsnä.

Kirja on loistava. Minusta tässä kirjassa kieli on aivan taianomaista, niin myös muut lukupiiriläiset vakuuttivat. Kieli on kaunista ja arkisissakin yhteyksissä se on lämmintä ja sanoisin lohduttavaakin. Kirjan alku: …vaarojen, kumpujen, harjujen välitse, louhujen lomitse, oksien alitse, mökistä mökkiin ja kartanoon” imaisee lukijan kirjan sisään, jatkamaan lukemista, nauttimaan, odottamaan uusia ilmaisuja, kielikuvia, välillä mielikuvituksen ajatuksia pohtien. Kirjaa on pakko lukea hitaasti ja välillä palata kappaleen alkuun, kerronta on niin vangitsevaa.

viita2

Niemisen perheen elämä ei ollut helppoa. Tuona aikana perheeseen usein syntyi monta lasta ja vain harvoin kaikki varttuivat aikuisiksi. Lasten kuolema oli suru ja kuitenkin se jollain tavalla hyväksyttiin, uskonto auttoi tässä paljon. Moreeni kuvaa aikaa, kun tavallinen työläinenkin voi rakentaa itselleen kodin. Rakentamiseen osallistui aina koko perhe, myös lapset. Näin Pispalanharju sai monta uutta kotia ja ainutlaatuinen asuinympäristö syntyi.

Iisakki Nieminen oli uuttera, vähäpuheinen, neuvokas kirvesmies ja perheenisä. Joosefiina nousi esiin perheestä huolehtivana ja uskonnon kautta asioita miettivänä nöyränä, joskus kipakkana äitinä. Lapsia, heidän kohtaloaan, sairauksiaan ja kasvamista omiksi persoonikseen kuvattiin realistisesti mutta ymmärtäen.

viita3

Yhteiskunnan kehitystä Moreeni ilmaisi työläisperheen, Niemisten kannalta. Yhden sukupolven tarinaan mahtui sotaa, pula-aikaa ja sen jälkeistä nousua, Niemisen Iisakki laajensi taloaan ja haaveili lastenlasten leikkimisestä pihalla.

Moreeni on klassikko ja hieno kirja, joka sopii myös tähän aikaan. Yhteiskunta muuttuu, vanhempi polvi ei ymmärrä uusia tapoja. Toivoisin, että kirja saisi uudet lukijat ja se löytyisi monien hyllystä.

Olisi hyvä, että Moreeni otettaisiin uudelleen koulussa luettaviin kirjoihin, silloin jouduttaisiin pohtimaan kielen merkitystä. Kirja sai kaikilta lukupiiriläisiltä kiitosta ja keskustelu oli vilkasta sekä monipuolista.

Kiitos Satu ja lukupiiriläiset. Odotetaan innolla uusia lukukokemuksia.

Alli

Lauri Viita Helmet.fi-kokoelmassa.

Itäkeskuksen kirjastossa alkaa pilotti langattomien verkkojen opastamisesta

Helsingin kaupunki on käynnistänyt pilottihankkeen, jossa se tekee tunnetuksi maksutonta langatonta verkkoaan. Pilottihankkeessa luodaan langattomasta verkosta kertovat opasteet ja opastetaan kaupunkilaisia verkon käytössä. Pilotin opasteita testataan kahdessa kaupungin toimipisteessä, Kampin palvelukeskuksessa ja Itäkeskuksen kirjastossa.

Itäkeskuksen kirjastossa, kuten kaikissa Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteissä, on käytössä kaikille avoin, ilmainen langaton verkko. Verkon nimi on Stadinetti. Stadinettiin voi liittyä älypuhelimella, tabletilla tai kannettavalla tietokoneella ja käyttää internetiä ilmaiseksi. Kun on kirjautunut Stadinettiin, voi lisäksi lukea kirjaston sähköisiä lehtiä.

