Onnellisten salaseurasta päivää!

Olen Susanna, uusi oppisopimusopiskelija Itäkeskuksen kirjastossa. Olen pian 50-vuotias entinen perhetyöntekijä, joka tykkää ulkoilla koiran kanssa ja kuopsutella pikkuruista kaupunkipuutarhaa. Kirjoja ja kirjastoja olen rakastanut aina. Kirjasto on minulle kuin toinen koti, jossa verenpaine laskee ja mieli rauhoittuu.

Kirjastosta löytyy aarteita. Timantti, jonka nyt olen löytänyt, on Regina Raskin esseeteos Onnellisten salaseura Eli miksi elämä on mehevintä keski-ikäisenä (WSOY 2021). Kirjan lukeminen oli kuin syvällinen keskustelu hyvän ystävän kanssa: välillä nauretaan vedet silmissä ja välillä puhutaan vakavista aiheista.

Kirjailija kutsuu meidät Onnellisten salaseuraan, jossa ei nipoteta eikä pingoteta. Regina Rask kannustaa jokaista olemaan oma itsensä. Hän vastustaa iättömyyttä, jossa kaikki ovat satavuotiaaksi asti hoikkia ja laitettuja, reippaita ja rohkeita menijöitä. Vanheta saa, eikä se ole niin kamalaa, vaan päinvastoin vapauttavaa aikaa. Nyt uskaltaa olla yksilö, omanlaisensa persoonallisuus, eikä tarvitse koko ajan pyrkiä miellyttämään muita tai tavoitella ihanneminuuttaan. Olen mikä olen ja kelpaan tällaisena. Voin olla armollinen itseä ja toisia kohtaan.

Uutena kirjastolaisena minua kiinnostaa, mitä kirjastot eri ihmisille merkitsevät. Regina Rask kirjoittaa: ”Kirjastot ovat aina olleet onnenpaikkojani. Muistan vieläkin, miten raskas Viialan kunnankirjaston ovi oli, kun ensi kertoja kävin siellä. Muistan odottavien kirjojen tuoksun, kun malttamattomana nousin portaat ja sukelsin lukemattomiin maailmoihin. Palasin kotiin kassi raskaana tarinoista. Olin ja olen lukutoukka. Kirjastokassini ovat edelleen painavia. Rakastan kirjastoja. Käyn kirjastossa melkein viikoittain. Se on minulle kuin toinen koti.”

Hyvä tavaton, kirjailijallahan on aivan samat kokemukset kuin minulla! Monessa muussakin kohtaa huokaisen helpotuksesta ja koen kirjasta olevan vertaistukea itselleni. Minun laillani Regina Rask myös rakastaa koiria ja luontoa. Puutarhassaan hän kasvattaa ruusupensaita ja miettii niitä sukupolvia, jotka ovat ne aikaa sitten istuttaneet.

”Rakastan pidellä kirjaa kädessäni, tuntea sen tuoksun, kosketella kuivaa ja rapisevaa sivua. Rakastan kirjaa fyysisenä esineenä ja matkana vieraisiin maailmoihin, ajatushautomona, joka haastaa minut. Tai vain lohduttaa ja vie maailmoihin, jollaisia ei edes ole olemassa. Kirja esittää kysymyksiä ja tarjoaa aineksia vastauksille,” Regina Rask pohtii.

Kirjarikasta syksyä kaikille lukijoille!

Nähdään kirjastossa!

Susanna

Linkit

Regina Rask Helmet-kokoelmassa

Ragina Rask Kirjasampo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.