Lämpöä talven keskelle

Talvi tekee tuloaan; kaamos etenee, pimeys tihenee ja kylmyys värisyttää. Nyt on mukavaa vetää villasukat jalkaan, kääriytyä lämpimään vilttiin ja lukea hyvää kirjaa, katsoa elokuvaa tai kuunnella musiikkia. Kirjaston valikoimista löytyy kaikille sopivaa aineistoa, mutta entä jos puuttuu se tärkein: oma koti? Jos ei ole lämmintä paikkaa mihin käpertyä? Jos kotina onkin kylmä katu, porttikonki tai paperinkeräyslaatikko?

Kirjastossamme on vielä viikon ajan Lahjoita lämpöä –keräyspiste. Keräämme asunnottomille ja muille vähäosaisille lapasia, sormikkaita ja villasukkia. Kerätyt tuotteet jaetaan EHYT ry:n ja A-klinikkasäätiön eri toimipisteiden ja yhteistyökumppaneiden kautta tarvitseville ympäri Suomen. Keräysaika päättyy 30.11. eli vielä ehtii laittaa puikot suihkimaan!

Minä olen toivoton lankasähläri, joten ostin uudet ja käyttämättömät villasukat hyväntekeväisyyskirppikseltä. Myös joulumyyjäisiä on jo alettu järjestää ja niissä myydään usein kauniita neuletuotteita. Näin tulee tuettua hyväntekeväisyyttä kaksin verroin!

Itäkeskuksen kirjastossa on upea kokoelma käsityökirjoja. Hyllyistä löytyy oppaita virkkaukseen, neulontaan, nypläykseen, koruompeluun, tilkkutöihin, tuunaukseen, kankaankudontaan ja moneen muuhun ompelukseen. Opukset löytyvät tietokirjaosastolta ompelukonetta vastapäätä. Muistathan, että ompelukonettakin saa käyttää ilmaiseksi tiloissamme jopa neljä tuntia kerrallaan. Siinä ajassa varmasti ehtii korjata vaikka vanhan toppatakin tai risaiset farkut.

Kerran kuussa Itäkeskuksen kirjastossa kokoontuu Novellikoukku. Se on käsityökerho, jossa neulotaan tuotteita omaksi tai muiden iloksi ja kuunnellaan samalla novelleja ääneen luettuna. Tarjolla on lankojen, koukkujen ja ohjeiden lisäksi myös teetä ja keksejä. Novellikoukkuja järjestetään monissa kirjastoissa eri puolilla Suomea.

Tämän vuoden viimeinen Novellikoukku järjestetään kirjastomme kokoushuoneessa torstaina 9. joulukuuta kello 18-19.30.

Kirjastomme sisäänkäynnin ja palautusautomaatti Tuomaksen välissä on Lahjoita lämpöä –keräyksen lisäksi myös joulukorttikeräys.  ”Joulupostia ikäihmisille” -kampanja on käynnissä 8.11.–7.12.2021. Kampanjassa kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille. Mukana on yli 100 paikkakuntaa ympäri Suomen. Sydäntä lämmittävän idean takana on luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot.

Kortit voivat olla kaupasta ostettuja tai itse tehtyjä.

Eräs asiakasäiti innostui ajatuksesta, että nyt hänen puuhakkaat lapsensa saavat piirtää ja askarrella mielin määrin hyvää tarkoitusta varten!

Tervetuloa alkutalven viimojen keskeltä lämmittelemään Itäkeskuksen kirjastoon!


Lämpöisin terveisin,

oppisopimusopiskelija Susanna


Linkit:

https://www.helmet.fi/fi-FI/Lahjoita_lampoa(216430)

https://ehyt.fi/uutishuone/uutiset/lahjoita-lampoa-kampanja-alkaa/

https://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/Tuo_kirjastoon_joulukortti_ikaihmiselle(226477)

https://www.siskotjasimot.fi/uutiset/joulupostia-ikaihmisille-kampanja-kutsuu-105-paikkakunnan-asukkaita/

https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Itakeskuksen_kirjasto/Tapahtumat/Novellikoukku(213455)

Kirjastossa kummittelee!

Viime viikonloppuna olin Itäkeskuksen kirjastossa työvuorossa ja julkisessa liikenteessä kulkiessani näin monenlaisia kummajaisia ja kammotuksia. Oli pieniä luurankopoikia, velhoja, noitatyttöjä ja fantasiahahmoja sekä elokuvatasoisesti maskeerattuja ja puvustettuja zombieita ja muita kauhuolentoja. Kaupungissamme järjestettiin varmasti satoja isompia ja pienempiä Halloween-juhlia.

Kirjastostamme löytyy monilla eri kielillä monenlaista kauhu-teemaan sopivaa aineistoa aikuisille ja lapsille: romaaneja, novelleja, sarjakuvia, konsolipelejä, kauhuelokuvien musiikkia sekä äänitehosteita CD-levyillä. Esimerkiksi lasten, nuorten ja aikuisten kauhuelementtejä sisältävä kaunokirjallisuus on koottu erillisiin Kauhu-hyllyihin.

Tietokirjaosaston hyllyt, joissa lukee rajatieto, okkultismi, spiritismi, henkimaailma ja kuolemakokemukset nostavat hiukseni pystyyn, kun kuljen niiden ohi. Mutta kaiketi olen vain ennakkoluuloinen, koska kun selaan kirjoja, ei niissä niin pelottavia asioita olekaan kuin etukäteen luulin.

Ensi lauantaina, Pyhäinpäivänä 6.11. Stoassa järjestetään kymmenettä kertaa koko perheen tapahtuma Kauhua kakaroille, johon kirjastomme rakentaa kauhukujan. Silloin kirjastossa kummittelee!

Tapahtumassa voit nähdä esimerkiksi nuorallatanssia, lyhytelokuvia, varjoteatteria, valaistuja jättikuplia ja Ave Fenix -esityksen. Voit tehdä itse muun muassa karmivan heijastimen, iloisia ja hauskoja kummituksia kartongista tai äänittää oman kummitussadun. Tilaisuus on maksuton, mutta osaan työpajoista on ennakkoilmoittautuminen.

Jos haluat, voit tuoda mukanasi metalliastiassa olevan ulkotulen, jonka voit liittää yhteisölliseen tuliteokseen.

Stoassa toimiva ravintola Skutta on koko illan avoinna ja pitää ulkogrillit kuumina.

Opiskelijana olen innoissani kun pääsen näkemään, kuinka kirjaston lastentapahtuma suunnitellaan ja toteutetaan.

Monissa maissa muistetaan vainajia juuri nyt loka-marraskuun vaihteessa. Esimerkiksi Meksikossa Kuolleiden päivä on pääkallokoristeistaan huolimatta iloinen perhekeskeinen juhla, jolloin tarjoillaan edesmenneiden sukulaisten lempiherkkuja ja istutaan haudalla piknikillä vaikka läpi yön.

