Päivän Harri

Susanna Alakosken lastenkirja (joka kaikkien aikuisten pitäisi lukea), Päivän Harri, kertoo kymmenvuotiaan ruotsinsuomalaisen Tiian elämästä pikkuruisessa Ystadin kaupungissa.

Harri on poika Tiian luokalla, hänenkin perheensä on aikoinaan muuttanut Suomesta Ruotsiin. Tiia ja Harri riitelevät miltei joka päivä, Tiia ei ymmärrä miksi Harrin pitää aina esittää kovista, tai ymmärtää tavallaan, sillä Harrin äiti on sairas ja Tiian äiti taas on kuollut moottoripyöräonnettomuudessa. Tiia ei myöskään ymmärrä, miksi hän sekä pitää että ei pidä Harrista.

Tiia ja paras kaverinsa Peggi puhuvat omaa Urbaanikieltään, jossa sääliö tarkoittaa ääliötä (siis Harria). Sekä Tiia että Peggi kärsivät allergioista, mikä heitä hitsosti potsuttaa. Vaikka elämä on kovaa allergikkona (dedä dukossa kotona, dedä dukossa koulussa), ilman äitiä ja jatkuvina tappeluina välitunnilla tai koulun jälkeen, niin on hyvääkin; huippuisä, mukavat naapurit ja osallistuminen Juniorikisaan, johon Tiia ja Peggi tekevät Allergiabiisi-nimisen kappaleen:

”Elukoita häkissä ja tallissa, söpöö
Mut me vaan pärskitään!
Tytöt tykkää kissoja paijata
Mut me vaan poikienkaa tapella!
Käydä kahvilla, lippis vinossa…”

Susanna Alakoski on sisäistänyt hyvin kymmenkesäisten maahanmuuttajaperheiden lasten elämän, ongelmat, surut ja ilot, tykkäämiset ja sen kuinka joskus aikuiset ei tajua mitään lasten asioista.”Minä tiedän, että Elvinalla on maha kipeä, koska sen vanhemmat ovat eronneet. Ja koska sen isä on usein kännissä. Kerran se lähti ostamaan hampurilaista taksilla. Kerran se ui uima-altaassaan vaatteet päällä. Yhden toisen kerran se ajoi pyörällä päin pylvästä. Silloin ei ole mikään ihme, että maha tulee kipeäksi.”

Se onkin niin tosi surullista, että aikuiset eivät aina tajua mitään lasten asioista, täällä itäisessä Helsingissäkään. Täälläkin välitunneilla tapellaan, kiusataan muita ja vanhemmat vähät välittävät. Päivän Harri on Susanna Alakosken kolmiosaisen kirjasarjan ensimmäinen osa, jossa vaikeita asioita katsotaan lapsen näkökulmasta, ennakkoluulottomasti ja onneksi myös huumorilla. Tuula Kojo on suomentanut taitavasti kielellisesti vaativan tekstin, myös Urbaanikielen.

Susanna Alakoski, Päivän Harri
Ruotsinkielinen alkuteos Dagens Harri
Hyvää syyslomaa kaikille
Pirjo

KUN KIRJA SAA KYYNELEHTIMÄÄN

Syksyn ensimmäiseksi torstai-iltojen lukupiirikirjaksi valikoitui viime kevään viimeisessä kokoontumisessa Andrei Makinen Tuntemattoman miehen elämä. Eräs piiriläinen vinkkasi kirjaa ja kertoi liikuttuneensa kyyneliin sitä lukiessaan – monta kertaa. Ryhmä oli sitä mieltä, että silloin kun joku kirja koskettaa näin syvästi, sen täytyy olla hyvä.

Toden totta, Makinen runollinen kieli ja tunteikas tarina, saivat mielen herkäksi. Kirjoitin ylös monet liikuttavat ja kauniit lauseet ja ihmettelin: miten paljon ihminen voi kestää? Pieniä, harmillisia vastoinkäymisiä elämässä riittää: liikaa töitä, liikaa kotitöitä, eripuraa ihmissuhteissa, rasvaton maito loppunut lähikaupasta, bussi suhahtanut nenän edestä, vettä tulee alas vyörymällä ja kurkku on kipeä.

Ehkä tällaiseen pienempään heikotuksen hetkeen sopisi Makinen kertomus tuntemattomasta miehestä. Teksti erkaannuttaa arjesta, sen poljento on slaavilaisranskalainen, henkilöhahmot hyvin eurooppalaisia tai perivenäläisiä. Kuitenkin liikutaan melkein naapurissa, Neuvostoajan Leningradissa ja nykyajan Pietarissa. Tarina on takuuvarmasti sellainen, että sitä ei ole lukenut mistään aikaisemmin. Se on seikkailu, rakkaustarina ja kehityskertomus.

Teoksessa on kaksi päähenkilöä: keski-ikäinen pariisilaistunut venäläiskirjailija Sutov, joka potee rakkaussurua ja iäkäs, lähes liikuntakyvytön, pian koditonkin sotien veteraani Volski. Nämä kaksi kohtaavat odottamattomalla tavalla nyky-Venäjän äkkirikkaiden ympäröiminä, ja puhekyvyttömäksi luultu Volski ryhtyy yllättäen kertomaan Sutoville elämäntarinaansa.

Lukupiiriläiset pitivät kirjasta. Se avasi nuoremmille lukupiiriläisille ovet sota-ajan todelliseen kurjuuteen, opetti historiaa Leningradin piirityksen ajasta, kertoi uskomattoman hienoista ihmisistä, jotka jaksoivat uskoa hyvään kuolemaansa saakka. Ja mikä ihmeellisintä, he eivät katkeroituneet petettyinä ja satutettuina vaan jaksoivat edelleen tehdä hyviä asioita kanssaihmisille.

Taas sataa. Kiire tuntuu luissa ja ytimissä. Alkava kaamos vähän harmittaa. Voi kun ehtisi lukea edes yhden hyvän romaanin, mikä liikuttaisi, naurattaisi, elähdyttäisi, virkistäisi. Veisi pois arjesta kääntyvän sivun nopeudella. Mutta kun monta viikkoa vanha naistenlehti räpsähtää uupumuksesta sulkeutuneiden silmäluomien päälle sängyssä, on vain yksinkertaisesti pakko sammuttaa valo ja antaa unen viedä.

Torstaina 25.10.12 lukupiirissä käsitellään Margaret Atwoodin kirjaa Herran tarhurit (Otava, 2010). Ehkäpä tämä kirja on juuri se, joka tönäisee sielun sopukoissa taas jotain liikkeelle.

lisälukemista kirjaston aihepaketista kaunokirjallisuutta Pietarista

Satu Vähämaa