Lukupiiriläinen bloggaa : ”Eläminen kannattaa aina”

Milena Michiko Flašar: Kutsuin häntä Solmioksi”Hieno kirja! Meni ihon alle. Miellyttävä. Verkkainen tempo, filosofinen.”

Näillä sanoilla suurin osa huhtikuun lukupiiriläisistä kuvaili kokemustaan luettuaan Wienissä asuvan japanilais-itävaltalaisen Milena Michiko Flašarin (s. 1980) kirjan ”Kutsuin häntä Solmioksi”. Kirjaan oli vaikea heti päästä kiinni. Se ei auennut kaikille ensimmäisellä lukukerralla. Toinen lukukerta sitten palkitsi!

Kirja kertoo Taguchista, japanilaisesta nuoresta miehestä, yhteiskunnan pudokkaasta, joka on kahden vuoden aikana eristäytynyt puhumattomana huoneeseensa, eikä poistu sieltä vanhempien ollessa kotona. Äiti tuo hänelle ruokatarjottimen oven ulkopuolelle ja huolehtii hänen hyvinvoinnistaan, vaikka ei näe lastaan koskaan. Näitä totaalieristäytyjiä kutsutaan Japanissa nimellä ”hikikomori”.

Kun Taguchi vihdoin uskaltautuu ulos, hän tapaa vastapäisellä puistonpenkillä istuvan vanhemman valkokaulustyöläisen Ohara Tetsun, ”salarymanin”, joka työttömäksi jäätyään saapuu joka päivä työpäivän ajaksi puistoon ja syö vaimonsa valmistamaa herkullista lounasta punaharmaaraitainen solmio aina hyvin solmittuna. Vaimolle hän ei ole uskaltanut kertoa työttömyydestään. Hän häpeää.

Ensin vain tupakansavu leijuu penkiltä toiselle, sitten penkkejä yhdistää jo katse ja nyökkäys. Toisella on mottona ”En jaksa enää”, toisella ” Häpeän häpeääni.” Miesten tutustuessa toisiinsa he alkavat puhua heitä painavista asioista. He ovat omantuntonsa vankeina. Taakkana on surua, syyllisyyttä, koulukiusaamista, epäonnistumisia. Kulkiessaan yhdessä, myös ravintolassa, he antavat voimaa toisilleen. Lopuksi he sopivat, että seuraavaan tapaamiseen mennessä Taguchi on leikannut pitkäksi kasvaneet hiuksensa ja Tetsu on kertonut vaimolleen työttömyydestään – asia, josta vaimo on ollut tietoinen jo kauan.

Seuraavalla viikolla perheen kanssa sovinnon tehnyt Taguchi tulee hiukset leikattuina puistoon, mutta penkillä on vain sinne edellisellä viikolla jäänyt punaharmaaraitainen solmio. Tetsu ei tule sillä viikolla. Hän ei tule seuraavalla viikolla, eikä sitä seuraavalla…

Lue itse, miten tarina päättyy. Lukupiirin mielestä melankolisesti ja toiveikkaasti.

Kirjan lopussa on sanaluettelo selityksineen. Siitä saa arvokasta taustatietoa japanilaisesta nykyelämästä.

Lukupiiriläisiä ja Satua miellyttävästä keskustelusta kiittäen

Lena

 

Linkit:

Kirja-arvostelu Kiiltomato.fi

Kirjailijan haastattelu englanniksi

Helmet

 

 

 

 

 

Mainokset

Lukupiiriläinen bloggaa : ”Palaa eloon vielä kerran, anna minun tuntea hengityksesi lämpö…”

Maaliskuun lukupiirikirjana luimme Kim Echlinin romaanin Kadonneet.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kanadaan Montrealiin ja Phnom Penhiin Kambodzaan. Kambodzassa oli vallassa vuosina 1975-79 maolainen, vallankumouksellinen ja väkivaltainen liike punaiset khmerit johtajanaan Pol Pot.

310

 Tarinan kertoo kanadalainen Anne kambodzalaiselle rakastetulleen Sereylle. He rakastuvat Montrealissa, missä Serey on paossa Kambodzassa meneillään olevaa kansanmurhaa. Rajojen taas auettua Serey lähtee Phnom Penhiin etsimään perhettään.

