Lukupiiriläinen bloggaa : Rodrigo Hasbún : Kiintymyksiä

Aurinkoisena, vielä lumisena ja liukkaana maaliskuun tiistaina saimme kokoontua Sadun luokse tuttuun kirjastoon, vielä piiloutuneina maskien taakse.  Emme puhuneet pitkään kestäneestä koronapandemiasta, emmekä Euroopassa vallitsevasta sotatilanteesta, mutta ne olivat läsnä olkapäittemme takana.  Kirjakin, Kiintymyksiä, oli pääasiassa Etelä-Amerikan sissisodasta kertovaa, siis kapinaa.

Kiintymyksiä on Rodrigo Hasbúnin toinen romaani, julkaistu vuonna 2015.  Hasbún on Boliviassa 1981 syntynyt, palestiinalaistaustainen kirjailija, itse hän sanoo matkustaneensa maailmalla Bolivian passilla ja arabikasvoilla, nykyään hän asuu Yhdysvalloissa.  Kahden romaanin lisäksi hän on julkaissut kolme novellikokoelmaa. Hän on saanut lukuisia tunnustuksia, varsinkin espanjankielisiltä alueilta, sekä PEN-palkinnon Britanniassa. Hasbún on väitellyt tohtoriksi, aiheenaan kolme erityylistä, julkaistua päiväkirjaa. Hän on Suomessa melko tuntematon kirjailija. Kiintymyksiä kirjaa varten hän tutki kolmen kuukauden ajan arkistoja Ertlen perheestä, tarkkoja tietoja hän ei löytänyt, joten yksityiskohdat ovat satunnaisia, kuten keksityt paikannimetkin.  Perheen tiedot ovat osin fiktiota.

Rodrigo Hasbún

Hans Ertl toimi Saksassa natsien propagandakuvaajana ja sodan jälkeen koko perhe muutti Boliviaan La Paziin, siellä oli saksalainen yhdyskunta.  Isä jatkoi kuvaamistaan, nyt aiheena olivat karut ja eksoottiset paikat.

Hans Ertl ja Monika Ertl

Kerronta alkaa vuodesta 1955, kun isä Hans on palannut Himalajalta ja äiti Aurelia kuvittelee tämän jäävän kotiin. Hans suunnittelee kuitenkin uutta tutkimusmatkaa Andeille löytääkseen Patitin, unohtuneen ja kadonneen inkakaupungin.

Paititi

Kirjan alku on tyrmäävä: kertojana on ”minä” mutta kuka ”minä”?  Perhettä ei ole esitelty. Kertoja puhuu sisaristaan mutta onko hän poika vai tyttö?  Usean sivun luettuani, totean, että kertoja on tyttö, ja että sisaret ovat Monika ja Trixi.  Monika esitetään epävakaana ja raivokohtauksia saavana, Trixi jää pimentoon.

Isä Hans kokoaa ryhmän viidakkoretkeen, mukaan pääsevät Monika ja tuntematon, nyt nimen saanut Heidi.  Viidakkoretkeä kuvataan hetken verran, sitten lopetus ja tarina jää kesken.  Kuka on seuraavan luvun ”minä”?  Ilmeisesti Trixi, koska toiset ovat retkellä, luvussa esiintyy myös äiti-Aurelia, on joulu.  Kirja jatkuu kappaleittain, ja välillä tuntuu kuin niillä ei olisi mitään yhteyttä toisiinsa.

Pixabay

Sitten puhuu Reinhard? Ilmeisesti Monikan miehen veli, entä koska Monika meni naimisiin? Koko kirjan ensimmäinen osa on sekalaista kerrontaa, meidän mielestämme.  Toisen osan päähenkilö on Monika.  Monika radikalisoituu, hänestä tulee sissi, joka elää viidakossa ja hän on rakastunut Che Guevaraan, joka ammutaan ja Monika päättää kostaa.  Niin Monika tekeekin, hän ampuu konsuli Toto Quentanillan Euroopassa.  Konsulin surmaamisen jälkeen Monikan täytyy piilotella viidakossa, koska hänet on etsintäkuulutettu. Lopulta Monika surmataan 1973 vuoristossa armeijan toimesta.

Pixabay

Tämä oli meille vaikea kirja, liiaksi supistettu ja lukijaa harhautettiin jatkuvasti.  Piirissämme kirja sai täyden tyrmäyksen.  Osa meistä ei jaksanut sitä lukea, se oli liian sekava.  Joku sanoi, että se oli kylmä, eikä halunnut lukea loppuun. Toiselle ei jäänyt koko kirjasta minkäänlaista mielikuvaa, siitä ei vain saanut mitään otetta.

Itse tutkin kirjaa tarkasti, luin ja palasin taas alkuun, täytyi keskittyä, palata taaksepäin ja taasen lukea, silloin siitä sai jonkinlaisen tolkun, ”jonkinlaisen”. Etelä-Amerikan sissisota oli meille kaukainen, tuntematon ja jo historiassa oleva asia. Ilmeisesti kirja on koskettanut eteläamerikkalaisia ja siitä syystä saanut palkintoja.

Meitä ihmetytti, että myös Suomessa kirja oli arvosteluissa kovin kehuttu, myyntikikka? 

– Huh! Jatkoimme keskustelua siitä, mitä olimme itse viime aikoina lukeneet ja näin saimme paremman mielen ja yritimme unohtaa ärtymyksemme.

yhden lukupiiriläisen yöpöytä

Aurinkoista kevättä ja hyvää mieltä kaikille!

Kiitos vilkkaasta ja vähän kiivaastakin keskustelusta.  Erityiskiitos Sadulle, pöytäliina ja kukkaset, kuin viidakosta!

Seuraavaan kertaan!

