Lukupiiriläinen bloggaa: Kesä tuli ja kirjoja riittää!

Paljon asioita, jotka pitäisi tehdä.

Vielä useampia jätetty tekemättä.

Siksi juuri nyt ei mitään tekemistä. –

(ote runosta Elämäkerta (Nanao Sakaki : Syödään tähtiä! Valitut runot)

Suomessa ei näe villinä tuulessa liehuvia laventelipeltoja mutta parvekkeelle voi kesällä hyvin laittaa pienen puutarhan, joka tuoksuu huumaavasti helteisen kesäpäivän jälkeisessä lämpimässä illassa.

Kevään aikana kaupunkipuistot, merenrannat ja metsiköt tulivat tutuiksi. Kävely raikkaassa ulkoilmassa oli yksi suurimmista iloista. Sitä huomasi yllättäen jokaisen uuden silmun, nupun ja ruohonkorren, ensimmäiset lentävät ötökät, tuulet, kirpeät ja lämpimät aamut ja alkavan sateen.

Turhaa sanoa, että takana on poikkeuksellinen kevät, me kaikki olemme eläneet sen läpi ja kokeneet omalla tavallamme. Helppoa ei varmasti ole ollut kenelläkään. Nyt on kuitenkin mitä kaunein kesä, joka tuli vaivihkaa, ehkä aluksi vähän tunnustellen. Samalla tavalla me ihmiset lähdimme kodeistamme hieman empien, minne saa mennä, mitä tehdä.

Kirjastot avautuivat ensimmäisten paikkojen joukossa koronatilanteen helpotettua. Nyt kirjastot toimivat jo lähes vanhaan malliin. Asiakkaat ovat jo tulleet takaisin, ikävä on ollut molemminpuolinen.

Millaisia kirjoja luit koronakeväänä? Keveitä, jännittäviä, tietokirjoja, lukuromaaneja, lehtiä? Vai tekikö edes mieli lukea, jaksoitko keskittyä? Ehkä kirjasta saatava informaatio tuntui liian hitaalta, helpointa oli päivittää päivän tapahtumat kännykän iltapäivälehdestä. Itsekin keskityin kirjan lukemiseen vasta toukokuussa mutta kun vauhtiin pääsi, loppua ei näy!

Nyt voi huokaista syvään, asettua parveketuolille tai mökin pihalle vapaavalintaiseen asentoon ja kerätä kirjakasan kahvipöydälle, avata korvat linnunlaululle ja silmät sanoille.

Unohtaa todellisuus luvalla, kadota uusiin ihaniin maailmoihin, toisten todellisuuksiin, turvallisesti.

Toivomme kaikki kirjastolla, että myös lukupiirit pääsevät jatkumaan syksyllä normaalisti, kuten keskustelupiirit ja tapahtumat. Mutta ensin on tämä ihana kesä, josta kannattaa iloita ja nauttia kaikin tavoin.

Muutaman lukuvinkin siivittämänä toivotan kaikille kirjaston asiakkaille kaikin puolin hyvää ja rentouttavaa kesää!

Kaikki on mahdollista

Elizabeth Strout , Tammi, 2019

Kaikki on mahdollista -kirjan novellimaiset luvut kertovat elämänmakuisia tarinoita Amgash-nimisestä pikkukaupungista Illinoisin osavaltiossa. Kaupungin asukkaat tulevat tutuiksi, elämä mutkittelee ja näyttää omituiset puolensa. Lukija kohtaa ihmisiä, jotka saattavat olla ristiriitaisuudessaan jopa sietämättömiä, silti samaistuttavia.

Kirja kietoutuu Lucy Barton -nimisen kirjailijan ympärille. Hän on kotoisin Amgashista vaikka onkin aikuistuttuaan muuttanut sieltä New Yorkiin. Lucy Bartoniin kytkeytyy salaisuuksien verkko, joka kirjan kertomusten myötä alkaa hiljalleen selvitä. Stroutin kerronta on luontevaa ja soljuvaa, henkilöt vastustamattoman kiinnostavia. Yksi lempikirjoistani. 

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Sabine Berman, Otava, 2011

Kaliforniassa asuva Isabelle perii isältään tonnikalajalostamon Meksikossa ja palaa kotimaahansa kehittämään sen toimintaa. Hän saa huollettavakseen myös kuolleen sisarensa autistisen tyttären Karenin. Karen on päässyt villiintymään välinpitämättömän äitinsä huostassa ja tytön henkinen ja fyysinen kehitys on pikkulapsen tasolla.

Tädin sinnikkäällä kasvatusmetodilla Karen osoittautuu omalla erityisellä tavallaan älykkääksi ja kykeneväksi oppimaan asioita, jopa aikanaan johtamaan suvun tonnikalajalostamoa. Karenin erityisominaisuus on, että hän rakastaa merta kiihkeästi ja tietää tonnikaloista kaiken mahdollisen.

Ajan oloon Karen oppii huomaamaan, että kaikki asiat eivät jalostamossa ole kunnossa eikä koko tonnikalabisnes vaikuta siltä, miten Karen asiat näkee ja kokee.

Kirja on lukuromaani, kertomus erilaisista tavoista kokea maailma sekä eettinen kannanotto eläinten-, luonnon- ja ihmisten suojeluun. Kirjassa pohditaan asioita myös filosofiselta kantilta, ja nämä kirjan kaikki ominaisuudet yhdessä herättävätkin lukijan pohtimaan monia tärkeitä asioita uudella tavalla. ”Ajattelen, siis olen” vaiko sittenkin ”Olen, siis ajattelen”? Kirja jäi pyörimään ajatuksiin pitkäksi aikaa.

Raija

Ritva Hellsten, Aviador, 2020

Raija Siekkisen novellit ovat kauniskielisiä, meditatiivisia tekstejä, joissa kuvaillaan arkisia asioita ja ihmismielen monimutkaisuutta. Rakkaus ja kuolema, niistä Raija Siekkinen kirjoitti lähes aina mutta ei koskaan kyllästyttävästi tai samalla tavoin. Kirjailija itse pysyi ulkomaailmalle salaperäisenä ja yksityisenä.