Suomessa on pitkät perinteet esikristillisillä kekri- tai kyöri-juhlilla, joita vietettiin sadonkorjuun päättyessä. Silloin poltettiin olkipukkeja tai kokkotulia, syötiin, juotiin, laulettiin, leikittiin ja saunottiin.

Kristinuskon myötä alettiin viettää Pyhäinpäivää. Ensi lauantaina taas sadat kynttilät syttyvät hautausmailla poisnukkuneiden rakkaiden muistoksi. Jos juhlinta ei innosta, niin kotona voi yksinkin sytyttää kynttilän ja pysähtyä katsomaan pientä liekkiä, joka tuo valoa ja lämpöä syksyn pimeyteen.

Toivon meille kaikille voimia kaamokseen!

Tervetuloa viettämään aikaa kirjastomme valoisiin ja viihtyisiin tiloihin!

Oppisopimusopiskelija Susanna

Linkit:

Kauhua kakaroille-tapahtuma Stoassa

Tietoa Kirjastot.fi-sivustolta

Onnellisten salaseurasta päivää!

Olen Susanna, uusi oppisopimusopiskelija Itäkeskuksen kirjastossa. Olen pian 50-vuotias entinen perhetyöntekijä, joka tykkää ulkoilla koiran kanssa ja kuopsutella pikkuruista kaupunkipuutarhaa. Kirjoja ja kirjastoja olen rakastanut aina. Kirjasto on minulle kuin toinen koti, jossa verenpaine laskee ja mieli rauhoittuu.

Kirjastosta löytyy aarteita. Timantti, jonka nyt olen löytänyt, on Regina Raskin esseeteos Onnellisten salaseura Eli miksi elämä on mehevintä keski-ikäisenä (WSOY 2021). Kirjan lukeminen oli kuin syvällinen keskustelu hyvän ystävän kanssa: välillä nauretaan vedet silmissä ja välillä puhutaan vakavista aiheista.

Kirjailija kutsuu meidät Onnellisten salaseuraan, jossa ei nipoteta eikä pingoteta. Regina Rask kannustaa jokaista olemaan oma itsensä. Hän vastustaa iättömyyttä, jossa kaikki ovat satavuotiaaksi asti hoikkia ja laitettuja, reippaita ja rohkeita menijöitä. Vanheta saa, eikä se ole niin kamalaa, vaan päinvastoin vapauttavaa aikaa. Nyt uskaltaa olla yksilö, omanlaisensa persoonallisuus, eikä tarvitse koko ajan pyrkiä miellyttämään muita tai tavoitella ihanneminuuttaan. Olen mikä olen ja kelpaan tällaisena. Voin olla armollinen itseä ja toisia kohtaan.

Uutena kirjastolaisena minua kiinnostaa, mitä kirjastot eri ihmisille merkitsevät. Regina Rask kirjoittaa: ”Kirjastot ovat aina olleet onnenpaikkojani. Muistan vieläkin, miten raskas Viialan kunnankirjaston ovi oli, kun ensi kertoja kävin siellä. Muistan odottavien kirjojen tuoksun, kun malttamattomana nousin portaat ja sukelsin lukemattomiin maailmoihin. Palasin kotiin kassi raskaana tarinoista. Olin ja olen lukutoukka. Kirjastokassini ovat edelleen painavia. Rakastan kirjastoja. Käyn kirjastossa melkein viikoittain. Se on minulle kuin toinen koti.”

Hyvä tavaton, kirjailijallahan on aivan samat kokemukset kuin minulla! Monessa muussakin kohtaa huokaisen helpotuksesta ja koen kirjasta olevan vertaistukea itselleni. Minun laillani Regina Rask myös rakastaa koiria ja luontoa. Puutarhassaan hän kasvattaa ruusupensaita ja miettii niitä sukupolvia, jotka ovat ne aikaa sitten istuttaneet.

”Rakastan pidellä kirjaa kädessäni, tuntea sen tuoksun, kosketella kuivaa ja rapisevaa sivua. Rakastan kirjaa fyysisenä esineenä ja matkana vieraisiin maailmoihin, ajatushautomona, joka haastaa minut. Tai vain lohduttaa ja vie maailmoihin, jollaisia ei edes ole olemassa. Kirja esittää kysymyksiä ja tarjoaa aineksia vastauksille,” Regina Rask pohtii.

Kirjarikasta syksyä kaikille lukijoille!

Nähdään kirjastossa!

Susanna

Linkit

Regina Rask Helmet-kokoelmassa

Ragina Rask Kirjasampo

Lukupiiriläinen bloggaa : Hyllyjä ja sitaatteja

”Kirjahylly on viisas kallio, jossa on tuhat kultaista silmää” (Katri Vala)

Etsin erästä työtä varten sitaatteja kirjallisuudesta ja kirjoista. Löysin sivuston, jolla niitä olikin runsaasti. Yksi kosketti erityisesti, Katri Valan lyyrinen metafora viisaasta kalliosta kultaisine silmineen. Miten osuva se on. Kun siirrän katseeni kodin kirjahyllyihin, sieltä minulle vinkkaa aina jokin kultainen silmä, joka herättää ajatuksen tai peräti impulssin tarttua kyseiseen teokseen.

Olen pohtinut kirjahyllyjä jostain syystä viime viikkoina. Ehkä siksi, että minulla on niitä liikaa ja mietin, miten voisin luopua yhdestä ja saada kotiini lisää tilan tuntua. Ehkä siksi, että työpaikkani eli kirjaston kirjahyllyt näyttävät kertakaikkisen siisteiltä ja kutsuvilta mutta järkyttävän yksinäisiltä tyhjässä tilassa. Asiakkaiden etsivät silmät ja vaeltavat sormet eivät ole kuukausiin päässeet tutkimaan kirjaston hyllyjä.

Anthony Burgess toteaa ”Kirjan omistamisesta tulee korvike sen lukemiselle”. Tätä jään pohtimaan. Toisaalta, kun rahaa ei ole ylettömästi tuhlattavaksi, kirjan ostettuani ajatukseni on todella lukea se, tutustua teokseen kunnolla, ellei heti niin joskus. Kirjan kierrätys muille lukemisesta innostuneille estää teoksen juuttumisen hyllyn täytteeksi.

Vähän aikaa sitten silmiini osui naistenlehden kolumni, jossa Kirsi Piha kirjoitti omista kirjahyllyistään, tarpeesta karsia kirjakokoelmaa ja miten sietämättömän vaikeaa se oli. Hän oli pohtinut aivan samoja asioita kuin minä: hyllyjen epäjärjestystä, löytämisen riemua, rakkaita muistoja, hävittämisen vaikeutta.

Kirjat hyllyissäni ovat sellaisia, jotka erityisesti olen halunnut sinne. Jokaisella on tarina ja sisältö, joka on minulle mieleen. En ehkä ole lukenut niitä kaikkia mutta se päivä voi koittaa milloin vain, kun juuri tietyn kirjan tietoa tarvitaan, kun juuri tietty kirjailija tai kirja onkin ajankohtainen.

