José Saramago: Oikukas Kuolema

Nobel- palkitun  José Saramagon viimeisin suomennettu teos on hauska yhteiskunnallinen satiiri,  josta loppua kohden kasvaa sellon säestämänä kaunis ja koskettava tarina.

Kertomus alkaa uudenvuodenpäivänä jolloin Kuolema päättää pitää tauon, eikä kuningaskunnassa kuole ketään. Ilmiö jatkuu kuukausia ja saa ihmiset hermostumaan. Kuoleman rajamailla riutuvia ihmisiä aletaan salakuljettamaan rajojen yli  jotta he saisivat rauhan. Ilmiö johtaa ongelmavyyhtiin, jonka seurauksena yhteiskunnan palikat menevät aivan sekaisin. Kuukausien kuluttua Kuolema palaa tauolta uuden toimintasuunnitelman kanssa. Jatkossa kukin ihminen on saava kirjeitse tiedon viikkoa ennen kuolemaansa.  Yksi kirje kuitenkin palaa jatkuvasti takaisin, eikä kuolemalle jää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä ottamaan asiasta selkoa. Polku johtaa orkesterissa soittavan sellistin luo, joka asuu yksin koiransa kanssa ja harjoittelee omaksi ilokseen Bachin sello-osuuksia.

Helmet saatavuustiedot: Oikukas Kuolema

Nostaisin maailman suurinta hattua Saramagolle –  jos vain jaksaisin. Henkilökohtaisesti  tämä on yksi parhaita ikinä lukemiani kirjoja. Hyvää alkanutta kevättä täältä Myllypuron suunnalta!

Kauniit kiekkokalat

 

Peruuntuneen mökkireissun sijasta vietimme pääsiäistä kotona ilman mämmiä, pashaa ja miltei ilman seuraa.  Akvaariossa oli kuitenkin uudet asukit, kauniit kiekkokalat. Edesmenneiden lehtikalojen ja tetrojen jälkeen 20-vuotias purjeimumonni sai seurakseen neljä kiekkokalaa, joiden hoito ainakin vielä, kun ne ovat poikasia, on yllättävän haastavaa. Akvaariokaupan omistaja halusi vesinäytteen akvaariosta ja vasta kun totesi veden kelvolliseksi, suostui myymään kalat. Niitä uhkaavat erilaiset taudit eivätkä ne suostu syömään, jos vesi on huonolaatuista. Sukulaistyttö antoi kaloille nimet, mutta vielä ei tiedetä varmuudella onko Risto oikeasti Riitta tai Erika ehkä Eki.

Amazonilta kotoisin olevat kalat ovat aikuisina kämmenen kokoisia ja näiden kalojen väri on kahdella nyt lähinnä oranssi ja myöhemmin voimakkaan punainen ja kahdella sininen ja raidallinen. Pelätessään sininen kala vaihtaa väriä, ne pelkäävät voimakkaita ääniä ja liikkeitä. Mitään konsensusfisuja ne eivät näytä olevan vaan rauhallinen rinnakkaiselo on hetkellistä. Kalat puolustavat reviireitään ja akvaariossa vallitsee vahvimman diktatuuri. Kaloilla on hyvä kuulo, nämäkin tuntuivat nauttivan pääsiäismusiikista. Kirjaston päivittäisen hälinän jälkeen on mukava istua ja rauhoittua kauniiden kalojen akvaarioelämää seuraamalla ja antamalla ajatusten kulkea omia ratojaan.

Itäkeskuksen kirjastosta löytyy akvaariokirjoja sekä lasten-  että aikuisten osastolta.

Akvaariomaailma-lehti on sijoitettu lastenosastolle, se ilmestyy kuusi kertaa vuodessa ja ja sen numeroista säilytetään kuluvana ja edellisenä vuonna ilmestyneet.

Pelkästään kiekkokaloista kertovia akvaariokalakirjoja Helmetistä löytyy vain yksi:

Wattley, Jack; Discuss breeding for beginners, 2000