Kirjailija Ritva Hellsten on Raija Siekkisen sisar. Hän on kirjoittanut todella upean kirjan, jossa elää ja hengittää kuollut sisar novelleistaan tunnistettavana. Toki kirja on fiktiota mutta kirjailija kertoo sen perustuvan fakta-aineistoon kuten kirjeisiin ja keskusteluihin Raija Siekkisen kanssa. Hienovaraisesti Hellsten avaa sisarensa kirjailijaluonnetta, elämänkaarta, edesottamuksia rakkaudessa sekä erityisen herkkää luonnetta ja inhimillisiä heikkouksia, syitä siihen miksi Raija Siekkinen vetäytyi ja ahdistui. Siekkinen kuoli tulipalossa vuonna 2004 vain 50-vuotiaana.

Tietenkin tämän luettuani oli pakko varata Raija Siekkisen kootut novellit. Erittäin sopivaa kesälukemista!

Lukuterveisin Satu kirjastolta

linkit:

Arvostelu Ritva Hellstenin kirjaan Raija

Arvostelu Sabine Bermanin kirjaan Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Arvostelu Elizabeth Stroutin kirjaan Kaikki on mahdollista

Raija Siekkisen teokset Helmetissä

Lukupiiriläinen bloggaa : Niille, jotka katosivat

Helmikuun lukupiirissä liikuttiin eteläkorealaisissa maisemissa, kuljettiin pitkin Soulin katuja ja toreja, tutustuttiin korealaisiin ruokiin, varsinkin hapatettuun kiinankaaliin kimchiin ja seurattiin opiskelijoiden elämää 80- ja 90-luvulla, johon kuului niin rakkautta, ystävyyttä, itämaista yhteisöllisyyttä kuin opiskelijavallankumousten aiheuttamaa tragediaa ja tuskaa.  Matka oli sekä haikea, koskettava että surullinen.

Soul, Etelä-Korea

Tällä kertaa keskusteltiin siis vuonna 1963 syntyneen eteläkorealaisen kirjailijan Kyung-sook Shinin kirjasta Jään luoksesi.

Shin on Etelä-Korean luetuimpia ja ylistetyimpiä kirjailijoita. Hän on kirjoittanut toistakymmentä romaania ja novellikokoelmaa. Suomeksikin käännetty ”Pidä huolta äidistä”-kirjaa on myyty Koreassa 2 miljoonaa kappaletta ja sitä on julkaistu 36 maassa. Kirja on palkittu mm. arvostetulla Man Asian Literary-palkinnolla.

Shin on ensimmäinen nainen, jolle palkinto on myönnetty. Shin kävi sekä Helsingissä että Turussa vuonna 2015 kirjan ilmestyttyä suomeksi. Myös Hovitanssija on käännetty suomeksi.

Kyung-sook Shin

Shin vietti lapsuutensa vaatimattomissa oloissa maaseudulla – kylässä, jossa kaikkien sukunimi oli Shin. Hän muutti teini-ikäisenä Souliin veljensä asuntoon, oli töissä elektroniikkatehtaalla ja opiskeli iltakoulussa. Hän valmistui Soulin taideinstituutista pääaineenaan luova kirjoittaminen.

Jään luoksesi on käännetty suoraan koreankielestä eikä jonkun toisen kielen kautta. Kääntäjä on nykyään Turussa toimiva koreankielen opettaja Taru Salminen.

Kirja kertoo opiskelijasta, joka saa puhelun nuoruudenrakastetultaan. Tämä kertoo, että heidän entinen kirjallisuuden professorinsa tekee kuolemaa. Entiset opiskelijat kerääntyvät lopulta professorin kuolinvuoteelle. Ennen saapumistaan sinne kirjan kertoja Jeong Yun joutuu käymään läpi nuoruutensa kipeitäkin muistoja ja erilaisia valintoja ja toteaa, että ”jotkut asiat ovat ja pysyvät arvoituksina tai mahdottomina ymmärtää.”

Mielenosoitus Soulissa 2017

Romaanissa oli paljon viittauksia länsimaiseen kulttuuriin, mm. runo- ja kirjallisuussitaatteja musiikkiesimerkeistä puhumattakaan. Pyhällä Kristoforoksella, katolisella pyhimyksellä, oli keskeinen sanoma professorin luennoilla. Kristoforos-myytti synnytti lukupiirissä keskustelua toisen kantamisesta ja kannattelemisesta omilla hartioillamme Kristoforoksen tapaan ja luottamisesta siihen, että tarvittaessa meitä kannatellaan ja autetaan.

Pyhä Kristoforos, ”Kristuksen kantaja” Hans Memlingin maalaus 1400-luku

Romaanin koreankieliset nimet hämmensivät. Kaikki tuntuivat olevan Yun-nimisiä. Ja niinhän moni olikin: kertoja Jeong Yun, professori Yun, opiskelija Yun Miru.

Jään luoksesi on kunnianosoitus niille, joita pidätettiin opiskelijamielenosoituksissa, kidutettiin ja jotka vain ”katosivat” kirjailijan nuoruudessa. Shin itse kertoo ajatuksiaan siitä suomalaisille lukijoille osoitetussa tekstissä kirjan viimeisellä sivulla.

Gyeongbokgung-palatsi talvella, Soul

Kirja oli mielestäni sekä herkkä ja haikea että raaka ja julma – juonellisesti kuin hämähäkin hieman repeytynyt seitti taitavine kudelmineen.

Korealainen elokuva Parasite palkittiin juuri neljällä Oscarilla. Jos haluaa ”vierailla” Etelä- Koreassa ja kuulla, miltä korean kieli kuulostaa, kannattaa varmaan käydä katsomassa elokuva.

Parasite-elokuvan arvostelu Helsingin Sanomissa

Lena


linkit:

Kirja-arvostelu Kiiltomato

Kyung-sook Shin Wikipedia (englanniksi)

Lukupiiriläinen bloggaa : Aikamme sankari?

Nuori mies näkee aamuyöllä kodittoman alkoholistin puuskuttamassa väsyneesti raitiovaunupysäkillä. Hänelle tulee selittämätön tarve tarjota tälle haisevalle kadun miehelle tupakka ja auttaa kantamaan risat muovikassit kohti tuntematonta porttikäytävää, jossa toinen samanlainen koditon istuu. Tämä teko on alku päätökselle olla hyvä ihminen ja tehdä hyviä tekoja.

Vuoden 2020 ensimmäinen tiistaipiirin lukupiirikirja oli Markku Pääskysen Hyvä ihminen (Tammi, 2018)

Taisi käydä niin, että piiriläisistä vain muutama sanoi pitäneensä kirjasta mutta me saimme erinomaisen keskustelun sen teemoista ja henkilöistä. Miksi kirja aiheutti niin suuren negatiivisen tunneaallon lukupiirissä?

