ME HAAVEILEMME VALKEASTA JOULUSTA

talvi
Vai haaveilemmeko? Onko lumi se valon tuoja tähän keskitalven pimeyteen, jota himmeät katuvalot kaupungin kaduilla yrittävät paikata? Kauppakeskukset loistavat kirkkaina hopeisina ja kultaisina tähtinä ja tuikkeina. Design-putiikkien edessä mekaaniset jääkarhut soittavat joulusävelmiä ja pikkuväki töllistelee niiden heilumista ihmeissään.

Kyllä toki – kirkkaat kauppakeskuksen valot tuovat meille kenties keveämmin hengitettävää ilmaa ja karvaiset jääkarhuotukset ovat oikeastaan suloisia – mutta bussissa valo on jälleen julman kelmeä, ihmisten kasvot harmaita väsymyksestä ja pysäkillä myrskytuuli on temmata mukaansa ennen kotiovelle ehtimistä. Jouluun on vain muutamia päiviä.

Mistä tulee joulun valo, mistä ilo, mistä tunnelma? Minä etsin näitä asioita joka joulu uudelleen. Välillä en niitä löydä mutta etsin aina.

Lopulta jouluna kuten oikeastaan ihan joka päivä, ilon ja valon tuo mielenrauha, hetki itselle ja rakkaille, hyvä mieli hymyistä, kauniista sanoista, hyväksyvistä katseista, ystävällisyydestä. Mitä annan, sen saan. Kunhan vain aina sen muistaisi.
Pienistä asioista onni koostuu, myös jouluna, ja jokaisen onni on erilainen.

Onni voi olla myös kirja, joka lohduttaa – ja sellainen voisi tänä jouluna olla vaikka René Gothónin Tuntematon pyhiinvaeltaja, tammikuun tiistaipiirin lukupiirikirja. Suosittelen sitä kaikille mielenrauhaa kaipaaville, se on kuin pään silitys ja antaa toivoa paremmasta.

Satu Vähämaa

VALOISAA JA ONNELLISTA JOULUN AIKAA KAIKILLE KIRJASTON ASIAKKAILLE!
toivottaa Itäkeskuksen kirjaston väki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.