Herkkiä oppitunteja kopiokoneella

 

Päätteen ääressä istuskelu tylsentää mielen, Mika-Petteri tuumiskeli. Vaikka sivari Itäkeskuksen kirjastossa oli alkanut ihan rattoisasti, ahkeran kansalaispalvelijan aika tuppasi ajoittain tulemaan hieman pitkäksi, jos järkevää tekemistä ei löytynyt. Pahinta olivat alakerran vahtivuorot, etenkin jos mitään hyllytettävää ei ollut. Siinä sitten sai maatua tuolin päällä ja odottaa, tulisiko asiakkaille ongelmanpoikasta ratkottavaksi.

Vailla parempaa tekemistä Mika-Petteri seuraili asiakkaiden puuhia. Yksi vanhempi lady nosteli äänikirjoja mukaansa, kasetteja tietysti, eihän näin vanha enää CD-soitinta viitsinyt ostaa. Pari pikkuista pelaili tietokoneella, Mika-Petteri antoi armon käydä oikeudesta eikä mennyt häätämään heitä pois, olihan tietokoneita vielä vapaanakin. Lehtialueellakin oli hiljaista, eräs mies tosin nuokkui uhkaavasti päivän Hesarin ääressä.

Yhtäkkiä portaista kuului askeleita. Mika-Petteri otti ryhdikkäämmän asennon, ties vaikka joku vakihenkilökunnasta olisi tulossa. Hän vilkaisi äkkiä eikä voinut enää kääntää tuijotukseksi muuttunutta katsettaan. Kastanjanruskeat kutrit heilahtelivat jokaisella lantiota keinuttavalla askeleella ylös ja alas vaivuttaen Mika-Petterin hypnoottiseen tilaan. Sivarimme sydän oli jo vaihtanut pikajuoksuun ja oli entistä enemmän lisähapen tarpeessa, kun maaginen hymy liisi yhä lähemmäksi Mika-Petteriä.

”Hei, tääl on kuulemma kans kopiokone.” ”Joo, sielläkö oli ruuhkaa?” ”Juu viisi ihmistä jonossa.” ”No täällä on ihan tyhjää. Mitäs sun piti kopioida?” ”Tällainen Pariisin kartta. Oon lähdössä sinne ens kuussa ja pitäis saada mukaan.” ”Lemmenlomalle tietysti”, Mika-Petteri rohkaistui vihjailemaan. ”Ei nyt sentään, vaikka oishan se kiva joku tollanen karpaasi saada mukaan.” ”Harmi vaan, taitaa olla jo työvuorot koko ens kuulle päätetty, mutta saatpa edes sen kartan täältä mukaan.”

”Mites toi kone toimii, kun en oo ennen käyttäny tollasia”, tyttö kysyi hätääntyneenä. ”Ihan helppoa. Se käy kolikoilla, 30 senttii per kopio, kuhan muistat, että annat tasarahan, kun se ei anna takasi.” ”Voi ei! Mullei oo kun euroja mukana!” ”Ei se mitään, mä voin vaihtaa.” Tyttö ojensi euron Mika-Petterin kouraan, hennosta kädestä hohkaava lämpö sai pojan värähtämään. Mika-Petteri avasi kassan ja pudotti tytön euron sinne, nosti kymmensenttisiä tilalle ja ojensi ne tytön avoimille kämmenille. Uusi värähdys, vaikka kosketusta ei vieläkään tapahtunut.

Mika-Petteri nousi palvelupöydän takaa antamaan lähempiä neuvoja unelmiensa kaunottarelle. ”Eli laitat nyt kolme kolikkoa tohon reikään, hyvä, ja sitten laitat sen kartan tähän lasin päälle, oho, se onkin iso, pitää varmaan olla A3, kato mä vaihdan sen tosta, pitääks olla värit?” ”Juu, oishan se hyvä, että näkyy, mikä on punasta ja sillee…” ”Punainen, niin sehän on rakkauden väri”, Mika-Petteri filosofoi. ”Ai katot säkin Salkkareita?”, tyttö kysyi aavistuksen innostusta äänessään. Mika-Petteri myönsi, karkean ulkokuoren alla hänelläkin sykki sydän ihmissuhdesarjoille.

”Joo, sitten painat vaan tosta.” ”En mä uskalla. Jos se vaikka räjähtää tai jotain.” ”Ihan rauhassa. Mä ohjaan.” Mika-Petteri otti vapisten tytön kädestä kiinni, miten pehmoinen se olikaan ja mikä huumaava vaniljan tuoksu nousi hänen hiuksistaan, ja vei tytön sormen käynnistysnapille. Pienoinen painallus, kopiokone alkoi raksuttaa ja pari unohtui hetkeksi paikoilleen. Mika-Petteri huomasi kopion valmistuneen jo aikapäiviä sitten ja nolona irrottautui suloisuuden lähteestä, joka purjehti hetken päästä takaisin yläkertaan.

Olisiko pitänyt kysyä tytön puhelinnumeroa, Mika-Petteri mietti myrtyneenä. Hän oli niin vaipunut ajatuksiinsa, että asiakas joutui ihan taputtamaan häntä olkapäälle, jotta saisi kohtalokkaan ritarimme huomion. ”Se tyttö jätti tähän lompakkonsa”, aiemmin äänikirjoja tutkinut nainen huomautti. Päivä olisi kenties pelastettu, Mika-Petteri mietti tutkaillessaan lompakon sisältöä, ja kyllä, puhelinnumerohan sieltä löytyi.

Lemmenkipeä nuorukainen juoksi yläkertaan puhelimen luokse. ”Vastaa, vastaa”, hän puhisi itsekseen, ja pian hänen toiveensa täyttyivät. ”Sini Taivas”, miten ihanan runollinen nimi, Mika-Petteri mietti. ”Päivää, täällä Itäkeskuksen kirjastosta Mika-Petteri Mielitietty” ”Ai se kirjaston karpaasi! Olisit sä sittenkin tulossa sinne Pariisiin”, kuului keimaileva vastaus. ”Ei, kyllä mä ihan työasioissa soittelin. Kun sulta jäi lompakko tänne.” ”Katos juu. Hyvä, että löyty! Mä tuun heti hakemaan.” ”Juu, mä odottelen täällä sen kaa.” ”Kiva. Ja hei, voit sä soittaa mulle muutenkin kuin työasioissa.”

Ilmari

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.