Ehkä osaltaan ongelma oli sukupolvikokemusten erilaisuus.1990-luvulla nuoruutta eläneenä samaistuu helposti nuoren ihmisen ”haahuiluun” ja itsensä etsimiseen. Matkustelu ja hanttihommien tekeminen ylioppiskirjoitusten jälkeen tai opintojen ohessa oli jo tuolloin tavallista. Rakun päämäärätön kuljeskelu ja tapahtumien väritön kirjaaminen ei kuitenkaan lukijoita miellyttänyt.

Se, että päähenkilö pieksee itseänsä henkisesti lähes hengiltä, koska ei koe olevansa ”hyvä ihminen”, jollainen ehdottomasti on päättänyt olla, on kyllä kieltämättä karu ajatus ja hieman tuskallista luettavaa. Emme tainneet lukupiirissä oikein päästä päähenkilön nahkoihin saati pään sisään ymmärtääksemme kirjan punaisen langan.

Ceský Krumlov, taidemaalari Egon Schielen kotitalo

Kirjan alussa nuori Rakku kiertää ympäri Eurooppaa (Tsekki, Portugali, Italia), ajelehtii kaupungista ja maasta toiseen ja tapaa kiinnostavia ihmisiä. Hän kokeilee seksuaalisuutensa rajoja samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa mutta kohtaa matkan lopuksi myös tulevan vaimonsa.

Kirjan toinen puolisko esittelee lukijalle innottoman sosiaalivirkailijan, josta tulee pian aviopuoliso ja pienen pojan isä. Vaikka Rakku kohtaa ihmisiä, joista voisi tulla potentiaalisia ystäviä, suhteet eivät kehity. Lopulta myös vaimo kertoo olevansa Rakkuun kyllästynyt ja pettynyt. Eron jälkeen poika tulee isänsä luokse joka toinen viikonloppu. Rakulle on tärkeää vain pojan kanssa vietetty aika. Poika on hänen rakkautensa ja hyvyytensä kohde, se ainoa oikea ja todellinen.

Óbidos Portugali

Tarinan loppupuolella Vaasankadun yksiössä istuu masentunut niukin naukin töissä käyvä keski-ikäinen mies, jolle alkoholi maistuu hyvin. Hän toteaa surkeana: Kukaan ei näe minua. Kukaan ei auta minua. Kukaan ei tunne minua.

Lukupiiriläiset kommentoivat: ei jäänyt käteen mitään, surullinen kirja, töksähteleviä tapahtumia ja epämääräistä filosofista pohdiskelua, ahdistava kirja, hyppelehtivä, vaikea / helppolukuinen teksti, napakka lause, ihmismielen ailahteluja, kasvutarina, kiinnostava, tutut paikat ja kaupungit, oivalluksia herättävä.

Omituisinta kirjassa oli sen ristiriitaisuus. Päähenkilö tekee näennäisesti hyviä tekoja mutta halveksii auttamiaan ihmisiä. Sosiaalityössä hän näkee ihmisten ahdingon mutta arvostelee heidän valintojaan. Hän ei rakasta itseään, eikä muitakaan. Häntä kuvataan tunnevampyyriksi, joka ei tunne mitään mutta odottaa muilta suosionosoituksia. Hän ajattelee pakkomielteisesti lapsuuttaan mutta ei paljasta mitä lapsuudessa on tapahtunut. Rakku käyttäytyy kuin mies, pukeutuu feminiinisesti, näyttää naiselta ja haluaa olla ihminen. Rakku toteaa: Minä niin kovasti halusin tehdä hyvää! Ja sain aikaan niin paljon pahaa!

Villa Adriana, Tivoli

Ihmisen päätös ei aina riitä hyviin tekoihin ja hyvät aikomukset tyssäävät yllättäviin tilanteisiin, tapahtumiin ja tunteisiin. Joskus onnistuu toisinaan ei. Armoa kannattaisi tuntea niin itseään kuin toisia ihmisiä kohtaan. Joskus se on jo ihan riittävän hyvä teko. Mutta Rakun jästipäisyys on armotonta.

Viisas kollega totesi, että ehkä kyseessä olikin parodia. Ehkä kirjailija halusi näyttää nykyihmisen harhaisen suhteen itseensä, maailmaan, tekoihin, ilmiöihin ja toisiin ihmisiin. Me emme välttämättä ole sitä mitä sanomme ja miltä näytämme, emme ole rehellisiä ja tosia edes itsellemme.

Tätä jään miettimään…

Lukuisin terveisin, Satu

linkit:

Wikipedia Markku Pääskynen

Kiiltomato kirja-arvostelu

Lukupiiriläinen bloggaa : Kirjahelmi menneisyydestä

Joulukuun kirjana lukupiirissämme oli Robert Walserin Konttoristi. Robert Walser on Suomessa jäänyt vähälle huomiolle.  Meistäkään kukaan ei ollut hänen tuotantoonsa aikaisemmin tutustunut, tosin häneltä on suomennettu vain kaksi teosta.

Robert Walser oli sveitsiläinen kirjailija, syntyi 15.04.1878 Bielissä, Sveitsin luoteisosassa. Nuoruudessa ja oikeastaan koko terveen elämänsä ajan hän työskenteli välillä pankissa ja muissa konttoreissa tehden erilaisia toimistotöitä. Kirjailijana hän ei elättänyt itseään. 1900-luvun alussa hän teki matkoja Saksaan ja nykyiseen Puolaan.

Walser kirjoitti erilaisia pieniä kertomuksia, novelleja ja niitä julkaistiin useissa sanomalehdissä. Kaikkiaan hän kirjoitti kolme romaania 1907-1909 välisenä aikana. Novelleja koottiin useiksi niteiksi. Walser sairastui 53-vuotiaana ja hän eli loppuelämänsä hoitolaitoksessa Herisaussa, missä hän kuoli 25.12.1956. Walser on Sveitsissä arvostettu kirjailija, tosin vasta 1960-luvulta alkaen. Hänelle on perustettu useita museoita eri puolille Sveitsiä. Robert Walserin töitä on käännetty 15 kielelle.

Robert Walser

Konttoristi kertoo Joseph Marti-nimisestä toimistoapulaisesta, joka lähetetään maalla sijaitsevaan kartanoon insinööri-keksijä Toblerin apulaiseksi. Toblerin keksinnöt eivät mene kaupaksi ja Joseph kirjoittaa esittelykirjeitä ja piirtää mainoksia mahdollisille rikkaille sijoittajille.

