En yleensä palaa kertaalleen lukemaani kirjaan muutamia nostalgisia retkiä lapsuuden ja nuoruuden kirjamaailmaan lukuun ottamatta. Aika vain ei riitä edes kiinnostavimpien uutuuksien yhteen
lukukertaan.
Mutta aina ei kertaukselta voi välttyä. Lukupiirin vetovuoro vei Doris Lessingin Kesä ennen pimeää ja Anita Brooknerin Päivät Pariisissa useamman lukukerran testiin.
Molemmat kirjat olivat aikoinaan, kun tutustuin niihin, lähes taianomaisia lukukokemuksia.
Tarinat veivät ensi lehdiltä lähtien intensiivisesti mukanaan. Yhtään epäröimättä kuittasimme
kollegan kanssa Lessingin Kesä ennen pimeää maailman parhaaksi kirjaksi. Päivät Pariisissa
kuului ehdottomasti kirjojen sarjaan, joita lukiessa huolestuneena tarkkailee jäljellä olevien sivujen
hupenevaa määrää.
Toista lukukertaa lähes parikymmentä vuotta myöhemmin odotin pelon sekaisin tuntein. Haihtuuko lumous? Laimeneeko lukukokemus? Niin kävi, mutta tapahtui muutakin.
Toinen lukukerta paljasti piinallisesti Päivät Pariisissa -kirjan puutteet: alun nihkeyden ja kielen kan-keuden. Olin lukijana suorastaan vaivaantunut. Alkukankeuden jälkeen taitavasti kerrotun
tarinan vanha imu alkoi kuitenkin taas toimia.
Lessingin Kesä ennen pimeää -kirjan alkuosa oli muistini mukaan huikean jännittävä. Nyt tarinan alkuosa vaikutti juonen kannalta tarpeettomalta harharetkeltä ja kirjan päiväkirjamainen tyyli
paikoin rasittavalta jaaritukselta.
Mutta toinen lukukerta toi selvästi esiin sen, mikä tarinassa on ajatonta ja yleismaailmallista.
Vaikka kirjan keskiössä on naisen aseman tarkastelu, sanoma kohoaa ajankuvan ylittävälle,
yleisinhimilliselle tasolle, jossa lukija voi tarkastella itseään ja suhdettaan ympäröivään maailmaan. Lisäksi sain kirkkaan oivalluksen kirjailijan tyylistä.
Kolmannella lukukerralla paneuduin perusteellisesti Brooknerin Päivät Pariisissa –kirjaan.
Aloin erottaa vivahteita, joita aiemmin en ollut huomannut. Tarina avautui uusiin ulottuvuuksiin.
Kirjan henkilöiden mielenliikkeet ja kokemusten monisyisyys näkyivät kirkkaan syvällisesti.
Herkkävireinen tyyli kosketti. Lumous syttyi uudelleen.
Alan ymmärtää niitä, jotka kahlaavat läpi Waltarin Sinuhen kerran vuodessa tai tarttuvat
pelottomasti Joycen Odysseukseen neljännen kerran. Kirjan huikea sivumääräkään ei ole este,
jos on jäänyt koukkuun uudelleen lukemisen rikastuttavaan kokemukseen.
Leena K
Doris Lessing Kesä ennen pimeää, Kirjayhtymä, 1974.
http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_6858Brookner, Anita: Päivät Pariisissa, Otava, 1998
http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_10758
Kirjastoelämää Itäkeskuksen kirjastossa 