Ajankohtainen tuttavuus sadan vuoden takaa

Lauantain kirjallisuuspiirissä meillä oli käsittelyssä italialainen kirjailija Luigi Pirandello. Häpeä tunnustaakaan, mutta minulle mies oli aivan uusi tuttavuus, vaikka hänet on palkittu Nobelin kirjallisuuspalkinnolla jo vuonna 1934.

Pirandello tunnetaan paremmin näytelmistään kuin novelleistaan, vaikka moni hänen näytelmistään on alun perin ollut novelli. Pirandelloa on pidetty absurdin teatterin edelläkävijänä. Like on julkaissut parin viime vuoden aikana kaksi Leena Rantasen suomentamaa novellikokoelmaa: Sitruunoita Sisiliasta ilmestyi vuonna 2007 ja Ahdas frakki vuonna 2009. Tällä kertaa meillä oli luettavana Ahdas frakki.

Kirja herätti piiriläisissä erilaisia tunteita: Pirandellon ihmiskäsitystä pidettiin vähintäänkin raadollisena. Hänellä on erinomainen taito osoittaa lukijalle ihmiselon pienuus ja säälittävyys – näin etenkin novelleissa Nukkuva vanhus ja Kataarilainen kerettiläisyys. Tämä koettiin paikoin raskaaksi. Toisissa novelleissa taas Pirandellon terävä kuvaus, ihmisten käyttäytymisen järjettömyys ja toisaalta ennustettavuus sekä toisinaan absurditkin käänteet naurattivat ääneen. Minua erityisesti nauratti Miesvainaa-novellin loppu. Voi vaimonsa muistojen keskellä pyristelevää Bartolino parkaa! 

Pirandellon kuvaus on oivaltavaa. Vanhusta, joka lähinnä vain nukkuu eikä enää oikein ole läsnä tässä maailmassa Pirandello kuvaa seuraavasti: ”Kuuluisa vanhus vain on ja pysyy, kuten näette, elämän hylkäämänä, kuoleman unohtamana.”

Novellien aiheet olivat yllättävällä tavalla ajankohtaisia, vaikka niiden kirjoittamisesta on jo lähemmäs sata vuotta aikaa: suomentaja Leena Rantanen toteaa sen johtuvan siitä, että Pirandello keskittyy intohimoihin – ja siinä suhteessahan ihmisen elämä ei liene muuttunut. Suosittelen!

Sanna

VAIHTELU VIRKISTÄÄ

Helsingin kaupunginkirjaston työntekijöillä on mahdollisuus (ja joskus myös velvollisuus, kuten lähiaikoina uhkaa useammassakin pienessä kirjastossa tapahtua) siirtyä työskentelemään toiseen kirjaston toimipisteeseen määräaikaisesti tai kokonaan. Tämä antaa parhaimmillaan oivallisen tilaisuuden tutustua kirjastotoimintaan ja kaupunkiin uudesta näkökulmasta.

Itselleni avautui loppuvuodesta mahdollisuus siirtyä Luoteis-Helsingistä Malminkartanosta muutamaksi kuukaudeksi Itäkeskuksen kirjaston musiikkiosastolle.

Kooltaan ja kävijämääriltään nämä kirjastot ovat täysin eri luokkaa. Iso Itis vetää väkeä laajalta alueelta, pieni Maltsu palvelee pääasiassa omia lähikulmiansa, joskus sinne toki löytää tiensä joku seikkailuhenkinen kirjastonkäyttäjä Kannelmäestä, Konalasta tai Myyrmäestäkin, harvemmin kauempaa.

Malminkartanon kirjasto

Asiakaskunnaltaan kirjastot ovat kuitenkin varsin samankaltaisia. Maahanmuuttajia käy molemmissa paljon ja nettikoneet ovat kovassa käytössä.

Pienen kirjaston suppeisiin kokoelmiin tottuneena tuntuu suorastaan ihmeelliseltä työskennellä ison kirjaston musiikkiosastolla, josta oikeasti löytyy paikan päältä aineistoa, jota asiakkaat kaipaavat. Usein haluttu cd-levy tai nuotti löytyy hyllystä eikä varauksia tarvitse tehdä. Laajan kokoelman ansiosta asiakkailla on loistava mahdollisuus löytää monenlaista mielenkiintoista musiikkia maailman eri laidoilta cd:nä, dvd:nä tai nuotteina. Musiikkikirjoja ja -lehtiä löytyy myös moneen lähtöön. Halutessaan asiakas voi kuunnella cd-levyjä paikan päällä ja nuotteja voi testata sähköpianolla.