Sveitsin järviseudut

Joseph on Toblerin talossa melkein perheenjäsen, hän ruokailee yhdessä heidän kanssaan ja usein rouva Tobler kutsuu Josephin kahville ja keskustelemaan kanssaan. Hän osallistuu myös puutarhan hoitoon ja muihin pieniin askareisiin.  Ajan mittaan Joseph joutuu selvittelemään asioita Toblerin velkojien kanssa. Joseph tarkkailee Toblerin perhettä, puutarhaa, ympäristöä järvineen ja teos kuvaa hänen huomioitaan hyvinkin tarkkaan. Kun keksijä Toblerin konkurssi näyttää varmalta Joseph lähtee talosta.

Konttoristi on kirjoitettu pitkinä lauseina, Josephin ajatuksina, ilman kappalejakoja ja erittäin tiiviinä, kuvailevana tekstinä. Teosta pystyy lukemaan vain pieninä annoksina kerrallaan, siitä kaikki olimme yksimielisiä.

Kirjasta pidettiin tai ei pidetty. Se jakoi meidät melko lailla tasan. Alun jälkeen siihen joko ihastui tai pitkästyi, kaikki eivät jaksaneet lukea kokonaan. Luontokuvaukset olivat kauniita. Vilkasta mielipiteiden vaihtoa teos viritti. Yleinen ihmetys oli se, miksi Robert Walser on Suomessa niin huonosti tunnettu, kun hän on kuitenkin Sveitsissä erittäin arvostettu sekä koko saksankielisillä alueilla hyvin tunnettu.

Kiitos Satu kirjavalinnasta, oli mielenkiintoinen ja kiitos kaikille runsaasta keskustelusta.

Hyvää Uutta Vuotta ja antoisia lukuhetkiä!

Alli

Satu kiittää uskomatonta, ihanaa, taitavaa lukupiiriä kuluneesta vuodesta! Jokainen kirja opettaa jotain, antaa jotain, johdattaa jonnekin uuteen – jos vain antaa tekstille mahdollisuuden. Kiitos, että saan oppia kirjallisuudesta kanssanne ja kiitos yhteisistä porinahetkistä! Jatkamme tammikuussa!

Virkistävää joulua kaikille!

Ja aurinkoa horisontista odottaen!

Satu

Linkit:

Kirjallisuusblogi

Robert Walser englanniksi

Lukupiiriläinen bloggaa : Mutta kuka kesytti kenet?

Marraskuun lukupiirikirja oli Anne Tylerin Äkäpussi (Vinegar Girl) vuodelta 2016.

Anne Tyler on v. 1941 syntynyt amerikkalainen kirjailija, joka on voittanut mm. arvostetun Pulitzer-palkinnon. Hän on kirjoittanut 22 romaania ja paljon novelleja The New Yorkeriin ja the Sunday Evening Postiin.

Anne Tyler

Äkäpussi on uusi versio William Shakespearen näytelmästä Kuinka äkäpussi kesytetään. Tyler ei itse pitänyt alkuperäisestä näytelmästä, joten hän kirjoitti tarinan uudelleen. Shakespearen näytelmien uudelleen kirjoitettujen tarinoiden sarjaan kuuluvat myös mm. Margaret Atwoodin Noidan sikiö (Myrsky) ja Jo NesbØn Macbeth.

Romaanin Äkäpussi (Vinegar Girl eli Etikkatyttö) on 29-vuotias Kate Battista. Hän elää kolmistaan professori-isänsä ja 14 vuotta nuoremman, vaaleakiharaisen sisarensa Pupun kanssa. Tyttöjen äiti kuoli Pupun ollessa aivan pieni. Kateltä jäi kasvitieteen opinnot kesken jo alkuvaiheessa. Nyt hän työskentelee avustajana esikoulussa, jossa hän suorasukaisuudellaan järkyttää työyhteisöään mutta on lasten suosiossa.

Kate hoitaa perheen taloutta oman työnsä ohella. Hän pyykkää ja siivoaa ja valmistaa isänsä reseptin mukaan harmaata tahnamaista pöperöä, jossa on jauhelihaa, vihanneksia ja perunaa. Tätä tarjotaan viikon jokaisena päivänä. Puutarhanhoito on hänen henkireikänsä.

Baltimore

Tutkijaisällä on lahjakas ulkomaalainen assistentti Pjotr Stserbakov, jonka viisumi on menossa umpeen ennen kuin tutkimus saadaan päätökseen. Niinpä isä keksii ratkaisun ongelmaan: Kate voisi mennä Pjotrin kanssa naimisiin, jotta oleskelulupa järjestyisi! Suostuuko Kate isänsä suunnitelmaan? Arjessa esille tulevat kulttuurierot, kieliongelmat ja ympäristön asenteet käsitellään hauskasti. Tilannekomiikkaa riittää. Maahanmuuttoviraston vaatimukset kummittelevat taustalla.

Nimi on ihmisen ulkokuori eikä ole samantekevää, miten nimi lausutaan. Pjotr oli milloin Pjootor, milloin jotain muuta sinnepäin. Sukunimen suhuäänteet eivät koskaan olleet kohdallaan. Kate osasi heti sanoa Pjotrin nimen oikein. Tästä se sitten alkoi. Siis suhteen lämpeneminen. Koska Shakespearen näytelmässä Petruchio sai Katensa, voin paljastaa, että Tylerin Äkäpussissakin Pjotr ja Kate saavat toisensa. Shakespearen Kate kohtasi herransa ja valtiaansa, Tylerin Kate ja Pjotr sen sijaan jatkavat elämäänsä tasavertaisina tutkijoina ja puolisoina.

Elokuvasta Kuinka äkäpussi kesytetään (Elisabeth Taylor, Richard Burton)

Käännöskirjallisuudessa kääntäjällä on tärkeä rooli. Ulkomaalaisittain äännetty englanti on taitavasti käännetty ulkomaalaisittain äännetyksi suomeksi. Nokkeluudet on pitänyt ”suomalaistaa”. Siinä kääntäjä on onnistunut hyvin.

Äkäpussi oli meidän lukupiiriläisten mielestä ”aivan mainio, hauska ja nokkela, yllättävän hyvä, täynnä arkielämän yksityiskohtia, joskaan se ei välttämättä jättänyt suuria jälkiä.”

