Lukupiiriläinen bloggaa –VIREÄ LUKUPIIRI ..

.. on kokoontunut kerran kuukaudessa Itäkeskuksen kirjastossa tiistaisin Satu Vähämaan johdolla jo kahdeksan vuoden ajan. Parhaillaan lukupiiri on aloittanut kesätauon, mutta palaa toimeen taas syyskuussa, tiistaina 13.9 klo 13-15, jolloin Vappuliisa Hakalehto esittelee Leena Kirstinän tuoreen Kirsi Kunnas-elämäkerran, Kirsi Kunnas : sateessa ja tuulessa (WSOY, 2014). Lukupiirin jäsenten enemmistö on naisia, mutta mukana on myös miehiä.tammi

Tusinan verran aktiivisia lukupiirikonkareita kokoontui 10.5. käsittelemään Petri Tammisen viime vuonna ilmestynyttä teosta Meriromaani. Todettiin, että tekijän tämänhetkisenä strategiana on hyödyntää perinteisiä, asemansa vakiinnuttaneita lajityyppejä, jollainen meriromaanikin on (Kipling, Marryatt, Conrad, Melville, London). Hän perustaa kirjan fiktiivisen kertomuksen eräiden suomalaisten merikapteenien 1900-luvun alussa päiväämiin muistelmiin. Pinnaltaan maskuliininen aihe kiinnosti myös lukupiirin naisia.

Meriromaani on tänä vuonna saanut Veijo Meri-palkinnon, mitä epäiltiin julkaisuyhtiö Otavan oman kirjailijan promo-toimenpiteeksi. Romaanista puuttuu Veijo Meren kaunokirjallisen proosan omakohtaisuus, sillä se perustuu toisen käden lähteisiin ja on perinneaineiston uusiokäyttöä.

Kertomuksessa 1800-lukuisen merikapteenin urasta ja elämästä, jo kadonneesta elämänmuodosta, on historismin, kertaustyylin, sävy. Maailma on muuttunut: kun vielä 1900-luvun alkupuoliskolla luettiin matkakuvauksia ja meriseikkailuja, matkustetaan nykyisin ilmateitse itse paikan päälle tai katsellaan tv-ohjelmia kiinnostavista maista. Kaukomaita ei enää tunneta ensisijaisesti vain kirjojen välityksellä.

Hyvän tarinan aika on kuitenkin aina. Se on kertomisen ja kuulemisen arvoinen tarina. Meriromaanissa on sisällöllisiä ja tyylillisiä ansioita, menneisyyden tuntemusta. Oikeaan osunee erään osanottajan yhteenveto: ” Minä antaisin tästä kouluarvosanan kahdeksan.”

Tarkempia tietoja Itäkeskuksen kirjaston lukupiireistä, saa Satu Vähämaalta Itäkeskuksen kirjastosta, p. 09 3108 5090.

Riku Räihä

MUKAVAA KESÄÄ JA MIELLYTTÄVIÄ LUKUKOKEMUKSIA!

Toivottavat Satu ja lukupiiriläiset

linkit:

Petri Tamminen Wikipediassa https://fi.wikipedia.org/wiki/Petri_Tamminen

Kirja-arvostelu Kiiltomato.netissä http://www.kiiltomato.net/petri-tamminen-meriromaani/

 

 

Egyptin eksotiikkaa ja Töölöläisiä tuumailuita – eli kevätterveiset tiistain lukupiiristä

”Oho, me taidettiin kaikki tykätä tästä!”

Maaliskuun lukupiirissä luettiin libyalaissyntyisen Hisham Matarin kirja Erään katoamisen anatomia (WSOY, 2013).

kuv1

Kannen kuva johdattaa vähän harhaan ja ehkä toisaalta ei. Kirjan voi lukea monelta eri kantilta. Kenenkään lukupiiriläisen mielestä kirja ei kuitenkaan herkutellut liiaksi eroottissävyisillä ihmissuhteilla. Päähenkilö, varhaisteini-ikäinen poika Nuri, tosin ihastui nuoreen äitipuoleensa Monaan heti kirjan alkusivuilla, eikä eroottisesti latautuneilta hetkiltäkään vältytty.