Onneksi näistä Itiksen upeista kokoelmissa voi nauttia varauksia tekemällä muissakin Helmet-kirjastoissa pääkaupunkiseudulla. Toivoa vain sopii, ettei kirjastoverkkoa nyt laman nimissä ajeta alas. Se olisi päättäjiltä todella lyhytnäköistä toimintaa. Tunnetusti laman aikana kirjastot kasvattavat suosiotaan. Selviä merkkejä näkyy myös siitä, kuinka suuret eläkkeelle jäävät ikäluokat ovat löytäneet kirjastot virkistyksen lähteenä, puhumattakaan kirjastojen merkityksestä maahanmuuttajien tärkeänä linkkinä suomalaiseen yhteiskuntaan. Varmaa ainakin on, että suuria säästöjä ei aikaansaada kirjastotoimesta tinkimällä, niin pieni (n. 1 %) on kaupunginkirjaston osuus Helsingin budjetista. Ota sinäkin selvää oman kaupunginvaltuutettusi kirjastomielipiteistä!

Tarja

Muuttaako Afrikka ihmisen?

Tiistain lukupiirissä oli käsittelyssä Saul Bellowin Sadekuningas. 55-vuotias Henderson sanoo elämänsä olleen pelkkää murhetta – siksi hän lähti matkaan. Pakoon, oli meidän tulkintamme. Kuitenkin ne asiat, joita hän pakeni, ovat hänessä itsessään, eikä niitä voi paeta. Näin toteaa myös  Henderson itse: ”Mutta kuinka ne voivat jättää minut rauhaan? Nehän kuuluvat minuun. Ne ovat minun. Ja ne kasautuvat minuun joka puolelta. Kaaos siitä tulee.”

Ja kaaos siitä tulikin. Matka Afrikkaan oli huvittava, riemastuttava, surullinen ja säälittävä. Kaikkea yhtä aikaa. Lukupiiriläisiä mietitytti Hendersonin ristiriitainen persoona – mikä häntä ajoi toimimaan niin kuin toimi? Mikä sai hänet kuulemaan ”Tahdon! Tahdon!”-huutoa päänsä sisällä? Mitä hän tahtoi? Ehkä olla hyväksytty ja rakastettu.

Löysikö Henderson Afrikasta etsimänsä? Muuttuiko hän ihmiseksi, joka ei aina pilaa kaikkea? Ehkä, mutta mikä sen sai aikaan? Löysimme monia vastausvaihtoehtoja: Afrikka, matka, itsensä alttiiksi asettaminen, pelko. Kirjan lopussa vallitsee nimittäin jonkinlainen aavistus harmoniasta – Henderson haluaa aloittaa alusta, ja uusi alku tuntuu lukijastakin, jos ei nyt todennäköiseltä, niin ainakin yhdeltä mahdolliselta vaihtoehdolta. 

Meitä ihastutti Bellowin kielen värikkyys ja tarkkanäköisyys – kieli oli useasti hengästyttävää. Vaikka kirja tuntuikin – miehisyydessään – ajoittain työläältä luettavalta, herätti se paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Meitä oli tiistaina paikalla vain naisia ja täytyy sanoa, että olisi ollut kiinnostava kuulla myös miehen ajatuksia kirjasta.

Lukuvinkkejä kirjaston kokoushuoneessa

Torstaina 5.11. kirjastossa kokoontui nuorten lukuvinkkipiiri. Piiri kokoontuu kuukausittain 4-9 osallistujan voimin. Tällä kertaa lukukokemuksiaan jakoivat Veera, Kaisu, Liisa ja Leena, kirjastonhoitaja. Jokainen osallistuja tuo mukanaan yhden tai useampia kirjoja tai sarjakuvia, joista haluaa kertoa muille. Joskus jutellaan myös kirjoihin liittyvistä leffoista, nyt odoteltiin Twilight-sarjan kakkososan New Moonin ensi-iltaa 20.11.

Veera oli juuri lukenut loppuun Anu Holopaisen Syysmaa-”trilogian” neljännen ja viimeisen osan Yölaakso. Holopaisen fantasiasarja tapahtuu keskiaikaisessa maailmassa, jossa naisten asema on huono. Yölaakson päähenkilö, Loraina, jää kiinni miehensä pettämisestä ja joutuu  pakenemaan vuorille. Vuorten toiselta puolen hän löytää laakson, jossa vallitsee ikuinen pimeys, ja jota asuttaa outo Kuun kansa.