Alli (lukupiirin huhtikuun alustaja)

Linkit:

Kiiltomato arvostelu

Maailmankirjat arvostelu

Interview with Rodrigo Hasbún

Innostu Ekohyllyn äärellä

Ensi lauantaina 26.3.2022 vietämme jälleen Earth Houria. Earth Hour eli suomeksi Tunti maailmalle tai Maan tunti on Maailman Luonnonsäätiön WWF:n organisoima maailmanlaajuinen ilmastotapahtuma, joka järjestetään yleensä maaliskuun viimeisenä lauantaina kello 20.30–21.30 paikallista aikaa. Sen aikana ihmiset eri puolilla maapalloa sammuttavat valonsa tunniksi ja kertovat näin huolensa ilmastonmuutoksesta.

Kuva: Laura Karlin/WWF

“Kirjastoista kuuluu tällä hetkellä hiljaista signaalia. Suuri osa kirjastoammattilaisista on intoa puhkuen mukana ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä”, kirjoittaa Kirjastolehden päätoimittaja Ville Vaarne pääkirjoituksessaan 2/2021. “Kirjastot ovat yksi maailman laajimpia epäkaupallisia verkostoja. Mikä muu verkosto muka voisi olla parempi lisäämään ymmärrystä ilmastokriisistä, tuomaan tietoa ja auttaa jakamaan ratkaisuja.”

Mekin Itäkeskuksen kirjastossa olemme kantaneet kortemme kekoon. Kirjastomme ekovastaava Anne kokosi Ekohyllyn tietokirjaosastolle. Ekohylly sisältää laajasti erilaista ympäristöä ja ilmastoa käsittelevää kirjallisuutta. Teokset kertovat muun muassa ilmastonmuutoksesta, luontokadosta ja ekologisesta elämäntavasta.

Kerttu Kotakorpi
Kuva: Uupi Tirronen

Meteorologi ja kirjailija Kerttu Kotakorpi on tulossa vieraaksi kirjastoomme tiistaina 26.4.2022 kello 18–19.30.

Hänen esikoisteoksensa Suomen luonto 2100: tutkimusretki tulevaisuuteen (Bazar Kustannus 2021) on tieteelliseen tutkimukseen perustuva arvio siitä, miltä Suomessa voisi vajaan sadan vuoden päästä näyttää. Miten käy saimaannorpan, perhosten ja porojen? Miten pärjäävät niittykukat tai metsät? Entä mitä haasteita ilmastonmuutos tuo suoraan ihmiselle, ihmisen luomille rakennuksille ja infrastruktuurille?

Kirja oli mielestäni suorastaan pelottavaa luettavaa. Mutta sivulla 250 Kerttu Kotakorpi lohduttaa: “Toivon, että kirja on herättänyt ajattelemaan, kuinka upea, ihmeellinen ja ainutlaatuinen luonto ja erityisesti suomalainen luonto on. Ei sitä ole vielä menetetty, eikä menetetä tulevaisuudessakaan. Mutta se muuttuu. Voimme valinnoillamme vaikuttaa siihen, kuinka paljon se muuttuu ja mihin suuntaan. Voimme vaikuttaa siihen, millaisia maailma ja erityisesti Suomi ovat vuonna 2100: onko se tällainen kuin tässä kirjassa vai aivan toisenlainen.”

Säätieteilijöiden ja muiden huippuammattilaisten lisäksi me tavalliset kansalaiset voimme vaikuttaa ilmastomuutokseen. “Maailman parantaminen ei kuitenkaan aina vaadi suuria ponnistuksia tai mittavaa julkisuutta. Sitä voi muuttaa myös pienin teoin, kaikessa rauhassa”, sanoo Saranda Dedolli-Yasa teoksessaan Tee maailmasta parempi paikka: opas vastuullisempiin valintoihin (Viisas elämä Oy 2019).

Opas neuvoo asteittaisiin muutoksiin ja antaa paljon käytännön vinkkejä arkeen. Kirjassa on myös listoja hyödyllisistä nettisivuista, kiinnostavista dokumenttielokuvista sekä ilmaisista puhelimeen ladattavista sovelluksista, joiden avulla voi tutkia ostostensa sisältöä ja taustoja. Vaihtelevuutta tekstiin tuovat ekovaikuttajien haastattelut ja yksittäisten ihmisten kommentit.

Kirjailija ja sarjakuvataiteilija Jaana Suorsan teos Ekopuusti: arjen vinkkejä luonnon ja kukkaron hyväksi (Like 2020) on hyväntuulinen opas ekologisempaan arkeen. Vinkkejä riittää niin kauneudenhoitoon, lääkintään kuin siivoukseenkin, unohtamatta ruuanlaittoa, leivontaa ja puutarhanhoitoa.

Höpsöt sikahahmot seikkailevat kirjan joka toisella sivulla ja osoittavat, että vakavaa aihetta voi käsitellä myös humoristisen sarjakuvan keinoin.

Kuva: Liisa Takala

Yksin ei kannata jäädä ahdistumaan ja tuskailemaan ilmastokriisiä. Tule mukaan Ilmastovieraat-kiertueelle Helmet-kirjastoihin! Ilmastovieraat-kiertue tuo pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoihin helmi–toukokuun aikana noin parikymmentä kirjailijaa, kirjoittajaa ja aktivistia, joiden kanssa keskustellaan ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta kirjallisuuden avulla.

Tervetuloa!

Oppisopimusopiskelija Susanna

Linkit:

Ilmastovieraat Helmetkirjastoissa

Suomen luonto 2100 : tutkimusretki tulevaisuuteen / Kerttu Kotakorpi

Tee maailmasta parempi paikka : opas vastuullisempiin valintoihin / Saranda Dedolli-Yasa

Ekopuusti : arjen vinkkejä luonnon ja kukkaron hyväksi / Jaana Suorsa

Lukupiiriläinen bloggaa : Ole reipas ja rohkea (mutta älä stressaa)

  • Kenen tarina vaikutti sinuun eniten?
  • Ida, Mary, Isabella, Alexandra, Nellie, Karen…
  • minusta Yayoi ei oikein sopinut tähän kirjaan
  • no hän onkin ainoa elossa oleva
  • tämä on ihan täydellinen sohvapöytäkirja, voi lukea yhden luvun kerrallaan
  • minä en voinut lopettaa tämän lukemista, jäi kaikki muut hommat tekemättä
  • mutta oli se liian pitkä ja sekava, fiktion ja faktan sekoitus häiritsi
  • mikä kirjassa on totta?
  • minusta Mia laittoi tässä kaiken peliin
Mia Kankimäki

Kiitos armaat lukupiiriläiset! Emme antaneet periksi pandemian edessä, ja tässä sitä ollaan, nokakkain kirjaston kokoushuoneessa taas. No, maskit kasvoilla mutta silmät tuikkivat sitäkin kirkkaammin.