Mutta kyllä kirja lukupiiriläisten mielestä oli lähinnä kertomus vallasta, arvoituksista, lapsen ja vanhempien suhteesta ja maailman politiikasta. Myös arabikulttuuri avautui perheeen tapojen ja elämäntyylin kuvauksissa. Toki ihmisten väliset suhteet ja kohtaamiset olivat myös suuressa roolissa.

Kaikkia näitä teemoja käsiteltiin kuitenkin hienovaraisesti, väkivallan aavisti olemassa olevaksi mutta sitä ei kuvattu. Kirjan kertoja Nuri eli elämäänsä lapsesta nuoreksi aikuiseksi niin Euroopassa kuin Afrikassakin. Hän kävi sisäoppilaitoksen Englannissa, opiskeli huippuyliopistoissa ja palasi lopuksi kotiin Egyptiin.

Kirjassa kuvatun ajanjakson tumma sävy johtuu Nurin isän salaperäisestä katoamisesta ja pojan epätoivoisista kysymyksistä: miksi, mihin, miten?

Oliko isä jonkinlainen agentti tai vastarintaliikkeen mies, alati paeten? Pelkäsikö hän jotain? Kuuluiko hän hyviksiin vai pahiksiin? Rakastiko hän aidosti poikaansa ja Monaa, nuorta vaimoaan? Miksi ihmeessä hän oli nukkunut viimeisen yön oudon naisen luona Genevessä juuri ennen katoamistaan? Mikä yhteys Nurilla lopulta oli palvelusväkeen kotona Egyptissä – veriside?

Lukupiirissä hienon kirjailija-alustuksen jälkeen keskustelun tunnelma oli kysyvä ja pohdiskeleva. Pidimme kirjan upeasta kielestä ja hienovaraisesta ilmaisusta. Salaisuudet jäivät paljastumatta ja ”totuus” tarinasta selvittämättä – ihme kyllä se ei haitannut. Ehkä tunsimme sydämissämme empatiaa Nuria kohtaan, jonka ainoa aito toive oli ollut tulla isänsä hyväksymäksi ja rakastamaksi. Lähdimme kotiin vaikuttuneina.

 

********************

 

”Nej men, oliko tämä sittenkin vähän ärsyttävä, mikäs se nyt oli ruotsiksi? Ai niin irriterande?”

Huhtikuun lukupiirikirjana nautittiin Merete Mazzarellan Ainoat todelliset asiat (Tammi, 2012).

kuv2

 

Viime viikon viileän fiini ja sensuellin kuuma kulttuurisuihku koettiin lukupiirissä, kun ruodinnan kohteena oli Merete Mazzarellan päiväkirjamaisesti rakennettu kaunokirjallinen teos työstä ja rakkaudesta.

Niin, emme me yhteisymmärrykseen aivan täysin päässeet siitä, mikä kirjan syvin olemus oli. Lukupiirin ensimmäiset kommentit olivat hyvin positiivisia ja pehmeitä. ”Tästä jäi hyvä mieli, tätä oli helppo lukea juuri ennen nukahtamista, tämä oli semmoinen kevyt mutta kuitenkin… niin, olihan siinä tosiaan paljon sisältöä. Tosi paljon!

Sitten joku sanoi, että kenties tyylikeinona usein kappaleet aloittava tai lopettava lause ”teimme sitä ja sitä, menimme sinne ja sinne, kävimme sielä ja siellä – nimittäin avomieheni ja minä” oli vähän ärsyttävä. ”Avomieheni ja minä” oli iskostunut monien muidenkin lukupiiriläisten lukukorvaan. Oli varmaankin tarpeellista huomauttaa usein, että asioita ei tehty aviomiehen vaan nimenomaan avomiehen kanssa mutta olisiko asian voinut ilmaista jotenkin muuten, edes välillä?

Lukupiirin vetäjä innostui ”tulihan se sieltä, no niin, nyt saadaan keskustelu vauhtiin. Oliko tämä teistä jotenkin ärsyttävä kirja?”