Liisa halusi esitellä Pottereiden kirjoittajan J. K.Rowlingin  satukirjan Tales of Beedle the Bard (suomennettuna Siuntio Silosäkeen tarinat). Kirjassa on velhosatuja velholapsille, ja se tuo hieman lisätietoa Pottereihin.

Liisalla oli toinenkin kirja,  Edgar Allan Poen Novelleja. Kokoelman novelleista Liisa mainitsi erityisesti klassikkokertomuksen Kuilu ja heiluri. Tarinan päähenkilö on kuolemanhädässä jossakin, mistä ei pääse pois. Heiluri lähestyy häntä, kunnes pysähtyy miehen suureksi helpotukseksi vain parin sentin päähän. Helpotus on ennenaikaista, sillä samassa miehen jalkoihin avautuu kuilu, jonne hän suistuu. Tämä kuten monet muutkin kokoelman novelleista  ovat  psykologisia kauhukertomuksia.

Kaisu kertoi uutuuskirjasta, Mikkel Birkegaardin Libri di Lucan arvoituksesta. Kirjaa on verrattu jopa Da Vinci koodiin – Kaisun mielestä vertaus ei tosin ole ihan aiheellinen. Päähenkilö, John Cambell, on lapsena joutunut isänsä Lucan hylkäämäksi. Nyt isä on kuollut, ja poika perii isänsä antikvariaatin, Libri di Lucan. Johnille selviää, että isällä on ollut poikkeuksellisia kykyjä. Luca-isä oli Lähettäjä, Lettore, joka sai ääneen lukemalla ihmiset tajuamaan syvemmin kirjan tapahtumat. Samalla hän pystyi muokkaamaan kuulijoiden mielipiteitä lukemansa mukaisiksi. Paljastuu, että isä on murhattu – sangen erikoisella tavalla…

Leena toi lukuvinkkipiiriin kaksi uutta nuortenkirjaa, Åsa Anderberg Strollon kirjan Minna ja Gayle Formanin teoksen Jos vielä jään. Ensin mainittu on ahdistava kertomus tukholmalaisesta teini-ikäisestä Minnasta, joka on lapsesta saakka huolehtinut skitsofreniaa sairastavasta äidistään. Jos vielä jään taas kertoo 17-vuotiaasta Miasta, joka menettää koko perheensä auto-onnettomuudessa. Mia itse on koomassa, mutta silti tämän tarinan minä-kertoja. Hän muistelee perheensä kanssa viettämäänsä aikaa, ja koittaa ratkaista, onko täällä enää mitään minkä vuoksi jäädä, kun vanhemmat ja pikkuveli ovat poissa.

Lukuvinkkipiiri nuorille on kokoontunut tämän vuoden alusta lähtien. Piirissä on vinkattu fantasiaa, sarjakuvia, runoja, lastenkirjoja, klassikoita – kaiken maailman kirjoja.  Jos sinäkin olisit kiinnostunut jakamaan lukukokemuksiasi ja kuulemaan muitten lukemisista, ota yhteyttä Leenaan kirjaston lasten- ja nuortenosastolle, puh. 31085890.

-Leena N.-

Trialoginen äly

Taannoin oli Helsingin Sanomissa (30.9.2009) mielipidekirjoitus, jossa paheksuttiin kirjastoja siitä, että ne houkuttelevat nuorisoa tietokoneille kyseenalaisen nettimateriaalin pariin.

Tähän on todettava, että nuorisoa koneilla kyllä riittääkin. He pelaavat nettipelejä, katsovat youtubea, seurustelevat facebookissa, irkkaavat tai mitä milloinkin. 

Uudessa Tiede-lehdessä (11/2009) on kuitenkin netissä viihtyville nuorille – ja vanhemmillekin – vapauttava artikkeli. Artikkelissa haastatellun Helsingin yliopiston kasvatustieteen vt. professori Kai Hakkaraisen mukaan tietoverkot parantavat sekä ongelmanratkaisukykyämme että kykyämme hahmottaa maailmaa.

Hakkaraisen mukaan netissä notkuminen, youtube ja facebook muiden muassa, tekee meistä pikemminkin älykkäämpiä kuin tyhmempiä!

Eli tervetuloa vaan kirjaston koneille, nuoret ja vanhat, älyllistävän materiaalin pariin! Tai vaihtoehtoisesti lehtiä lukemaan – esimerkiksi Tiede-lehden löydät näistä kirjastoista.

Sanna

ps. Trialogisella älyllä Hakkarainen tarkoittaa prosessia, jossa ihmiset ulkoistavat ja materialisoivat älynsä. Huimaa!