Seneca toteaa ”Kirjojen paljous haittaa ajattelemista”. Todellako? Minusta kirjojen paljous ruokkii ajattelemista. Me saamme olla Senecan kanssa eri mieltä.

Toinen suuri innostukseni kohde on kevätkesäiset parvekekukat, kasvit ja yrtit. En ole viherpeukalo, enkä juurikaan istuta mitään mutta joka kesä pyrin hankkimaan parvekkeelleni runsaasti erilaisia kukkia. Hankin vain sellaisia kasveja, jotka miellyttävät juuri minun silmääni, juuri sellaisia värejä ja tuoksuja, jotka puhuttelevat. Sitten vain istun kukkien ja värien kakofoniassa kirjojeni kanssa, luen ja nautiskelen.

”Kirja on kuin taskuun mahtuva puutarha” sanoo arabialainen sananlasku. Ehdottomasti! Miten täsmällinen kielikuva. Tosin melko isot taskut täytyy olla, jos nelisataasivuisen romaanin sinne meinaa laittaa. Ajatus on kuitenkin mainio. Kirja on myös puutarha – tai kasvien täyttämä parveke – inspiraatio ja keidas!

Jos omistat puutarhan ja kirjakokoelman, sinulta ei puutu mitään.” (Cicero) Kiehtova ajatus, joka tietysti pitää sisällän totuuden, että kumpaakin täytyy tavalla tai toisella hoitaa.

Kun Kirsi Piha kertoo miehensä tehneen exceltaulukon kirjoja varten, huokaan syvään. Lajittelen aineistoja erilaisiin järjestelmiin työssäni päivittäin, joten luulen, että kotikirjani saavat jatkossakin rehottaa miten lystäävät. Eivät ne ole sikin sokin, löydän haluamani aina, mikä onkin perin kummallista.

Ja vielä viimeinen sana antiikin suurelta viisaalta ”Kirjaton huone on sieluton ruumis”. (Cicero) Mielelläni lisäisin tähän kuitenkin, että yksikin kesken lukemista oleva teos kahvipöydällä tekee huoneesta jo erittäin sielukkaan.

Lopuksi muutama kultainen silmä viisaan kallioni uumenista:

Anna Ahmatova Fontankan talossa : Pirjo Aaltonen, Anne Hämäläinen, Sanni Seppo (Into), 2015

Neuvosto-Venäjän tunteiden tulkin ja klassikkorunoilijan Anna Ahmatovan entinen koti Pietarissa on nykyään museo. Kirjassa on talon tarina, hienoja kuvia ja runoja. Herää muisto upeasta kulttuurimatkasta Pietariin lukupiiriläisemme opastuksessa.

”Toisit taas lehvän vaahterasta / tai pelkän ruohokimpun, kuin toit vasta / kun viime kevät teki tuloaan.”

Antiikin nainen : Päivi Setälä (Otava), 2005

Myyttien amatsonit, marttyyrit, etruskidaamit, Vestan neitsyet, kirkkoäidit, upeat naiset runoilija Sapfosta kuningatar Kleopatraan. Naisten ja antiikin historiaa. Muistan lukioaikaiset inspiroivat historian ja kirjallisuuden tunnit, piirtoheittimet ja muistiinpanot, Kallion taidelukio.

Tyttären varjo : Elena Ferrante (WSOY), 2020

Yliopisto-opettajan kesäloma Etelä-italialaisessa rantakohteessa. Rannalla kohdattu nuori nainen nostattaa muistot päähenkilön omasta äitiydestä ja epäsovinnaisista valinnoista. Kirjan tunnelmista ja kuvauksista nousevat mieleen Italiassa vietetyt nuoruuden kesälomat.

César Manrique : en sus palabras, in his own words, in seinen Worten, (Fundación César Manrique), 2004

Lanzarotelaisesta museosta ostettu kirja Kanarian saarten kuuluisimmasta taidemaalarista. Monipuolista taiteilijaa on kiittäminen Lanzaroten saaren monista nähtävyyksistä, ympäristönsuunnittelusta ja -suojelusta sekä arkkitehtuurista. Ihania kuvia ja muistoja.

Michelangelo : Eugene Münz (Parkstone international), 2012

Sinebrychoffin taidemuseon Michelangelo-näyttelyn jälkeen oli marssittava Akateemiseen kirjakauppaan ja ostettava isokokoinen kirja suuren mestarin taideteoksista. Mieleen nousee 15-vuotiaana koettu Stendahlin syndrooma Firenzessä Uffizin galleriassa, David-patsas sokaisi Palazzo Vecchiolla.

Näkymä valtamerelle : Hai Zi (Bazam Books), 2012 (suom. Pertti Seppälä)

Kiinan kulttirunoilijaksi noussut, nuorena kuollut Hai Zi, idealisti, romantikko, luontorunoilija. Runojen kautta ilmainen matka Kiinaan ja kyytipojaksi kuppi vihreää teetä.

…”annan jokaiselle joelle ja vuorelle lämpöisen nimen

sinullekin, muukalainen, toivotan hyvää onnea

että sinulla olisi loistava tulevaisuus

että sinä ja rakastettusi menisitte naimisiin

että löytäisit onnen tässä tomun maailmassa

minä haluan vain näkymän valtamerelle, kevään lämmössä avautuvat kukat”

(Hai Zi, 1989)

Ihanaa kesää ystävät!

Toivottavasti pääsemme taas kokoontumaan lukupiireissä ensi syksynä.

Lämpimin kirjaterveisin

Satu

Lukupiiriläinen bloggaa : Ei niin salainen kirje

Hei lukupiiriläiset !                                            Maaliskuu 2021         

Minä vain odotan niin kovasti, että pääsemme näkemään taas toisemme!

Ja silti minun on jälleen kerran laitettava kirje, jossa totean, ettei se huhtikuussakaan onnistu. Pahasti näyttää siltä, että kevät menee ilman lähitapaamista mutta eihän sitä koskaan tiedä. Toukokuu on vielä (jonkinlaista) toivoa täynnä.

Olette ehkä jo saaneet ensimmäisen rokotuksen. Ja toivottavasti olette suurimmaksi osaksi jaksaneet pitää yllä hyvää mieltä, vaikka se ei joka päivä olisikaan mahdollista.

En voi sanoa omasta puolestani muuta kuin, että jokainen koronan täyteinen päivä on liikaa. Se varmasti kertoo kaiken. Mutta välillä sitä unohtaa koko asian esimerkiksi lukiessa tai hyvää tv-sarjaa katsoessa, jutellessa puhelimessa kaverin kanssa ja ulkona kävellessä.

Kevät tulee – ihanaa, eikös ole! Pääsiäinen ehtii ehkä ensin ja kevät vasta sen jälkeen!


Olen ilokseni nähnyt joitakin teistä vilahdukselta kirjastolla ja se on aina ollut mukavaa!

