”EI ELÄMÄÄ KUIN PELTOA VOI YLITTÄÄ” Suuri kirjallinen rakkauteni – Helena Anhava

Runoilija ja kirjailija Helena Anhavan muistelmateos Toimita talosi (Otava) ilmestyi vuonna 2006.

Helena Anhava syntyi 24.10.1925. Isä oli kirjailija ja teologi Lauri Pohjanpää. Tyttären muistot kodista olivat lämpöiset: äiti kasvatti, isä antoi kasvaa. Isä oli läsnä perheelleen. Sekä kaupunkikodissa että kesäpaikassa kävi paljon ja monenlaisia vieraita. Lauri Pohjanpää hoiti koulutyönsä ohessa myös papillisia tehtäviä ja oli armoitettu sielunhoitaja. Tytär omaksui ominaisuuden isältään ja se näkyy hänen runoissaankin.

Anhava pohjanpää

Helena Anhava oli jo lapsena herkkä, enteiden näkijä. Koulu oli kamalaa, siellä oli monta pelottavaa opettajaa. Talvisodan syttyessä Helena Anhava oli 14-vuotias. Ensimmäisten päivien pommitukset jättivät sieluun pysyvän jäljen. Perhe pääsi pommituksia pakoon Vihtiin, herännäispappi, kirjailija Aukusti Oravalan pappilaan.

Välirauhan aikana Helena Anhava liittyi pikkulottiin ja teki töitä heinä- ja elopellolla, muonituksessa ja kenttäpostia lajittelemassa. Kun jatkosodan aikana ystävätär lähti sotilaskotisisareksi Äänislinnaan, lähti Helena mukaan. Siellä oltiin siihen asti kun Kannas murtui, oli vähällä, että ei jääty mottiin. Sitten mentiin apusisarkurssille ja töihin Töölön sairaalaan ja sotasairaalaan Jyväskylään. Sodan vuodet olivat todellinen korkeakoulu tulevalle runoilijalle.

Anhavat

Helena Anhavan aviomies Tuomas Anhava oli Jenny ja Samuli Paulaharjun tyttären poika. Lyyli-anoppi oli ronski eteläpohjalainen nainen ja Tuomas oli kasvanut varsinaisessa ”koirakoulussa”. Kun anoppi alkoi ”kouluttaa” lapsenlapsiaan samaan tapaan, sai aina niin kiltti ja sävyisä miniä vihdoinkin itsensä suuttumaan, ja se antoi pontta julkaista ensimmäisen runokirjan. Kirja on nimeltään Murheellisen kuullen on puhuttava hiljaa ja se ilmestyi vuonna 1971.

kirja
Helena Anhavan kirjallisen työn alkua viivästytti ensin isän maine, sitten aviopuoliso Tuomas Anhavan. Tuomas oli arvostettu kustannustoimittaja ja Parnasso-lehden päätoimittaja. Kun Helena Anhava voitti novellikilpailun, väittivät eräät kateelliset mieskirjailijat sitä Tuomaksen kirjoittamaksi.

Toimita talosi -kirjassa on paljon mielenkiintoista tietoa kulttuurielämästä, muun muassa 1970-luvun taistolaisajasta. Kirjassa puhuu kypsä, viisas, hyvällä tavalla vanhanaikainen nainen ja kirja antaa taustaa Helena Anhavan runoille.
kirjailijan teokset:

  • Murheellisen kuullen on puhuttava hiljaa. Helsinki: Otava, 1971
  • Vuorosanoja. Helsinki: Otava, 1973
  • Kysy hiljaisuudelta itseäsi. Helsinki: Otava, 1974
  • Sivusta. Mietettä. Helsinki: Otava, 1976
  • Hidas osa. Helsinki: Otava, 1979
  • Sanon silti. Runoa, puhetta. Helsinki: Otava, 1982
  • Kun on nuorin. Helsinki: Otava, 1985
  • Uusi vanha tuttava. Otava, 1985
  • Valoa. Helsinki: Otava, 1988
  • Eihän elämälle mitään voi. Helsinki: Otava, 1995
  • Maininki ennen aaltoa. Helsinki: Otava, 1997
  • Lakastumisen aika. Helsinki: Otava, 2003
  • Toimita talosi. Muistijälkiä. Helsinki: Otava, 2006
  • Kukaan ei tiedä. Helsinki: Otava, 2008

 

Ote runosta:

Kun tapaa katkeroituneen vanhuksen

joka näykkii kaikkia eikä hyväksy mitään,

tuntuu kuin elämälle olisi käynyt erehdys.

