Siivoamisen onnea vai tuskaa?

Näin syyssiivousten ja joulusiivouksen välimaastossa olen miettinyt siivoamisen syvintä olemusta. Miksi siivoamisen aloittaminen on niin vaikeaa? Miten tavarapaljous voi olla niin rasittavaa? Miten siivoamisen jälkeen kuitenkin on niin ihanan kevyt olo? Inhoan varsinkin aloittamista. Alkuun pääsemisen jälkeen siivoaminen itsessään on aina palkitsevaa, tulosta syntyy heti. Turhat tavarat voi heittää pois, joitakin tavaroita voi tarjota ystäville ja vanhat vaatteet voi aina lahjoittaa Pelastusarmeijaan.
Eri maissa pyörii tosi-TV-sarjoja, joissa autetaan ihmisiä pääsemään tavaran ylivallasta eroon. Siivoamiseen ja järjestelmällisyyteen opetetaan kaikenlaisissa oppaissa ja tv-ohjelmissa. Ihailen ihmisiä, jotka aina niin keväisin kuin syksyisin käyvät läpi vaatteensa. Minä kävin viimeksi vaatteeni läpi monta vuotta sitten ja nyt vaatteiden paljous latistaa jo ennakolta eikä itse vaatteiden läpikäymiseen riitä enää energiaa.
Siivotahan voi monella tavalla. Minulla on valitettavasti tapana keskittyä pikkuasioihin ja alkaa siivota esim. lipaston laatikoita tai järjestää DVD- ja CD-levyjä.
Paras tapa olisi siivota jälkensä heti saman tien, mutta usein iltaisin on niin väsynyt, että tavarat jää levälleen, vaikka muutaman tavaran laittaminen paikalleen veisi paljon vähemmän aikaa kuin koko kämpän siivoaminen.
Yksinasuvana ei tarvitse tai oikeastaan voi syyttää toista sotkuisuudesta. Voi vain katsoa peiliin ja syyttää itseään.
Näin joulusiivouksen kynnyksellä voi siivousintoa hakea esimerkiksi näistä kirjoista:
Helmet
Mareetta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.