Ja yhtäkkiä keskustelu lähti huimaan lentoon – puolustaviin puheenvuoroihin ikääntyneiden oikeudesta höpsähtää rakkaudesta, kriittisiin kommentteihin tärkeiden ja isojen asioiden pinnallisesta käsittelystä sekä huomioihin hieman teennäisiltä tuntuvista suurien viisaiden lainauksista.

kuv3

Kirja tosiaan pursusi aiheita: työnteon oikeus ja velvollisuus, luvallinen ja luvaton rakkaus, tosi ystävyys, matkat, asunnon vaihto, pettäminen, syyllisyys, vanheneminen jne.

Kirjasta kyllä oli luettaessa pidetty mutta kun ryhmässä alettiin kysellä ja ihmetellä yhtä jos toista kirjan yksityiskohtaa tai teemaa, tekstin merkitys sai uusia sävyjä. Jännittävää oli myös huomata, millaisiin seikkoihin me kiinnitämme huomion lukiessamme. Kun muutaman rivin verran kirjailija kuvaa yhteistä vaahtokylpyään uuden rakkaan avomiehensä kanssa, se saa yhden yökkäilemään ja toinen ei edes muista kohtaa lukeneensa.

Sähäkän kirjakeskustelun päätteeksi keskustelimme vielä syksyn lukupiirikirjoista ja silloin tunnelma oli jo räjäyttää katon. Lukemisen intohimoa ja kiihkoa, sitä meidän lukupiiri on!

Toukokuussa seilaamme maailman merille Petri Tammisen Meriromaanin matkassa.

Siihen saakka myötäisiä kevään tuulia!

Satu

____________________________________________________________

Linkit:

Hisham Matar Helmetissä

Merete Mazzarella Helmetissä

Mazzarellan haastattelu helmikuu 2016 Gloria-lehdessä http://www.gloria.fi/artikkeli/ihmiset/kirjailija_merete_mazzarella_71_tunnen_itseni_nuoremmaksi_nyt_kuin_tunsin_40

Arvostelu Ainoat todelliset asiat http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/326695/Tyon+ja+rakkauden+pohdintaa

Arvostelu Erään katoamisen anatomia http://www.kiiltomato.net/hisham-matar-eraan-katoamisen-anatomia/

Hisham Matar Wikipediassa https://en.wikipedia.org/wiki/Hisham_Matar

 

Miehiä ja ihmisiä

laitu

Keskiviikon lukupiirin kirja maaliskuussa oli Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä vuodelta 2014. Tämä on hieno kuvaus 17-vuotiaan pojan valinnoista uusien ihmisten ja uudenlaisten tapahtumien kesänä 1972. Jalosen mukaan kirjan nuoruuden kuvaus ei ole omakohtainen, mutta tuntemukset ovat omia.

Haastattelussa vuodelta 1994 (Ylen Elävä arkisto 28.1.1994)) Jalonen mainitsee kirjailijan tehtäväksi kielen pitämisen elossa monipuolisesti. Hän arvioi kirjan liian hitaaksi välineeksi yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Hän myös nostaa perusyksinäisyyden arvostettavaksi asiaksi, sillä ihminen ei ole vain lauman jäsen. Lauman jäsenenä on helppo jättää näkemättä ihmisarvon loukkausta. Kirja on hyvin ansainnut aikanaan Finlandia-palkintoehdokkuuden.

Lukupiirin mukavat rouvat (tällä kertaa kuusi kappaletta) pitivät tästä kirjasta ja sen sympaattisesta päähenkilöstä, niin minäkin…koulussa oli juuri tuollainen älykäs, kiltiksi kasvatettu, vastuuta ottava poika, joka tuskin piti Matista ja Teposta mutta osasi hyvin analysoida, mikä tekee Charlie Parkerista mestarin.

Olli Jalosen kirjat Helmet-kokoelmassa.

Hyvää pääsiäistä

Pirjo M

 

Lukupiiriläinen bloggaa – Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Lukupiirikäsittelyssä Linda Olssonin esikoisteos Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, 2009, Gummerus

Olsson

Linda Olsson on 1949 syntynyt ruotsalainen juristi, joka miehensä työn vuoksi muutti Uuteen Seelantiin. Kotirouvana olon vastapainoksi Olsson alkoi opiskella kirjoittamista ja tämä on hänen ensimmäinen kirjansa. Kirja on löytänyt lukijansa ja Ruotsissa siitä on tekeillä elokuva.