Pilotti alkaa lokakuun ensimmäisellä viikolla. Maanantaina 3.10.2016 klo 13 Enter ry:n Ilkka Veuro pitää Itäkeskuksen kirjastossa luennon internetyhteyksistä ja valtakunnallisena SeniorSurf-päivänä, tiistaina 4.10.2016, Stoan aulassa opastetaan langattoman verkon ja mobiililaitteiden käytössä klo 9.30–12.00. Mukana opastamassa ovat Itäkeskuksen kirjasto, Arbis ja Enter ry. SeniorSurf-päivän jälkeenkin voi koska tahansa pistäytyä Itäkeskuksen kirjastoon ja pyytää kirjaston henkilökuntaa näyttämään, miten Stadinettiin liitytään omalla laitteella. Pidempään opastukseen voi varata ajan Itäkeskuksen kirjastossa päivystäviltä vapaaehtoisilta vertaisohjaajilta.

Itäkeskuksen kirjastossa Stadinetistä kertoo alla oleva symboli.

langaton_helsinki_stadinetti
Löydät kaikki kaupungin ilmaiset langattoman verkon käyttöpaikat Pääkaupunkiseudun palvelukartasta hakusanoilla langaton internet tai WLAN.

Sanna

Lukupiiriläinen bloggaa : Paljon enemmän kuin Tiitiäisen äiti

Esittelyssä kirjailijaelämäkerta Kirsi Kunnas : sateessa ja tuulessa, WSOY, 2014

kirsi1”Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun luettiin lukupiirissä tieteellinen tutkimus. Se taisi hiljentää meidät”, totesi Vappuliisa hienon kirjailija-alustuksensa jälkeen. Ehkä me vain aluksi mykistyimme, sillä keskustelu lähti pian lentoon, niin kuin lukupiirissämme on tapana. Mutta Vappuliisa oli oikeassa, olimme mietteliäitä, eikä turhaan.

Leena Kirstinä on kirjoittanut vaikuttavan, järkälemäisen tietokirjan Kirsi Kunnaksen elämän ja kirjailijauran kulmakivistä ja tuotannosta. Kyllä vain, syvällisine ja tarkkoine kirjallisuusanalyyseineen teos on myös tieteellinen. Herkullisia paljastuksia kirjailijan yksityiselämästä ei löydy ainuttakaan. Kirjailijan oma ääni kuuluu ainoastaan lyhyissä kirjoittamiseen tai sen analyysiin liittyvissä lainauksissa.

Lukupiiriläisten mielestä teos oli hieman oppikirjamainen mutta sinällään erinomaisen yleissivistävä. Suomalainen kirjallisuusmaailma piirtyi monipuolisesti 1940-luvulta tähän päivään.

Erityisen ihmeissään ryhmä oli siitä, miten monipuolisesti lahjakas Kunnas on, miten monia eri töitä ja toimia hänellä on elämänsä aikana ollut. Lista on vaikuttava: kirjailija, kääntäjä, suomalaisen lastenkirjallisuuden pioneeri, runouden uudistaja, näytelmäkirjailija, kriitikko, kustannustoimittaja. Raamatun psalmien uudet suomennokset 1970-80 -luvuilla ovat myös Kirsi Kunnaksen kynästä.

Tosiasia on myös se, että Kunnaksen kääntämä Hanhiemon iloinen lipas 1954 oli sysäys suomalaisen modernin lastenkirjallisuuden syntymiseen, erityisesti loru- ja runokirjallisuuden.

Kunnaksen kirjoittama lasten lorukirja Tiitäisen satupuu (1957) ei ole varmasti kenellekään tuntematon ja se on omassa lajissaan uraauurtava.

Kunnaksen esikoisrunoteos, Villiomenapuu, ilmestyi sitä vastoin jo 1947. Aikuisten runoudessakin Kunnas oli uudistaja, modernisti ja symbolisti.

kirsi2

Ja kukapa ei tätä tiitiäislorua olisi kuullut?

”Oi, sanoi siili, olen tunteellinen siili, olen hyvä, kiltti hellä. Ja kenelläpä, kellä on vastaansanomista? Se vain on surullista, että piikkikuoren alla siilin hellyys piili…”

kirsi3

Lukupiiriläisille Kunnaksen aikuisten runot eivät olleet tuttuja, ne ovat jääneet Tiitiäisen varjoon. Aikuisten runoteokset on koottu teokseen Puut kantavat valoa, WSOY 1999, ja runohelmiä löytyy sieltäkin, kuten tämäkin nimikkorunon säe:

…hiljaisuus, kevyt lintu, asettuu puihin ja sytyttää pesänsä, tulena valo nousee taivasta kohti eikä kukaan voi kantaa sydäntänsä kevyesti koska kauneus on rakastamista…

kirsi4

 

Kirstinä toteaa elämäkerrassa, että Kirsi Kunnaksen ansiokkaasta lastenkirjallisuustyöstä johtuen suomalaiseen lastenkulttuuriin ovat juurtuneet iltasadut, sekä päiväkotien ja kirjastojen satutunnit. Näin varmasti onkin.