Tammikuun kirja siirtyi helmikuun kirjaksi mutta lähdetään siitä, että loppukevät menee lukujärjestyksen mukaan. Siispä, kirjakeskustelumme keskittyi vuoden ensimmäisessä lukupiirissä Mia Kankimäen kirjaan Naiset joita ajattelen öisin, Otava, 2018.

Yleisesti ottaen lukupiiriläiset pitivät kirjasta. Siinä on jokaiselle jotakin: faktaa, fiktiota, historiaa, taidehistoriaa, matkailua, omakohtaisia kokemuksia, kasvunpaikkoja. Ennen kaikkea siinä on upeita tarinoita upeista naisista, jotka ovat tehneet mahdottomasta mahdollisen ennen kuin nykyaikaisista mukavuuksista oli aavistustakaan.

Historiallisten naisten elämäntarinoiden lisäksi kirjaa kuljettaa eteenpäin Mia Kankimäen oma henkilökohtainen tutkimusmatka, milloin Afrikkaan, milloin Japaniin, milloin Toscanaan ja kirjailijaresidenssiin Mazzano Romanoon. Sen mitä kirjailija opettaa meille yönaisistaan (rohkeat erityiset naiset, joita Mia pohdiskelee unettomina öinä), sen hän oppii myös omilla reissuillaan oivaltamaan.

Tämä kirja on oikeastaan koettava itse, sitä on vaikea kuvailla. Se on humoristinen ja lempeä mutta myös sormille näpäyttävä ja sopivasti hapokas. Kieli on taipuisaa ja hauskaa, kerronta ottaa mukaansa väkisin. Tyyli voi toki myös ärsyttää.

Mazzano Romano (kirjalijaresidenssi)

Ennen kaikkea teos on yleissivistävä ja kaikin puolin rohkaiseva. Ole se, mikä olet ja tee se, mikä on tehtävissä, kaatuessasi pirauta itkut ja jatka matkaa, jossain kohtaa onnistut. Kankimäki toteaa, ettei naisena oleminen ole tai ole ollut aina ja kaikkialla helppoa mutta onnistumistarinoitakin löytyy. Nykyajan naisille omannäköinen elämä on jo helpompaa.

Sovimme, että nelisataasivuisesta kirjasta voi lukea vain ne tarinat, jotka itseä eniten kiinnostavat. Monet lukivat koko kirjan ja olivat sitä mieltä, että kirjassa oli ähkyksi asti asiaa ja liikaa henkilöitä.

Ehkä kirja onkin hyvä lukea paloissa, sillä helposti yönaiset menevät päässä sekaisin.

Itse keskityin enimmäkseen renessanssin naistaidemaalareihin ja heidän käsittämättömiin elämänkohtaloihinsa, jotka eivät vieläkään lakkaa ihmetyttämästä.

Sofonisba Anguissola (1532-1625), oli cremonalainen ”kympin tyttö”, jonka edistyksellinen isä laittoi jo varhain opiskelemaan maalaamista. Sofonisba oli ensimmäinen, joka käytti peiliä apuna maalatessaan omakuvia, hän myös kuvasi ensimmäisenä maalauksissaan tavallista kotielämää. Sittemmin Sofonisba sai elantonsa maalaamistaan tauluista, työskenteli Espanjan hovissa, rikastui ja elätti perheensä. Lopulta hän nai itseään paljon nuoremman komean merikapteenin ja eli hyvää elämää lapsettomana Genovassa ja Sisiliassa aina 93-vuotiaaksi. Ei mitenkään tavanomaista 1600-luvulla.

Sofonisban omakuva

Lavinia Fontana (1552-1614), oli bolognalainen monitaituri, joka pystyi yhdistämään taiteilijuuden eli työn, perhe-elämän ja äitiyden (11 lasta). Hän oli ensimmäinen naismaalari, joka toimi tasavertaisena miesten kanssa. Hän brändäsi itsensä lähettämällä mahdollisille taulujen tilaajille miniatyyrikokoisia muotokuvia itsestään parhaassa asussaan ja koruissaan (käyntikortti). Hän oli joko raskaana tai synnytti ja hoisi vastasyntynyttä samaan aikaan kun maalasi liukuhihnalta tauluja. Hän rikastui työllään, elätti perheensä ja oli aikansa julkkis mutta kuoli jo 62-vuotiaana.

Lavinian omakuva

Artemisia Gentileschi (1593-1654), on taistelijanaisten symboli, joka raiskauksen ja nolatuksi tulemisen jälkeen nousi italian renessanssin naistaiteilijoista kuuluisimmaksi, ja joka hyväksyttiin 1616 ensimmäisenä naisena Firenzen taideakatemiaan. Artemisian lähipiiriin kuuluivat Medicit, Galileo Galilei, Michelangelo nuorempi ja hän nautti suurta suosiota ja mainetta taidepiireissä. Hänen miesasiansa eivät oikein koskaan ottaneet onnistuakseen ja lopulta hän elättikin itsensä ja jälkikasvunsa yksinhuoltajana. Artemisia kuvasi maalauksissaan naiseutta kaikkinensa, naisen elämää ja sosiaalista asemaa sekä valtaa, erotiikka unohtamatta.

Artemisian omakuva

Kankimäki kirjoittaa jokaisen yönaisen yhteyteen liudan hyviä ohjeita, jotka ovat hauskoja ja rohkaisevia. Tämä löytyi Artemisian tarinan lopusta.

”Jos olet kokenut nöyryytyksiä, vääryyttä tai kärsimystä, älä jää niihin jumittamaan. Mene eteenpäin. Lähde Firenzeen. Tai Roomaan. Tai Venetsiaan. Tai Napoliin.”