Kirja kertoo vanhasta, erakoituneesta Astridista ja rakastettunsa kuolemaa surevasta Veronikasta ja heidän varovaisesti alkaneesta ystävyydestään. Uskon, että Olssonin juristin ura on antanut aineksia kirjaan.

KIrja

Kirjassa käsitellään hyvin tärkeitä ja olennaisia ihmisenä olemisen kysymyksiä: yksinäisyyttä, hylätyksi tulemista, hellyyden ja rakkauden puutetta ja sitä, miten ymmärretyksi ja hyväksytyksi tulo avaa vuosikymmeniä lukossa olleet tunteet.

Kirja jakoi mielipiteitä. Aika moni meistä piti kirjasta, mutta joidenkin mielestä naisten nopea ystävystyminen ja sen syvyys oli epäuskottava. Paljon kirjallisuutta lukeva ryhmän jäsen väitti kirjaa viihdekirjaksi ja siitä kiisteltiin: ”tämä kirja ei voittaisi Nobelin palkintoa.” Entä sitten?

Mielestäni tärkeä huomio oli se, että naiset osasivat kuunnella, eivätkä neuvoneet toisiaan. Kokemukseni mukaan se on valitettavan harvinaista mutta todella terapeuttista. Tärkeitä ja kipeitä asioita ei kerrota ihmiselle, jolla on neuvo joka asiaan.

Kirjan tunnelma on viehättävä. Tapahtumia on vähän ja ne etenevät verkkaisesti ja luontokuvaukset ovat olennainen osa kerrontaa. Monet kirjabloggaajat pitävät tätä lohtukirjanaan. Sitä se on minunkin mielestäni.

Anna-Liisa

Kirjailijan kotisivut http://www.lindaolsson.net/

Albert Bonniers Förlag http://www.albertbonniersforlag.se/Forfattare/O/linda-olsson/

Linda Olsson Helmet-kokoelmassa.

Lukupiiriläinen bloggaa – Kaksi alttaritaulua ja originelli tukholmalaisrouva

Hannu Väisänen: Taivaanvartijat, Otava, 2013

Pyhän tuomaan kirkko

Elämän seppele, Oulun Tuomaan kirkko

Kun luen kirjaa, jonka sanotaan olevan omaelämänkerrallinen, mietin että mikähän tässä on oikeasti tapahtunut ja mikä kirjailijan mielikuvituksen tuotetta.

Tammikuun 2016 lukupiirin kirjassa Taivaanvartijat totta ovat ainakin alttaritaulut, jotka Väisänen on maalannut entisen kotiseurakuntansa kirkkoon Oulussa ja Kontulan kirkkoon Helsingissä. Molemmat kirkot ovat arkkitehtuuriltaan moderneja ja niin ajateltiin alttaritauluistakin silloin kun ne maalattiin. Oulun Tuomaan kirkossa oleva alttaritaulu ”Elämän seppele” ei varmaankaan enää herätä muuta kuin ihastusta, onhan se ja siihen liittyvät muut maalaukset niin kaunis kokonaisuus. Kontulan kirkon ”Helluntain ihme” vaatii tietoa sen symboliikasta, miksi avain, pesuvati, laatikolta näyttävä ruskea esine. Taulussa olevat lauseet selittävät paljon, kaukaa kirkon takapenkistä niitä ei vain näe.  Pitääpä ensi kerralla mennä etupenkkiin istumaan.

kuva2

                                        Helluntain ihme, Kontulan kirkko

Väisänen kirjoittaa maalaustyöstä niin, että melkein tuntee maalintuoksun nenässään ja kuulee taustalla hissuttelevan kirkkoherran äänen, kun hän kyselee mitä musiikkia tänä yönä soitettaisiin. Hän kirjoittaa kävelyistään entisessä kotikaupungissaan ja helsinkiläisessä lähiössä kuvaten pieniä yksityiskohtia herkullisesti ja hauskasti.