Ja ehkä osa on lukenut näitä kirjoja, joita olen varaillut kirjastolle. Hiljattain juttelin lukupiiriläisen kanssa tovin kirjastolla Herra Darwinin puutarhurista, joka oli meistä sekä hämmentävä että oudolla tavalla hupaisa. Juoruileva kylä ja hurjia ennakkoluuloja, tieteen ja uskonnon ikuinen kissanhännän veto. Carlsonin kieli kyllä välillä upotti suohon, josta oli hankala räpiköidä oikean henkilön nahkoihin. Ei aivan ”my cup of tea” mutta helppo ymmärtää miksi niin ansiokas.

Olen viimeksi itse lukenut Yaa Gyasin Maa ja taivas, josta pidin, ja sattumalta siinäkin käsiteltiin uskonnon ja tieteen ristiriitaa. Ajallisesti kirja sijoittuu nykyaikaan ja yliopistomaailmaan ja Alabamassa asuvan ghanalaisperheen elämään.

Päätin hieman lepuuttaa aivoja ja aloitin Shetlantiin sijoittuvan dekkarin (kirjailija Ann Cleeves), jonka pääosassa on sympaattinen etsivä Jimmy Perez (televisiostakin tuttu Shetlandsaarten murhat).

Kävin kirjaston alakerrassa ja ajattelin tehdä vinkkauslottoa. Otin mielestäni kiinnostavia ja mukavan oloisia kirjoja mukaani ja ajattelin vinkata ne teille. En ole itse lukenut niitä kaikkia. Jos ette keksi mitään luettavaa, tässä on hätäapua. (Eivät ole mitenkään liian raskassoutuisia).

Keskilännen keittiöt : J.Ryan Stradal, Tammi, 2016

Eva Thorwald on erakkomaisesti elävä huippukokki, jolla on äärimmäisen tarkka makuaisti. Hän järjestää illallisia, joihin on neljän vuoden jonotuslista. Mutta miten Evasta tuli Eva, se selviää pala palalta novellimaisissa luvuissa. Kirjassa kommentoidaan amerikkalaista ruokakulttuuria sekä nykyisiä ruokatrendejä huumorilla höystettynä. Hyvä ajanvieteromaani, taidokas rakenne, kerronnan imu, kiehtovat henkilöt, herkullisia ruokakuvauksia.

Sydämenlyönneissä ikuisuus : Jean Philipp Sendker, Gummerus, 2016

Amerikkalainen Julia löytää vuosikymmeniä vanhan rakkauskirjeen, jonka hänen isänsä on kirjoittanut vuonna 1955 tuntemattomalla burmalaisnaiselle. Neljä vuotta aiemmin isä on kadonnut perheensä luota salaperäisesti kuin tuhka tuuleen. Julian isän elämä Burmassa on mysteeri, jonka Julia haluaa selvittää. Ainutlaatuinen lukukokemus, jossa yhdistyvät itsensä löytäminen, itämainen maailmankuva sekä lempeä, inhimillinen tarina. Kirjaan on myös itsenäinen jatko-osa Sydämen ääntä ei voi unohtaa (2017)

Risteyskohdat : Elly Griffiths, Tammi, 2017 (jännitys)

Risteyskohdat aloittaa brittiläisen Ruth Galloway-sarjan. Kirjat sijoittuvat Englannin Norfolkin rannikon marskimaille. Ruth on nelikymppinen arkeologi, sinkku ja hieman epäsosiaalinen ja hänellä on kaksi kissaa. Yllättäen hän saa poliisilta pyynnön tulla auttamaan suolamarskilta löytyneiden luiden ajoittamisessa. Karheankomea ja salaperäisen synkänoloinen rikoskomisario Harry Nelson pelkää, että luut kuuluvat paikkakunnalta kymmenen vuotta sitten kadonneelle viisivuotiaalle Lucylle. Väkivallalla ja verellä ei silti mässäillä, ja kauheudet jäävät armollisesti pääosin lukija oman mielikuvituksen varaan. Sarjaa on suomennettu jo lähes kymmenen osaa.

Ei, ei ja vielä kerran ei : Nina Lykke, Gummerus. 2019

Ingrid ja Janne ovat olleet naimisissa neljännesvuosisadan. He asuvat hulppeassa omakotitalossa, ja siellä asuvat myös heidän täysi-ikäiset poikansa, jotka käyttäytyvät kuin hotellivieraat. Ingridin silmissä perhe-elämä ja opettajan työ ovat menettäneet hohtonsa. Vaikka haaveet ovat toteutuneet, elämä tuntuu merkityksettömältä. Janne uneksii 15 vuotta nuoremmasta kollegastaan Hannesta joka puolestaan haluaisi jo perheen ja lapsia. Kirja kuvataan lämpimäksi ja mustaksi – niin kuin hyvin tehty espresso.

Lähikaupan nainen : Sayaka Muraka, Gummerus, 2020

Kirja sijoittuu Japaniin, joka on tehokkuuden mallimaa. Toisaalta menestys ja elämässä hyvin suoriutuminen on toivottavaa nykypäivänä kaikkialla maailmassa. Keiko on 38-vuotias nainen, joka on erittäin tyytyväinen myyjän työhönsä supermarketissa. Ongelma on se, että hänen perheensä ja ystävänsä ihmettelevät, miksi nainen ”ei tee elämälleen jotain”, opiskele tai mene naimisiin. Asuntokin on kummallinen pieni loukko. Ei Keikokaan ole immuuni ihmisten vaatimuksille vaan lähtee omalla tavallaan mukaan kilpajuoksuun. Vaan miten käy lopulta?

Toivotan hyvää kevättä ja pääsiäistä! Toivon, että teillä on mieluista luettavaa pääsiäispyhien hiljaisiin hetkiin.

Eräs lukupiiriläinen totesi viestissään, että ”elämä on muutakin kuin kirjoja” ja se on totta! Koronasta huolimatta ympärillämme on paljon elämää. Oman perheen ja läheisten merkitystä ei voi liioitella, soitto ystävälle piristää. Kevätlinnut ovat jo kovaäänisiä ja kohta ruoho alkaa vihertää. Ulkoilu tekee aina tunkkaisille ajatuksille ja jumiutuneelle keholle hyvää! Pian parvekkeet ja pihat kutsuvat istumaan kahvikupin ääressä tai puuhailemaan kasvien kanssa.

Lähilukupiirit jatkunevat syksyllä, sydämestä niin toivon. Pidän teidät ajan tasalla ja ilmoitan, milloin pääsemme kokoontumaan kasvotusten ja jutteleman ihanista kirjoista.

Kaikkea hyvää!

Fuji-vuori, Japani

Kirsikankukkaisin kaukomaaunelmin…

Paitsi, että Kirsikkapuupuisto löytyy hyvin läheltä – Roihuvuoresta. Käykää ihailemassa toukokuussa!