Huomasimme taas, että toistemme mielipiteitä kuunnellessamme saamme uuden näkökulman lukemaamme kirjaan. Eläköön lukupiiri!

Lena

linkit:

Anne Tyler Helmetissä (hyperlinkki)

Anne Tyler Äkäpussi Maailmankirjat verkkolehti (hyperlinkki)

William Shakespeare Kuinka äkäpussi kesytetään Wikipedia (hyperlinkki)

Lukupiiriläinen bloggaa : Jännitystä koko syksyksi!

Pyöristyneitä silmiä, kohonneita silmäkulmia, kylmiä väreitä, puistatuksia – ja upeita kirjavinkkauksia. Lukupiiriläiset ovat taitavia teoskuvailijoita, tiistain lukupiirin kaksi tuntia hävisi ilmaan salamannopeasti.

Tällä kertaa lukupiirissä oli aiheena ”vapaavalintainen dekkari” ja siellä esiteltiin kaksitoista toinen toistaan kiinnostavampaa jännityskirjaa. Osa niistä oli menneeseen aikaan sijoittuvia perinteisempiä kertomuksia, osa ihokarvat pystyyn nostattavia nykyaikaan sijoittuvia trillereitä. Mukaan mahtui myös romaani, jossa käsiteltiin väkivallantekoa ja sen seuraamuksia sekä yksi ”cozy mystery”.

Osa lukupiiriläisistä oli valinnut esittelyyn mielidekkaristinsa, osa oli ottanut hyllystä kirjan joko sattumanvaraisesti tai kiinnostavuuden mukaan. Joka tapauksessa saimme kaikki kokea jotain uutta.

Että mikä sitten on ”cozy mystery”? Se on pehmodekkari, joka ei mässäile raaoilla kuvauksilla tai sarjamurhilla vaan sijoittuu johonkin pieneen intiimiin paikkaan tai alueeseen. Päähenkilö on usein sosiaalisesti lahjakas amatöörisalapoliisi ja usein nainen. Suosittu Alexander McCall Smithin Mma Ramotswen etsivätoimisto -sarja lienee hyvä esimerkki ”cozy mysterystä”. Botswanalaisrouva harvemmin on ratkonut murhia, yleensä ongelmat liittyvät ihmisten välisiin ristiriitoihin.

Kirjakeskustelussa kävi ilmi, että kaikki lukupiiriläiset eivät suinkaan pidä jännityskirjallisuudesta tai sitten korkeintaan Agatha Christien tai George Simenonin kaltaisista rikosklassikoista. Näitäkin voisi pitää ”cozy mystery”-kirjoina.

Pohdimme myös sitä, voiko jännityskirjallisuus olla korkeakirjallisuutta vai onko sillä ikuisesti kevyemmän viihteen leima. Siitä olimme yhtä mieltä, että dekkareita ei voi niputtaa yhdeksi samankaltaiseksi kategoriaksi. Dekkarit ovat monenlaisia ja niiden joukosta löytyy nykyään jokaiselle jotakin, jos haluaa jännitysgenreä lukea.

Dekkarit käsittelevät useimmiten myös yhteiskunnallisia kipukohtia, ajankohtaisia aiheita ja ihmismielen koukeroita. Tietenkin tärkeä asia on myös miljöö ja kuka rikoksia ratkoo. Usein johonkin dekkarisarjaan jää koukkuun monesta eri syystä. Tuttunuottinen Donna Leonin Venetsiaan sijoittuva komisario Brunetti -sarja voi toimia myös turvakirjallisuutena. Paha saa palkkansa, kuvaillut ruokalajit herauttavat veden kielelle ja Brunettin hahmo on aina yhtä sympaattinen ja luotettava.

Tässä lukupiirin jännityskirjalista muutaman sanan kuvailulla höystettynä.

Toivottavasti listalta löytyy sopivasti jännittävää lukemista syksyn hämyisiin räntäsadeiltoihin tai villasukkavapaapäivään.

 Agatha Christie :  Esirippu

Poirotin viimeinen tapaus ja suuri yllätys. Agatha Christien viimeiseksi jäänyt julkaisu. Ehdoton Christie-fanien kirja, joka saattaa kirvoittaa myös pari kyyneltä.

Georges Simenon : Humalasalko

Maigret saa kirjeen tytöltä, jonka hän on vuosia sitten pidättänyt. Nyt tyttö haluaa puhua Maigretin kanssa jostakin hyvin vakavasta asiasta.

Pierre Lemaitre : Silmukka

Lasten välinen kiista johtaa ikävään lopputulokseen. Rikos jää paljastumatta mutta miten se vaikuttaa tekijään ja tämän ympäristöön. Palkitun kirjailijan psykologinen trilleri.

Virpi Hämeen-Anttila : Yön sydän on jäätä

Sarjan avausosa herättää eloon 1920-luvun Helsingin. Keväällä 1921 pääkaupunkilaisten juomavesisäiliöstä löytyy kuollut mies. Tapausta ryhtyy selvittämään Axel Björk.

Eva Franz : Sininen huvila (cozy mystery)

Sisustusblogia pitävä nainen löytyy vakavasti loukkaantuneena. Samalla kun loukkaantunut nainen taistelee hengestään, hänen lukittuun kotiinsa, Siniseen huvilaan, ilmestyy joka päivä tuoreita kukkia. Tämä on komisario Anna Glad -sarjan aloitus.

Risto Isomäki : Sarasvatin hiekkaa (dystopia)

Tutkijat Sergei ja Amrita yrittävät selvittää Cambaynlahdesta meren alta löytyvän vajonneen kaupungin arvoitusta ja samaan aikaan suomalaistutkija Kari Ahola kehittelee ratkaisua jäätiköiden sulamisongelmaan. Kirjan teemat eivät voisi olla ajankohtaisemmat eikä maailman kohtalo jännittävämpi.

Donna Leon : Nuoruuden lähde

Guido Brunetti ottaa tehtäväkseen selvittää vanhan onnettomuuden taustoja. Nuori nainen oli hukkua mutta pelastettiin viime tipassa. Oliko kyseessä todella onnettomuus?

Outi Pakkanen : Helmimies

Ullanlinnaan sijoittuva veljesdraama. Erakoitunut sarjakuvapiirtäjä Erik on perinyt hienon asunnon isotädiltään. Erikin veli Peter ei hyväksy asiaa ja nyt alkaa Peterin poika hämmentää soppaa. Murhahan siitä seuraa.

