Suomen kielen keskustelupiirin kevätkausi alkanut

Itäkeskuksen kirjaston pohjakerroksen kokoushuoneessa kokoontuu joka toinen tiistai-ilta klo 18-19.30 Suomen kielen keskustelupiiri. Piirissä tapaavat eri puolilta maailmaa kotoisin olevat suomen kielen opiskelijat. Jotkut ovat asuneet Suomessa jo useita vuosia, toiset vasta hiljattain muuttaneet tänne. Keskustelupiirissä voi harjoitella suomen puhumista ilman, että tarvitsee pelätä tekevänsä virheitä. Kyse ei siis ole varsinaisesta kielikurssista, jolla opiskellaan systemaattisesti kielioppiasioita. Tarkoituksena on saada rohkaisua puhumiseen ja tukea muilta opiskelijoita. Keskustelupiirissä myös jo pidempään Suomessa asuneet voivat kertoa kokemuksistaan ja antaa neuvoja vastatulleille.

Kevään ensimmäinen kokoontuminen oli 19.1., jolloin paikalla oli peräti 14 keskustelijaa. Jokainen esitteli itsensä, kertoi mistä on kotoisin (Viro, Ukraina, Venäjä, Uzbekistan, Turkki, USA, Suomi) ja kuinka kauan on opiskellut suomen kieltä. Jokainen mietti myös aiheita, joista haluaisi kokoontumisissa keskusteltavan. Toisella kokoontumiskerralla 2.2. mukaan liittyi Filippiineiltä ja Afganistanista kotoisin olevia keskustelijoita.

Syyskaudella keskustelupiirissä ehdittiin keskustella moninaisista aiheista, kuten lomanvietto ja kesämökkeily, matkustaminen ja vieraat maat, työhaastattelu, kahvilakulttuuri. Sopivia keskustelunaiheita mietittiin yhdessä. Joka kokoontumiskerralla oli joku erityinen aihe, josta keskusteltiin. Lisäksi vaihdettiin kuulumisia vapaasti. Varsinaisen sovitun aiheen parista keskustelu saattoi polveilla mitä erilaisimpiin suuntiin. Muutama innokkain keskustelija ei jättänyt yhtään kertaa väliin. Piirissä tapasivat keskustelijat 10 eri maasta: Viro, Venäjä, Iso-Britannia, Afganistan, Nepal, Somalia, Marokko, Thaimaa, Kiina ja Korea. Keskustelupiirissä on ollut mukava ja välitön ilmapiiri. Huumoria ja naurua on riittänyt.

Keväällä 2010 Suomen kielen keskustelupiiri kokoontuu yhteensä kahdeksan kertaa. Tapaamispäivät ovat 19.1, 2.2., 16.2., 2.3., 16.3., 30.3., 13.4. ja 27.4.2010, joka toinen tiistai klo 18.00-19.30.  Piiri on siis kokoontunut jo pari kertaa, mutta mukaan ehtii vielä hyvin. Tiedot keskustelupiiristä löytyvät myös Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston kevään 2010 ohjelmasta, s.191.  Lisätietoja Itäkeskuksen kirjastosta puh. 310 85090.

Leena E.

Syksyn innokkaita keskustelijoita

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.