Oletko kuullut suunnitelmista vallata Tallinnanaukio?

Vip-aluetyöryhmä (Vartiokylä-Itäkeskus-Puotila) järjesti 20.1. Stoassa asukasfoorumin, jossa mietittiin miten Tallinnanaukiosta saataisiin viihtyisä tapaamis-  ja tapahtumapaikka: vallattaisiin se erilaisilta örveltäjiltä ja ”lokittajilta” Itäkeskuksen alueen asukkaiden käyttöön. Melkoinen haaste, muttei mahdoton: onhan Karhupuisto Kalliossakin kokenut muodonmuutoksen.

Olin paikalla Vip-ryhmän jäsenenä Itäkeskuksen kirjastosta, ja ryhmämme lisäksi paikalla oli Puotila- ja Vartiokylä-seurojen edustajat, lähityöntekijät  ja  alueen asukkaita. Meistä kaikista Tallinnanaukion turvallisuuteen ja viihtyisyyteen voidaan yhteisvoimin vaikuttaa. Tavoitteena on, ettei kenenkään tarvitse pelätä aukiolla kulkiessaan. Erityisen tärkeää on taata lapsille turvallinen kirjastomatka -nythän kirjastoon ja kauppoihin tulijat joutuvat metrolta tullessaan kulkemaan Tallinanaukion läpi puolijuoksua.

Siisteys, viihtyisyys, turvallisuus, yhteisöllisyys, kohtaaminen ja monenikäisten yhdessä tekeminen  olivat aluefoorumin avainsanoja.

Asukasaktiivisuudella ja viranomaisten tarjoamalla riittävällä tuella voimme vaikuttaa Tallinnanaukion muuttumiseen. Lisäksi tarvitaan poliisin tukea turvallisuuden takaamiseksi, rakennusviraston puisto-osaston tukea viihtyisyyden lisäämiseksi ja spnsoreita tapahtumien rakentamiseksi.

Näitä asioita foorumissa toivottiin: poliisin näkyvyyttä, istutuksia, erilaisia tapahtumia, siivoustalkoita, elävää musiikkia, jumppaa, katukorista…onko sinulla vielä muita ehdotuksia?

Meillä on Itäkeskuksessa hieno kulttuurikeskus Stoa, Pohjoismaiden suurin kauppakeskus ja  lainamääriltään Helsingin vilkkain kirjasto.  Onko Tallinnanaukio sopiva näyteikkuna Itäkeskukseen? Näin kirjoitti 14-vuotias  Rono kirjastossa järjestetyssä Ihan paras Itis –kirjoituskilpailussa: ”Kohennetaan Itäkeskuksen maine, luodaan Itikselle brändi ja uudistetaan alueidentiteetti.”

Tule mukaan, tänä keväänä aloitetaan siivoustalkoilla 13.3. klo 12-13.30

leena p.

Nuori rakkaus, vanha viha

Kiran Desain Menetyksen perintö vei lukupiirimme 80-luvulle kauas Pohjois-Intiaan Sikkimiin Kalimpongiin, Bhutanin  ja Nepalin rajoille. Kalimpongissa asuu – rappioituneessa ja yhä ränsistyvässä talossa – myös tuomari Jemubhai, kokkinsa ja koiransa Muttin kanssa. Tuomari on nuorena miehenä opiskellut Cambridgessa. Ulkomailla asuessaan hän on menettänyt omanarvontuntonsa ja itseluottamuksensa. Palatessaan omaan maahansa hän halveksii kaikkea intialaista, sitä miltä ihmiset näyttävät, miten he puhuvat ja pukeutuvat.  Sen sijaan hän ihailee kaikkea englantilasta, jopa niin, että tupsuttaa iholleen puuterihuiskulla englannista tuomaansa vaaleanpunaista puuteria. 

Intiaan palattuaan Jemubhai saa tuomarinviran, sillä virkamiehiksi halutaan syntyperäisiä intialaisia. Hänet on naitettu jo ennen ulkomaille lähtöään nuoren intialaistytön kanssa. Jemu kuitenkin inhoaa vaimoaan ja tämän intialaisuutta. Lopulta Jemu ajaa naisen luotaan ja hylkää samalla myös tyttärensä. Yllätys on suuri, kun Jemun oven taakse ilmestyy tyttären tytär Sai. Sain vanhemmat ovat kuolleet Neuvostoliitossa, eikä kukaan enää maksa luostarikoulun maksuja. Niinpä Sai kiikutetaan isoisänsä luokse.

Isoisä ottaa Sain luokseen ja palkkaa tälle opettajan, nuoren nepalilaismiehen Gyanin, mutta muutoin isoisää  ei Sai juuri kiinnosta. Sen sijaan Sai ja Gyan ihastuvat toisiinsa.

Kalimpongissa alkaa kuohua, kun viisikymmentä poikaa – Gorkha National Liberation Frontin jäseniä – vannovat taistelevansa kuolemaan saakka saadakseen Gorkhan kansalle oman itsenäisen kotimaan. Nuoret miehet järjestävät mielenosoituksia, heiluttavat kukri-veitsiään ja huutavat: ”Gorkhan kansa, gorkhan maa!” ja tähän kansallismielisyyteen Gyan intoutuu mukaan. Kansallismielisyyden myötä hän alkaa halveksia Sain länsimaista kasvatusta ja länsimaisia tapoja. Nuoret riitaantuvat, eikä ole selvää miten heidän rakkautensa käy. Onko nuori rakkaus vanhaa vihaa voimakkaampi?

