IDÄN LUKUJUNA PUKSUTTAA TAAS

Kirjaston lukupiirit ovat kesän jälkeen heränneet eloon!


Piiriläiset puhkuvat intoa ja ideoita, joten tulkoon vaan räntä, viima ja viisto sade, tylsää meillä ei tule olemaan. Termospullo turahteli tiheään kirjakommenttien lomassa, kahvit ja keksit kävivät kaupaksi.

Ensimmäinen tiistaipiiri (11.9.) haukkasi alkupalaksi annoksen ranskalaista nykykirjallisuutta. Luimme Delphine de Viganin viime keväänä suomeksi ilmestyneen No ja minä (WSOY, 2012).

Kirjassa 13-vuotias Lou tutustuu Pariisin kaduilla maleksivaan kodittomaan 18-vuotiaasen tyttöön nimeltään No. Tytöt ystävystyvät ja kun koulussa taloustiedon tunnilla pitää tehdä esitelmä, Lou päättää kertoa Non tarinan. Eikä siinä kaikki, Lou saa kotiväkensä suostumaan siihen, että No muuttaa heille asumaan.

Kodittoman sopeutuminen porvarilliseen arkeen ei olekaan mikään yksinkertainen juttu, eikä omista pahoista tavoista ole nopeaa ulospääsyä. Lou on huippuälykäs lapsi, joka on hypännyt koululuokkien yli ja opiskelee jo lukiossa, mutta sosiaalisissa taidoissa hän on muita paljon jäljessä. Hän uskoo Nosta sokeasti pelkkää hyvää.

Voiko lapsena hyljättyä ja syrjittyä päihteitä käyttävää tyttöä auttaa pelkästään lämmin asuinpaikka, hyvä ruoka ja mukava seura, jos on tottunut näkemään ja kokemaan pelkkää halveksuntaa ja kurjuutta? Herää kysymys, miten ihmisiä tulisi auttaa ja mihin auttamisessa tulee vetää rajat. Voiko kaikkia auttaa?

Kirjassa käsitellään kodittomuuden lisäksi muitakin teemoja kuten yksinäisyyttä, erillisyyttä, mielenterveysongelmia, surua, teini-iän turbulenssia, perheen sisäistä rikkonaisuutta ja tietysti rakkautta. On selvää, että rikkaiden perheiden lapset voivat kokea olevansa aivan yhtä onnettomia ja hyljättyjä kuin kadulla kasvaneet avainkaulalapset.

Jokin kumma keveys ranskalaisilla kirjailijoilla kuitenkin kerronnassaan on, sillä aiheen painavuudesta riippumatta lukukokemus on ennemminkin kevyt kuin raskas. Kirjassa on toiveikkuutta vaikka tulevaisuus onkin aina ennakoimaton ja tuntematon.

Piirin kirjakeskustelu avasi jälleen monia uusia ovia eri suuntiin. Yhdestä lukukokemuksesta versoi uusi kollaasi. Lukupiirin jälkeen kirja ei koskaan ole sama kuin ennen piiriä. Ja vaikka kirjan päähenkilöt olivat nuoria, lukupiiriläiset eivät mieltäneet kirjaa nuorten kirjaksi vaan lukivat sen mielellään.

No ja minä on De Viganin ensimmäinen suomennettu teos. Ranskassa kirja on saanut mm. kirjakauppojen palkinnon ja siitä on tehty elokuva.

Seuraava tiistain lukupiirikirja (9.10.) johdattelee meidät toisen maailmansodan Saksaan. Aikuinen tytär saa tietää isänsä natsimenneisyydestä ja se pakottaa hänet tutkimaan perheen historiaa aivan uudesta perspektiivistä. Lukupiirikäsittelyn pääsee Wibke Bruhnsin Isäni maa : saksalaisen perheen tarina (Siltala, 2010).

Satu Vähämaa