Kerkko ja kolossaalisen kirjan kosto

Kello tikittää kohti yhdeksää, Taunon naama on hieman punakka. Kello siirtyy vartin eteenpäin, Tauno on jo varsinainen puolukka. Kello tulee puoli kymmenen, Taunon korvista nousee höyryä. Kello on kahtakymmentäkolmea minuuttia vaille kymmenen, Taunon kolme hiusta ovat nousseet pystyyn ja syöksevät laavaa ympäristöön, kun Kerkko vihdoin astelee Itäkeskuksen kirjaston porteista sisään.

Kirjastossa on tilaa räiskyville persoonille

”Signumi sentään, missä ihmeessä sitä ollaan oltu Veikko?”

”Katsoin eilen Jackie Chanin kung fu -leffoja kolmeen asti ja sen jälkeen nukutti makeasti ja aamulla äidin herätyskello ei soinut ajoissa, joten myöhästyin vähän metrosta, joka sitä paitsi oli vähän myöhässä, kun Lahokartanon asemalla oli vesivuoto…”

”Signumi sentään mitä selityksiä! Minulle oli tänään suotu viikon ainoa tilaisuus käydä läpi urheilukirjojen hyllyä, kun viime viikolla siihen ei ollut mahdollisuutta, kun sorkkatautiepidemia pisti sängyn pohjalle puolet työväestä, ja nyt koko hylly on täynnä miltei pelkkiä balettikirjoja, kun Yleisurheilun tulostiedot viideltä viime vuosikymmeneltä ovat hukkuneet ympäriinsä. Ja sitten joudun jäämään yksin valvomaan putiikkia, kun yksi onkin myöhässä! Saat nyt jäädä Teuvo tähän valvomaan lainaustoimistoa, kun minä painun hyllyille!”

”Minä en kyllä kovin montaa kertaa ole tässä ehtinyt olla…”

Mutta Tauno on jo korviaan myöten täynnä Valioliigan sarjataulukkoja, mikä tukkii kuulokyvyn vielä tehokkaammin kuin mongolialaiset mutanttiporkkanat korvissa. Ja kas, portista astuu kaikkien kirjastolaisten rakastama Asiakas Asikainen.

”Tuo teidän vekotin on taas epäkunnossa. Se ei ota palautustani vastaan. Eikö voisi jo siirtyä takaisin vanhaan järjestelmään, se oli niin toimiva, jätät kaiken tiskille, ei mene kuin kolme sekuntia.”

”Niin tuota, meiltä siihen meni sitten useampi tunti…”

”Kaikenlaista, mutta tulehan nyt auttamaan. Tuo teidän häkkyränne räjähtää muuten kohta.”

 

 

Ja toden totta, palautusautomaatti Tuomas pihisee kuin keuhkotaudissa viruva mopsi kesähelteellä. Kirja on menossa kohti automaatin suuta, mutta jokin mystinen voima estää sitä pääsemästä kunnolla sisään ja Tuomas valittaa voimattomuuttaan. Mikä ihmeen ongelma palautuksessa nyt on? Olisiko lukijoillamme hyviä ideoita?

Onko palautusautomaatilla jokin psykoanalyyttinen syndrooma vai mököttääkö se muuten vain? Onko tiedossa komea räjähdys vai hajoaako Tuomas vain pikkuhiljaa pieneksi mutterikasaksi? Tarvitaanko psykologia vai olisiko sittenkin aika kutsua paikalle poliisin pommiryhmä? Onko Kerkolla edes heidän numeroaan kännykässään? Ja entä jos kännykkä jäi kotiin katsomaan kungfua?

Vastauksia lienee pakko odottaa ensi viikkoon…

-----------------------------------------------------
Teksti: Ilmari Jauhiainen
Piirros: Ville Kyrö
Valokuva tulivuoresta: Anonyymi
Muut valokuvan yritelmät: Ilmari Jauhiainen
Kerkko-tarinat on valmistettu luonnonmukaisesti
aitona käsityönä, ilman mitään keinotekoisia lisäaineita tai
mausteita. Tuote saattaa sisältää pähkinän, mutta sen ei pitäisi
laukaista allergisia reaktioita. Sen sijaan tyhmien
sanaleikkien on todettu aiheuttavan monenlaisia oireita aina
myötähäpeästä kutkuttavaan nauruntunteeseen palleassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.