Miettii: mitä tuolle on tehty tai tekemättä jätetty,

olisi itkenyt enemmän, edes salaa,

ollut vähemmän sisukas, ainakin itsensä edessä,

helppohintainen resepti, se se vasta akrobatiaa kysyy että hauras lujittuu

vaan ei kovetu —

tietoja kirjailijasta:

Miten kirjani ovat syntyneet 5: Kirjailijoiden studia litteraria 2011 – 2012, toimittanut Markku Turunen, WSOY, 2012

Kotimaisia nykykertojia 6, toimittanut Ismo Loivamaa, BTJ, 2007

http://fi.wikipedia.org/wiki/Helena_Anhava

Toimita talosi / arvosteluja:

http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1353069565673

http://www.kirkkojakaupunki.fi/arkisto/paakirjoitus-ja-kolumnit/4192/

Lauri Pohjanpää Helmet.fi-kokoelmassa.

Helena Anhava Helmet.fi.

Tuomas Anhava Helmet.fi.

 

 

Blogin on kirjoittanut tiistain lukupiirin jäsen Anna-Liisa Pitkänen

Novellikoukku tekee hyvää

Keväällä 2014 alkoivat Itäkeskuksen kirjastossa ensimmäiset Novellikoukut. Ekana keväänä koukkuja pidettiin kaksi ja vielä yksi aivan kesäkuun alussa. Syksyllä 2015 Novellikoukkuja oli jo kerran kuussa ja sama tahti jatkui keväällä.

10856734_619813898120890_7248786445711144545_o[1]

Olemme kokoontuneet yhteensä 12 kertaa. Novelleja ja tarinoita näissä tapaamisissa on luettu kahdeksantoista ja valmiiksi olemme saaneet seitsemän Äiti Teresa -peittoa, kolme kaulaliinaa ja yhdet lapaset lähetettäväksi SPR:n kautta kylmien maiden lapsille

Kuusi peittoa ja kolme kaulaliinaa matkalla kylmien maiden lapsille!

Kuusi peittoa ja kolme kaulaliinaa matkalla kylmien maiden lapsille!

Paitsi että Novellikoukuissa neulotaan hyväntekeväisyyteen, tekevät koukut hyvää myös meille neulojille. Käsitöiden hyvää tekevästä vaikutuksesta on viime vuosina kirjoitettu paljonkin: käsityöt ovat mannaa aivoille, niiden tekeminen auttaa rentoutumaan ja jäsentämään asioita. Kun tähän vielä yhdistyy kuuntelemisen ja keskittymisen rauha, on lepohetki arjen kiireistä taattu.

?????????????

Myyrä ja peitto ja lapaset.

Täytyy todeta, että Novellikoukun vetäminen kuuluu työtehtävistä ihanimpiin. Kun on varmistettu että kaikki ovat saaneet kahvia ja että kaikilla halukkailla on neuleet käsissään, alkaa lukeminen. Hetki, jolloin tarina alkaa ja neulojat hiljenevät on lähes taianomainen. Puikot kilkkaavat, välillä joku hakee sakset tai lisää kahvia, toisinaan luettu kirvoittaa naurut ja lopuksi vielä vaihdetaan ajatuksia luetusta.

Kiitos siis kaikille osallistujille! Syksyllä – tarkemmin sanottuna keskiviikkona 2.9. klo 18 – jatketaan!