Kun aika kuluu eikä Sereystä kuulu mitään, lähtee Anne Kambodzaan etsimään Sereytä, jonka hän uskoo nähneensä ohimennen televisiossa. Anne löytää Sereyn, mutta kadottaa hänet jälleen, nyt lopullisesti. Anne etsii rakastettuaan epätoivoisesti ruumiiden ja pääkallojen seasta.

311

 Tarina on surullisen kaunis. Rakkaustarina on kerrottu herkästi ja runollisesti:

”Sinä palaat mieleeni pieninä elävinä kuvina, valona talvenvalkoisella seinällä. Tule ovelleni, tuttu sielu, tule niin syleilen sinua. Palaa eloon vielä kerran, anna minun tuntea hengityksesi lämpö, Serey, anna minun kuulla äänesi laulussa, anna minun pestä pois kaikki tuska. Tule, niin kuiskaan sinulle nimesi vielä kerran.”

 312.jpg

Vastapainona herkkyydelle ja runollisuudelle ovat järkyttävät ja julmat raakuudet, joita Kambodzassa edelleen tapahtui. Kuinka tärkeää ihmiselle onkaan saada lopullinen tieto kadonneen rakastetun tai perheen jäsenen kohtalosta. Haudata hänet ja näin ollen saada paikka, jossa häntä voi muistella.

Lukupiirissä pidettiin kirjasta. Pidettiin myös tärkeänä, että Kambodzan kansanmurhan kaltaisista vääryyksistä ja julmuuksista kirjoitetaan. Echlin kuvaa myös Kambodzan eksoottista luontoa ja värikästä kulttuuria. Tarinassa on musiikilla merkittävä roolinsa ja kantava voimansa.

Kim Echlin on kanadalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja opettaja. Hän opettaa edelleen kirjoittamista Toronton yliopistossa.

Kadonneet on ilmestynyt keväällä v. 2009 ja sen on kääntänyt suomeksi samana vuonna Sirkka Aulanko. Saman vuoden keväällä YK:n avustuksella perustettu tuomioistuin sai vihdoin oikeuden eteen punakhmerien johtajia, jotka olivat Pol Potin johdolla vastuussa ainakin 1,7 miljoonan ihmisen kuolemasta 1970-luvulla. Tammi oli ajan tasalla kun on ripeästi suomennuttanut tämän Echlinin kolmannen romaanin.

313

Kirjasta käytiin jälleen vilkasta keskustelua. Lukupiirin jälkeen ymmärtää kirjan aina paremmin. Toisten näkemykset ja mielipiteet avaavat omaa näkemystä kirjasta. Se on lukupiirin parasta antia.

Kiitos Sadulle ja lukupiiriläisille

Maija

 

Linkit:

Kim Echlin Wikipedia (englanniksi)

Turun sanomat, arvostelu

Kim Echlin Helmetissä

Lukupiiriläinen bloggaa : Italian taivaan alla

Lukupiiri 20.2.2018

Alberto Moravian Kaksi naista (La Ciociara), 1957 suom. 1958

Tiistain lukupiiri on muotoutunut eläväksi yhteisöksi, jo 11. vuosi meneillään ja osallistujien vaihtuvuus vähäistä. Arvelen, ettemme tule sinne kahvittelun takia. Jotain hyvää leijuu ilmassa mutta hohto häviää, jos tilannetta ryhtyy analysoimaan.

Miksi lukea sodasta, pakolaisuudesta, julmuudesta, ahdistuksesta? Kaikki viestimet kertovat siitä. Tätä pohdiskelimme alkajaisiksi.

Lukemamme kirja kuvaa toista maailmansotaa Keski-Italiassa. Minäkertoja, pienen roomalaisen kaupan omistaja, pakenee tyttärensä Rosannan kanssa rajuja pommituksia synnyinseudulleen Ciociarian vuoristoon.

