Lukupiiriläinen bloggaa : Humboldtin merivirta ja Gaussin käyrä

”Maailma pystytään hahmottamaan jotenkuten laskemalla, mutta se ei vielä merkitse sitä että jotakin olisi ymmärretty.”

Vuoden 2017 tiistain lukupiirin aloitti räväkästi kahden 1800-1900 -lukujen taitteessa eläneen saksalaistiedemiehen edesottamuksista kertova romaani Maailman mittaajat (Tammi, 2011).

Kirja on faktatietoihin pohjautuvaa fiktiota ja tekstiin on ujutettu myös palturia sekä fantasiaa. Kirjailija itse kutsuu teostaan latinalaisamerikkalaiseksi romaaniksi Saksasta ja saksalaisesta klassismista ja viittaa tällä maagiseen realismiin.

Historiapainottuneisuudesta huolimatta kirja on ehdottomasti myös allegoria nykyajasta.

Kirjan päähenkilöt ovat maantieteilijä-geofyysikko Alexander von Humboldt ja matemaatikko-tähtitieteilijä Carl Friedrich Gauss. Mutta mitä me lukupiiriläiset tiesimme näistä herroista etukäteen? Emme juuri mitään – paitsi tietysti ”Gaussin käyrän” – ja senkin hatarasti.

 

daniel1

Daniel Kehlmann on vuonna 1975 syntynyt saksalais-itävaltalainen kirjailija, joka asuu Berliinissä ja Wienissä. Hänen sukuunsa kuuluu niin kirjailijoita, näyttelijöitä kuin ohjaajia. Kehlmann on kirjoittamisen lisäksi opettanut yliopistoissa ja hänen kirjansa ovat saaneet lukuisia kirjallisuuspalkintoja.

Die Vermessung der Welt ilmestyi 2003 ja se käännettiin suomeksi 2013 nimellä Maailman mittaajat. Tästä kirjasta sukeutui kaikeksi yllätykseksi valtaisa bestseller, joka on käännetty 40 kielelle. Yhtäkkiä Saksasta ei enää tullutkaan vain kuivia ja surullisia toisen maailmansodan aihioita vatkaavia tilityksiä. Kehlmannia pidetäänkin modernin ja valoisamman saksalaisromaanin airueena.

kehlmann2

Tässä romaanissa on runsaasti myös tekstiin upotettua huumoria, sarkasmia ja itseironiaa. Kirjailija kyseenalaistaa useasti oman tekemisensä historian hahmojen kuvaajana.

Gauss ja Humboldt kuvataan äkeinä, itsekeskeisinä ja tunneälyttöminä miehinä, eikä naisilla ja lapsilla ole suurta roolia kummankaan elämässä. Miehet mittaavat maailmaa ja keksivät matemaattisia kaavoja, löytävät uusia mantereita ja kasveja, niittävät mainetta ja kunniaa.

cosmos

Miesten värikkäät elämänkaaret kuvittuvat lukijan mielessä elävästi, Humboldtin tutkimusmatkat tropiikkiin saavat hengen salpautumaan. Gaussin ansiot uraauurtavana matemaatikkona ja lapsinerona ihmetyttävät. Teksti on herkullista luettavaa.

Maailma on kehittynyt läpi vuosituhansien ja -satojen, se käy kirjasta hienosti ilmi. Nykymaailmassa kehityksellä ei enää tunnu olevan minkäänlaisia rajoja, uskomattomilta tuntuvia asioita visioidaan ja pian jo toteutetaan. Siksi Kehlmannin kuvaama 1800-luvun lopun ilmapiiri, jossa ajatellaan, että kaikki mitattavissa oleva on jo mitattu ja maailma on lähes valmis, on huvittava. Toisaalta kirjassa kuvataan hyvin, miten hammassärky on totaalisesti ihmisen elon lamauttava asia ja nykymittakaavassa melko mitättömät taudit saavat ihmiset kuolemaan sankkoina joukkoina.

gauss

Lukupiiriläiset arvostivat kirjan runsasta sisältöä, joka koettiin yleissivistäväksi mutta myös viihdyttäväksi. Eräälle lukijalle kirjan miespainotteisuus, kovat arvot ja paikoittainen väkivaltaisuus olivat liikaa. Lukeminen oli tyssätä alkuunsa.Ymmärrettävää sekin.

