Lukupiiriläinen bloggaa : Frank McCourt ja irlantilainen kurjuus

Frank McCourtin lapsuusmuistelma Seitsemännen portaan enkeli kertoo perheen elämästä Limerickin syrjäkujilla 1930 -1940 -luvuilla. Perhe lähti New Yorkista, Brooklynistä köyhyyttä pakoon Irlantiin, josta vanhemmat olivat syntyisin. Köyhyys ei kuitenkaan jäänyt Amerikkaan, paheni vain. Isä Malachylle ei tahtonut löytyä töitä, ja jos löytyikin, palkkarahat menivät kurkusta alas.

”Seitsemännen portaan enkeli” vieraili perheessä usein ja lapsia syntyi kaiken kaikkiaan seitsemän. Lapsista kolme kuoli jo pienenä. Frank, Malachy nuorempi, Michael ja Alfie selvisivät hengissä sairauksista ja vähäisestä ravinnosta huolimatta. Asunnot olivat surkeita, ruokaa haalittiin mistä satuttiin saamaan, usein syötiin vain teetä ja leipää, joskus sentään saatiin hilloa leivän päälle. Sääkin tuntui olevan enimmäkseen kurja ja sateinen.

Miksi sitten kirjan lukeminen ei ollut kurjaa, eikä erityisen vaikeatakaan? Tai no, olihan se paikka paikoin kumpaakin, kurjaa ja vaikeaa. Minun lukemistani helpotti se, että kirja ei mielestäni ollut katkera tilitys onnettomasta lapsuudesta. Siinä oli huumoria, lämpöäkin – asunnossakin oli aina joskus lämmintä kun satuttiin löytämään kadulta kuormasta pudonneita hiiliä.

Isä, mokoma juoppo, parempina hetkinään istui keittiön pöydän ääressä Frank sylissään ja kertoi hienoja tarinoita. Ja äiti, kun alakerta lainehti vettä eikä siellä voinut olla, päätti että me muutetaan Italiaan, ja niin muutettiin – yläkertaan!

Eräässä haastattelussa Frankilta, joka oli yli kuusikymppinen kun kirja ilmestyi, kysyttiin kuinka hän voi muistaa niin paljon yksityiskohtia lapsuudestaan. Hän vastasi, että kaikki voivat. ”Sitä istuu jossain huoneessa ja asiat palaavat mieleen, eivät ehkä kaikki, mutta paljon. Voin kuljeskella Limerickin kaduilla ja voin muistaa asioita, jotka tapahtuivat kun olin pieni poika ja jakelin sähkeitä.

Kun istuin pienessä talossamme Pennsylvaniassa kannettavani ja muistivihkoni kanssa, tein listoja vasemmalle sivulle, listoja ihmisistä, papeista, opettajista, listoja siitä mitä söimme – hyvin lyhyt lista! – ja jatkoin tarinani kirjoittamista oikealle sivulle. Jotkut jutut vaativat tulla kirjoitetuiksi.” (Louise Tucker: From a Slum to the Savoy)

Kirja sai ilmestyessään vuonna 1996 runsaasti huomiota ja hyviä arvosteluja, mm. Pulitzer-palkinnon, ja siitä on tehty elokuva (1999). Limerickissä tosin jotkut Frankin aikalaiset olivat sitä mieltä, että kurjuutta on liioiteltu ja kirja loukkaa ihmisiä, siinähän puhutaan oikeista ihmisistä heidän oikeilla nimillään.

Keskustelu lukupiirissämme lainehti laidasta laitaan, enimmäkseen taisimme pitää kirjasta, niin ainakin muistelen. Korjatkaa jos muistan väärin, se johtuu siitä, että itse pidin kirjasta kovasti.

Pirkko Reinimaa

(lukupiiriläinen, joka alusti ja ohjasi lukupiirikokoontumisen; kirjaston huomautus)

linkit:

Frank McCourt Otavan sivulla

Frank McCourtin haastattelu The Telegraph-lehdessä (englanniksi): 

Frank McCourt Wikipediassa:

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s