Likaista peliä palautuksessa

Huomenna vietetään Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää. Päiviä juhlistaaksemme julkaisemme kirjastoaiheisen jännitysnovellin. Olkaa hyvät!

* * *

Pauke ja kalske peittivät vaimeammat äänet alleen, kun kirjat vaelsivat kuin puolalaisessa tehtaassa liukuhihnaa pitkin kohti ahnaina ammottavia kirjalaatikoita. Oli tyypillinen maanantai-ilta, viikonlopun väsyttämät ihmispolot tulivat palauttamaan jo perjantaina umpeen menneitä lainojaan ja palautusautomaattimme Tuomas sai tauotta syöttää kulttuuria yleisöltä takaisin kirjastomme hellään suojelukseen.

Sekunnin tauko kirjajoen kohinassa, kenties tässä olisi sopiva hetki vapauttaa kohta liitoksistaan repeävät laatikot sisällöllisesti painavasta lastistaan. Ei enää asiakkaita näköpiirissä, sammutin palautuksen ja aloin lappaa miltei loppumattomia nidekasoja Tuomaksen kestävän rungon päälle. Kului tovi ja toinenkin, ja kärsimätön asiakas ehti jo miltei koputtaa Tuomas-huoneen ovea, tietoa ja viihdettä haluava yleisö ei jouda odottamaan. Annoin Tuomakselle merkin, että hetken tauko sai riittää, ja väsymättömän lajittelijamme alkaessa taas mekaanisen jumputuksensa ryhdyin tutkimaan palautetun aineiston kuntoa.

Avatessani Agatha Christien ”Ruumis kirjastossa” -dekkari päästi nimensä mukaisesti punaisen vanan sisuksistaan. Kauhistuksen vallassa pudotin kirjan lattialle. ”Mitenkä täällä kohdellaan kirjaston omaisuutta?” kuulin Pomon röhäisevän matalalla äänellä takaani. ”Verta”, sain soperreltua ilmoille. Pomo nosti jännärin ylös ja tutki nidettä kokeneilla silmillään. ”Ei nyt sentään. Mansikkahilloahan tämä vain.” ”Luojan kiitos”, hengähdin helpottuneena. ”Kyllä tässä silti on syytä huoleen. Kuka kumma voi turmella kirjaston kirjoja näin pahasti? Tämähän ihan lainehtii mansikkahillossa, ei kukaan asiakas saata enää tällaista iljetystä käsitellä.”

Hilloisen dekkarin arvoitus oli selvitettävä. Kaivoimme kirjaston tiedostoista esiin kirjan edellisen lainaajan puhelinnumeron. Yritimme tavoittaa syypäätä, mutta liittymä oli aikapäiviä sitten poistettu käytöstä. ”Laita nyt viesti asiakkaan tietoihin, vaikka siitä tuskin on suuresti hyötyä”, Pomo mietti, ”kirjan turmelija on varmasti jo karistanut pääkaupunkiseudun pölyt kauas taakseen”.

Tällä kertaa viestistä oli kuitenkin hyötyä. Hetken päästä tiskiltä purjehti uusi sivarimme ihmeissään. ”Tolle yhelle ei voinu lainata sen varausta, kun oli joku lainauskielto, en mä osaa semmosia.” Dekkarin hillonnut oli jäänyt kiikkiin noutaessaan saapunutta aineistoa, selvä ensikertalainen.

Pomo otti tilanteen hallintaansa, nyt saisimme me nuoremmat oppia, miten kokenut konkari hoitaa pulmatilanteet. ”Te palautitte tänään turmeltuneen kirjan.” ”Minäkö, kuinka kehtaatte väittää moista! Minähän olen sentään ollut kirjaston uskollinen asiakas jo seitsemänkymmentä vuotta ja verovaroilla tukenut laitosta miltei yhtä kauan. Vaadin todisteita!” Pomo teki työtä käskettyä ja veti hillon punertaman Christien esiin.

Olosuhteiden uhri murtui, hän oli sattunut kurottelemaan maustekaapin ylähyllyltä kanelia keittiöjakkaralla ja esiliinan taskusta olivat neiti Marplen seikkailut päässeet tippumaan suoraan keskelle porisevaa hillopataa. Rahallahan siitä selvittiin ja asiakas lupasi olla vastedes huolellisempi. Näin oli jälleen yksi mysteeri ratkennut kirjastonhoitajien alati valppaiden silmien ansiosta.

Ilmari

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.