Mutta kuten eräs lukupiiriläinen totesi: ”teatteriohjaaja oli todennut televisiossa, että jos yksikään katsoja ei poistu väliajalla teatterista, näytelmä on huono.” Tällä perusteella Maailman mittaajat koettiin kelpo lukupiirikirjaksi.

Satu

Linkit:

Carl Friedrich Gauss https://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Friedrich_Gauss

Alexander von Humboldt https://fi.wikipedia.org/wiki/Alexander_von_Humboldt

Kiiltomadon kirja-arvostelu http://www.kiiltomato.net/daniel-kehlmann-maailman-mittaajat/

Daniel Kehlmann https://en.wikipedia.org/wiki/Daniel_Kehlmann

Daniel Kehlmann Helmetissä http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Rb1983471__Sdaniel%20kehlmann__P0%2C2__Orightresult__X4?lang=fin&suite=cobalt#resultRecord-b1983471

 

 

Lukupiiriläinen bloggaa: ”No onkos tullut kesä…”

”Kannessa on upeat pastellisävyt, tämä kirja on hieno lahjaidea!” Jotenkin näin kuului erään lukupiiriläisen kommentti joulukuun lukupiirikirjasta, Pertti Lassilan Armain aika (Teos, 2015).

kansi

Lähes koko lukupiiriryhmä oli sitä mieltä, että kirjan kannen lisäksi myös sisällössä on paljon sellaista, minkä vuoksi kirja voisi hyvin olla lahjavinkki – mutta myös esimerkiksi mieltä hellivää joulupyhälukemista. Kirjan verkkainen tahti ja luontokuvaukset rauhoittavat.

Kirja kertoo kolmen ihmisen yhteisestä kesästä saaristohuvilassa sekä muistoista, joihin palaaminen on kertojaäänille myös tuskallista. Aavistelimme kirjan sisältävän jonkin verran omakohtaisia kokemuksia. Ainakin aikuisena Pertti Lassila viettää kesänsä saaristoidyllissä Kustavissa.

lassila

Kimmo on nuori poika, joka ei tunnu aistivan ilmassa leijuvia jännitteitä, hän nauttii kesän tuoksuista ja mauista. Pojan äiti Eila on menettänyt sodassa kaksi miestä, joista toinen on Kimmon isä. Isoisä Kaarlo on entinen pankkimies, joka on taannut perheelle hyvän taloudellisen toimeentulon. Ehkä tässä vanha klisee ”raha ei tee onnelliseksi mutta kyllä se elämää helpottaa” olisi paikallaan.

Kaarlolla on takanaan hieno ura mutta rakkaudeton avioliitto ja lopulta vaimokin menehtyy ennen aikojaan.

Kirjan teksti on moitteetonta, totesivat kaikki lukupiiriläiset, ja pieni vähemmistö oli sitä mieltä, että moitteettomuus vei tekstistä ”oikean tunteen”. Kun yhdessä ryhdyttiin perkaamaan tekstiä tarkemmin, alkoi tunnenyanssejakin löytyä. Kirja voi koskettaa monin tavoin, kielen kautta, juonen käsittelyn kautta, tunnelmallaan, salaperäisyydellään.

Samaistuminen aikaan, paikkaan tai henkilöihin voi herättää lukijan omat muistot eloon. Näin kävi monelle lukupiiriläiselle. Lassilan lapsikuvaus, kesien pitkät tunnit puuhasteluineen, sota-ajan jälkeinen 50-luku oli monien lukupiiriläisten mielestä ”juuri sellaista kuin se silloin oikeasti oli”.

