Kesätöissä Itäkeskuksen kirjastossa

Sain mahdollisuuden viettää kesän työskennellen Itiksen kirjastossa. Olen asunut koko ikäni Käpylässä ja sen pieneen kirjastoon tottuneena meno Itäkeskuksessa tuntui ensi alkuun huimalta: isossa ja vilkkaassa kirjastossa asiakkaita vilisi ympärillä, jättimäinen palautusautomaatti surrasi miltei tauotta ja kymmenien uusien työkavereiden nimet eivät meinanneet millään tarttua päähän.

Kesäkuun ensimmäiset viikot menivätkin tutustuessa Itiksen työskentelytapoihin ja asiakkaisiin. Pikkuhiljaa työnteko alkoi sujua ja kirjasto tuntua omalta paikalta. Opin kesän aikana hurjan paljon uutta kirjastotyöstä ja varmistuin siitä, että haluan työskennellä kirjastossa myös tulevaisuudessa. Itäkeskuksen kirjasto on mahtava esimerkki toimivasta ja hyvästä kirjastosta. Itiksessä on laajat ja monipuoliset kokoelmat, mahtava musaosasto sekä omaa sydäntäni erityisen lähellä oleva ihana lasten- ja nuortenosasto.

Kesätyö Itäkeskuksen kirjastossa konkretisoi minulle kirjastojen tarpeellisuuden: kauneimpina kesäpäivinäkin lehtisali oli täynnä lukijoita, tietokoneet varattuja ja kirjastossa elämää. Itäkeskus on todella käytetty kirjasto ja asiakkaiden virta sai myös kesätyöläisen tuntemaan tekemänsä työn merkitykselliseksi. Kiitos tästä kesästä Itis!

Soila

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.