Juuri tänä aamuna Itäkeskuksen kirjastossakin vietettiin Suvin lempeä vauvalorutustuokio.

kirsi5

Kiitos Kirsi Kunnas!

Satu

Lukupiiriläinen bloggaa –VIREÄ LUKUPIIRI ..

.. on kokoontunut kerran kuukaudessa Itäkeskuksen kirjastossa tiistaisin Satu Vähämaan johdolla jo kahdeksan vuoden ajan. Parhaillaan lukupiiri on aloittanut kesätauon, mutta palaa toimeen taas syyskuussa, tiistaina 13.9 klo 13-15, jolloin Vappuliisa Hakalehto esittelee Leena Kirstinän tuoreen Kirsi Kunnas-elämäkerran, Kirsi Kunnas : sateessa ja tuulessa (WSOY, 2014). Lukupiirin jäsenten enemmistö on naisia, mutta mukana on myös miehiä.tammi

Tusinan verran aktiivisia lukupiirikonkareita kokoontui 10.5. käsittelemään Petri Tammisen viime vuonna ilmestynyttä teosta Meriromaani. Todettiin, että tekijän tämänhetkisenä strategiana on hyödyntää perinteisiä, asemansa vakiinnuttaneita lajityyppejä, jollainen meriromaanikin on (Kipling, Marryatt, Conrad, Melville, London). Hän perustaa kirjan fiktiivisen kertomuksen eräiden suomalaisten merikapteenien 1900-luvun alussa päiväämiin muistelmiin. Pinnaltaan maskuliininen aihe kiinnosti myös lukupiirin naisia.

Meriromaani on tänä vuonna saanut Veijo Meri-palkinnon, mitä epäiltiin julkaisuyhtiö Otavan oman kirjailijan promo-toimenpiteeksi. Romaanista puuttuu Veijo Meren kaunokirjallisen proosan omakohtaisuus, sillä se perustuu toisen käden lähteisiin ja on perinneaineiston uusiokäyttöä.

Kertomuksessa 1800-lukuisen merikapteenin urasta ja elämästä, jo kadonneesta elämänmuodosta, on historismin, kertaustyylin, sävy. Maailma on muuttunut: kun vielä 1900-luvun alkupuoliskolla luettiin matkakuvauksia ja meriseikkailuja, matkustetaan nykyisin ilmateitse itse paikan päälle tai katsellaan tv-ohjelmia kiinnostavista maista. Kaukomaita ei enää tunneta ensisijaisesti vain kirjojen välityksellä.

Hyvän tarinan aika on kuitenkin aina. Se on kertomisen ja kuulemisen arvoinen tarina. Meriromaanissa on sisällöllisiä ja tyylillisiä ansioita, menneisyyden tuntemusta. Oikeaan osunee erään osanottajan yhteenveto: ” Minä antaisin tästä kouluarvosanan kahdeksan.”

Tarkempia tietoja Itäkeskuksen kirjaston lukupiireistä, saa Satu Vähämaalta Itäkeskuksen kirjastosta, p. 09 3108 5090.

Riku Räihä

MUKAVAA KESÄÄ JA MIELLYTTÄVIÄ LUKUKOKEMUKSIA!

Toivottavat Satu ja lukupiiriläiset

linkit:

Petri Tamminen Wikipediassa https://fi.wikipedia.org/wiki/Petri_Tamminen

Kirja-arvostelu Kiiltomato.netissä http://www.kiiltomato.net/petri-tamminen-meriromaani/

 

 

Egyptin eksotiikkaa ja Töölöläisiä tuumailuita – eli kevätterveiset tiistain lukupiiristä

”Oho, me taidettiin kaikki tykätä tästä!”