Jos kaukomaille pääseminen ei ole mahdollista, kannattaa vaikka lähteä ostamaan lähikaupasta pullaa ja katsoa suoratoistosta jokin pään tyhjentävä sarja, ja jatkaa sitten omaa tietä eteenpäin.

Lukupiiriterveisin Satu

Linkit:

Mia Kankimäki Helmetissä

Mia Kankimäki ja Japanin loputon lumo

Mia Kankimäki Wikipediassa

Sivumerkkejä kirjablogi Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin | Sivumerkkejä (wordpress.com)

Kielikahvilassa tärkeää on keskustelu, virheistä viis :-)

Kielikahvilan alkupotkaisu

Itäkeskuksen kirjasto on yksi ensimmäisestä, ellei ensimmäinen kirjasto Suomessa, jossa käynnistettiin kielikahvilatoiminta neljätoista vuotta sitten. Maahanmuuttajille suunnatun keskustelupiirin perustamisessa mukana ollut kollegamme Leena muistelee: ”Kirjaston tietopalvelusta kyseltiin usein, missä voisi saada suomen kielen keskusteluharjoitusta. Idea keskustelupiirin perustamisesta lähti työväenopiston suomen kielen opettajan kanssa käydystä keskustelusta. Kävi ilmi, että myös hänen opiskelijansa kaipasivat tilaisuuksia, joissa saisi vapaata keskusteluharjoitusta. Mukaan lähteminen oli itselleni luontevaa siksikin, että olen alun perin opiskellut vieraita kieliä ja tehnyt töitä kielten parissa ennen kirjastoalalle tuloa.”

Kaikille avoin suomen kielen keskusteluryhmä on kokoontunut syksystä 2008 lähtien tiistaisin alkuillasta Itäkeskuksen kirjaston kokoushuoneessa. Keskustelupiiriä veti aluksi vuoroviikoin kaksi kirjastonhoitajaa. Ihan alkuun keskustelupiirin tapaamisiin osallistui noin kymmenen keskustelijaa monesta eri maasta Euroopasta, Aasiasta, Afrikasta ja Amerikasta.

Tärkeää on keskustelu

Minut kutsuttiin mukaan kielikahvilaan vetäjäksi pari vuotta sitten. Rohkenin ottaa tarjouksen vastaan, vaikka en puhu täydellistä suomea. Kielikahvilassa ei tarkisteta virheitä, vaan kannustetaan ilmaisemaan itseä vieraalla kielellä. Suomeen muuttaneille on suomen kielen osaaminen yksi tärkeimmistä asioista, jotta he pääsisivät vieraassa maassa eteenpäin, pystyisivät itsenäisesti hoitamaan asioita, ja hakemaan opiskelupaikkaa tai työtä. Monen on vaikea heikon kielitaidon vuoksi etsiä oma koulutusta vastaavaa työtä. 

Muistan hyvin, kuinka jännittävää oli alkaa puhua suomea suomalaisille. Kielikurssilla siihen ei ollut mahdollisuutta, sillä ainut suomalainen kurssilla oli opettaja ja keskustelutaitoja harjoiteltiin muiden ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa. Kielikahvilassa osallistujia rohkaistaan keskustelemaan eri aiheista ja harjoittelemaan suomen kielen taitoja käytännössä. Mukana keskustelemassa on aina myös sujuvasti suomea puhuvia henkilöitä.

Vapaaehtoisen vetäjät vahvistavat joukkomme

Itäkeskuksen kirjaston kielikahvilan suosio kasvoi nopeasti. Parhaimmillaan osallistujia on ollut yli 30. Alkuperäinen idea oli, että keskustelupiirissä kohtaavat suomen kielen opiskelijat ja suomea äidinkielenään puhuvat. Isossa ryhmässä tämä oli vaikea toteuttaa, silloin edistyneemmät opiskelijat toimivat muille vertaisohjaajina. Vuonna 2013 onnistuimme saamaan kielikahvilatuokioihin mukaan suomalaisia vapaaehtoisia vetäjää.

Vapaaehtoisten vertaisohjaajat ovat kertoneet että, kielikahvila on tuonut heillä paljon iloa sekä uutta tietoa. Kielikahvilassa kuullaan paljon elämätarinoita monista eri maista. Ryhmän iloinen ja ystävällinen henki tuo hyvän mielen.

Yksin ”meidän” vapaaehtoisistamme, eläkeläinen Arja perusteli Itäkeskuksen kirjaston edellisessä kielikahvilaa käsitelleessä blogikirjoituksessa, miksi lähti mukaan: ”Sinänsä suomen kieli kiinnostaa ja etenkin se, miten sitä voisi puhua ulkomaalaisille niin, että se olisi ymmärrettävää ja toisaalta tarpeeksi haastavaa. Monethan osaavat jo aika paljon. Tietysti on hankalaa, kun toiset osaavat jo enemmän ja mukana on ihan aloittelijoita. Keskustelijat osaavat onneksi tulkata toisilleen ja auttaa toisiaan ja muiden kielten avulla päästään eteenpäin. Kun olen itse yhteiskuntatieteilijä, minulla on kuitenkin tietoja aika monelta alalta ja voin ehkä auttaa joidenkin asioiden kanssa hieman myös ryhmän vetäjää.”

Kielikahviloissa käsiteltävät aiheet ideoidaan yhdessä osallistujien kanssa. Kirjastolainen valmistelee keskustelumateriaalit, mutta usein käy niin, että poikkeamme aiheesta hauskoille ja kiinnostaville sivupoluille. Keskustelemme ajankohtaisista asioista, perinteistä, saduista, perhe-elämästä, asioinnista virastoissa, ruoanlaitosta, juhlista, historiasta, matkustamisesta, säästä jne. Keskustelupiirissä on avoin ja kannustava ilmapiiri. Huolehdimme siitä, että jokainen saa puheenvuoron.