Kuka oli salaperäinen Greta, johon taiteilija tutustui taidenäyttelyssä Tukholmassa ja jonne hän kutsun saatuaan aina kiltisti matkusti. Taidetta tunteva ja siitä kiinnostunut ystävä ainakin. Tästä kirjan kappaleesta minä en oikein saanut kiinni, mistä siinä oli kyse ja miksi se oli mukana.

Mistä me sitten keskustelimme lukupiirissä? Meillä oli kuvia kummastakin taulusta ja keskustelimme ehkä enemmän niistä ja taiteilijasta kuin itse kirjasta. Muutama lukupiiriläinen muisti keskusteluja, joita käytiin Mikaelin kirkon alttaritaulusta silloin aikanaan.  Minä sain keskustelun ansiosta tietää paljon Hannu Väisäsestä, olin tätä ennen lukenut vain hänen kolumnejaan ja muutaman kirjan, maalauksista ja muusta kuvataiteesta en tiennyt juuri mitään. Lievää kritiikkiä kirja sai terävällä kynällä kirjoitetuista seurakuntaneuvostoista ja niiden kokouksista. Kirjan tekstiä ja luettavuutta kiiteltiin.

Hannu Väisänen on monipuolinen taiteilija, maalaa, kirjoittaa, laulaa. Meillä riitti puhetta, kiitos siitä lukupiiriläiset.

Pirkko Reinimaa

Hannu Väisänen Helmet.fi-kokoelmassa

 

Lukupiiriläinen bloggaa – JOULUORATORIO SOIKOON

Onko sinulla jokin oma kirjallinen pakopaikka, maa tai kaupunki, jonne sijoittuvia kirjoja on ihana lukea? Minulle tulee säännöllisesti Englantiin sijoittuvien dekkarien nälkä. Miten turvallinen hurjuudessaan onkaan Harry Potterin noitakoulu Tylypahka, vaikka siellä tapahtuukin outoja taikuuksia ja hetkittäisiä hirveyksiä. On pari Potteriakin tullut luettua vain miljöön vuoksi.

tylypahka

Kirjailijat saattavat sijoittaa kirjojensa miljöön usein samaan paikkaan. Voi myös olla, että kirjailijalle itselleen tuttu lapsuusmiljöö pukeutuu kirjoissa uuteen nimeen ja saa lähes yliluonnollisia ominaisuuksia.

Tunnetuimpia näistä edellä mainituista ”kirjallisista ihmemaista” lienee Gabriel Garcia Marquesin Sadan vuoden yksinäisyys -kirjan miljöö, kylä nimeltään Macondo. Väitetään, että Macondon esikuva on kirjailijan oma kotikaupunki Aracataca Kolumbian pohjoisrannikolla. Tässäpä muuten oivallinen vesitihkusateisten joulupyhien lukuvinkkikirja, josta ei puutu lämpöä, vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Kolumbian historiaa käydään läpi seitsemän sukupolven pituudelta.

sadan

Joulukuun tiistailukupiirissä pysyteltiin kuitenkin vähän pohjoisemmilla leveysasteilla, Ruotsin järviseuduilla Sunnessa. Lukupiirikirjamme Jouluoratorio on luultavasti kirjailija Göran Tunströmin kuuluisin teos. Tunström on itse kotoisin Sunnen läänistä Karlstadista Keski-Ruotsista. Kirjailijan tiedetään sijoittaneen useimmat teoksensa juuri tänne idylliseen maalaismaisemaan.

 

jouluora

Entäpä sitten itse lukupiirikirja Jouluoratorio?

Me luulimme jälleen kerran lukevamme ”jouluisen” kirjan lähestyvän joulun alla, mutta pieleen meni. Joulumusiikki (Johann Sebastian Bachin Jouluoratorio) soi vain kirjan alussa ja lopussa, kun yksi päähenkilöistä, kapellimestari Victor, palasi kotikylänsä kirkkoon ohjaamaan Jouluoratorio-esitystä.

