LUKUPIIRILÄINEN BLOGGAA ”Kesytön takamaan joki” – käsittelyssä James Dickeyn romaani Syvä joki

SyvŠ joki

Se kiertyi auki hitaasti, sen olisi pakko näyttää kaikki värinsä. Se käpertyi kiinni ja läpsähteli, jos vain joku meistä irrotti otteensa. Siinä olivat retkemme tärkeimmät ääripäät: Oree – Aintry.

Me kartan ympärille kerääntyneet, olimme jokapäiväiseen olemiseen tyytyväisiä kaupunkilalluksia kuten Bobby, samoin kuin Drew, pensasleikkurin raksuttaja, soittaessaan Martinia. Minä, Ed, haaveilin peuran metsästyksestä jousipyssyllä. Lewis oli valmiusintoilija, ajatuksissaan hän oli alituiseen tekemässä jotain erikoista.

Me emme ihan tarkasti tienneet, mihin olimme oikein menossa. Etelä-Georgian koilliskolkan moottoritie kutistui kaksikaistaiseksi, esikaupunkialue loppui ja punaniskainen etelä alkoi. Olimme Appalakien kukkulajonon kuperilla rinteillä, missä himerä valo selkeni kellanvihreäksi sekametsäksi. Sekä maisemassa että meissä kyti jo syksyn liekki.

Elokuvahistorian mieleenpainuvin kohtaus on banjon ja kitaran yhteissoitto elokuvassa Deliverance (1972, ohjaaja John Boorman). Banjo soi pehmeänä ja tarkkana, Drewn niskakin kertoi puhtaasta ilosta.

Katso video: http://www.youtube.com/watch?v=Uzae_SqbmDE

lue elokuvasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Syv%C3%A4_joki

deli

Emme osanneet aavistaakaan minkälaiseksi kanoottiretkemme kehittyisi. Drewn niskatukassa pöllähti kuin tuulenpuuskassa. Kanootti muuttui hermostuneeksi kiikkuvaksi suikulaksi. Joen sävy oli kuin bassosävelmä, kumea, jykevä, kiihkeä, käskevä.

Joki syöksyi myrskyten kivien välitse; se reuhtoi ja vaahtosi kuin aloilleen kahlittu valtava alkuvoima. Sitten se rauhoittui ja silisi, niin että sen oma juonteikas hopea hukkui laakeaan kuutamopeiliin. Cahulawassee oli kesytön takamaan joki, joka virtasi pystyseinässä rotkossa.

Laikukas rannan osa solahti veteen. Laskin koskea selälläni liukuen yli kivien, joiden päällitse keinahtelin kuin mokkasiinikäärme. Tunne oli kammottavan nautinnollinen.

koski

Luulin kuulleeni pöllön kilisevän vasten muita Marthan tuulikanteleessa, kun jotakin tömähti teltan kattoon. Reiästä näkyi nivelen verran epämuotoista nyrkkiä, pitkät kaartuvat kynnet. Metsästin pöllön kanssa kaiken yötä niin tehokkaasti kuin painottomuudessani taisin.

Pelottava kokemus tuottaa tunteita, joissa tiivistyy olennaisin, koko maailmankaikkeus enkelitunteineen rotkon seinämällä. Kalliojärkäleen ympäri näytti kiertyvän punainen nauha kuin rajatakseen kasvot. Sen keskellä asui pelko.

Kuu hehkui ja painautui vasten kesytöntä jokea, kallio sykki vasten rintaani kivisydämellään ja männyn neulanen livahti hiljaa korvaani odottaessani puussa valon tulemista. Olin kuin käärme, äänetön ja vaarallinen.

Mies käveli hiekalle rentona ja nautinnollisena, alkukantaisena, jäntevän sirona. En ollut vielä koskaan nähnyt vakuuttavampaa kuvaa. Joki oli sipisileä ja ajatukseton, välinpitämätön.

Aintryn pato valmistui, koko laakso jäi veden alle. Joki virtasi enää pelkästään päässäni, ajatuksissani. Cahulawassee tuli silmiini kallioiden välistä, se tuli hitaissa mutkissa ja vihreillä aukeilla, se asui puissa ja jyrkänteissä ja pelastavissa silloissa.

silta

Cahula-järven tienoilla vaeltaa vielä muutama peura, jotka kumartuvat juomaan vihreän, syvän, vuolaan, kiviseinäisen Cahulawasseen kylmää, kirkasta, heleää vettä.

Mirja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.