Maaliskuun lukupiirissä luettiin libyalaissyntyisen Hisham Matarin kirja Erään katoamisen anatomia (WSOY, 2013).

kuv1

Kannen kuva johdattaa vähän harhaan ja ehkä toisaalta ei. Kirjan voi lukea monelta eri kantilta. Kenenkään lukupiiriläisen mielestä kirja ei kuitenkaan herkutellut liiaksi eroottissävyisillä ihmissuhteilla. Päähenkilö, varhaisteini-ikäinen poika Nuri, tosin ihastui nuoreen äitipuoleensa Monaan heti kirjan alkusivuilla, eikä eroottisesti latautuneilta hetkiltäkään vältytty.

Mutta kyllä kirja lukupiiriläisten mielestä oli lähinnä kertomus vallasta, arvoituksista, lapsen ja vanhempien suhteesta ja maailman politiikasta. Myös arabikulttuuri avautui perheeen tapojen ja elämäntyylin kuvauksissa. Toki ihmisten väliset suhteet ja kohtaamiset olivat myös suuressa roolissa.

Kaikkia näitä teemoja käsiteltiin kuitenkin hienovaraisesti, väkivallan aavisti olemassa olevaksi mutta sitä ei kuvattu. Kirjan kertoja Nuri eli elämäänsä lapsesta nuoreksi aikuiseksi niin Euroopassa kuin Afrikassakin. Hän kävi sisäoppilaitoksen Englannissa, opiskeli huippuyliopistoissa ja palasi lopuksi kotiin Egyptiin.

Kirjassa kuvatun ajanjakson tumma sävy johtuu Nurin isän salaperäisestä katoamisesta ja pojan epätoivoisista kysymyksistä: miksi, mihin, miten?

Oliko isä jonkinlainen agentti tai vastarintaliikkeen mies, alati paeten? Pelkäsikö hän jotain? Kuuluiko hän hyviksiin vai pahiksiin? Rakastiko hän aidosti poikaansa ja Monaa, nuorta vaimoaan? Miksi ihmeessä hän oli nukkunut viimeisen yön oudon naisen luona Genevessä juuri ennen katoamistaan? Mikä yhteys Nurilla lopulta oli palvelusväkeen kotona Egyptissä – veriside?

Lukupiirissä hienon kirjailija-alustuksen jälkeen keskustelun tunnelma oli kysyvä ja pohdiskeleva. Pidimme kirjan upeasta kielestä ja hienovaraisesta ilmaisusta. Salaisuudet jäivät paljastumatta ja ”totuus” tarinasta selvittämättä – ihme kyllä se ei haitannut. Ehkä tunsimme sydämissämme empatiaa Nuria kohtaan, jonka ainoa aito toive oli ollut tulla isänsä hyväksymäksi ja rakastamaksi. Lähdimme kotiin vaikuttuneina.

 

********************

 

”Nej men, oliko tämä sittenkin vähän ärsyttävä, mikäs se nyt oli ruotsiksi? Ai niin irriterande?”

Huhtikuun lukupiirikirjana nautittiin Merete Mazzarellan Ainoat todelliset asiat (Tammi, 2012).

kuv2

 

Viime viikon viileän fiini ja sensuellin kuuma kulttuurisuihku koettiin lukupiirissä, kun ruodinnan kohteena oli Merete Mazzarellan päiväkirjamaisesti rakennettu kaunokirjallinen teos työstä ja rakkaudesta.

Niin, emme me yhteisymmärrykseen aivan täysin päässeet siitä, mikä kirjan syvin olemus oli. Lukupiirin ensimmäiset kommentit olivat hyvin positiivisia ja pehmeitä. ”Tästä jäi hyvä mieli, tätä oli helppo lukea juuri ennen nukahtamista, tämä oli semmoinen kevyt mutta kuitenkin… niin, olihan siinä tosiaan paljon sisältöä. Tosi paljon!

Sitten joku sanoi, että kenties tyylikeinona usein kappaleet aloittava tai lopettava lause ”teimme sitä ja sitä, menimme sinne ja sinne, kävimme sielä ja siellä – nimittäin avomieheni ja minä” oli vähän ärsyttävä. ”Avomieheni ja minä” oli iskostunut monien muidenkin lukupiiriläisten lukukorvaan. Oli varmaankin tarpeellista huomauttaa usein, että asioita ei tehty aviomiehen vaan nimenomaan avomiehen kanssa mutta olisiko asian voinut ilmaista jotenkin muuten, edes välillä?