Sanna & Kirsi

Tässä on vielä lista tähän saakka luetuista novelleista ja tarinoista:

Pirkko Saisio: Signaali, luku: Onnellisten saari
Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär, luvut: Anna, Merioikeutta, Kun vesi nousi, Kotieläimiä ja rouvia sekä Täti jolla oli idea
Hassan Blasim: Irakin purkkajeesus, novellit: Ole kiltti äläkä tapa minua…tämä on minun puuni! ja Irakin Purkkajeesus
Pirkko Saisio: Signaali, ensimmäinen luku: Kenelle kellot soivat
Sinikka Nopola: Teepussit. Novellit :Takaisin kattilaan ja Talvihuone
Graham Greene: Viimeinen sana ja muita kertomuksia. Novellit: Luutnantti kuoli viimeisenä ja Toimiala
Théophile Gautier: Vereviä kertomuksia: kertomukset Kahvipannu ja Vastahakoinen kansalliskaartilainenn
Yiyun Li: Kultapoika, smaragdityttö. Novellit: Kultapoika, smaragdityttö, Palavat talot, Aika kiitää

2014
Margaret Atwood: Keittotaito ja kotitalous, Päätön ratsumies
Johanna Sinisalo: Lukko, Metsän tuttu, Kädettömät kuninkaat
Kazui Ishiguro: Iskelmähurmuri
Alice Munro: Kallis elämä. Novelli: Lähdössä Mavelraysta.
Tove Jansson: Kasvihuone ja Vieraassa kaupungissa
Tove Jansson: Kesälapsi ja Päättäjäispäivä
Kaksi romanttista novellia 50-luvun lukemistoista
Roald Dahl: Pastorin huvi
Carol Shields: Rouva Turner leikkaa nurmikon, Tänään on se päivä, Toiset
Jhumpa Lahiri: Bibi Haldarin hoito ja Kolmas ja viimeinen maanosa

”TODELLISUUS ON LAUSE, JONKA KIRJOITAN” lukupiiriläinen bloggaa

”TODELLISUUS ON LAUSE, JONKA KIRJOITAN”

lukupiiriläinen bloggaa

Käsittelyssä Pienin yhteinen jaettava

 saisio

 

 

 

 

 

Pirkko Saisio : kirjailija, ohjaaja, näyttelijä

Tiistain 12.5. lukupiirin kirjailija Pirkko Saisio on hyvin ajankohtainen henkilö. Hänestä oli perjantain 8.5. Hesarissa iso juttu tuoreen väitöskirjan tiimoilta ja Kansallisteatterissa menee Slava, Kunnia täysille katsomoille. Joku oli jo ehtinyt sen nähdäkin ja kiitteli kovasti.

Meidän toukokuun kirjamme Pienin yhteinen jaettava (1998) sijoittuu 1950-luvulle, jolloin Saisio oli lapsi. Se on ensimmäinen osa omaelämänkerrallista trilogiaa, jonka muut osat ovat Vastavalo (2000) ja Punainen erokirja (2003), josta Saisio sai Finlandia-palkinnon.

Omaelämänkerrallisuuteen pitänee suhtautua varauksella, sillä kirjailijan omin sanoin ”Todellisuus on lause, jonka kirjoitan”. Aitoja muistoja tai ei, hänen tapansa kuvata pientä tyttöä vanhempien, isovanhempien, muiden sukulaisten ja vieraiden välissä tuntui meistä lukupiiriläisistä hyvin todelliselta. Se toi mieleemme ja keskusteluumme omia muistojamme lapsuudesta. Se, ovatko ne tosia, on sivuseikka.  ”Mun muistoni on kokonaan mun”.

Siirtymät aikakaudesta toiseen tuntuivat myös luontevilta. Niinhän se menee kun muistellaan, palataan hetkeksi johonkin aikaan ja paikkaan ja ollaan pieni tyttö tai poika, jota äiti tai isä halasi. Muisto, josta ei halua luopua, eikä tarvitsekaan.

Me pidimme tästä kirjasta.

Syyskuussa on edessä uudet ihan toisenlaiset kirjat ja keskustelut. Niitä odotellessa: Sadulle ja lukupiiriläisille kiitos antoisista keskusteluista ja hyvää kesää.

Pirkko Reinimaa

Pirkko Saision kirjoja Helmet-kokoelmassa.