Onko sinulla jokin oma kirjallinen pakopaikka, maa tai kaupunki, jonne sijoittuvia kirjoja on ihana lukea? Minulle tulee säännöllisesti Englantiin sijoittuvien dekkarien nälkä. Miten turvallinen hurjuudessaan onkaan Harry Potterin noitakoulu Tylypahka, vaikka siellä tapahtuukin outoja taikuuksia ja hetkittäisiä hirveyksiä. On pari Potteriakin tullut luettua vain miljöön vuoksi.
Kirjailijat saattavat sijoittaa kirjojensa miljöön usein samaan paikkaan. Voi myös olla, että kirjailijalle itselleen tuttu lapsuusmiljöö pukeutuu kirjoissa uuteen nimeen ja saa lähes yliluonnollisia ominaisuuksia.
Tunnetuimpia näistä edellä mainituista ”kirjallisista ihmemaista” lienee Gabriel Garcia Marquesin Sadan vuoden yksinäisyys -kirjan miljöö, kylä nimeltään Macondo. Väitetään, että Macondon esikuva on kirjailijan oma kotikaupunki Aracataca Kolumbian pohjoisrannikolla. Tässäpä muuten oivallinen vesitihkusateisten joulupyhien lukuvinkkikirja, josta ei puutu lämpöä, vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Kolumbian historiaa käydään läpi seitsemän sukupolven pituudelta.
Joulukuun tiistailukupiirissä pysyteltiin kuitenkin vähän pohjoisemmilla leveysasteilla, Ruotsin järviseuduilla Sunnessa. Lukupiirikirjamme Jouluoratorio on luultavasti kirjailija Göran Tunströmin kuuluisin teos. Tunström on itse kotoisin Sunnen läänistä Karlstadista Keski-Ruotsista. Kirjailijan tiedetään sijoittaneen useimmat teoksensa juuri tänne idylliseen maalaismaisemaan.
Entäpä sitten itse lukupiirikirja Jouluoratorio?
Me luulimme jälleen kerran lukevamme ”jouluisen” kirjan lähestyvän joulun alla, mutta pieleen meni. Joulumusiikki (Johann Sebastian Bachin Jouluoratorio) soi vain kirjan alussa ja lopussa, kun yksi päähenkilöistä, kapellimestari Victor, palasi kotikylänsä kirkkoon ohjaamaan Jouluoratorio-esitystä.
Juonikuvaelmasta tulisi pitkä ja mutkikas, sillä kirjassa tapahtuu paljon. Juonen tarkka avaaminen ei myöskään tekisi oikeutta kokonaisuudelle. Kirjan päähenkilöt ovat isä Aron, tämän poika Sidner ja Sidnerin poika Victor. Näiden kolmen äänellä kerrotaan ystävyydestä, rakkaudesta ja matkoista. Tarinan näkymätön kaiken liikkeelle paneva voima on Aronin syvästi rakastettu puoliso Solveig, joka kuolee nuorena traagisesti.
Kirja on moniulotteinen ja -sävyinen. Teksti on runollista. Lähes tuhoavan rakkauden lisäksi kirja kertoo perheestä, isistä ja pojista, menetettyjen vanhempien kaipuusta sekä ihmisten moninaisista odotuksista ja tarpeista, jotka eivät oikein kohtaa. Ja silti, onnettomuudesta ja surusta huolimatta kirjan loppu on toiveikas.
Tätä kirjaa ei pidä yrittää lukaista nopeasti, se ei nimittäin onnistu. Tunströmin teksti pysäyttää lukijan tavalla tai toisella. Tekstiin on pakko heittäytyä mukaan ajan kanssa ja kun jotain uskomatonta tapahtuu, pitää uskaltaa heittäytyä syvemmälle. Lukukokemus ei ehkä ole helppo mutta kirjailija tarjoaa lukijalle pelastusrenkaita tasaisin väliajoin.
”Tykättiinkö me tästä?”
Yleensä vilkaspuheinen joukkomme oli lukupiirin aluksi hieman mietteliäs ja hiljainen. Mistä kirjassa todella oli kyse? Mitä yksityiskohtia oli jäänyt mieleen, mitä ihmetyksiä? Niitä riitti.
Hörpimme glögiä, marmeladilaatikko ja suklaakonvehdit hupenivat vauhdilla. Mitä ihmettä kirjailija Selma Lagerlöfillä on tekemistä tämän kirjan juonen kanssa? Tunströmin teoksessa Lagerlöf asuu samassa kylässä kuin päähenkilöt ja osallistuu aktiivisesti kylän elämään. Mukana tapahtumissa viivähtää myös muita todellisia historiallisia henkilöitä kuten tutkimusmatkailija Sven Hedin ja taidemaalari Marc Chagall. Ehkä me tartuimme turhiin yksityiskohtiin mutta kaikkinainen ihmettely on lukupiirissä sallittua.
Ja kyllä me myös oikeastaan tykkäsimme tästä kirjasta. Meidän lukupiirimme on ennen kaikkea yleissivistävää toimintaa, luemme mieluiten meille tuntemattomia teoksia ja kirjailijoita, otamme riskejä, joskus puistelemme päätä epäuskoisina mutta jokaisen lukupiirikokoontumisen jälkeen kuuluu toteamus: ”Hyvä, että tulin tämän lukeneeksi.” Meidän lukupiirissämme tieto ei lisää tuskaa vaan tyytyväisyyttä. Ja me toteamme hyvin usein myös, että ”onneksi täällä saa olla rehellinen, kirjasta ei tarvii tykätä”.
Useimmiten me tykätään – edes vähän – ainakin fifty-sixty! Ja meillä on yhdessä kivaa!
Tiistain lukupiirin ja koko Itäkeskuksen kirjaston puolesta
Valoisaa ja iloista joulun aikaa ja mitä parhainta uutta vuotta 2016!
Satu Vähämaa
Göran Tunström, Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto
Blogikirjoitus Jouluoratorio -kirjasta http://sanasulkia.blogspot.fi/2011/10/goran-tunstrom-jouluoratorio.html
Göran Tunström, kirjailijatietoja englanniksi http://authorscalendar.info/tunstr.htm
Johann Sebastian Bach, Jouluoratorio https://fi.wikipedia.org/wiki/Jouluoratorio
Kirjastoelämää Itäkeskuksen kirjastossa 