Lukupiirin vetäjä innostui ”tulihan se sieltä, no niin, nyt saadaan keskustelu vauhtiin. Oliko tämä teistä jotenkin ärsyttävä kirja?”

Ja yhtäkkiä keskustelu lähti huimaan lentoon – puolustaviin puheenvuoroihin ikääntyneiden oikeudesta höpsähtää rakkaudesta, kriittisiin kommentteihin tärkeiden ja isojen asioiden pinnallisesta käsittelystä sekä huomioihin hieman teennäisiltä tuntuvista suurien viisaiden lainauksista.

kuv3

Kirja tosiaan pursusi aiheita: työnteon oikeus ja velvollisuus, luvallinen ja luvaton rakkaus, tosi ystävyys, matkat, asunnon vaihto, pettäminen, syyllisyys, vanheneminen jne.

Kirjasta kyllä oli luettaessa pidetty mutta kun ryhmässä alettiin kysellä ja ihmetellä yhtä jos toista kirjan yksityiskohtaa tai teemaa, tekstin merkitys sai uusia sävyjä. Jännittävää oli myös huomata, millaisiin seikkoihin me kiinnitämme huomion lukiessamme. Kun muutaman rivin verran kirjailija kuvaa yhteistä vaahtokylpyään uuden rakkaan avomiehensä kanssa, se saa yhden yökkäilemään ja toinen ei edes muista kohtaa lukeneensa.

Sähäkän kirjakeskustelun päätteeksi keskustelimme vielä syksyn lukupiirikirjoista ja silloin tunnelma oli jo räjäyttää katon. Lukemisen intohimoa ja kiihkoa, sitä meidän lukupiiri on!

Toukokuussa seilaamme maailman merille Petri Tammisen Meriromaanin matkassa.

Siihen saakka myötäisiä kevään tuulia!

Satu

____________________________________________________________

Linkit:

Hisham Matar Helmetissä

Merete Mazzarella Helmetissä

Mazzarellan haastattelu helmikuu 2016 Gloria-lehdessä http://www.gloria.fi/artikkeli/ihmiset/kirjailija_merete_mazzarella_71_tunnen_itseni_nuoremmaksi_nyt_kuin_tunsin_40

Arvostelu Ainoat todelliset asiat http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/326695/Tyon+ja+rakkauden+pohdintaa

Arvostelu Erään katoamisen anatomia http://www.kiiltomato.net/hisham-matar-eraan-katoamisen-anatomia/

Hisham Matar Wikipediassa https://en.wikipedia.org/wiki/Hisham_Matar

 

Miehiä ja ihmisiä

laitu

Keskiviikon lukupiirin kirja maaliskuussa oli Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä vuodelta 2014. Tämä on hieno kuvaus 17-vuotiaan pojan valinnoista uusien ihmisten ja uudenlaisten tapahtumien kesänä 1972. Jalosen mukaan kirjan nuoruuden kuvaus ei ole omakohtainen, mutta tuntemukset ovat omia.

Haastattelussa vuodelta 1994 (Ylen Elävä arkisto 28.1.1994)) Jalonen mainitsee kirjailijan tehtäväksi kielen pitämisen elossa monipuolisesti. Hän arvioi kirjan liian hitaaksi välineeksi yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Hän myös nostaa perusyksinäisyyden arvostettavaksi asiaksi, sillä ihminen ei ole vain lauman jäsen. Lauman jäsenenä on helppo jättää näkemättä ihmisarvon loukkausta. Kirja on hyvin ansainnut aikanaan Finlandia-palkintoehdokkuuden.

Lukupiirin mukavat rouvat (tällä kertaa kuusi kappaletta) pitivät tästä kirjasta ja sen sympaattisesta päähenkilöstä, niin minäkin…koulussa oli juuri tuollainen älykäs, kiltiksi kasvatettu, vastuuta ottava poika, joka tuskin piti Matista ja Teposta mutta osasi hyvin analysoida, mikä tekee Charlie Parkerista mestarin.

Olli Jalosen kirjat Helmet-kokoelmassa.

Hyvää pääsiäistä

Pirjo M