Pitkän pimeän syksyn jälkeen saimme kirjan kautta piipahtaa hehkuvassa kesäidyllissä, pohtia ihmissuhteiden monimutkaisuutta, onnen ja epäonnen vaihteluita. Lukupiiriläiset olivat tyytyväisiä kirjavalintaan, sillä aina ei jaksa lukea repiviä ja raastavia arkikuvauksia. Joskus on hyvä levätä kirjassa, jossa on edes mahdollisuus onnelliseen loppuun.

Joskus muistot ovat vain kuin ”rypistynyt käärepaperi”, kuten kirjailija toteaa. Joskus aika tuntuu kultaavan muistot ja ikävyydet pyyhkiytyvät pois kuin taikaiskusta. Lassila lopettaa kirjansa toteamuksella ”näin on hyvä ja kesä jatkuu”.

Totuus kuitenkin on, että tässä ja nyt joulupyhät kolkuttelevat ovelle, talvi on vasta tuloillaan.

joulu

Kirjaston väki toivottaa virkistäviä ja voimistavia joulupyhiä sekä onnellista uutta vuotta 2017!

Satu

Pertti Lassila Helmetissä

Lukupiiriläinen bloggaa: Pitelemättömiä ihmisiä

tuuriLuimme Antti Tuurin kirjan Pitelemättömät (Otava, 2015) marraskuun tiistailukupiiriissä. Kirja vie meidät niin Italiaan kuin USA:n  Arkansasiin. Kirjan keskiössä on juristi Järvikannas, joka ensimmäisen vaimonsa mukaan on selvin päin yhtä hullu kuin humalassa.

Järvikannas liftaa rahattomana rekka-autojen kyydissä Rooman lähettyville Mazzanoon tapaamaan entisiä vaimojaan, jotka ovat tuppautuneet kääntäjä-tutkijapariskunnan ”omaruokaisiksi” vieraiksi.

maisema

Kuvaukset elämästä pienessä italialaisyhteisössä ja Järvikannaksen sekoilut niin pienessä rannikkokaupungissa Pohjanmaalla kuin tehdasympyröissä Yhdysvalloissa kulkevat limittäin. Lukija saa siinä sivussa ihmetellä löytääkö Järvikannas vaimonsa?

Miksi Järvikannas haluaa tavata vaimonsa? Tuleeko hän tekemään sovintoa? Tietääkö hän kuolevansa?

Kirjassa Tuuri ei käsitellyt suuria teemoja kuten muissa teoksissaan. Piiriläiset pitivät kirjaa Tuurin välityönä. Kokonaisuus jäi irralliseksi. Kirja oli mielestämme hyvin kirjoitettu, huumoria löytyy.

Assosiaatioita syntyi Hemingwayn ”Ja aurinko nousee”- romaaniin, Antti Hyryn kerrontaan sekä Hannu Raittilan ”Canal Grandeen”.

Lukukokemus innoitti monivaiheiseen keskusteluun, jossa vilahtivat mm. kirjassa mainitut filosofi Martin Buber, Goethen väriteoria ja suomalaisen suurlähetystön toiminta.

Pitelemättömiä olivat kirjan päähenkilöt. Oliko kirjailijakin?!

Lena

Antti Tuuri Helmet.fi -kokoelmassa

 

 

Lukupiiriläinen bloggaa : Lauri Viidan Moreeni

viita1

Lauri Viidan syntymästä tulee tänä vuonna sata vuotta 17 päivänä joulukuuta. Hän oli kirvesmies Pispalasta, mutta hän oli myös runoilija ja kirjailija.

Moreeni on vahva teos työväestä Suomen vaikeina aikoina. Kirja etenee Niemisen perheen elämän kautta yhteiskunnan, pula-ajan ja teknisen kehittymisen kerrontaan ja seurantaan, myös uskonto on vahvasti läsnä.

