Erikoiskirjastonhoitajan mietteitä osa 6

Mitä kirjastotyö nykyään on? Onko kaikki tieto siirtymässä internetin puolelle? Onko DVD- ja CD-levyillä enää tulevaisuutta? Miksi kävijämäärät kirjastoissa kasvavat, mutta kirjastojen kokonaislainausluvut laskevat. Mitä asiakkaat oikein tekevät kirjastossa? Mitä asiakkaat haluavat kirjastolta?

Minulle kirjastotyö on ensisijaisesti kokoelmatyötä. Huolehtimista siitä, että kokoelma on monipuolinen, kattava, kiinnostava ja että siihen kuuluu niin uusia kuin vanhoja kirjoja, lehtiä, elokuvia. Kiristyvän taloudellisen tilanteen aikana katsotaan usein vain lukuja, näin myös kirjastossa – lainauslukuja, asiakasmääriä jne. Ajatellaan, että asiakkaiden varaamia kirjoja pitäisi olla paljon, että varausjonot eivät kasvaisi liian pitkiksi. Rahaa on kuitenkin vähän ja sillä pitäisi saada ostettua mahdollisimman paljon. Minusta on kuitenkin vaarallista keskittyä vain varausjonojen vahtimiseen. Kirjastojen pitäisi tarjota monipuolisesti tietoa eri aloilta. Turvata se, että kaikilla Suomessa asuvilla on varallisuudesta riippumatta mahdollisuus sivistää itseään ja päästä tiedon äärelle, niin lähikirjastossa kuin keskustan isoissa kirjastoissa, keskustakirjastosta nyt puhumattakaan.

kirjahylly

Olin ensimmäisen kerran kirjastossa töissä jo 1990-luvun alussa heti
ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Pienessä koulun yhteydessä olevassa kirjastossa
kokoelmassa painottuivat lasten ja nuorten kirjat ja tietokirjoja oli paljon
koululaisten koulutehtäviä varten. Nykyään eletään ihan toisenlaista aikaa.
Koulutöiden tekemisessä käytetään apuna internettiä. Välillä tuntuu siltä, että
kaikki tieto on siirtynyt tai siirtymässä verkkoon ja tämä taas edellyttää,
että varsinkin vanhempia ja tietysti myös nuorempia sukupolvia opastetaan internetin
hakukoneiden käytössä ja tiedonhaussa ylipäänsä. Kirjaston tehtävä myös tässä
suhteessa on muuttunut perusteellisesti. Internet on nopeuttanut ja varmasti
myös helpottanut tiedonhakua. Ennen kirjaston henkilökunnan piti hallita
kirjastojen kortistot, nykyään pitäisi jo hallita kaikki lukulaitteet, eri
valmistajien puhelimet, sähköiset lehtipalvelut ja elokuvapalvelut. Koululaisille
tarjotaan kirjastoissa tiedonhaun opetusta. Ilmaiset kirjaston tietokoneet ovat
kovassa käytössä ja niiden apu esimerkiksi maahanmuuttajille omankielisen
tiedon löytymisessä on aivan korvaamaton. Asiakastietokoneet ovat tärkeitä
välineitä uusien suomalaisten kotouttamisessa.

tila

 

Viime viikkoina kirjastoissa on tutkittu paljon viime vuoden tilastoja, verrattu tämän vuoden lukuja edellisen vuoden lukuihin. Ruotsinkielisessä kokoelmassa aineiston kiertoluku oli noussut ja lainausluvutkin olivat nousseet. Aikuisten ruotsinkielisestä kokoelmatyöstä vastuussa olevana tämä tietenkin ilahduttaa. Tuntuu, että olen onnistunut ja kokoelma on asiakkaiden mielestä kiinnostava. Tilan puutteen takia jouduin esimerkiksi tekemään päätöksen siitä, että tilaan vain ruotsalaisia tai pohjoismaissa julkaistuja jännityskirjoja. Perustelin ja perustelen päätöstä sillä, että pohjoismaiset dekkarit ovat hyvin kirjoitettuja ja suosittuja. Niiden kieli on usein niin helppoa tai ainakin helposti ymmärrettävää, että niitä voi ja kannattaa lukea, jos haluaa esimerkiksi parantaa ruotsin kielen taitoaan.