Roihuvuoren kirsikkapuisto

Satu

linkit

Yaa Gyasi Maa ja taivas (Helmet)

Kristina Carlson Herra Darwinin puutarhuri (Kiiltomato, arvostelu)

Ann Cleeves Kylmä maa (Helmet)

Lukupiiriläinen bloggaa: ”Kun ei nyt millään ehdi…”

Työ! Kiire! Perhe! Kotityöt! Opiskelu! Kielitaito! Some! Uupumus! Osaaminen! Tiedon puute! Ei kiinnosta!

No, on kai sitä nyt muutakin elämässä kuin kirjat!

Ja kyllähän sitä on! Ja sitten on myös ne kirjat, lehdet, sarjakuvat – ja ne ovat olemassa myös diginä.

Olen aina rakastanut kirjoja, pikkulapsesta lähtien. Kun en vielä lukenut itse, mummo luki ääneen Eemeleitä ja Mestaritonttua, tai pyytäessäni kertoi satuja omasta päästään. Äiti on aina antanut kirjoja luettavaksi, ostanut niitä lahjaksi, vienyt lapsena kirjakauppaan, kirjastoon ja antikvariaattiin, myös elokuviin ja teatteriin.

Minulle tilattiin Aku Ankka, kun menin ensimmäiselle luokalle kouluun. Aloitin ”päiväkirjan” kirjoittamisen heti kun osasin jotain kirjoittaa, tosin kirjassa on vain kolme lyhyttä runoa tavuviivoilla kirjoitettuna. Loppusointua tavoittelevien runojen vieressä on kiiltokuva. ”Runot” ovat lapsellisia ja hupsuja.

Silti.

Sanat. Merkitys. Ilmaisu.

Lukemisesta tuli harrastus, ajanviete ja rentoutumisen tapa. Koulussa se oli oppimisen edellytys. Oppiminen lisäsi kiinnostusta elämään yleensä, mitä enemmän luki, sitä enemmän oppi ja loput opetti elämä. Kun pääsi töihin, oli opittava oppimaan lisää, sillä maailma muuttui ympärillä alati. Piti opiskella muutamakin ammatti. Tuli internet ja piti opetella lukemaan uudelleen. Medialukutaito. Digiaika.

Olemme ikuisessa muutoksen pyörteessä.

Muistan sairastaneeni lapsena sikotaudin, vesirokon ja tuhkarokon, ja saaneeni polio- ja jäykkäkouristusrokotuksen. Nyt lastentauteja ei enää juurikaan sairasteta, koska niihin kaikkiin on rokotukset. Enpä tässä tuhdissa keski-iässä olisi uskonut, että ihmiskunta kokee maailmanlaajuisen pandemian ja sulkeutuu sisätiloihin ja odottaa rokotetta.

Enkä enää uskonut siihenkään, että Helsinkiin sataa talvella lunta.

Eräänä päivänä havahduin siihen, että lojuin sohvalla kännykkä käteen liimautuneena ja selasin siitä tympeitä iltapäivälehden uutisia ties monettako kertaa. Taustalla pauhasi televisio. Kahvipöydällä retkotti avonainen naistenlehti, sekin kesken jäänyt. Olisi pitänyt tehdä yhtä ja toista mutta levoton mieli ei pysähtynyt. Näin oli jatkunut jo hyvän aikaa.

Stop.

Miksi en sulje tv:tä, jätä kännykkää toiseen huoneeseen ja mene lukemaan kirjaa? Asunnossa on kolme kirjahyllyä täynnä luettuja ja lukemattomia helmiä. Yöpöydällä on pino herkullisia uutuuskirjoja, osa aloitettuja, osa avaamattomia. Niin miksi? Sillä minähän olen kirjaintoilija, superlukija, lukupiiritäti enkä voi elää ilman kirjallisuutta. Lukemisellani on pitkät perinteet mutta nyt en yhtäkkiä osaa, pysty enkä halua lukea.

Suomalaiset ovat olleet pitkään lukemisen priimusoppilaita. Täällä sekä osataan että halutaan lukea. Toisaalta Suomeen on päässyt vaivihkaa syntymään uuslukutaidottomuutta ja puhutaan ”lukemattomista” nuorista ja aikuisista, ja tälle pitäisi tehdä jotain. Lukutaito on kansalaistaito, jota ilman ei pärjää maailmassa. Se on myös etuoikeus ja tiedon lähde. Miksi me emme enää kiinnostu pitkäkestoisesta lukemisesta?

Omasta kokemuksesta voin todeta, että aina ei lukeminen maita ja syitä on monia, yleensä arkiset askareet, väsymys ja television eteen jymähtäminen. Pääsen kyllä takaisin lukuimuun ennen pitkää mutta entä sellaiset ihmiset, jotka eivät koe ylipäänsä kirjallisuutta ja lukemista tärkeäksi? Tai eivät tiedä, miten ihanaa se on? Ja miten kauas kirjan sivuilla pääsee matkustamaan, kun muuten ei voi!

Tänä vuonna kirjastoissa etsitään väyliä ihmisten ja lukemisen välille. Kirjastoissa olemme valmiita auttamaan, opastamaan ja innostamaan, keinoja on monia!

Yksi monista väylistä voisi olla vaikkapa elokuvan katsominen. Monet elokuvat ja tv-sarjat pohjautuvat kirjallisuuteen. Esimerkiksi Netflixin koukuttava Musta kuningatar pohjautuu Walter Tevisin romaaniin vuodelta 1983 (The Queen´s Gambit). En osaa pelata shakkia mutta kiinnostavan päähenkilön ja tarinan myötä peli alkoi lähes kiehtoa mieltä – vaikka shakkikerhoon en ihan vielä liitykään.

Sarja on uusi mutta kirjamaailma on ehtinyt nopeasti mukaan ja uudet painokset monilla kielillä ovat jo ilmestyneet. Kirjassa on aina mukana lisämauste, joka elokuvasta puuttuu ja tekstin mukana saa edetä omaan tahtiin. Usein kirja ja elokuva tukevat toisiaan.

Tästä se lähtee, lukemattomien ja luettujen kirjojen vuosi!

Satu

PS. Tiistain lukupiiri taukoilee koronarajoitusten ajan. Kirjoja luetaan kuitenkin ahkerasti varastoon ja kokoonnumme yhteen heti kun se on mahdollista.

linkit:

Lukuvalmennuspalvelu

Jos lukisin – lukuhaaste lukemattomille

Walter Tevis Helmetissä

Lukupiiriläinen bloggaa : Kosken kahta puolta

Marraskuun tiistain lukupiirikirjana Jari Järvelän Kosken kahta puolta

Pieni poika, 7-vuotias Jari, viettää kesäisiä päiviä mummojen kanssa Vammalassa (nykyään Sastamala). Toinen asuu Nälkälänmäessä talossa, jossa on ulkohuussi, toinen keskustassa orapihlaja-aidan ympäröimässä hienossa talossa, jonka katossa roikkuu kristallikruunu. Mummoloita erottaa Vammaskoski.