Kirja on loistava. Minusta tässä kirjassa kieli on aivan taianomaista, niin myös muut lukupiiriläiset vakuuttivat. Kieli on kaunista ja arkisissakin yhteyksissä se on lämmintä ja sanoisin lohduttavaakin. Kirjan alku: …vaarojen, kumpujen, harjujen välitse, louhujen lomitse, oksien alitse, mökistä mökkiin ja kartanoon” imaisee lukijan kirjan sisään, jatkamaan lukemista, nauttimaan, odottamaan uusia ilmaisuja, kielikuvia, välillä mielikuvituksen ajatuksia pohtien. Kirjaa on pakko lukea hitaasti ja välillä palata kappaleen alkuun, kerronta on niin vangitsevaa.

viita2

Niemisen perheen elämä ei ollut helppoa. Tuona aikana perheeseen usein syntyi monta lasta ja vain harvoin kaikki varttuivat aikuisiksi. Lasten kuolema oli suru ja kuitenkin se jollain tavalla hyväksyttiin, uskonto auttoi tässä paljon. Moreeni kuvaa aikaa, kun tavallinen työläinenkin voi rakentaa itselleen kodin. Rakentamiseen osallistui aina koko perhe, myös lapset. Näin Pispalanharju sai monta uutta kotia ja ainutlaatuinen asuinympäristö syntyi.

Iisakki Nieminen oli uuttera, vähäpuheinen, neuvokas kirvesmies ja perheenisä. Joosefiina nousi esiin perheestä huolehtivana ja uskonnon kautta asioita miettivänä nöyränä, joskus kipakkana äitinä. Lapsia, heidän kohtaloaan, sairauksiaan ja kasvamista omiksi persoonikseen kuvattiin realistisesti mutta ymmärtäen.

viita3

Yhteiskunnan kehitystä Moreeni ilmaisi työläisperheen, Niemisten kannalta. Yhden sukupolven tarinaan mahtui sotaa, pula-aikaa ja sen jälkeistä nousua, Niemisen Iisakki laajensi taloaan ja haaveili lastenlasten leikkimisestä pihalla.

Moreeni on klassikko ja hieno kirja, joka sopii myös tähän aikaan. Yhteiskunta muuttuu, vanhempi polvi ei ymmärrä uusia tapoja. Toivoisin, että kirja saisi uudet lukijat ja se löytyisi monien hyllystä.

Olisi hyvä, että Moreeni otettaisiin uudelleen koulussa luettaviin kirjoihin, silloin jouduttaisiin pohtimaan kielen merkitystä. Kirja sai kaikilta lukupiiriläisiltä kiitosta ja keskustelu oli vilkasta sekä monipuolista.

Kiitos Satu ja lukupiiriläiset. Odotetaan innolla uusia lukukokemuksia.

Alli

Lauri Viita Helmet.fi-kokoelmassa.

Itäkeskuksen kirjastossa alkaa pilotti langattomien verkkojen opastamisesta

Helsingin kaupunki on käynnistänyt pilottihankkeen, jossa se tekee tunnetuksi maksutonta langatonta verkkoaan. Pilottihankkeessa luodaan langattomasta verkosta kertovat opasteet ja opastetaan kaupunkilaisia verkon käytössä. Pilotin opasteita testataan kahdessa kaupungin toimipisteessä, Kampin palvelukeskuksessa ja Itäkeskuksen kirjastossa.

Itäkeskuksen kirjastossa, kuten kaikissa Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteissä, on käytössä kaikille avoin, ilmainen langaton verkko. Verkon nimi on Stadinetti. Stadinettiin voi liittyä älypuhelimella, tabletilla tai kannettavalla tietokoneella ja käyttää internetiä ilmaiseksi. Kun on kirjautunut Stadinettiin, voi lisäksi lukea kirjaston sähköisiä lehtiä.

Pilotti alkaa lokakuun ensimmäisellä viikolla. Maanantaina 3.10.2016 klo 13 Enter ry:n Ilkka Veuro pitää Itäkeskuksen kirjastossa luennon internetyhteyksistä ja valtakunnallisena SeniorSurf-päivänä, tiistaina 4.10.2016, Stoan aulassa opastetaan langattoman verkon ja mobiililaitteiden käytössä klo 9.30–12.00. Mukana opastamassa ovat Itäkeskuksen kirjasto, Arbis ja Enter ry. SeniorSurf-päivän jälkeenkin voi koska tahansa pistäytyä Itäkeskuksen kirjastoon ja pyytää kirjaston henkilökuntaa näyttämään, miten Stadinettiin liitytään omalla laitteella. Pidempään opastukseen voi varata ajan Itäkeskuksen kirjastossa päivystäviltä vapaaehtoisilta vertaisohjaajilta.