Koronan jälkeen toimintaa jatkuu taas

Rajoitusten vuoksi kielikahvila on ollut useampaan otteeseen tauolla parin viime vuoden aikana. Viime keväänä pidimme kielikahvilaa etänä. Se oli hauska kokemus. Mielenkiintoista oli se, että osallistujia oli sekä eri puolelta Suomea että ulkomailta. Korona nousi melko usein keskusteluaiheeksi. Oli kiinnostavaa kuulla, minkälaisia koronaan liittyviä rajoituksia ja toimenpiteitä on voimassa osallistujien synnyinmaissa sekä nykyisissä asuinpaikoissa.

Itäkeskuksessa kielikahvilan perustaja Leena työskentelee nykyään Oodissa ja jatkaa siellä kielikahvilan vetäjänä. Leena tiivistää ytimekkäästi ja hyvin kielikahviloiden mission: ”Toiminta on tärkeää, koska paitsi että kielitaito karttuu, saa myös tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta ja kontaktin suomalaisiin, mikä edistää kotoutumista. Vetäjät ja vapaaehtoiset taas saavat kansainvälisiä kontakteja ja tietoa muista kulttuureista.”

Itäkeskuksen kielikahvilla kokoontuu joka tiistai kirjaston kokoushuoneessa pohjakerroksessa
klo 18-19.30.

Tervetuloa juttelemaan rennossa ja mukavassa ilmapiirissä! Keskustelupiiriin ei tarvitse ilmoittautua.

Romana

Sarjakuvilla on sanottavaa

Hyvää uutta vuotta 2022!

Vuodenvaihteessa on tapana listata uudenvuodenlupauksia ja niinpä minäkin aloin niitä pohtia.

Ensimmäiseksi: käyn useammin jumpassa. Mutta korona sulki urheiluhallin, pahus!

No, entäpä, jos lupaisin käydä moikkaamassa mummia useammin? Mutta ei kai minulla nenä vuoda? Jos se on koronaa? En todellakaan halua sairastuttaa vanhainkodin väkeä!

Eihän tässä voi mitään luvata, kun kaikki on niin epävarmaa koronan takia! Nyt tarvitaan pakoa todellisuudesta. Onneksi on kirjat! ”Books can take you to magical places”, kirjoittaa Debbie Tung.

Olen aina ollut lukutoukka, joten Debbie Tungin kirjarakkaudesta kertova sarjakuva oli ihanaa luettavaa. Sen ovat löytäneet myös muut kirjafanit: Book Love oli vuoden aikana 15 kertaa lainassa.

Lapsena ja nuorena luin veljieni kanssa kaikki sarjakuvat, jotka vain käsiin saimme: Aku Ankat, Lucky Luket, Asterixit, Mustanaamiot, Tex Willerit, Korkeajännitykset ynnä muut. Luimme tarkkaan myös sanoma- ja aikakauslehtien sarjakuvatripit. Minä luin veljilleni tilattua Buster-jalkapallosarjakuvalehteä ja he minun Hevoshullu-lehteäni. Me myös piirsimme itse sarjakuvia, joita lähetimme lukijanpalstoille ja olimme riemuissamme, kun niitä julkaistiin.


Kun aloitin oppisopimuskoulutuksen Itäkeskuksen kirjastossa viime syksynä, löysin sarjakuvat uudelleen. En enää ahmi kaikkea mahdollista niin kuin nuorena, mutta olen silti löytänyt paljon kiinnostavia julkaisuja.

Tiitu Takalo on sarjakuva-Finlandialla ja Puupäähatulla palkittu sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Tampereelta. Marraskuussa 2021 hänelle myönnettiin sarjakuvataiteen valtionpalkinto. Takalon omiin kokemuksiin perustuva Memento mori kertoo aivoverenvuodosta ja siitä toipumisen vaikeudesta. Piirrosten henkilöt ovat ilmeikkäitä ja upeat valon ja varjon vaihtelut tekevät henkilöistä eläviä.

Itäkeskuksen kirjastossa on laaja aikuisten sarjakuvakokoelma. Sitä hoitaa erikoiskirjastovirkailija Samuli Koponen. Hän kuuluu Helsingin kaupunginkirjaston sarjakuvien hankintaryhmään. Viisihenkinen ryhmä pyrkii pysymään trendien aallonharjalla ja ennustamaan tulevat ilmiöt.

Koponen kertoo arvanneensa, että Tympeät tytöt -kirjasta tulisi kysytty. Se onkin tämän hetken varatuin sarjakuva Helmet-kirjastoissa, joissa sillä on 600 varauksen jono.

Kaikkien sarjakuvanystävien iloksi Samuli kertoo, että vuonna 2022 on paljon kiinnostavia uutuuksia tulossa kirjastojen valikoimiin. Nousevia trendejä ovat ympäristöaiheiset sarjakuvat, mielenterveyden ongelmia käsittelevät sekä etniseen ja sukupuoliseen identiteettiin liittyvät teemat.

Samuli Koposen suositus sarjakuvadekkarien saralla on Lewis Trondheimin Maggy Garrisson 1-3.

”Nämä kirjat ovat erittäin antoisaa luettavaa etenkin, jos Lontoo on tuttu paikka. Ne kannattaa lukea julkaisujärjestyksessä”, hän vinkkaa.

Itse en ole Lontoossa käynyt, mutta Kylmälässä olen asunut. Jari Peltosen Kylmälän murhat sijoittunee kuitenkin jonnekin muualle, johonkin fiktiiviseen suomalaiskylään, jonka sosiaalinen elämä vaikuttaa kuitenkin varsin tutulta. Koska dekkarit ovat suosikkilukemistoani, tämä kirja oli todellinen nautinto. Myös selkeä piirrosjälki hiveli makuhermojani.

Marta Breenin ja Jenny Jordahlin teos Naiset: 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta oli sellainen aarre, että halusin myös yliopistossa opiskelevan tyttäreni sen lukevan. ”Dynaamisten kuvien ja mielenkiintoisten tositarinoiden rikastuttama kirja on niin mukaansatempaava, että sen voi helposti lukea kokonaan yhdeltä istumalta ajankulkua huomaamatta”, tytär ihasteli.

