Lukupiiriläinen bloggaa PELASTAJASISAREN TARINA

Tiistain lukupiirin huhtikuun kirjana oli Jodi Picoultin kirjoittama kirja Sisareni puolesta.
Jodi Picoult on yhdysvaltalainen 46-vuotias kirjailija. Hän kirjoittaa viihteellisesti ja amerikkalaiseen tyyliin, mutta samalla hän käsittelee vakavia aihealueita. Sisareni puolesta kirjassa käsiteltävänä aiheena on perheeseen koeputkihedelmöityksellä hankittu lapsi Anna, jonka geenit vastaavat syöpäsairaan sisaren Katen geenejä ja näin Annasta tulee sairaalle sisarelleen lääketieteellisesti täydellinen luovuttaja, pelastajasisar.

blo1

Anna tietää saaneensa alkunsa ”tilauksesta”. Se pistää hänet miettimään, että onko hän ylipäätään muuta kuin sisarensa solupankki? Voiko hän ollenkaan määrätä omasta kehostaan? Kirjan lopussa on yllättävä käänne, kun Anna joutuu auto-onnettomuuteen ja kuolee. Lopulta hän täyttää sen elämäntehtävän mitä varten hän oli syntynytkin. Hänestä tulee munuaisen luovuttaja sisarelleen ja samalla hänen muutkin elimensä tulevat luovutetuiksi niitä tarvitseville. Kirjassa käsitellään myös sitä, miten sairas lapsi perheessä vaikuttaa muiden perheenjäsenten elämään.

Lukupiiriläisten mielestä viihteellisyydestään huolimatta kirja antoi paljon ajattelemisen aihetta viime aikoina mediassa esillä olleesta geenimuuntelusta ja parantelusta. Kirjaa pidettiin kaupallisena ja sitä oli helppo lukea ja juoni tempasi mukaansa. Tarina tosin karkaili juonen kannalta epäoleellisiinkin henkilöihin ja kirja oli liian paksu ja painava esimerkiksi sängyssä luettavaksi tai kannettavaksi laukussa.

Jodi Picoultin kirjoittamat kirjat ovat paksuja ja näköjään noin puolet kirjan tapahtumista on oikeussalidraamaa. Picoultin kirjasta saa sen käsityksen, että hän tutustuu käsiteltävän aiheen taustoihin perusteellisesti. Lukupiiriläisistä jotkut tunsivat lääketieteellistä terminologiaa hyvin ja jopa keinohedelmöityksen historia oli tiedossa. Myös kreikkalainen Andromedan taru oli tuttu. Anna nimittäin oli oikealta nimeltään Andromeda.
Kirjaan perustuva elokuva My sister´s keeper ilmestyi Suomessa 2009. Nick Cassavetesin ohjaamaa elokuvaa tähdittävät Cameron Diaz ja Alec Baldwin. Elokuva myötäilee muuten kirjan juonta, mutta elokuvan loppu on muutettu siten, että siinä Kate kuolee.

blo2

Ensimmäinen Jodi Picoultin kirjoittama kirja on julkaistu 1992. Sen jälkeen kirjoja on ilmestynyt 20 teosta, joista kolme on suomennettu. Kirjat on suomentanut Tytti Träff. Suomeksi käännetyt kirjat ovat: Sisareni puolesta (My Sister´s Keeper), Koruton totuus, (Plain Truth), Yhdeksäntoista minuuttia (Nineteen Minutes).

Kirja kyllä herätti lukupiiriläisissä uudenlaista eettistä ajattelemisen aihetta, mutta se ei hurmannut heitä. Jotkut jopa jättivät kirjan kesken. Minua tässä kirjassa kiinnosti Annan elämä pelastajasisarena. Miten ihmiskunta muuttuu ja mihin suuntaan jos lapsia aletaan hankkia geenien valikointia ja parantelua hyväksi käyttäen.

Maija Leinonen

Linkit:
Andromedan taru http://www.astro.utu.fi/zubi/constel/and.htm
Geenimanipulaatiosta Matti Häyry : Ihminen 2.0 http://www.gaudeamus.fi/hayry_ihminen2-0/

Alice Munron ulottuvuudet – ihmisiä ääritilanteissa

Maaliskuun lukupiirissä käsittelimme kanadalaisen, merkittävimpiin nykykirjailijoihin lukeutuvan,
Alice Munron novellikokoelmaa Liian paljon onnea (Tammi, 2010). Kirja koostuu kymmenestä tarinasta, joista yksi on niminovelli.

Ihmismielen syvyyksiä luotaavat novellit käsittelevät rakkautta ja vihaa, ihmisiä poikkeustilanteissa. Munron ihmiset jotenkin vain ajautuvat kohtalokkaisiin ratkaisuihin elämässään. He elelevät rauhallisesti. Sitten jotain odottamatonta tapahtuu, ja elämä muuttuu kokonaan.