Itäkeskuksen kirjastossa Stadinetistä kertoo alla oleva symboli.

langaton_helsinki_stadinetti
Löydät kaikki kaupungin ilmaiset langattoman verkon käyttöpaikat Pääkaupunkiseudun palvelukartasta hakusanoilla langaton internet tai WLAN.

Sanna

Lukupiiriläinen bloggaa : Paljon enemmän kuin Tiitiäisen äiti

Esittelyssä kirjailijaelämäkerta Kirsi Kunnas : sateessa ja tuulessa, WSOY, 2014

kirsi1”Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun luettiin lukupiirissä tieteellinen tutkimus. Se taisi hiljentää meidät”, totesi Vappuliisa hienon kirjailija-alustuksensa jälkeen. Ehkä me vain aluksi mykistyimme, sillä keskustelu lähti pian lentoon, niin kuin lukupiirissämme on tapana. Mutta Vappuliisa oli oikeassa, olimme mietteliäitä, eikä turhaan.

Leena Kirstinä on kirjoittanut vaikuttavan, järkälemäisen tietokirjan Kirsi Kunnaksen elämän ja kirjailijauran kulmakivistä ja tuotannosta. Kyllä vain, syvällisine ja tarkkoine kirjallisuusanalyyseineen teos on myös tieteellinen. Herkullisia paljastuksia kirjailijan yksityiselämästä ei löydy ainuttakaan. Kirjailijan oma ääni kuuluu ainoastaan lyhyissä kirjoittamiseen tai sen analyysiin liittyvissä lainauksissa.

Lukupiiriläisten mielestä teos oli hieman oppikirjamainen mutta sinällään erinomaisen yleissivistävä. Suomalainen kirjallisuusmaailma piirtyi monipuolisesti 1940-luvulta tähän päivään.

Erityisen ihmeissään ryhmä oli siitä, miten monipuolisesti lahjakas Kunnas on, miten monia eri töitä ja toimia hänellä on elämänsä aikana ollut. Lista on vaikuttava: kirjailija, kääntäjä, suomalaisen lastenkirjallisuuden pioneeri, runouden uudistaja, näytelmäkirjailija, kriitikko, kustannustoimittaja. Raamatun psalmien uudet suomennokset 1970-80 -luvuilla ovat myös Kirsi Kunnaksen kynästä.

Tosiasia on myös se, että Kunnaksen kääntämä Hanhiemon iloinen lipas 1954 oli sysäys suomalaisen modernin lastenkirjallisuuden syntymiseen, erityisesti loru- ja runokirjallisuuden.

Kunnaksen kirjoittama lasten lorukirja Tiitäisen satupuu (1957) ei ole varmasti kenellekään tuntematon ja se on omassa lajissaan uraauurtava.

Kunnaksen esikoisrunoteos, Villiomenapuu, ilmestyi sitä vastoin jo 1947. Aikuisten runoudessakin Kunnas oli uudistaja, modernisti ja symbolisti.

kirsi2

Ja kukapa ei tätä tiitiäislorua olisi kuullut?

”Oi, sanoi siili, olen tunteellinen siili, olen hyvä, kiltti hellä. Ja kenelläpä, kellä on vastaansanomista? Se vain on surullista, että piikkikuoren alla siilin hellyys piili…”

kirsi3

Lukupiiriläisille Kunnaksen aikuisten runot eivät olleet tuttuja, ne ovat jääneet Tiitiäisen varjoon. Aikuisten runoteokset on koottu teokseen Puut kantavat valoa, WSOY 1999, ja runohelmiä löytyy sieltäkin, kuten tämäkin nimikkorunon säe:

…hiljaisuus, kevyt lintu, asettuu puihin ja sytyttää pesänsä, tulena valo nousee taivasta kohti eikä kukaan voi kantaa sydäntänsä kevyesti koska kauneus on rakastamista…

kirsi4

 

Kirstinä toteaa elämäkerrassa, että Kirsi Kunnaksen ansiokkaasta lastenkirjallisuustyöstä johtuen suomalaiseen lastenkulttuuriin ovat juurtuneet iltasadut, sekä päiväkotien ja kirjastojen satutunnit. Näin varmasti onkin.