Kun hän oli lukenut teoksen loppuun, hän oli vaikuttunut: ”Ovatko naisten oikeudet olleet Suomessa ja muualla maailmassa todellakin vasta näin vähän aikaa? En ollutkaan sitä aiemmin tajunnut.”

Sarjakuvilla on paljon sanottavaa ja sarjakuvan keinoin saadaan viesti perille.

Sarjakuvarikasta vuotta 2022!

Oppisopimusopiskelija Susanna

Kirjat Helmet-kokoelmassa:

Book love / Debbie Tung

Memento mori / Tiitu Takalo

Maggy Garrisson. 1, Hymyile vähän, Maggy / Lewis Trondheim

Maggy Garrisson. 2, Mies, joka löytyi vuoteestani

Maggy Garrisson. 3, En olisi halunnut tämän päättyvän näin

Kylmälän murhat, 2. Kyläkauppias katoaa / Jari Peltonen

Naiset : 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta

Tympeät tytöt : aikuistumisriittejä / Riina Tanskanen

Lukupiiriläinen bloggaa: Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista

Vuoden viimeisen lukupiirin kirjana meillä oli Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista. Viikilä sai tästä kirjasta Finlandia-palkinnon 2016. Juuri ennen lukupiiriä Viikilä sai Finlandia-palkinnon myös uudesta kirjastaan Taivaallinen vastaanotto.

Jukka Viikilä on koulutukseltaan teatteritaiteen kandidaatti ja on myös opiskellut Pop ja Jazz Konservatoriossa ja Kriittisessä korkeakoulussa.

A portrait of Carl Ludvig Engel, by Johan Erik Lindh

Kirjan päähenkilö on Carl Ludvig Engel, saksalainen arkkitehti, jonka johdolla keisarin pyynnöstä rakennettiin Suomen nuorelle suurruhtinaskunnalle edustava pääkaupunki Helsinki. Kirja on Engelin fiktiivinen yöpäiväkirja. Kirja herätti lukupiiriläisten kiinnostuksen Engeliin ja Helsingin historiaan.

Tunnelma lukupiirissä oli ensin hieman hämmentynyt eikä kukaan alkanut avata mielipiteitään. Vähitellen keskustelu kuitenkin lähti liikkeelle. Mielipiteet kirjasta jakaantuivat. Jotkut pitivät kirjasta paljon. Joillekin kirja ei auennut lainkaan. Päiväkirjan merkintöjen runollisuudesta pidettiin ja siitä, että merkinnät olivat kuin vesivärisiveltimellä maalattuja, herkkiä ja hauraita vetoja. Kirjassa ei ole juonta vaan se ravistelee normaalia romaanin kirjoittamisen kaavaa. Kirjan juoni on sen runollisissa tunnelmissa. Kirja sisältää paljon mietelmiä ja pohdintoja elämästä syvemmin.

Olimme lukupiirissä iloisia siitä, että saatoimme taas kokoontua tosin maskit kasvoilla.

Toivotamme lukupiiristä kaikille Hyvää Joulun aikaa ja Onnea Vuodelle 2022!

Maija

Linkit:

Carl Ludvig Engel Wikipediassa

Akvarelleja Engelin kaupungista kuunnelma Yle Areena

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista – Finlandia-voittaja 2016 – Kirsin Book Club

Lukupiiriläinen bloggaa : Maritta Lintusen Boriksen lapset

Marraskuun lukupiirissä tutustuimme Maritta Lintusen novellikokoelmaan Boriksen lapset. Lintunen oli useimmille meistä uusi tuttavuus. Kokoelmassa on yhdeksän novellia, joiden yhteinen nimittäjä on menetetty Karjala ja karjalaisuus.

Novelleissa käsitellään nykypäivän ihmisen suhdetta menneeseen, muistoihin, omiin juuriinsa. On vaiettuja totuuksia, ennakkoluuloja, asenteita. Etsitään rajan taakse jääneen perheenjäsenen luita, kaivellaan esiin ennen evakuointia tarkoituksella rikottujen astioiden sirpaleita, yritetään löytää kadonneita sukulaisia Facebookin välityksellä ja päästä sovintoon menneisyyden kanssa.

Maritta Lintunen

Maritta Lintunen on koulutukseltaan musiikin maisteri ja musiikki onkin keskeinen tekijä varsinkin kokoelman niminovellissa Boriksen lapset. Viipurin musiikkiopiston ankara johtaja, viulunsoitonopettaja Boris Sirpo sekä oppilaat Heimo Haitto ja Sulo Huttunen (Hurstinen) ovat todellisia henkilöitä. Yhdellä lukupiiriläisellä oli omakohtaisia kokemuksia Sulo Hurstisesta ja novellin vahtimestarista Hulda Puustellista, joka oli muuttanut Lahteen – Viipurin rikkaan musiikkielämän perijään. Nämä muistot antoivat novellille aivan uuden ulottuvuuden.

Boris Sirpo ja soittajia

Edith Södergranin Raivola on Neljän tuulen portti -nimisen novellin keskiössä. Illuusio Raivolan kaltaisesta kesämökistä romuttuu, kun lahot jättiläiskoivut on suuritöisten mökkikorjausten yhteydessä kaadettu ja ”lojuvat rantatörmällä kuolleina. Talo oli enää yksi muiden joukossa. Edith kissoineen oli poissa, runonsäkeet karanneet tuuleen.” Mitä jäi? Haluan uskoa, että oikea elämä.

Edih Södergranin talo Raivolassa

Novellikokoelma Boriksen lapset herätti vilkasta keskustelua. Maski kasvoilla kerroimme toisillemme mistä novellista pidimme, mistä emme, mikä koettiin surulliseksi, mikä puhuttelevaksi.

Maritta Lintusen kieli on rikasta ja mehevää. Pidin erityisesti luontokuvauksista. Huumoriakin riitti. Minulle jäi aforisminkaltaisena mieleen Kafe Alligatorin mummun toteamus, ettei pidä luottaa toisen muistikuviin, sillä muistot ovat totta vain itselleen.

