Kirjastolomailua

Kuten moni kirjastolainen myös minä löydän itseni usein ulkomaan lomamatkalla paikallisesta kirjastosta. Kirjastot ovat kiinnostavia sekä rakennuksina että sisällöllisesti ja kirjastossa työskentelevänä on mukava tavata erimaalaisia kirjastoihmisiä ja katsella erilaisia työympäristöjä, ehkä jopa oppia niistä jotakin uutta.

Heinäkuussa kävin Anaheimin kaupungin keskuskirjastossa Los Angelesissa, kun sattumalta perheeni kanssa sen löysimme ohi ajaessamme. Alueensa keskuskirjastona se oli varsin suuri rakennus ja kokoelmat olivat samaa suuruusluokkaa Itäkeskuksen kanssa.

Anaheimin kirjaston kirahvi

Anaheimin kirjaston kirahvi

Lastenosasto oli suuri ja sen sisustuksena oli mm. eläinhahmoja sekä 50-luvulla sattuneesta kirjaston tulipalosta selvinnyt Pinokkio. Lisäksi lastenosastolla oli pikaisesti katsottuna noin 30 tietokonetta vain lasten käyttöön ja ne olivatkin suosittuja.

Aikuistenosasto sijaitsi kaksikerroksisen rakennuksen yläkerrassa, kauno- ja tietokirjat samassa yhtenäisessä tilassa. Kaunosta oli erotettu noin kolmasosa erikseen fantasia- ja scifi-kokoelmaan omaan erilliseen tilaansa. Lehdet ja kokoustilat olivat, kuten Itäkeskuksessa, kellaritiloissa. Musiikkiosasto ja elokuvat olivat sisääntulokerroksessa samoin kuin tuulikaapin täyttävä poistokirjahyllykkö ja asiakkaiden omien kirjojen vaihtopiste.

Kirjasto oli hyvin vilkas aikaisin iltapäivällä ja kirjastonhoitajat olivat varsin asiakaspalveluhenkisiä. Saimme vinon pinon esitteitä ja kirjastonhoitaja kertoi hauskan tarinan omasta lomastaan Dallasin kirjastossa. Kirjastomatkailu on siis yleismaailmallinen harrastus kirjastoväen keskuudessa.

Susanna

Lasten kirjastoauto

Lasten kirjastoauto

”Itäkeskuksen kirjasto, lasten- ja nuortenosasto, Minni Hiiri”

Haloo?

Haloo?

Eilen vietettiin kirjastossamme Taiteiden yötä, ja erilaiset sarjakuvahahmot olivat syrjäyttäneet kirjastohenkilökunnan. Pienet ja innokkaat asiakkaat bongasivat tinttamareskeja valokuvaavan Tikrun, sarjakuvaonginnassa auttavan Nuuskamuikkusen, ympäriinsä hyörivän Pikku Myyn, pinssikonetta käyttelevän Viivin sekä puhelimeen vastanneen Minni Hiiren. Tarkkasilmäisimmät saattoivat havaita sinne tänne suhahtelevan Supergirlin. Myös muutoin tavallisen näköisille kirjastovirkailijoille näytti kasvaneen korvat.

No, tämä ei ole ihmekään, olihan kirjaston Taiteiden yön teemana sarjakuva. Väkeä tapahtumassa riitti sulkemishetkille saakka ja sadat innokkaat kirjanonkijat saivat saalista mukaansa.

Aikuisasiakkaat saivat nauttia Harri Oksasen Kirjastosarjakuvanäyttelystä sekä omaelämäkerrallisten lainattavien sarjakuvien ”Totta toinen puoli” -näyttelystä. Näyttelyt ovat asiakkaiden ja henkilökunnankin ilona vielä muutaman viikon.

Sanna

Kesätöissä Itäkeskuksen kirjastossa

Sain mahdollisuuden viettää kesän työskennellen Itiksen kirjastossa. Olen asunut koko ikäni Käpylässä ja sen pieneen kirjastoon tottuneena meno Itäkeskuksessa tuntui ensi alkuun huimalta: isossa ja vilkkaassa kirjastossa asiakkaita vilisi ympärillä, jättimäinen palautusautomaatti surrasi miltei tauotta ja kymmenien uusien työkavereiden nimet eivät meinanneet millään tarttua päähän.

Kesäkuun ensimmäiset viikot menivätkin tutustuessa Itiksen työskentelytapoihin ja asiakkaisiin. Pikkuhiljaa työnteko alkoi sujua ja kirjasto tuntua omalta paikalta. Opin kesän aikana hurjan paljon uutta kirjastotyöstä ja varmistuin siitä, että haluan työskennellä kirjastossa myös tulevaisuudessa. Itäkeskuksen kirjasto on mahtava esimerkki toimivasta ja hyvästä kirjastosta. Itiksessä on laajat ja monipuoliset kokoelmat, mahtava musaosasto sekä omaa sydäntäni erityisen lähellä oleva ihana lasten- ja nuortenosasto.

Kesätyö Itäkeskuksen kirjastossa konkretisoi minulle kirjastojen tarpeellisuuden: kauneimpina kesäpäivinäkin lehtisali oli täynnä lukijoita, tietokoneet varattuja ja kirjastossa elämää. Itäkeskus on todella käytetty kirjasto ja asiakkaiden virta sai myös kesätyöläisen tuntemaan tekemänsä työn merkitykselliseksi. Kiitos tästä kesästä Itis!

Soila