Moravia kuvailee seuraavasti s.58:

Uskokaa tai älkää, mutta heti kun olin tuntenut jalkojeni alla muulipolun ensimmäiset mukulakivet ja pölyn sekä kuivuneen muulinlannan täyttämät kuopat, tulvi sydämeeni sanoinkuvaamaton ilo. Olen vuoriston asukas ja kuudentoista vuoden ikään saakka olin taivaltanut ylös ja alas juuri samanlaisia muulipolkuja, ja tuntiessani varpaitteni koskettavan jälleen tätä maata tulvahti sydämeeni jotain tuttua ja rakasta.

Vaikka vanhempani olivatkin poissa, oli jäänyt jäljelle se maa, missä he olivat minut kasvattaneet. Tähän asti, ajattelin, olemme olleet tasangolla, ja tasangon ihmiset ovat kieroja, varkaita, likaisia ja petollisia, mutta nyt, tällä rakkaalla, kivisellä, lantaisella, pölyisellä ja jyrkällä muulipolulla, olen omalla maallani ja omieni parissa.

Alberto Moravia oli itse paennut samoille seuduille. Juutalaistausta ja fasismin vastaisuus tekivät hänen elämänsä uhanalaiseksi. Elämästä ja kokemuksista vuorilla syntyi romaani Kaksi naista.

Toisaalta käynnissä oli raaka sota, pelko löydetyksi tulemisesta, ja toisaalta ympärillä vallitsi maisemien avaruus, levollisuus, elämän yksinkertaisuus.

Moravian teksti s.189:

Tämän sanon vain selittääkseni, että ihminen tottuu kaikkeen, jopa sotaankin, ja että se, mikä muuttaa hänet toiseksi, ei ole mikään erikoinen ulkonainen seikka, sillä se sattuu vain kerran ja menee menojaan, vaan tuo tottuminen, se joka juuri osoittaa, että hyväksymme kaiken mitä tapahtuu emmekä kapinoi enää.

Sitten tulivat huhtikuun ensimmäiset päivät. Vuoristo oli nyt kokonaan peittynyt vihreisiin lehtiin ja kukkiin, sää oli lauhkea, ja ulkosalla voi oleskella koko päivän.

Romaanin henkilöillä on vahva paikallisidentiteetti. Se tekee heistä selviytyjiä.

Kaksituntisen lukupiirimme lopulla innostuimme pohtimaan omia taustojamme, mistä olemme kotoisin? Entä jos ei tunne olevansa kotoisin mistään?

 

Alberto Moravia oli vahva Nobel-ehdokas 30 vuoden ajan. Palkintoa hänelle ei koskaan annettu. Alberto Moravia kuoli 82-vuotiaana.

Vappuliisa H

Lähteitä ja linkkejä:

Moravian elämä : Alberto Moravia, Alain Elkann, Tammi 1996

Alberto Moravia Wikipediassa englanniksi  https://en.wikipedia.org/wiki/Alberto_Moravia

Blogikirjoitus kirjasta Kaksi naista http://joklaaja.blogspot.fi/2017/08/alberto-moravia-kaksi-naista.html

Helsingin sanomien artikkeli https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000003013935.html

Alberto Moravia Helmet-kokoelmassa.

 

 

 

 

 

Lukupiiriläinen bloggaa : Kirja kuin yllättävä lumimyräkkä eli paljon pohdintaa ja puhumista Lapsen oikeudesta

Minulla oli ilo päästä seuraamaan Itäkeskuksen kirjaston suljettua lukupiiriä. Olen ollut kolme kuukautta vaihdossa Itiksessä Lauttasaaren kirjastosta, jossa vedän lukupiiriä, ja oli todella mukavaa nähdä miten toinen piiri pyörii.

Piirissä käsiteltiin Ian McEwanin romaania Lapsen oikeus, joka herätti varsin vilkkaan keskustelun. Kirja kertoo ylioikeuden tuomari Fiona Mayesta, jolla on edessään kinkkisiä ongelmia.

Yksityiselämässä hänen aviomiehensä haluaisi ryhtyä suhteeseen nuoremman naisen kanssa. Työpaikalla Fionan pitäisi ratkaista hankala juttu, jossa melkein täysi-ikäinen Jehovan todistaja poika kieltäytyy verensiirrosta, joka voisi pelastaa hänen henkensä.