Uuras Beach, kuva Tatu Kosonen, 2015

 

Kirjan etusivulla on ote Edith Södergranin runosta. Se sopisi myös loppulauseeksi:

 

Elämäni oli kuuma harha.

Mutta yhden olen löytänyt ja yhden totisesti voittanut

-tien maahan jota ei ole.

 

Iloisena siitä, että saimme taas kokoontua kirjapiiriin

Lena

 

Lähteet:

Nojatuolimatka 1920-1930-lukujen Viipuriin | Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939 | yle.fi

Edith Södergran – runoilija edellä aikaansa | Ihminen ja yhteiskunta | Oppiminen | yle.fi

Muistot ovat totta vain niiden muistajalle — Kirjallisuustoimittaja

Maritta Lintunen — Wikipedia

Lämpöä talven keskelle

Talvi tekee tuloaan; kaamos etenee, pimeys tihenee ja kylmyys värisyttää. Nyt on mukavaa vetää villasukat jalkaan, kääriytyä lämpimään vilttiin ja lukea hyvää kirjaa, katsoa elokuvaa tai kuunnella musiikkia. Kirjaston valikoimista löytyy kaikille sopivaa aineistoa, mutta entä jos puuttuu se tärkein: oma koti? Jos ei ole lämmintä paikkaa mihin käpertyä? Jos kotina onkin kylmä katu, porttikonki tai paperinkeräyslaatikko?

Kirjastossamme on vielä viikon ajan Lahjoita lämpöä –keräyspiste. Keräämme asunnottomille ja muille vähäosaisille lapasia, sormikkaita ja villasukkia. Kerätyt tuotteet jaetaan EHYT ry:n ja A-klinikkasäätiön eri toimipisteiden ja yhteistyökumppaneiden kautta tarvitseville ympäri Suomen. Keräysaika päättyy 30.11. eli vielä ehtii laittaa puikot suihkimaan!

Minä olen toivoton lankasähläri, joten ostin uudet ja käyttämättömät villasukat hyväntekeväisyyskirppikseltä. Myös joulumyyjäisiä on jo alettu järjestää ja niissä myydään usein kauniita neuletuotteita. Näin tulee tuettua hyväntekeväisyyttä kaksin verroin!

Itäkeskuksen kirjastossa on upea kokoelma käsityökirjoja. Hyllyistä löytyy oppaita virkkaukseen, neulontaan, nypläykseen, koruompeluun, tilkkutöihin, tuunaukseen, kankaankudontaan ja moneen muuhun ompelukseen. Opukset löytyvät tietokirjaosastolta ompelukonetta vastapäätä. Muistathan, että ompelukonettakin saa käyttää ilmaiseksi tiloissamme jopa neljä tuntia kerrallaan. Siinä ajassa varmasti ehtii korjata vaikka vanhan toppatakin tai risaiset farkut.

Kerran kuussa Itäkeskuksen kirjastossa kokoontuu Novellikoukku. Se on käsityökerho, jossa neulotaan tuotteita omaksi tai muiden iloksi ja kuunnellaan samalla novelleja ääneen luettuna. Tarjolla on lankojen, koukkujen ja ohjeiden lisäksi myös teetä ja keksejä. Novellikoukkuja järjestetään monissa kirjastoissa eri puolilla Suomea.

Tämän vuoden viimeinen Novellikoukku järjestetään kirjastomme kokoushuoneessa torstaina 9. joulukuuta kello 18-19.30.

Kirjastomme sisäänkäynnin ja palautusautomaatti Tuomaksen välissä on Lahjoita lämpöä –keräyksen lisäksi myös joulukorttikeräys.  ”Joulupostia ikäihmisille” -kampanja on käynnissä 8.11.–7.12.2021. Kampanjassa kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille. Mukana on yli 100 paikkakuntaa ympäri Suomen. Sydäntä lämmittävän idean takana on luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot.

Kortit voivat olla kaupasta ostettuja tai itse tehtyjä.

Eräs asiakasäiti innostui ajatuksesta, että nyt hänen puuhakkaat lapsensa saavat piirtää ja askarrella mielin määrin hyvää tarkoitusta varten!

Tervetuloa alkutalven viimojen keskeltä lämmittelemään Itäkeskuksen kirjastoon!


Lämpöisin terveisin,

oppisopimusopiskelija Susanna


Linkit:

https://www.helmet.fi/fi-FI/Lahjoita_lampoa(216430)

https://ehyt.fi/uutishuone/uutiset/lahjoita-lampoa-kampanja-alkaa/

https://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/Tuo_kirjastoon_joulukortti_ikaihmiselle(226477)

https://www.siskotjasimot.fi/uutiset/joulupostia-ikaihmisille-kampanja-kutsuu-105-paikkakunnan-asukkaita/

https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Itakeskuksen_kirjasto/Tapahtumat/Novellikoukku(213455)

Kirjastossa kummittelee!

Viime viikonloppuna olin Itäkeskuksen kirjastossa työvuorossa ja julkisessa liikenteessä kulkiessani näin monenlaisia kummajaisia ja kammotuksia. Oli pieniä luurankopoikia, velhoja, noitatyttöjä ja fantasiahahmoja sekä elokuvatasoisesti maskeerattuja ja puvustettuja zombieita ja muita kauhuolentoja. Kaupungissamme järjestettiin varmasti satoja isompia ja pienempiä Halloween-juhlia.

Kirjastostamme löytyy monilla eri kielillä monenlaista kauhu-teemaan sopivaa aineistoa aikuisille ja lapsille: romaaneja, novelleja, sarjakuvia, elokuvia, konsolipelejä, kauhuelokuvien musiikkia sekä äänitehosteita CD-levyillä. Esimerkiksi lasten, nuorten ja aikuisten kauhuelementtejä sisältävä kaunokirjallisuus on koottu erillisiin Kauhu-hyllyihin.

Tietokirjaosaston hyllyt, joissa lukee rajatieto, okkultismi, spiritismi, henkimaailma ja kuolemakokemukset nostavat hiukseni pystyyn, kun kuljen niiden ohi. Mutta kaiketi olen vain ennakkoluuloinen, koska kun selaan kirjoja, ei niissä niin pelottavia asioita olekaan kuin etukäteen luulin.