Lukupiiriläisten mielestä kirja oli hyvä. Sen henkilöhahmot olivat inhimillisyydessään riemastuttavat, samoin kuvaus on erittäin visuaalista ja mukaansatempaavaa: miten sade homehduttaa alushousuja myöten kaiken, kuinka hyönteiset tiettyyn aikaan vuodesta tuntuvat valtaavan maailman ja kuinka majesteettiset Himalajan vuoret ilmestyvät pilvien takaa näkyviin. Lukijasta riippuu, alkaako hänen tehdä mieli matkaan vai onko hän tyytyväinen kotisohvaansa. Lukupiiriin meitä mahtui molempia.

Sanna

Avoimia loppuja

”Aina ei ole olemassa ratkaisuja”, yhden keskustelijan ääni kohoaa yli muiden. ”Vaikka me itä-helsinkiläiset rouvat kuinka toivoisimme, aina vastauksia ei vain löydy! ”

Keskustelemme Haruki Murakamin kirjasta Kafka rannalla. Kukaan ei ole inhonnut kirjaa, mutta me muutamat peräämme vastauksia ja ratkaisuja. ”Minulle tuli mieleen letti ja letitys, kun tätä luin”, sanoo toinen piiriläinen. ”Kauhotaan lisää sieltä ja täältä, mutta rusetti jäi puuttumaan!”

Kirjan on Japaniin siirretty Oidipus-tarina ja samalla 15-vuotiaan pojan Kafka Tamuran kasvutarina. Kirjan henkilöt ovat toinen toistaan oudompia: lapsena muistinsa menettänyt ja tajuttomuutensa aikana kissojen kielen oppinut herra Nakata, nuorena rakkaansa menettänyt ja siksi (ilmeisesti) kuolemaa odottava 50-vuotias neiti Saeki, johon Kafka Tamura rakastuu, sekä kirjastonhoitaja Oshima, joka näyttää mieheltä ja jolla on miehen identiteetti ja jonka rakastajat ovat miehiä, mutta joka on nainen.

Yksi yksittäinen seikka, johon piiriläisten huomio kirjassa kiinnittyi, oli auttaminen: molemmat matkalla olevat – sekä kotoaan karannut Kafka Tamura että pakomatkalla oleva herra Nakata – saavat poikkeuksetta apua tuntemattomilta ohikulkijoilta. Lukupiiriläiset pitivät kirjan kielestä, sen sujuvuudesta ja soljuvuudesta. Kirjan visuaalisuus sai meidät odottamaan elokuvaa.

Kirja oli viehättävä ja koukuttava lukukokemus. Nekin, jotka eivät periaatteessa koskaan ole pitäneet ei-realistisista tarinoista ja maailmoista, olivat saaneet kirjan luettua loppuun saakka. Niin minäkin – tosin sen rusetin toivossa.

Tee varaus ja siirry maailmaan, jossa taivaalta sataa kaloja ja iilimatoja.

Sanna

Kaj Chydenius Stoan kirjavieraana

Tiesitkö, että Itäkeskuksen kirjaston naapurissa, Stoan kahvilassa pääset tapaamaan kiinnostavia kirjailijoita? Stoan suosittu kirjavierassarja jatkuu keväällä 2010 jo kuudetta kauttaan teemalla omaelämäkerrallinen kirjallisuus. Neljä kirjailijaa lähestyy aihetta eri näkökulmista. Tutustu teoksiin, osallistu keskusteluun ja kuule, minkä musiikkiesityksen kirjavieras on illan päätteeksi valinnut. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Kevään 2010 Kuukauden kirjavieras -sarjan aloittaa ma 25.1.2010 säveltäjä Kaj Chydenius, joka muistelee uraansa ja Suomen kulttuurielämän mullistuksia tuoreessa kirjassaan ”Muistin juuri” (Otava 2009). (HelMet järjestelmässä: http://www.helmet.fi/search~S9*fin/t?SEARCH=muistin+juuri&searchscope=9). Tilaisuus pidetään siis ma 25.1.2010 klo 18:00-20:00 Stoan kahvilassa.

Kaj Chydenius opiskeli Sibelius-Akatemian lisäksi kauppakorkeakoulussa ja Helsingin yliopistossa. Hän on toiminut Hufvudstadsbladetin musiikkitoimittajana ja säveltäjänä Ylioppilasteatterissa ja KOM-teatterissa. Chydenius on säveltänyt lauluja useiden runoilijoiden teksteihin ja musiikkia mm. Ylioppilasteatterille, KOM-teatterille sekä eri taiteilijoille. Suurimpia yksittäisiä töitä oli musiikin säveltäminen Arvo Salon Lapualaisoopperaan.

”Sinua, sinua rakastan”, ”Kalliolle kukkulalle” ja ”Kenen joukoissa seisot” – kuulostaako tutulta? Kappaleet ovat vain pieni osa Chydeniuksen klassikoiksi nousseista sävellyksistä. Kirjastosta saat lainaksi nämä sekä kattavan valikoiman Chydeniuksen muuta tuotantoa. Tee varaus netissä (http://www.helmet.fi/) tai tule etsimään suoraan hyllystä!

Chydeniuksen kotisivut löydät osoitteesta http://www.kajchydenius.fi/

Muut kevätkauden 2010 Kuukauden kirjavieraat Stoassa ovat Claes Andersson (ma 15.2.), Annina Holmberg (ma 15.3.) ja Heikki Hietamies (ma 19.4.).

hs