Indrek Hargla : Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja

Tallinna vuonna 1431. Apteekkari Melchior kutsutaan Piritan luostariin viisaiden miesten konsiiliin. Luostarin mailta lumen alta on löytynyt kuolleen miehen ruumis ja pian myös nunna kuristetaan. Useammallakin luostarin asukkaalla on motiivi surmatöihin.

Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt : Mies joka ei ollut murhaaja

Rikollisten profiloija Sebastian Bergman saa kirjasarjan ensimmäisessä osassa tehtäväkseen nuoren pojan kuoleman selvittämisen. Hyvämaineinen yksityiskoulu ja saatananpalvonta näyttävät linkittyneen tapaukseen. Tapahtumapaikkana on Ruotsin Västerås.

Leena Lehtolainen : Harmin paikka

Maria Kallio on siirtynyt poliisityöstä lakiasiaintoimistoon Tapiolaan. Kun hänen tuttavansa Armi Mäenpää löytyy kuristettuna, Maria aloittaa tutkimukset omin päin. Tämä on toinen Maria Kallio dekkari.

Louise Erdrich : Pyöreä talo

Eräänä päivän 13-vuotiaan Joen äiti ilmestyy kotiin pahoinpideltynä ja verissään. Intiaanireservaatissa aletaan etsiä pahantekijää. Löytäminen ei ole helppoa mutta vielä vaikeampaa on saada tämä tuomiolle. Todellisiin rikostapauksiin ja autenttiseen intiaanireservaatin elämään pohjautuva karu mutta myös lämmin jännityskertomus, jonka henkilöissä elää halu ymmärtää toista erilaisuudesta huolimatta.

Kiitos lukupiiriläiset, olette parhaita!

Satu

linkit:

Dekkarinetti

Lukupiiriläinen bloggaa : Casa Biancan viimeinen kesä

Kesä on auttamattomasti ohi. Puiden kellastuminen ja kesäkukkaistutusten haaltuminen alkoi päivässä. Aamuisin on jo koleaa, paksu kaulaliina on parasta kietoa tiukasti kaulan ympärille.

Tänään alkoi kirjaston tiistain lukupiiri. Varma syksyn merkki sekin mutta samalla yksi syksyä täplittävistä ilopilkuista.

Kati Tervo

Kesäkirjana luimme Kati Tervon kirjoittaman romaanin Iltalaulaja. Se kertoo taidemaalari Ellen Thesleffin viimeisestä Muroleen kesäkodissa vietetystä kesästä 1945. Talon nimi on Casa Bianca ja se on saanut innoituksensa italialaisista maalaistaloista.

Casa Bianca

Ikääntynyt taiteilija saapuu talolle omenapuiden kukinnan aikaan ja saa aputytökseen 16-vuotiaan Taimin. Ellenin ja Taimin välille sukeutuu melko väljä mutta ystävällismielinen suhde, Taimi siivoaa taloa ja pitää huolta ruokataloudesta. Taimi myös seuraa tarkasti Ellenin maalaamista ja eläytyy tämän tunnetiloihin ja haaveilee taiteilijaelämästä.

Kokematon ja nuori Taimi on vaikutuksille altis ja herkkä. Hän kaipaa Helsinkiin lähtenyttä sisartaan ja toivoo itsekin pääsevänsä ahtaasta kotikylästä maailmalle. Kesän aikana Taimi kokee myös ensimmäisen ihastumisensa. 

Muroleen kanava

Myös Ellen muistelee kuolleita omaisiaan, erityisesti sisartaan Sofiaa. Rapistunut Casa Bianca symboloi ikääntyneen taiteilijan olemusta. Vaikka Ellen on edelleen luomisvoimainen, hän aistii, että eräs aikakausi on vääjäämättä etenemässä kohti loppuaan. Menneistä kesistä perhepiirissä on jäljellä vain haikeat muistot.

Maalaamisen ja arkiaskareiden kuvaamisen ohessa, kirjassa kuvaillaan elävästi ja miellyttävästi miljöötä, ihmisiä ja luontoa. Myös sodan jälkeinen niukkuus ja puute on tuotu selkeästi esille.

Ellen Thesleff sisarineen

Lukupiirissä tuumattiin, että kirja oli ehkä hieman kevyt ja pintapuolinen jos myös miellyttävä lukukokemus, kesäinen tunnelmapala. Kirjan luvut olivat lyhkäisiä ja ne koettiin hieman irrallisiksi, kolumnimaisiksi. Kirjan kieli tuntui paikoitellen kuvaavan vanhempaa aikaa kuin 1945 vaikka asiatiedot olivat täysin kohdallaan ja toivat elävästi mieleen sodan jälkeisen aikakauden. Ellenin ja Taimin henkilöt jäivät ehkä hieman ohuiksi, kuin kuviksi ilman verta ja lihaa. Toisaalta oltiin sitäkin mieltä, että historiallisen henkilön suuhun pannut sanat tulee harkita tarkkaan, olkoonkin, että kyseessä on fiktio.

Kirja sai lukupiirissä osakseen sekä kiitosta että kritiikkiä. Vaikka kirjan tunnelma oli hieman haikea, se oli myös kaunis. Lämpimän heinäkuun päivän vietti mieluusti puun alla varjossa lukien Muroleen naisten kesäisistä puuhista.

Iltalaulajan inspiraation lähteenä on ollut Kati Tervon täti, joka haaveili nuorena taiteilijuudesta mutta sairastui skitsofreniaan. Täti kuitenkin kävi kerran vuodessa Itä-Suomesta Ateneumissa katsomassa Ellen Thesleffin maalauksia läpi elämänsä. Taimissa saattaakin olla hippunen Kati Tervon tätiä. Teoksen faktaosuus perustuu Ellen Thesleffin sisarelleen lähettämiin sodanaikaisiin kirjeisiin.

Kirjan tuoma lohtu on sekin, että luomisvoima ei ole kiinni ihmisen iästä. Viimeisenä Casa Biancan kesänään Ellen Thesleff oli seitsemissäkymmenissä ja noihin aikoihin hänellä oli hyvin luova abstraktiin taiteeseen viittaava kausi.