Juuri tänä aamuna Itäkeskuksen kirjastossakin vietettiin Suvin lempeä vauvalorutustuokio.

kirsi5

Kiitos Kirsi Kunnas!

Satu

Lukupiiriläinen bloggaa –VIREÄ LUKUPIIRI ..

.. on kokoontunut kerran kuukaudessa Itäkeskuksen kirjastossa tiistaisin Satu Vähämaan johdolla jo kahdeksan vuoden ajan. Parhaillaan lukupiiri on aloittanut kesätauon, mutta palaa toimeen taas syyskuussa, tiistaina 13.9 klo 13-15, jolloin Vappuliisa Hakalehto esittelee Leena Kirstinän tuoreen Kirsi Kunnas-elämäkerran, Kirsi Kunnas : sateessa ja tuulessa (WSOY, 2014). Lukupiirin jäsenten enemmistö on naisia, mutta mukana on myös miehiä.tammi

Tusinan verran aktiivisia lukupiirikonkareita kokoontui 10.5. käsittelemään Petri Tammisen viime vuonna ilmestynyttä teosta Meriromaani. Todettiin, että tekijän tämänhetkisenä strategiana on hyödyntää perinteisiä, asemansa vakiinnuttaneita lajityyppejä, jollainen meriromaanikin on (Kipling, Marryatt, Conrad, Melville, London). Hän perustaa kirjan fiktiivisen kertomuksen eräiden suomalaisten merikapteenien 1900-luvun alussa päiväämiin muistelmiin. Pinnaltaan maskuliininen aihe kiinnosti myös lukupiirin naisia.

Meriromaani on tänä vuonna saanut Veijo Meri-palkinnon, mitä epäiltiin julkaisuyhtiö Otavan oman kirjailijan promo-toimenpiteeksi. Romaanista puuttuu Veijo Meren kaunokirjallisen proosan omakohtaisuus, sillä se perustuu toisen käden lähteisiin ja on perinneaineiston uusiokäyttöä.

Kertomuksessa 1800-lukuisen merikapteenin urasta ja elämästä, jo kadonneesta elämänmuodosta, on historismin, kertaustyylin, sävy. Maailma on muuttunut: kun vielä 1900-luvun alkupuoliskolla luettiin matkakuvauksia ja meriseikkailuja, matkustetaan nykyisin ilmateitse itse paikan päälle tai katsellaan tv-ohjelmia kiinnostavista maista. Kaukomaita ei enää tunneta ensisijaisesti vain kirjojen välityksellä.

Hyvän tarinan aika on kuitenkin aina. Se on kertomisen ja kuulemisen arvoinen tarina. Meriromaanissa on sisällöllisiä ja tyylillisiä ansioita, menneisyyden tuntemusta. Oikeaan osunee erään osanottajan yhteenveto: ” Minä antaisin tästä kouluarvosanan kahdeksan.”

Tarkempia tietoja Itäkeskuksen kirjaston lukupiireistä, saa Satu Vähämaalta Itäkeskuksen kirjastosta, p. 09 3108 5090.

Riku Räihä

MUKAVAA KESÄÄ JA MIELLYTTÄVIÄ LUKUKOKEMUKSIA!

Toivottavat Satu ja lukupiiriläiset

linkit:

Petri Tamminen Wikipediassa https://fi.wikipedia.org/wiki/Petri_Tamminen

Kirja-arvostelu Kiiltomato.netissä http://www.kiiltomato.net/petri-tamminen-meriromaani/