Polveilevilla tarinoilla on usein jännittävä juoni. Tarinoiden loppu jää avoimeksi, joskus jopa liian
auki. Joidenkin novellien loppu antoi niin paljon tilaa mielikuvitukselle, että jokaisella meistä oli oma tulkintansa päätöksestä. Joitakin tämä ominaisuus harmitti, toisten mielestä hyvässä tarinassa lopun kuuluu ollakin avoin.

Pohdimme, mikä tekee Munron kirjallisuudesta niin omaperäistä, jäljittelemätöntä. Munron tavoin myös monet muut kirjailijat kirjoittavat kiinnostavasti tavallisten ihmisten arkipäiväisestä elämästä.

munro

Niin Munron kuin vaikkapa Anne Tylerin, toisen tunnetun pohjoisamerikkalaisen kirjailijan, kirjoissa merkitykselliset asiat piilevät pinnan alla ja henkilöt kokevat elämässään jännitteitä.

Mutta siinä missä Tylerin tarinat ovat tragikoomisia ja harmittomia, Munron tarinoiden henkilöt kokevat kauheita asioita. Heillä on salaisuuksia. He kokevat hylkäämistä, vieraantumista, sairautta, väkivaltaa, tai syyllistyvät itse karmaiseviin tekoihin. Kuitenkaan novellit eivät kerro väkivallasta, vaan pikemminkin katsovat tapahtumia myös syyllisen ihmisen näkökulmasta ja opettavat myötätuntoa. Tarinat kulkevat aina positiiviseen, tiedostavaan suuntaan.

Sanotaan, että Alice Munro ei kirjoita tarinoita, vaan hänen tarinansa ovat elämä itse, niistä puuttuu
tyystin paperin maku. Munron tarinat tulevat kaikessa hyytävyydessään iholle. Totesimme, että luettu ei jälkikäteen tuntunutkaan luetulta, vaan itse koetulta.

Leena K

Alice Munro, Helmet

Lukupiiriläinen bloggaa IHMINEN JA LUONTO OVAT YHTÄ

kilpi2

”Ihminen ja luonto ovat yhtä.”
Näin kirjoittaa Eeva Kilpi romaanissaan Häätanhu, joka oli tiistain lukupiirin maaliskuun kirja.

Kesäkuusta syksyyn, koko kesän ja luonnon muuttuminen kuvataan kauniisti, yksityiskohtaisesti, joskus jopa liiankin tarkasti. Jokainen ruohonkorsi, avautuva kukkanen, siipiään räpistelevä hyönteinen, tunteitaan laulava lintu, humiseva hongikko, kaikki ympärillä on tärkeätä. Ihminen on osa luontoa!

Kirjassa kulkee luonnon muuttumisen ohessa myös elämän muutoksen juoni, vanheminen ja luopuminen. Vanheneva koira Ruska, viisas ystävä, elää viimeistä kesäänsä; välillä se ymmärtää olevansa vanha, makailee sängyn alla eikä aina viitsisi lähteä uimaan hakeakseen emäntänsä järveen heittämän leivänpalan. Mutta joskus vanhan koiran tunteet heräävät ja se tuntee itsensä nuoreksi ja viriiliksi!

Anna Maria ja Ruska ovat toisistaan riippuvaisia, välillä suuttuvat toisilleen, mutta hetken kuluttua yhteisymmärrys palaa ja voidaan pistää vaikka tanssiksi! Anna Maria tietää Ruskan elävän viimeistä kesäänsä. Myös Anna Marian elämä on muuttumassa. Muutto toiseen maanosaan uuden ihmissuhteen myötä, hyvästijättö rakkaalle mökille, epävarmuus hyvästien lopullisuudesta ja ikävä täysi-ikäisistä pojista askarruttavat. Luopuminen ja hyvästit kuuluvat elämään; se vain on niin vaikeata hyväksyä.

Kirja on kaunis ylistys luonnolle, kukille ja metsälle, linnuille ja muille siivekkäille ja vähän isommillekin eläimille, mutta myös muistutus elinympäristömme suojelun tarpeellisuudesta ja ajankohtaisuudesta.

Syksyllä Anna Maria tulee mökille haudatakseen Ruskan suuren kuusen juurelle ennalta sovittuun paikkaan. “Metsästä sinä olet tullut, metsään pitää sinun jälleen tuleman. Metsästä minäkin olen tullut ja vain metsässä olen oma itseni.”

Ympärillä vallitsi loistava ruska.

Kirja oli mieluista luettavaa lukupiiriläisille.

Kirjaa ja lukupiiriä kiittäen

Anna-Liisa

maisema

Sanelma: kotimaisen kirjallisuuden vuosikirja
Eeva 31.10.2012: Eeva Kilpi: ”Minussa on elämänikäistä ikävöintiä”