Mummoja erottaa myös vuosikymmenien viha, mikä liittyy Suomen sisällissotaan 1918. Eivät mummot toisiaan vihaa, kun eivät toisiaan tunnekaan, mutta sisällissota on jättänyt heihin lähtemättömät muistot ja jäljet, jotka vaikuttavat vielä 80-vuotiainakin. Vammaskoski on erottanut punaisten ja valkoisten asuinalueet, eivätkä mummot helposti koskea lähde ylittämään.

Kirja kertoo parista kesäisestä päivästä mummojen luona. Se kertoo tarinoista, joita poika on mummoiltaan kuullut ja joita värittää lisäksi pojan vilkas mielikuvitus. Mutta aivan näin auvoiseksi kirjan tunnelma ei jää.

Punaisiin kuulunut äidin äiti Aino-mummo on pienenä tyttönä nähnyt ja kokenut pelkoa, kauhua ja kuolemaa paetessaan perheensä kanssa valkoisten sotilaiden aiheuttamaa tuhoa ja tappoaikeita.

Isän äiti Sofia-mummo taas on joutunut tahtomattaan niin näkijäksi kuin osalliseksi sotatoimiin, jotka ovat järkyttäneet hänen sieluaan juuria myöten. Kumpikin mummo on muistojensa vanki, eikä anna piiruakaan periksi. Syy on toisaalla, he ovat uhreja.

Jari-poika on kuulemiensa tarinoiden vuoksi keksinyt mielikuvitusystävän Vilhon. Vilholla on reikä vatsassa, koska häntä on ammuttu ja oikeasti Vilho on kuollut. Vilho on kuitenkin Jarin seurana niin korkeushyppykilpailussa kuin huussikaverina ja sarjakuvia lukiessa. Ja on Vilho oikeasti joskus elänytkin ja kokenut sisällissodan myös.

Kirjan lukuja saattelevat oudot ja salaperäiset runot, jotka Jari-poika on löytänyt Aino-mummon hetekan uumenista. Kuka ne on kirjoittanut ja mitä ne tarkoittavat? Runot seuraavat Jaria aina ylioppilaskevääseen asti ja lopulta avaavat väylän myös mummojen välille.

Jarin ylioppilasjuhlissa mummot istuvat ensimmäistä kertaa elämässään vierekkäin ja lausuvat muutamat kohteliaat sanat toisilleen. Kirjan punainen lanka on lapsi, hän on linkki ja silta vaurioituneiden ihmisten välillä. Jarin mummoille lähetetyssä kutsukirjeessä on ollut yksi lapsena löydetty runo, se on pehmittänyt jotakin mummojen sydämessä kovaksi kivettynyttä:

sää yksin olit

pyykkilahressa

sitten tuuli repi

lakanat kiviin

ollaan vaan

latoja koskenrannassa

ei mitään

toivota pahaa

Sota on aina ja kaikkialla julmaa ja kauheaa, se rikkoo ruumiit ja mielen. Se vaikuttaa monta sukupolvea eteenpäin, eikä sodissa koskaan lopulta ole kuin häviäjiä, niitä ovat ihan tavalliset ihmiset.

Lukupiiri oli kovin hiljainen tämän kirjan äärellä. Olimme huomanneet pienen pojan hauskat kesäleikit ja toimet, jopa silloin tällöin pilkistävän huumorin mutta kirjan sotakuvaukset olivat järkyttäneet lukijoita. Se oli tehnyt lukukokemuksesta monille raskaan.

Meitä liikutti se, että Jari rakasti hyvin erilaisia mummojaan, lempeämpää Ainoa ja tiukempaa Sofiaa ja hyväksyi heidät sellaisenaan. Me myös pidimme Järvelän tekstistä, se oli luontevaa ja helppolukuista. Itse samaistuin Jari-pojan kokemuksiin 70-luvun kesistä mummolassa. Mummojen ja isotätien kertomusten äärellä on lapsena vietetty aikaa.

Vaikka Suomen sisällissodasta on kirjoitettu viime vuosina paljon sekä kauno- että tietokirjallisuutta, lasten näkökanta ja kokemus on jäänyt kertomatta. Kirja perustuu kirjailijan omiin lapsuusmuistoihin ja osittain kuultuihin tarinoihin. Hänen omat isoäitinsä ovat olleet esikuvina kirjan Ainolle ja Sofialle. Mummot puhuivat oikeassakin elämässä ensimmäistä kertaa toisilleen Järvelän ylioppilasjuhlissa.

Joulukuun kirjana oli tarkoitus lukea Astrid Lindgrenin ja hänen nuoren ihailijansa Saran kirjeenvaihdosta mutta jälleen kerran korona sotki suunnitelmat. Pääsemme kokoontumaan vasta ensi vuoden puolella. Halusimme myös vaihteeksi jotain hieman kevyempää luettavaa, joten aloitamme varsinaisen kevään lukupiirikauden 2021 romanttisiakin sävyjä sisältävällä Espanjan helteiseen elokuuhun sijoittuvalla Milena Busquetsin Tämäkin meneeohi -kirjalla.

Niin uskomme ja toivomme koronankin suhteen; sekin menee joskus ohi, toivottavasti pian.

Hyvää alkanutta joulukuuta! Lukekaamme laadukkaita ja mieluisia kirjoja, nauttikaamme rauhallisista hetkistä. Jouluunkaan ei ole enää pitkälti. Hyvää joulun odotusta!

Lukuisin rakkain terveisin, Satu kirjastolta

linkit:

Jari Järvelä Wikipediassa

Jari Järvelä Alueviesti Sastamala

Kirjastokaistan haastattelu

Jari Järvelä Helmetissä

Lukupiiriläinen bloggaa : Majakoiden tärkeydestä

Me lukupiiriläiset uskaltauduimme lokakuussa hetkeksi kirjakeskusteluun koronasta huolimatta, tietenkin turvavälit huomioon ottaen ja kasvomaskein varustautuneina. Pohdimme, vieläkö marraskuussa tapaisimme kasvotusten.

Syyspimeässä ja tässä oudossa ajassa kirjat ja kirjojen lukijat ovat majakoita toisilleen. Yksi suurimmista iloista on avata kirja, jonka ilmestymistä on odottanut pitkään, ja joka ensi sivuiltaan johdattaa tiettyyn paikkaan ja aikaan sekä henkilöhahmojen luo, joiden seurasta ei halua pois. Tietysti kirja on usein myös yllätys, eikä huono vaihtoehto ole sekään.

Lokakuun kirjan kirjoittaja, Johan Bargum, on yksi merkittävimpiä suomenruotsalaisia kirjailijoitamme. Hän on kirjoittanut muun muassa romaaneja, novelleja, näytelmiä sekä lastenkirjan. Hän on saanut myös useita kirjallisuuspalkintoja.