McEwan on arvostetuimpia nykykirjailijoita, eikä suotta, hänen kirjansa ovat hyvin tarkkoja ja kiinnostavia ihmismielen tutkielmia. Hän laittaa henkilöhahmonsa hankalien pulmien eteen ja antaa lukijan seurata, miten hahmon mieli liikkuu asian ympärillä. Lapsen oikeudessa ylioikeuden tuomarin työ tekee kirjasta erityisen kiinnostavan.

Kuinka pysyä objektiivisena? Onko se edes mahdollista?

Lukupiiriläiset olivat enimmäkseen pitäneet kirjasta valtavasti. Kirjan teemat herättivät voimakkaita mielipiteitä Fionan ratkaisuista hänen molemmissa ongelmissaan, ja oli hienoa seurata näin sivistynyttä mutta voimakasta keskustelua.

Hienointa lukupiireissä on juuri se, että vaikka kaikki ovat lukeneet saman kirjan, silti kokemus kirjasta voi olla aivan eri.  Näiden eri kokemusten jakaminen saa katsomaan kirjaa usein ihan uudella tavalla.

Kiitos lukupiirille, että sain tulla mukaan!

Siina

PS. Loistava ja kattava kirjailijaesittely sekä kirjallisuusanalyysi Ian McEwanin teoksista löytyy teoksesta Imperiumin perilliset; esseitä brittiläisestä nykykirjallisuudesta, Avain, 2009

 

Linkit:

Ian McEwan Wikipediassa

Helsingin sanomien arvio kirjasta

Lukupiiriläinen bloggaa : Terveiset Pariisista

 

Joulukuun lukupiirikirjana oli Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen yhteisteos Nainen parvekkeella.

Eppu Nuotio on tunnettu kirjailija: lastenkirjoja, näytelmiä, romaaneja. Hän on saanut useita palkintoja töistään, asuu nykyisin Berliinissä.

Pirkko Soininen on runoilija, toimittaja ja blokkaaja, ja asuu Turussa.

Nainen parvekkeella keskittyy Albert Edelfeltin teokseen La Parisienne ja sen luonnoksiin. Kirjassa etsitään alkuperäisteosta ja luonnoksia jotka ovat Pariisissa.

Kuva: Bukowskis La Parisienne

Kirjan päähenkilöinä ovat Berliinissä asuva dokumenttiohjaaja Salome Virta ja ulkoministeriöstä eläkkeellä oleva A.S. Joenmaa. Myös Joenmaan poika Tuomas ja takautuvasti esillä oleva portinvartijan vaimo Hortense Mullins ovat vahvasti läsnä.

Salome Virta on saanut tehtäväkseen etsiä La Parisienne-teoksen omistajan sekä matkustaa Pariisiin etsimään luonnoksia. Selviää että A.S. Joenmaa omistaa teoksen ja hän ja Salome alkavat vaihtaa sähköposteja maalauksen ja luonnosten osalta. Kirja etenee vauhdikkaasti luonnoksia etsien ja hankaluuksia tulee matkan varrella. Luonnokset löytyvät ja ne dokumentoidaan, näin juoni sitten jatkuu.

Pariisin taloja

Takautuvasti asetutaan Pariisiin vuonna 1883 Albert Edelfeltiin portinvartijan vaimon Hortensen kautta. Hortense on lämminhenkinen ja nokkela ajatuksissaan.

Nainen parvekkeella on tehty kirjeenvaihdon muotoon ja väkisinkin tulee pohtineeksi kumpi tekijöistä on Salome Virta, kumpi A.S. Joenmaa. Kirja on tehty siten, että Eppu Nuotio on asunut koko ajan Berliinissä ja Pirkko Soininen Turussa ja he ovat lähettäneet toisilleen tekstejä ilman tapaamisia. Aluksi ilmeisesti Salome oli Eppu Nuotio mutta kirjan edetessä he muuntelivat tekstejä niin, ettei yksikään luku ole vain toisen tekemä.

Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen

Nainen parvekkeella on kevyt ja nopealukuinen mutta kuitenkin kielellisesti loistava ja mukaansa tempaava kirja. Sitä on vaikea lokeroida: kaunokirjallinen, dekkari, viihde, ehkä vähän kaikkea. Oikein loistava lomakirja, saa rentoutumaan ja nauttimaan.

Oli virkistävä valinta syyskauden päätteeksi.

Lukupiiriläisten mielipiteitä kirja jakoi paljon. Toiset pitivät keveydestä, toiset pitivät kirjaa liiankin kevyenä. Vilkas keskustelu saatiin jälleen aikaan ja glögi lämmitti mukavasti.

Kiitos Satu ja lukupiiriystävät!

Alli

Lukupiiriläiset sekä kirjaston väki haluavat toivottaa kaikille mitä ihaninta ja mieltä rauhoittavaa joulun aikaa sekä upeaa uutta ”luku-vuotta” 2018!

Linkit:

Eppu Nuotio Wikipedia

Pirkko Soininen kotisivut ja blogi

Nainen parvekkeella Helmet

 

 

Lukupiiriläinen bloggaa : Kerta kiellon päälle – Suomi 100 vuotta -eli kuinka syksy 2017 pursusi Suomen historiaa lukupiirissä

”Keväällä kyllä luetaan käännöskirjallisuutta” tokaistiin marraskuun tiistain lukupiirin loppupuolella, kun alettiin pohtia kevätkauden lukuvaihtoehtoja. Ympäriltä kuului hyväksyvää muminaa.

Olemme lukeneet kuluneen vuoden aikana runsaasti kotimaista kirjallisuutta ja pitäneet huolen, että kirjojen sisältö on ollut historiallisesti tuhti ja tunteita herättävä. Olemme olleet vaikuttuneita ja iloisia kirjavalinnoistamme mutta ainahan se on niin, että liika on liikaa.

Joulukuun kirja on vielä toki kotimaista kaunokirjallisuutta, tosin sieltä kevyemmästä päästä – mutta siitä enemmän seuraavassa blogikirjoituksessa.

Lokakuussa aikakone kuljetti vuoteen 1938, jolloin fasismi alkoi nostaa päätään Euroopassa ja toisaalta päähenkilön elämä oli oman kansalaissotamme rikkoma. Loppu oli yllättävän traaginen. Jotkut olivat käyneet katsomassa tarinan myös kansallisteatterin näytelmänä.

Marraskuussa siirryttiin Raumalle, josta salakuljetettiin inkeriläisiä pakolaisia Ruotsiin. Pääosassa oli niukasti elävä mutta humaani kalastaja Aaltonen. Meren mahti ja voima sekä kalastajaveneen hallinnoinnin haasteet talvisäässä tulivat lukijoille kristallin kirkkaiksi.

Molempia kirjoja voi suositella, totesivat lukupiiriläiset. Westö on taituri kotikaupunkinsa Helsingin kuvaamisessa, siitä emme kiistelleet. Onneksi uskallamme olla eri mieltä ja Westökin sai kritiikkinsä. Kirja koskettaa kaikkia eri tavoin, jopa ärsyttäen.

Koivukarin kalastaja- ja salakuljettajaelämä sai sitä vastoin lähes pelkkää suitsutusta. Ehkä meitä liikutti tarinan inhimillisyys ja ihmisten välinen hyvä tahto. Sitä paitsi tämä tarina on täysin ajankohtainen tänäkin päivänä kun miettii Afrikasta Eurooppaan Välimeren poikki pyrkiviä ihmismassoja.

Asiasta viidenteen, se on selvä, keskitymme keväällä käännöskirjallisuuteen mutta emme tietenkään hylkää kotimaista laatukirjallisuutta. Päätökset on vielä tekemättä. Kiivaat kirjakeskustelut käymättä.

Mutta ensin glögiä, herkkuja ja jouluiloa vuoden viimeisessä lukupiirikokoontumisessa! Kirjasta voin paljastaa, että Albert Edelfelt siinä esiintyy.

