Mika Waltari: Surun ja ilon kaupunki

Waltari
”Junan vauhti hidastuu. Vaunujen lamput ovat kenenkään huomaamatta sammuneet, niin valoisaa on jo. Mahtava ratapiha satoine raiteineen, jättiläismäisine kivihiiliaitauksineen ja varastohuoneriveineen, vierivine ja pysähtyneine tavarajunineen, liukuu hitaasti ohitse.”

Helmikuun torstaipiirin lukupiirikirjana toimi Waltarin kirjailijauran alkupään helmi, Surun ja ilon kaupunki. Romaani vei meidät 1930-luvun Helsinkiin, jossa tarinan hahmojen elämänlangat kietoutuvat yhteen erään keväisen vuorokauden ajaksi.

Suhteessa tammikuussa lukemaamme Steinbeckiin oli tämä teos tyyliltään aivan erilainen. Yhteistä kirjoille on lama-ajan tematiikka ja yhteisöllisyyden tai sen puutteen kuvaus, mutta siihen ne yhtymäkohdat sitten jäävätkin. Waltarin teos on vakavamielinen ja huumoria siinä ei ole nimeksikään. Kirja oli kuitenkin vaikuttava ja sen luettuani kysyin itseltäni, miksen lue Waltaria useammin.

Tarina on verrattain lyhyt, mutta siihen mahtuu kaikki se, mikä on merkityksellistä elämässä. Kerronta vie eteenpäin ja lukijan on pakko saada tietää, miten hahmoille käy. Joukkoon mahtuu kovaonninen maamies, omaa tietään etsivä nuorukainen, luokkaeroja vastaan kapinoiva nuoripari, kuolemaa odottava vanha rouva ja omatuntonsa kanssa kamppaileva itseriittoinen yritysjohtaja. Jokainen tarina on erilainen, mutta taistelulta ei välty yksikään. Kirjan rakenne tukee teoksen sanomaa, jokainen tarina on osa suurempaa kokonaisuutta, yksilö osa jotain isompaa. Ilo ja suru vaihtelevat, junat tulevat ja menevät, mutta yhtä kaikki elämä jatkuu. Siinä on jotain hyvin lohdullista.

Kirjan ilmestyessä vuonna 1936 Toinen maailmansota odotti aivan nurkan takana, mutta tuskin Waltarikaan aavisti kirjaa kirjoittaessaan mitä tuleman piti. Tarinaa leimaa kuitenkin tietynlainen painostavuus, ihmiset ovat tyytymättömiä ja tunnelma on odottava. Maailma on liikkeessä ja koko ajan tapahtuu. Koneromantiikka ja urbaanin kaupunkikuvan ihannointi kuuluvat olennaisesti vuosisadan alkupuolen kirjallisuuteen ja teos asettuukin Waltarin uralla aikaan, jolloin kirjailija kuului Tulenkantajien kirjailijaryhmittymään.

Kirja jakoi lukupiiriläisten mielipiteet, mutta kouluarvosanaksi lukukokemukselle annettiin lähes kiitettävä. Tästä on hyvä jatkaa, kevättä kohti.

Lisää Waltarin Helsingistä:

http://www.hel2.fi/kaumuseo/waltari/index.html

Mari

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.