Sanomattakin on selvää, että Bargum on taitava juonen ja sanan käänteissä mutta sen lisäksi hän on ehkä myös hieman salaperäinen kirjailija. Tiivis teksti jättää tilaa lukijan ajatuksille ja oivalluksille.

Syyspurjehdus sai valtavan ylistysten vyöryn. Bargum oli paljon lukeneille lukupiiriläisille uusi tuttavuus ja ihmettelimme joukolla, miten tällainen helmi on voinutkin jäädä huomiotta. Heti aluksi totesimme, että kirja piti lukea kaksi kertaa eikä kolmaskaan olisi ollut liikaa. Tämän kirjan miljöö on pitkälti meri ja sillä on varmasti symbolinen merkitys kuten tekstiin upotetuilla kreikkalaisen taruston hahmoillakin.

Kirjassa kaksi ikääntynyttä miestä, joita yhdistää suhde samaan naiseen sekä menneisyys liikemaailmassa, lähtee kesän viimeiselle purjehdukselle ennen purjealuksen talviteloille laittamista. Mutta pyytääkö retkelle Olof vai Harald? Kumpikin väittää toisen pyytäneen ja jo tästä perusasetelmasta alkaa tarina, jossa oikeastaan juuri mikään ei ole lukijalle absoluuttisesti totta. Ainoa fakta on se, ettei purjehdusretkeltä palaa kuin toinen heistä.

Ensimmäisen tarinan kertoo poliisikuulustelussa Olof, eläköitynyt pankinjohtaja. Toisen tarinan kertoo Harald, kuolemaan johtavaa syöpää sairastava entinen yrittäjä. Harald kertoo tarinansa kirjeessä, jolle ei ole määritelty vastaanottajaa.

Kolmas henkilö romaanissa on Elin, joka on ollut ensin naimisissa Haraldin kanssa ja myöhemmin Olofin. Mutta Elin on tarinassa mukana vain miesten muistoissa ja puheissa, omaa ääntä hänellä ei ole. Elinin kuolemaankin liittyy mysteeri.

Vaikka Elin on läsnä vain toisten kuvailemana, hän lienee kirjan tärkein hahmo. Elin kaipaa rakkauden tekoja ja sanoja mutta onko hän ollut onnellinen avioliitoissaan? Elinin elämässä uskonnolla ja anteeksiannolla on suuri merkitys. Miehet sen sijaan vaikuttavat pyörivän omien egojensa ympärillä, saavutusten maailmassa, jossa syyllisyyden tunteille ei ole sijaa.

Luimmeko me trillerin, psykologisen draaman vai kimurantin ihmissuhdemysteerin? Oliko kyse häpeästä, syyllisyydestä, anteeksiannosta, rakkaudesta vai rakkaudettomuudesta? Lopuksi me kysyimme toisiltamme, mistä tässä kaikessa oli kysymys, sillä viitteitä, vihjeitä ja sivupolkuja oli runsaasti.

Näin lukupiiriläiset lukukokemustaan kuvailivat:

Hieno kirja ja käännös, kirjaa on luettava tarkasti ja hitaasti ja useamman kerran, loppu jäi avoimeksi ja ilmaan salaisuuksia, upea luontokuvaus, paljon purjehdustermejä mutta ei haitannut vaikka niitä ei ymmärtänytkään, kirjassa käsiteltiin uskontoa ja uskonnollisuutta, hyvä henkilökuvaus, hieno lauserakenne, tiivistä tekstiä ja lyhyt kirja mutta paljon asiaa pinnan alla, rakastettava sivuhenkilö oli Haraldin koira Rufus, hienoa Helsingin kuvausta, kirja oli miellyttävä ja iloinen yllätys, olipa hyvä kun valittiin tämä lukupiirikirjaksi, paras lukemani kirja!

Kokoontumisemme päätteeksi lukupiiriläinen siteerasi kirjan lopusta erästä Elinin lausetta. Siihen lohdulliseen sanomaan on hyvä lopettaa.

…majakat ovat olemassa aina kun joku tarvitsee niitä ja ne ovat olemassa, vaikkei kukaan niitä tarvitsisikaan.

Valoa syksyyn!

Satu ja tiistain lukupiiriläiset

Linkit:

Johan Bargum Helmetissä

Johan Bargum Wikipediassa

Kirjallisuuden verkkolehti Kiiltomato

Blogiarvostelu kirjasta Syyspurjehdus

Lukupiiriläinen bloggaa : Eikö se mennytkään niin?

Tony kuuluu nuorena lontoolaiseen poikaporukkaan, joka viisastelee koulutunneilla ja koreilee mielellään älykkyydellään. Poikaporukan jatkoksi luokalle tulee kultivoitunut ja hillitty, säihkyvämielinen Adrian, jota muut pojat, jos myös opettajat katsovat ylöspäin. Ihmisen biologia tekee pojista kuitenkin perin inhimillisiä, tytöt ja seksi kiinnostavat nuoria miehiä erityisen paljon.

Pojat opiskelevat ja pääsevät yliopistoihin, löytävät hyviä työpaikkoja, seurustelevat ja vakiintuvat. Jonkin aikaa joukko tapailee toisiaan oluen ääressä, kertoilee kuulumisiaan mutta sitten tapahtuu jotain, joka muuttaa kaiken. Viisas ja pidetty Adrian tekee itsemurhan, jonka syitä on vaikea ymmärtää.

Tapahtumien taustalla vaikuttaa kolmoisdraama: Adrian ryhtyy seurustelemaan Tonyn entisen tyttöystävän, Veronican kanssa. Tony antaa suhteelle siunauksensa eikä pohdi asiaa sen kummemmin vaan lähtee valloittamaan maailmaa ja uusia tyttöjä.

Vuosikymmeniä myöhemmin jo eläköitynyt Tony saa omituisen kirjeen lakitoimistosta. Asia koskee edesmenneen Sarah Fordin pesänjakoa. Menee tovi, ennen kuin Tony ymmärtää, että Sarah Ford on entisen tyttöystävän Veronican äiti.

Kun Veronica vihdoin suostuu tapaamaan Tonyn Lontoon Huojuvalla sillalla, alkaa jännityskertomus mikä saa lukijan lähes läkähtymään ihmetyksestä kirjan lopussa. Tosin Veronicasta ei kerta kaikkiaan ole apua, hän katoaa lauseen ”sinulla ei vain leikkaa” taakse ja antaa Tonyn hapuilla totuuden perään miten parhaaksi taitaa.

Kirjan suuri viisaus lienee: absoluuttisia totuuksia on elämässä hyvin vähän ja hyvin usein ihmiset muistavat asioita väärin. Tämän lukupiiriläiset yhteisesti löysivät kirjan sanomaksi mutta paljon yksityiskohtia jäi ilman vastauksia – ja niin oli ehkä tarkoituskin.

Reilusti alle kahteensataan sivuun on mahdutettu valtavasti asiaa ja silti kirjassa tapahtuu melko vähän.