Helsingin taidemuseossa (HAM) on esillä Ellen Thesleffin maalauksia 20.1.2020 asti. Hanna-Reetta Schreck on kirjoittanut taiteilijasta elämäkerran Minä maalaan kuin jumala – Ellen Thesleffin elämä ja taide, 2019, Teos. Pirkko Soininen on kirjoittanut kirjan Ellen : Ellen Thesleffin fiktiivinen päiväkirja, WSOY, 2018.

Lukupiirisyksymme alkoi taiteen merkeissä mutta lokakuussa aihe vaihtuu täysin. Vinkkaamme toisillemme vapaavalintaisen jännitysromaanin. Siispä uusia hyviä lukuvinkkejä odotellessa!

Kirjarikasta syksyä!

Satu Lukupiiristä

Linkit:

Kati Tervo, Otavan kirjailijat

Aamulehden kirja-arvostelu

Ellen Thesleffin Murole

Lukupiiriläinen bloggaa : Lumen kauneus Paolo Cognetti: Kahdeksan vuorta

”Upea lukukokemus, erittäin hyvä, kuuluu parhaimpiin lukuelämyksiini.”

Tällaisia kommentteja kuulimme kevään viimeisessä lukupiirissä, kun olimme lukeneet Paolo Cognettin (s. 1978) kirjan Kahdeksan vuorta.

Kirja voitti kesällä 2017 Italian tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon Premio Stregan ja saman vuoden syksyllä se ilmestyi suomeksi. Kahdeksan vuorta on Paolo Cognettin kuudes kirja ja ensimmäinen suomennettu. Kirjan oikeudet myytiin hetkessä 30 maahan.

Kirjan päähenkilön, nuoren Pietron perhe asuu Milanossa, mutta perhe menee aina kesäksi pieneen Granan vuoristokylään Italian Alpeille. Pietron isä on innokas vuorikiipeilijä ja hän vie myös Pietron jo pikkupoikana vuorille. Pietron isälle kiipeily on pakkomielteistä.

Vuoristokylässä asuu Pietron ikäinen Bruno, valkotukkainen vuoristolaispoika, jonka kanssa Pietrolle syntyy elämänikäinen ystävyys. Kirjassa kerrotaan poikien kasvutarina pojista miehuuteen, heidän isäsuhteistaan sekä ystävyydestä. Pietron äiti uskoo koulutuksen tärkeyteen ja ottaa asiakseen Brunon koulunkäynnin.

Pääosassa on myös Alppien luonto. Vuodenaikojen vaihtelu, kevään solisevat vuoristopurot ja talvella lumen kauneus. Samalla se on myös kuvaus katoavasta elämänmuodosta. Cognetti onkin antanut hyvin suoria poliittisia lausuntoja ja sanonut hyödyntävänsä Strega-voittoaan pelastaakseen vuorensa.

Samalla kun tarinassa kiipeillään vuorilla, on ”kahdeksan vuorta” buddhalainen vertauskuva. Tarina kuljettaa lukijaa vertaiskuvallisesti kohtaamaan kahdeksan vuortansa. Filosofiaa on kuitenkin vain kevyesti hipaistu tapahtumalla Nepalin Himalajalla.

Lotta Toivasen suomennosta kiiteltiin.Kirja oli miellyttävä lukukokemus melkein kaikille lukupiiriläisille. Sitä kehuttiin monin ylistävin sanoin. Erityisesti kirjan hyvää tekevä vaikutus mainittiin.

Kiitos Sadulle ja lukupiiriläisille innostuneesta keskustelusta.

Hyvää kesää Sadulle ja lukupiiriläisille hyvien kirjojen parissa!

Maija Leinonen

Satu puolestaan kiittää lukupiiriläisiä kuluneesta lukupiirivuodesta! Teette minulle kirjastotyöstä monin tavoin entistäkin mielekkäämpää. Mikään ei vedä vertoja kunnon kirjakeskustelulle, elämyksille koskettavien tarinoiden äärellä.

Kirja on ystävä, se on laastari, se on matka, se on lepoa arjesta, se on tiedon ja sivistyksen aarrearkku, se on sanojen sirkus ja revontulet!

Toivotan ihanaa kesää Mikko Viljasen runolainauksen sanoin:

Hän makaa rannalla  /    helteen hellankoukku hermoissa  /  ottaa vastaan  /

näyksi kasvavan mielteen laiskan morsetuksen  / …

Tapaamme lukupiirikirjojen äärellä taas syyskuussa, siihen saakka – laiskottelemisiin! Lukemisiin!

Satu

Linkit:

Kirja-arvostelu, Nuori voima-lehti https://nuorivoima.fi/lue/arvio/viimeiset-vuoristolaiset-ja-paikalliskulttuurin-tuho

Kirjailijan blogisivusto italiaksi http://paolocognetti.blogspot.com/

Lukupiiriläinen bloggaa : Faktat katoavat, legendat jäävät

Huhtikuun kirja Cristina Sandun Valas nimeltä Goliat

Cristina Sandu on syntynyt 1989 Helsingissä, siis 30-vuotias kirjailija. Hänen äitinsä on suomalainen ja isänsä romanialainen. Nykyisin Sandu asuu Englannissa, Oxfordissa.

Koulutukseltaan Sandu on kirjallisuustieteen maisteri, opiskellut sekä Helsingissä että Edinburgissa.

Valas nimeltä Goliat on hänen esikoisteoksensa ja valittiin 2017 Finlandia – ehdokkaaksi.

Cristina Sandu Otavan kuvagalleria

Teos kertoo Alba-nimisestä nuoresta naisesta, jonka äiti on suomalainen ja isä romanialainen. Kirja sai alkunsa vanhasta lehtiartikkelista, joka kertoo Norjassa pyydetystä valaasta, ja valaan matkasta Euroopassa, maasta ja kaupungista toiseen. Kirjassa tosin valaalla on pieni sivuosa tarinoiden keskellä.

Teos käsittelee pääasiassa Alban muistoja Romaniasta, isän suvun myötä. Aikajana tapahtumille on 1952 – 1989 ja sitä kuvataan osin takaumien kautta. Tuolloin Romaniassa tapahtui paljon surullisia asioita. Tapahtumat sijoittuvat pääosin Punaiseen kylään, jossa Alban isovanhemmat asuvat.

Ceausescun palatsi

Alba asuu Helsingissä vanhempiensa kanssa, mutta joka kesä, lapsuudesta alkaen, hän matkustaa Romaniaan Punaiseen kylään isovanhempiensa luokse. Siellä muistetaan aina hänen äitiään, niin vaaleaa kaunista naista, ettei sellaista olekaan. Kun Alban isoisä Romaniassa kuolee, suku kokoontuu valvomaan ruumiin äärelle ja silloin muistot ja tapahtumat sekä tarinat nousevat esiin. Näistä koostuu kirjan juoni ja henkilöiden kuva.