Satu

Linkit:

Tapio Koivukari : Meren yli, kiven sisään

Kjell Westö : Kangastus 38

Lukupiiriläinen bloggaa : Arkielämää

Lukupiiriläinen bloggaa : Arkielämää

Tiistain lukupiirin kesälukemisena oli suomalaisen kirjallisuuden naisklassikon Maria Jotunin romaani Arkielämää, joka ilmestyi v.1909.

Kirja on kertomus yhdestä kauniista kesäpäivästä Savossa. Varsinaista päähenkilöä ei ole mutta tapahtumia sitoo yhteen ”pappi” Nyman, jonka elämä – nuoruuden hyvistä lähtökohdista huolimatta – on muuttunut kylästä toiseen liikkuvan kulkijan vaellukseksi.

Nyman tulee heinänteon aikaan Koppelmäen kylään, jossa päivän aikana tapaa kyläläisiä ongelmineen. Ongelmien takaa paljastuu monenlaisia ihmiskohtaloita. Nyman on monitaituri. Hän osaa lukea, kirjoittaa, parantaa pieniä vaivoja, antaa sielunhoitoa ja uskonnon tulkintaa vailla papintutkintoa. Hän kirjoittaa vauraan Koppelmäen talon tyttären Loviisan puolesta Kuuselan Pekan kosintaan myöntävän vastauksen.

Sielunhoito on Nymannin ominta taitoa. Loisvaimo-Liena oli tukahduttanut yhden kastamattoman lapsensa ja vuosien tuska oli saattanut hänet epätoivoiseksi. Raamatun ja postillan tutkiminen ei ollut helpottanut naisen oloa. Pappi-Nyman puhui Lienalle Herran armosta ja anteeksiannosta, pani kylmän kääreen päähän ja istutti suolahauteissa. Ja luottamus ”pappiin” paransi Lienan! Lapsille hän kertoi tarinoita tähtien synnystä, taivaasta ja Jumalan anteeksiannosta. Näin hän saavutti lasten luottamuksen.

Miehet ovat ”pappi-Nymannia lukuun ottamatta sivuosassa. Kirjan naiset ovat terveitä, vereviä kansannaisia, jotka hyväksyvät arkiasiat. Jos mies on synnynnäisesti laiska kuten Otteljaanan mies Roikka-Petteri, niin ”hakkasipa omat tupakkansa”!

Kirja on realistinen, mutta lämmin kertomus ihmisten elämästä, toiveista, rakkaudesta, heikkouksista ja hyvyydestä. Toiveet ja haaveet ovat arkielämään liittyviä.

Hullu-Kallelle iloa tuottivat konvehtipaperi, penninraha, vanha avain ja tietoisuus joulukirkkoon pääsemisestä. Komea renki Jussi oli saanut Loviisan ja myös piika Eveliinan tunteet heräämään, mutta lopulta Annastiina sai sekä Jussin, että lapsen Jussin kanssa. Ja olipa vielä renki Jahvetti, jonka kanssa Eveliina päätyi yhteen.

Arkielämää on loistava kirja. Se on yhden päivän kertomus ihmisistä, joiden arkisen elämän kautta lukija tutustuu oloihin jotka tänään tuntuvat ankeilta. Ihmisen toiveet ja unelmat ovat aina olleet samat, keinot toteuttamiseksi vaihdelleet.

Harvoin olen lukenut kirjaa joka olisi vaikuttanut minuun näin voimakkaasti hienon kielen, aiheen monikerroksisuuden ja inhimillisen lämmön vuoksi. Lukupiiriläiset pitivät kirjasta ja vilkasta keskustelua riitti.

Tiistain lukupiiri aloitti Satu Vähämaan ohjaamana uuden vuosikymmenen toiminnassaan. Toivon sen jatkuvan yhtä antoisana ja virkeänä kuin tähänkin asti.

Kiitos Satu ja lukupiiriläiset!!

Hyvää ja kaunista syksyä toivottaen Anna-Liisa Orama

Linkit:

Maria Jotuni Helmetissä

Maria Jotuni Klassikkogalleriassa

Maria Jotuni Kansallisbiografia SKS