Alice Munron ulottuvuudet – ihmisiä ääritilanteissa

Maaliskuun lukupiirissä käsittelimme kanadalaisen, merkittävimpiin nykykirjailijoihin lukeutuvan,
Alice Munron novellikokoelmaa Liian paljon onnea (Tammi, 2010). Kirja koostuu kymmenestä tarinasta, joista yksi on niminovelli.

Ihmismielen syvyyksiä luotaavat novellit käsittelevät rakkautta ja vihaa, ihmisiä poikkeustilanteissa. Munron ihmiset jotenkin vain ajautuvat kohtalokkaisiin ratkaisuihin elämässään. He elelevät rauhallisesti. Sitten jotain odottamatonta tapahtuu, ja elämä muuttuu kokonaan.

Polveilevilla tarinoilla on usein jännittävä juoni. Tarinoiden loppu jää avoimeksi, joskus jopa liian
auki. Joidenkin novellien loppu antoi niin paljon tilaa mielikuvitukselle, että jokaisella meistä oli oma tulkintansa päätöksestä. Joitakin tämä ominaisuus harmitti, toisten mielestä hyvässä tarinassa lopun kuuluu ollakin avoin.

Pohdimme, mikä tekee Munron kirjallisuudesta niin omaperäistä, jäljittelemätöntä. Munron tavoin myös monet muut kirjailijat kirjoittavat kiinnostavasti tavallisten ihmisten arkipäiväisestä elämästä.

munro

Niin Munron kuin vaikkapa Anne Tylerin, toisen tunnetun pohjoisamerikkalaisen kirjailijan, kirjoissa merkitykselliset asiat piilevät pinnan alla ja henkilöt kokevat elämässään jännitteitä.

Mutta siinä missä Tylerin tarinat ovat tragikoomisia ja harmittomia, Munron tarinoiden henkilöt kokevat kauheita asioita. Heillä on salaisuuksia. He kokevat hylkäämistä, vieraantumista, sairautta, väkivaltaa, tai syyllistyvät itse karmaiseviin tekoihin. Kuitenkaan novellit eivät kerro väkivallasta, vaan pikemminkin katsovat tapahtumia myös syyllisen ihmisen näkökulmasta ja opettavat myötätuntoa. Tarinat kulkevat aina positiiviseen, tiedostavaan suuntaan.

Sanotaan, että Alice Munro ei kirjoita tarinoita, vaan hänen tarinansa ovat elämä itse, niistä puuttuu
tyystin paperin maku. Munron tarinat tulevat kaikessa hyytävyydessään iholle. Totesimme, että luettu ei jälkikäteen tuntunutkaan luetulta, vaan itse koetulta.

Leena K

Alice Munro, Helmet