Juonikuvaelmasta tulisi pitkä ja mutkikas, sillä kirjassa tapahtuu paljon. Juonen tarkka avaaminen ei myöskään tekisi oikeutta kokonaisuudelle. Kirjan päähenkilöt ovat isä Aron, tämän poika Sidner ja Sidnerin poika Victor. Näiden kolmen äänellä kerrotaan ystävyydestä, rakkaudesta ja matkoista. Tarinan näkymätön kaiken liikkeelle paneva voima on Aronin syvästi rakastettu puoliso Solveig, joka kuolee nuorena traagisesti.

sunnen

Kirja on moniulotteinen ja -sävyinen. Teksti on runollista. Lähes tuhoavan rakkauden lisäksi kirja kertoo perheestä, isistä ja pojista, menetettyjen vanhempien kaipuusta sekä ihmisten moninaisista odotuksista ja tarpeista, jotka eivät oikein kohtaa. Ja silti, onnettomuudesta ja surusta huolimatta kirjan loppu on toiveikas.

Tätä kirjaa ei pidä yrittää lukaista nopeasti, se ei nimittäin onnistu. Tunströmin teksti pysäyttää lukijan tavalla tai toisella. Tekstiin on pakko heittäytyä mukaan ajan kanssa ja kun jotain uskomatonta tapahtuu, pitää uskaltaa heittäytyä syvemmälle. Lukukokemus ei ehkä ole helppo mutta kirjailija tarjoaa lukijalle pelastusrenkaita tasaisin väliajoin.

”Tykättiinkö me tästä?”

Yleensä vilkaspuheinen joukkomme oli lukupiirin aluksi hieman mietteliäs ja hiljainen. Mistä kirjassa todella oli kyse? Mitä yksityiskohtia oli jäänyt mieleen, mitä ihmetyksiä? Niitä riitti.

Hörpimme glögiä, marmeladilaatikko ja suklaakonvehdit hupenivat vauhdilla. Mitä ihmettä kirjailija Selma Lagerlöfillä on tekemistä tämän kirjan juonen kanssa? Tunströmin teoksessa Lagerlöf asuu samassa kylässä kuin päähenkilöt ja osallistuu aktiivisesti kylän elämään. Mukana tapahtumissa viivähtää myös muita todellisia historiallisia henkilöitä kuten tutkimusmatkailija Sven Hedin ja taidemaalari Marc Chagall. Ehkä me tartuimme turhiin yksityiskohtiin mutta kaikkinainen ihmettely on lukupiirissä sallittua.

Ja kyllä me myös oikeastaan tykkäsimme tästä kirjasta. Meidän lukupiirimme on ennen kaikkea yleissivistävää toimintaa, luemme mieluiten meille tuntemattomia teoksia ja kirjailijoita, otamme riskejä, joskus puistelemme päätä epäuskoisina mutta jokaisen lukupiirikokoontumisen jälkeen kuuluu toteamus: ”Hyvä, että tulin tämän lukeneeksi.” Meidän lukupiirissämme tieto ei lisää tuskaa vaan tyytyväisyyttä. Ja me toteamme hyvin usein myös, että ”onneksi täällä saa olla rehellinen, kirjasta ei tarvii tykätä”.

Useimmiten me tykätään – edes vähän – ainakin fifty-sixty! Ja meillä on yhdessä kivaa!

kynttilät

Tiistain lukupiirin ja koko Itäkeskuksen kirjaston puolesta

Valoisaa ja iloista joulun aikaa ja mitä parhainta uutta vuotta 2016!

Satu Vähämaa

Göran Tunström, Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto

http://www.norden.org/fi/pohjoismaiden-neuvosto/pohjoismaiden-neuvoston-palkinnot/nordisk-raads-litteraturpris/pohjoismaiden-neuvoston-kirjallisuuspalkinnon-saajat/1984

Blogikirjoitus Jouluoratorio -kirjasta http://sanasulkia.blogspot.fi/2011/10/goran-tunstrom-jouluoratorio.html

Göran Tunström, kirjailijatietoja englanniksi http://authorscalendar.info/tunstr.htm

Johann Sebastian Bach, Jouluoratorio https://fi.wikipedia.org/wiki/Jouluoratorio