Ensi lauantaina, Pyhäinpäivänä 6.11. Stoassa järjestetään kymmenettä kertaa koko perheen tapahtuma Kauhua kakaroille, johon kirjastomme rakentaa kauhukujan. Silloin kirjastossa kummittelee!

Tapahtumassa voit nähdä esimerkiksi nuorallatanssia, lyhytelokuvia, varjoteatteria, valaistuja jättikuplia ja Ave Fenix -esityksen. Voit tehdä itse muun muassa karmivan heijastimen, iloisia ja hauskoja kummituksia kartongista tai äänittää oman kummitussadun. Tilaisuus on maksuton, mutta osaan työpajoista on ennakkoilmoittautuminen.

Jos haluat, voit tuoda mukanasi metalliastiassa olevan ulkotulen, jonka voit liittää yhteisölliseen tuliteokseen.

Stoassa toimiva ravintola Skutta on koko illan avoinna ja pitää ulkogrillit kuumina.

Opiskelijana olen innoissani kun pääsen näkemään, kuinka kirjaston lastentapahtuma suunnitellaan ja toteutetaan.

Monissa maissa muistetaan vainajia juuri nyt loka-marraskuun vaihteessa. Esimerkiksi Meksikossa Kuolleiden päivä on pääkallokoristeistaan huolimatta iloinen perhekeskeinen juhla, jolloin tarjoillaan edesmenneiden sukulaisten lempiherkkuja ja istutaan haudalla piknikillä vaikka läpi yön.

Suomessa on pitkät perinteet esikristillisillä kekri- tai kyöri-juhlilla, joita vietettiin sadonkorjuun päättyessä. Silloin poltettiin olkipukkeja tai kokkotulia, syötiin, juotiin, laulettiin, leikittiin ja saunottiin.

Kristinuskon myötä alettiin viettää Pyhäinpäivää. Ensi lauantaina taas sadat kynttilät syttyvät hautausmailla poisnukkuneiden rakkaiden muistoksi. Jos juhlinta ei innosta, niin kotona voi yksinkin sytyttää kynttilän ja pysähtyä katsomaan pientä liekkiä, joka tuo valoa ja lämpöä syksyn pimeyteen.

Toivon meille kaikille voimia kaamokseen!

Tervetuloa viettämään aikaa kirjastomme valoisiin ja viihtyisiin tiloihin!

Oppisopimusopiskelija Susanna

Linkit:

Kauhua kakaroille-tapahtuma Stoassa

Tietoa Kirjastot.fi-sivustolta

Onnellisten salaseurasta päivää!

Olen Susanna, uusi oppisopimusopiskelija Itäkeskuksen kirjastossa. Olen pian 50-vuotias entinen perhetyöntekijä, joka tykkää ulkoilla koiran kanssa ja kuopsutella pikkuruista kaupunkipuutarhaa. Kirjoja ja kirjastoja olen rakastanut aina. Kirjasto on minulle kuin toinen koti, jossa verenpaine laskee ja mieli rauhoittuu.

Kirjastosta löytyy aarteita. Timantti, jonka nyt olen löytänyt, on Regina Raskin esseeteos Onnellisten salaseura Eli miksi elämä on mehevintä keski-ikäisenä (WSOY 2021). Kirjan lukeminen oli kuin syvällinen keskustelu hyvän ystävän kanssa: välillä nauretaan vedet silmissä ja välillä puhutaan vakavista aiheista.

Kirjailija kutsuu meidät Onnellisten salaseuraan, jossa ei nipoteta eikä pingoteta. Regina Rask kannustaa jokaista olemaan oma itsensä. Hän vastustaa iättömyyttä, jossa kaikki ovat satavuotiaaksi asti hoikkia ja laitettuja, reippaita ja rohkeita menijöitä. Vanheta saa, eikä se ole niin kamalaa, vaan päinvastoin vapauttavaa aikaa. Nyt uskaltaa olla yksilö, omanlaisensa persoonallisuus, eikä tarvitse koko ajan pyrkiä miellyttämään muita tai tavoitella ihanneminuuttaan. Olen mikä olen ja kelpaan tällaisena. Voin olla armollinen itseä ja toisia kohtaan.

Uutena kirjastolaisena minua kiinnostaa, mitä kirjastot eri ihmisille merkitsevät. Regina Rask kirjoittaa: ”Kirjastot ovat aina olleet onnenpaikkojani. Muistan vieläkin, miten raskas Viialan kunnankirjaston ovi oli, kun ensi kertoja kävin siellä. Muistan odottavien kirjojen tuoksun, kun malttamattomana nousin portaat ja sukelsin lukemattomiin maailmoihin. Palasin kotiin kassi raskaana tarinoista. Olin ja olen lukutoukka. Kirjastokassini ovat edelleen painavia. Rakastan kirjastoja. Käyn kirjastossa melkein viikoittain. Se on minulle kuin toinen koti.”

Hyvä tavaton, kirjailijallahan on aivan samat kokemukset kuin minulla! Monessa muussakin kohtaa huokaisen helpotuksesta ja koen kirjasta olevan vertaistukea itselleni. Minun laillani Regina Rask myös rakastaa koiria ja luontoa. Puutarhassaan hän kasvattaa ruusupensaita ja miettii niitä sukupolvia, jotka ovat ne aikaa sitten istuttaneet.

”Rakastan pidellä kirjaa kädessäni, tuntea sen tuoksun, kosketella kuivaa ja rapisevaa sivua. Rakastan kirjaa fyysisenä esineenä ja matkana vieraisiin maailmoihin, ajatushautomona, joka haastaa minut. Tai vain lohduttaa ja vie maailmoihin, jollaisia ei edes ole olemassa. Kirja esittää kysymyksiä ja tarjoaa aineksia vastauksille,” Regina Rask pohtii.

Kirjarikasta syksyä kaikille lukijoille!

Nähdään kirjastossa!

Susanna

Linkit

Regina Rask Helmet-kokoelmassa

Ragina Rask Kirjasampo