Kirjassa Alban isä sanoo Faktat katoavat, historialliset päivämäärät ja nimet haihtuvat, mutta legendat, Ditza, legendat jäävät. Kun hän lukee satuja pienelle Alballe, sadut alkavat toisin kuin meillä, Romaniassa ne alkavat Olipa kerran niin kuin ei koskaan ennen, sillä jos ei olisi ollut, niin ei olisi mitään kerrottu.

Kylämaisema

Sandu on kirjaansa varten haastatellut isänsä sukulaisia ja isän pienen kotikylän asukkaita, he ovat kertoneet tuosta mainitusta ajasta Romaniassa. Teoksessa käsitellään maasta- ja maahanmuuttoa sekä kulttuurillisia eroja maiden välillä. Kirjoittaessaan Sandu kiinnittää huomion kieleen ja kerrontaan.

Kirjan kieli on kaunista, kielen käyttö monipuolista, maalailevaa. Lukupiiriläiset kaipasivat ihmisten kuvaamiseen enemmän syvällisyyttä, samoin tarinoihin. Sandun tyylille on tärkeää kieli ja sen kauneus, tarina jää vähän sivuun. Koska kirjassa oli takaumia, joutui joskus miettimään, mikä aika on kyseessä.

Cristina Sandun kirja jää mieleen, se oli erilainen, vähän hämmentävä, mutta erittäin kauniisti kirjoitettu.

Kiitos Satu kirjan esille tuomisesta ja kiitos piiriläiset kaikista ajatuksista.

Alli

Linkit:

Maailman kirjat verkkolehti

Cristina Sandu Helmetissä

Lukupiiriläinen bloggaa: Dag Solstad: Ujous ja arvokkuus

Maaliskuun lukupiirissä tutustuimme meille tuntemattomaan norjalaiseen Dag Solstadiin ja hänen romaaniinsa ”Ujous ja arvokkuus”. Romaani ilmestyi norjaksi jo vuonna 1994, mutta se käännettiin suomeksi vasta vuonna 2014.

Dag Solstad on moninkertaisesti palkittu kirjailija, kansallinen ikoni, jonka teoksia on käännetty 33 kielelle. Haruki Murakami on kääntänyt lukemamme romaanin japaniksi.

”Ujous ja arvokkuus” alkaa lukion äidinkielen opettajan Elias Ruklan maanantaiaamusta, jolloin hänellä on abiturienttien kaksoistunti, aiheena Henrik Ibsenin näytelmä Villisorsa. Häikäisevän puhtaaseen paitaan pukeutuneena, edellisen illan akvaviitit ja oluet vielä veressä Elias Rukla yrittää innostaa pulpeteissaan makaavia oppilaitaan analysoimaan tohtori Rellingin roolia Ibsenin näytelmässä, siinä kuitenkin onnistumatta.

Opettajahuonetta Elias Rukla pitää velkaorjien kokoontumispaikkana. Kunnon keskustelua kollegoiden kesken ei hänen mielestään synny välitunneilla.

Kaksoistunnin jälkeen Elias Rukla lähtee sateessa kotiin Fagerborgin koulusta. (Oslolla on muuten hyvin keskeinen rooli kirjassa. Oslon kartan tunteva pystyisi kulkemaan kaikkia kirjassa mainittuja reittejä paikasta toiseen.) Elias Rukla ei saa monesta yrityksestä huolimatta sateenvarjoaan auki, mistä seuraa primitiivireaktio. Hän hakkaa ja tallaa sateenvarjon säpäleiksi loukaten kätensäkin ja lähtee koulunpihalta välituntiaan viettävien oppilaiden ihmettelevien katseiden saattelemana pois. Koulun pihalle näkyvän liikenneympyrän kohdalla hän romahtaa ja käy koko 53-vuotisen elämänsä läpi mielessään. Äidinkielen opettajana hän on toiminut 25 vuotta.

Kuvassa Fagerborgin koulu, Oslo

Elias Rukla muistelee opiskeluaikaansa, jolloin tutustui filosofiaa opiskelevaan Johan Corneliusseniin ja vietti tämän seurassa ja varjossa vilkasta opiskelijaelämää. Hän tutustui myös Corneliussenin ”sanoinkuvaamattoman kauniiseen” vaimoon Eva Lindeen. Kun Johan Corneliussen muutaman avioliittovuoden jälkeen soitti lentokentältä ja ilmoitti, että hän on lähdössä Amerikkaan, hän pyysi Elias Ruklaa huolehtimaan vaimostaan ja tyttärestään. Elias huolehti, meni naimisiin Evan kanssa ja loi lämpimän suhteen Camilla-tyttäreen.

Elämä jatkui. Elias Ruklan ja Eva Linden suhde muuttui vähitellen välinpitämättömäksi. Evan kauneuden lakastuessa tilalle tuli ahneus ja luksuksen himo. Elias Rukla oli loputon ymmärtäjä, joka koki että yhteiskunta oli pelannut hänet ulos.

Miten elämä jatkui romahduksen jälkeen? Ainakin arvokkuus meni. Kouluun ei ole paluuta, vaikka rehtori yrittäisi puhua häntä jatkamaan. Romaani loppuu siihen liikenneympyrään ja lukija jätetään miettimään Elias Ruklan tavoin, miten hivenen pyöristyneen Evan juuri aloitetuille kolmivuotisille opinnoille käy jatkossa…

”Ujous ja arvokkuus” sekä ihastutti että vihastutti. Kirja on monikerroksellinen ja vaatii hidasta lukemista, jopa ponnistelua. Vaikealukuinen se on siksi, että tekstistä puuttuu kappalejako. Tajunnanvirtaa ja toistoa ja filosofointia riittää. Lukijan pitäisi myös tuntea Ibsenin Villisorsa ymmärtääkseen Elias Ruklan analyysejä.

Kaikesta huolimatta lähes kaikki pitivät kirjasta ensihämmennyksestä päästyään. Oli taas hieno lukupiiritapaaminen. Kiitos antoisasta keskustelusta!

Lena

linkit:

Dag Solstad Helmetissä

Arvostelu Maailmankirjat verkkolehti

Dag Solstad Wikipediassa