Ennen kokoelmatyötä saattoi tehdä kirjaston lähiasukkaiden tarpeiden mukaan. Nykyinen Helmet-kirjastojen yhteinen kokoelma vaikeuttaa tällaista kokoelmatyötä. Varsinkin ruotsinkielinen kokoelma voisi hyvin vastata vain lähialueiden asukkaiden tarpeita, mutta nykyään aineiston hankinnassa pitää miettiä kaikkien pääkaupunkilaisten tarpeita ja toiveita ja myös ruotsinkielisen aineiston tarjonnassa huomioidaan erityisesti varattua aineistoa ja pitkiä varausjonoja ja niiden lyhentämistä. Oikeudenmukaisuusajatukseni mukaan kirjastossa pitäisi olla kaikille jotain, kaikista asioista edes jotain. Tämä ei kuitenkaan rahan vähyyden vuoksi ole mahdollista. Isosta määrästä pitää osata valita se olennainen, yksilöiden sijaan pitää ajatella massoja.

Mitä ihmiset sitten tekevät kirjastossa? Luulen, että vastaus on ainakin osittain asiakastietokoneissa ja niiden käytössä. Ihmiset tulevat kirjastoon etsimään tietoa. Ennen se tieto oli kirjoissa, jotka lainattiin kotiin ja nykyään se on internetin syövereissä. Kirjaston asiakaskunta on ainakin Itäkeskuksessa nyt 2014 aivan toisenlainen kuin 1990 Suutarilan kirjastossa. Kyllähän alueet ovat ihan erilaiset, eikä suoraa vertailua tietenkään voi tehdä. Luulen kuitenkin, että vastaus on asiakaskunnan muutoksessa, maahanmuuttajien määrän kasvussa ja tiedon siirtymisessä netin puolelle. Minusta on todella hienoa, että nämä uudet suomalaiset ovat löytäneet kirjaston. Yksi kysytty ja lainattu kokoelma kirjastossa on Suomi toisena kielenä –kokoelma, jossa on suomen kielen oppikirjoja ulkomaalaisille.

 

tietokoneet

Levyjen ja elokuvien lainamäärät ovat myös laskeneet. Yksi selitys on lataamisessa. Minä olen sen verran vanha, että ostan vielä CD:t ja DVD:t omaksi ja jos totta puhutaan, en ole koskaan ladannut ostomielessä mitään omaan tietokoneeseen, enkä oikein edes tiedä, miten se tapahtuu. Mikä sitten on musiikkikokoelman ja elokuvakokoelman tulevaisuus? Vaikea sanoa. Kirjasto lähti syksyllä mukaan IndieFlix-palveluun ja näin kirjastokortilla pääsee katsomaan leffoja. Kokoelma on kuitenkin vielä aika pieni.

Monelle kirjasto on edelleen lehtien lukupaikka. Tämäkin asia muuttuu koko ajan. Monet lehdet ovatkin jo siirtyneet netin puolelle. Maakuntalehdet tulevat kirjastoon päiväpostin mukana ja ovat monelle yhteys kotiseudulle. Myös lehtiä pääsee nykyään lukemaan digitaalisesti PressDisplayn ja Zinio-palvelun kautta.

Kirjastojen määrärahat riippuvat lainauksista ja asiakkaista. Kirjastoissa on huomattu lainauslukujen laskiessa, että pelkkä mielenkiintoinen kokoelma ei enää riitä, vaan asiakkaita houkutellaan kirjastoon erilaisella toiminnalla. Kirjastoissa on nykyään kerhoja lapsille ja nuorille, novellikoukkuja (luetaan tekstejä ja neuvotaan käsitöiden tekemisessä), lukupiirejä, keskustelupiirejä, vertaisohjausta, e-opastusta, kirja-aineiston esittelyjä, verkkovastaamista (kysy kirjastonhoitajalta) jne.

Välillä tuntuu, ettei ole rajaa siinä, mitä kirjastossa nykyään pitäisi voida tehdä. Välillä ainakin tämä kirjastoammattilainen ihmettelee millä ajalla hoidetaan kirjaston kokoelmaa ja asiakaspalvelua, jotka kuitenkin edelleen, ainakin minusta, ovat kirjastotyön tärkein osa.

Kaikki eivät halua olla mukana kehityksen uusimmissa asioissa. Monelle kirja on vain kirja, eikä sen tarvitse olla digitaalisessa muodossa samoin esimerkiksi sanomalehtien kohdalla. Nämä kirjastojen peruspalveluiden käyttäjät, kirjojen lainaajat ja lehtien lukijat, pitäisi muistaa ja varmistaa, että myös nämä palvelut ovat edelleen saatavilla.

historia

Kuluneen viikon järkevimpiä kirjastouutisia oli tieto siitä, että suunnitteluvaiheessa olevan keskustakirjastoon ei luultavasti kuitenkaan tule saunaa. Onneksi. Miten kirjasto ja sauna edes kuuluvat yhteen? Ymmärrän, että suunnitteluvaiheessa vain taivas on rajana kaikelle, mutta kuitenkin pitäisi muistaa, että kirjastolla on järkevä perustehtävä, tiedon välittäminen.

Mareetta

 

LUKUPIIRILÄINEN BLOGGAA ”Kesytön takamaan joki” – käsittelyssä James Dickeyn romaani Syvä joki

SyvŠ joki

Se kiertyi auki hitaasti, sen olisi pakko näyttää kaikki värinsä. Se käpertyi kiinni ja läpsähteli, jos vain joku meistä irrotti otteensa. Siinä olivat retkemme tärkeimmät ääripäät: Oree – Aintry.

Me kartan ympärille kerääntyneet, olimme jokapäiväiseen olemiseen tyytyväisiä kaupunkilalluksia kuten Bobby, samoin kuin Drew, pensasleikkurin raksuttaja, soittaessaan Martinia. Minä, Ed, haaveilin peuran metsästyksestä jousipyssyllä. Lewis oli valmiusintoilija, ajatuksissaan hän oli alituiseen tekemässä jotain erikoista.

Me emme ihan tarkasti tienneet, mihin olimme oikein menossa. Etelä-Georgian koilliskolkan moottoritie kutistui kaksikaistaiseksi, esikaupunkialue loppui ja punaniskainen etelä alkoi. Olimme Appalakien kukkulajonon kuperilla rinteillä, missä himerä valo selkeni kellanvihreäksi sekametsäksi. Sekä maisemassa että meissä kyti jo syksyn liekki.

Elokuvahistorian mieleenpainuvin kohtaus on banjon ja kitaran yhteissoitto elokuvassa Deliverance (1972, ohjaaja John Boorman). Banjo soi pehmeänä ja tarkkana, Drewn niskakin kertoi puhtaasta ilosta.

Katso video: http://www.youtube.com/watch?v=Uzae_SqbmDE

lue elokuvasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Syv%C3%A4_joki

deli

Emme osanneet aavistaakaan minkälaiseksi kanoottiretkemme kehittyisi. Drewn niskatukassa pöllähti kuin tuulenpuuskassa. Kanootti muuttui hermostuneeksi kiikkuvaksi suikulaksi. Joen sävy oli kuin bassosävelmä, kumea, jykevä, kiihkeä, käskevä.

Joki syöksyi myrskyten kivien välitse; se reuhtoi ja vaahtosi kuin aloilleen kahlittu valtava alkuvoima. Sitten se rauhoittui ja silisi, niin että sen oma juonteikas hopea hukkui laakeaan kuutamopeiliin. Cahulawassee oli kesytön takamaan joki, joka virtasi pystyseinässä rotkossa.

Laikukas rannan osa solahti veteen. Laskin koskea selälläni liukuen yli kivien, joiden päällitse keinahtelin kuin mokkasiinikäärme. Tunne oli kammottavan nautinnollinen.

koski

Luulin kuulleeni pöllön kilisevän vasten muita Marthan tuulikanteleessa, kun jotakin tömähti teltan kattoon. Reiästä näkyi nivelen verran epämuotoista nyrkkiä, pitkät kaartuvat kynnet. Metsästin pöllön kanssa kaiken yötä niin tehokkaasti kuin painottomuudessani taisin.

Pelottava kokemus tuottaa tunteita, joissa tiivistyy olennaisin, koko maailmankaikkeus enkelitunteineen rotkon seinämällä. Kalliojärkäleen ympäri näytti kiertyvän punainen nauha kuin rajatakseen kasvot. Sen keskellä asui pelko.

Kuu hehkui ja painautui vasten kesytöntä jokea, kallio sykki vasten rintaani kivisydämellään ja männyn neulanen livahti hiljaa korvaani odottaessani puussa valon tulemista. Olin kuin käärme, äänetön ja vaarallinen.

Mies käveli hiekalle rentona ja nautinnollisena, alkukantaisena, jäntevän sirona. En ollut vielä koskaan nähnyt vakuuttavampaa kuvaa. Joki oli sipisileä ja ajatukseton, välinpitämätön.

Aintryn pato valmistui, koko laakso jäi veden alle. Joki virtasi enää pelkästään päässäni, ajatuksissani. Cahulawassee tuli silmiini kallioiden välistä, se tuli hitaissa mutkissa ja vihreillä aukeilla, se asui puissa ja jyrkänteissä ja pelastavissa silloissa.

silta

Cahula-järven tienoilla vaeltaa vielä muutama peura, jotka kumartuvat juomaan vihreän, syvän, vuolaan, kiviseinäisen Cahulawasseen kylmää, kirkasta, heleää vettä.

Mirja