Julian Barnes on arvostettu ja palkittu englantilainen kirjailija. Hän on syntynyt 1946 Leicesterissä. Booker-palkinnon Barnes sai juuri tästä lukupiirikirjastamme Kuin jokin päättyisi 2011.

Lukupiirimme kokoontui pitkän tauon jälkeen tällä viikolla. Lehdet punertavat, lokakuuhun ei ole enää pitkä matka. Viimeksi olimme nähneet toisiamme helmikuussa ja kaikki tietävät syyn : korona. Jälleennäkeminen oli yksinkertaisesti riemukas!

”Vaikuttava, mestarillinen, taidokas, mystinen, yllättävä, hieno suomennos, filosofinen” -muun muassa näillä sanoilla lukupiiriläiset kuvailivat kirjaa. Tarinan loppu yllätti meidät kaikki, jokaisen lukupiiriläisen. Käsittämättömällä tavalla Barnes kutoi sellaisen kirja-arkkitehtuurin, ettei loppua voinut edes arvata, jännitys vain tiheni ja tiheni kohti viimeisiä sivuja.

Me lukupiiriläiset olimme ikionnellisia, kun pääsimme tapaamaan toisemme ja puhumaan jälleen kirjallisuudesta, kirjoista ja kulttuurista. ”Kirjasto on niin ihmeellinen paikka ja lukupiiri tekee mielelle hyvää”, hyrisivät lukupiiriläiset. Niinhän se on.

Lokakuun kirjamme on Johan Bargumin Syyspurjehdus. Luulenpa, että saamme ruodittavaksemme melko mystisen tarinan myös seuraavaan lukupiiriin.

Syysterveisin Satu kirjastolta

linkit:

Julian Barnes Helmetissä

Kirja-arvostelu

Julian Barnes Wikipediassa

Lukupiiriläinen bloggaa: Kesä tuli ja kirjoja riittää!

Paljon asioita, jotka pitäisi tehdä.

Vielä useampia jätetty tekemättä.

Siksi juuri nyt ei mitään tekemistä. –

(ote runosta Elämäkerta (Nanao Sakaki : Syödään tähtiä! Valitut runot)

Suomessa ei näe villinä tuulessa liehuvia laventelipeltoja mutta parvekkeelle voi kesällä hyvin laittaa pienen puutarhan, joka tuoksuu huumaavasti helteisen kesäpäivän jälkeisessä lämpimässä illassa.

Kevään aikana kaupunkipuistot, merenrannat ja metsiköt tulivat tutuiksi. Kävely raikkaassa ulkoilmassa oli yksi suurimmista iloista. Sitä huomasi yllättäen jokaisen uuden silmun, nupun ja ruohonkorren, ensimmäiset lentävät ötökät, tuulet, kirpeät ja lämpimät aamut ja alkavan sateen.

Turhaa sanoa, että takana on poikkeuksellinen kevät, me kaikki olemme eläneet sen läpi ja kokeneet omalla tavallamme. Helppoa ei varmasti ole ollut kenelläkään. Nyt on kuitenkin mitä kaunein kesä, joka tuli vaivihkaa, ehkä aluksi vähän tunnustellen. Samalla tavalla me ihmiset lähdimme kodeistamme hieman empien, minne saa mennä, mitä tehdä.

Kirjastot avautuivat ensimmäisten paikkojen joukossa koronatilanteen helpotettua. Nyt kirjastot toimivat jo lähes vanhaan malliin. Asiakkaat ovat jo tulleet takaisin, ikävä on ollut molemminpuolinen.

Millaisia kirjoja luit koronakeväänä? Keveitä, jännittäviä, tietokirjoja, lukuromaaneja, lehtiä? Vai tekikö edes mieli lukea, jaksoitko keskittyä? Ehkä kirjasta saatava informaatio tuntui liian hitaalta, helpointa oli päivittää päivän tapahtumat kännykän iltapäivälehdestä. Itsekin keskityin kirjan lukemiseen vasta toukokuussa mutta kun vauhtiin pääsi, loppua ei näy!

Nyt voi huokaista syvään, asettua parveketuolille tai mökin pihalle vapaavalintaiseen asentoon ja kerätä kirjakasan kahvipöydälle, avata korvat linnunlaululle ja silmät sanoille.

Unohtaa todellisuus luvalla, kadota uusiin ihaniin maailmoihin, toisten todellisuuksiin, turvallisesti.

Toivomme kaikki kirjastolla, että myös lukupiirit pääsevät jatkumaan syksyllä normaalisti, kuten keskustelupiirit ja tapahtumat. Mutta ensin on tämä ihana kesä, josta kannattaa iloita ja nauttia kaikin tavoin.

Muutaman lukuvinkin siivittämänä toivotan kaikille kirjaston asiakkaille kaikin puolin hyvää ja rentouttavaa kesää!

Kaikki on mahdollista

Elizabeth Strout , Tammi, 2019

Kaikki on mahdollista -kirjan novellimaiset luvut kertovat elämänmakuisia tarinoita Amgash-nimisestä pikkukaupungista Illinoisin osavaltiossa. Kaupungin asukkaat tulevat tutuiksi, elämä mutkittelee ja näyttää omituiset puolensa. Lukija kohtaa ihmisiä, jotka saattavat olla ristiriitaisuudessaan jopa sietämättömiä, silti samaistuttavia.

Kirja kietoutuu Lucy Barton -nimisen kirjailijan ympärille. Hän on kotoisin Amgashista vaikka onkin aikuistuttuaan muuttanut sieltä New Yorkiin. Lucy Bartoniin kytkeytyy salaisuuksien verkko, joka kirjan kertomusten myötä alkaa hiljalleen selvitä. Stroutin kerronta on luontevaa ja soljuvaa, henkilöt vastustamattoman kiinnostavia. Yksi lempikirjoistani. 

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Sabine Berman, Otava, 2011

Kaliforniassa asuva Isabelle perii isältään tonnikalajalostamon Meksikossa ja palaa kotimaahansa kehittämään sen toimintaa. Hän saa huollettavakseen myös kuolleen sisarensa autistisen tyttären Karenin. Karen on päässyt villiintymään välinpitämättömän äitinsä huostassa ja tytön henkinen ja fyysinen kehitys on pikkulapsen tasolla.

Tädin sinnikkäällä kasvatusmetodilla Karen osoittautuu omalla erityisellä tavallaan älykkääksi ja kykeneväksi oppimaan asioita, jopa aikanaan johtamaan suvun tonnikalajalostamoa. Karenin erityisominaisuus on, että hän rakastaa merta kiihkeästi ja tietää tonnikaloista kaiken mahdollisen.

Ajan oloon Karen oppii huomaamaan, että kaikki asiat eivät jalostamossa ole kunnossa eikä koko tonnikalabisnes vaikuta siltä, miten Karen asiat näkee ja kokee.

Kirja on lukuromaani, kertomus erilaisista tavoista kokea maailma sekä eettinen kannanotto eläinten-, luonnon- ja ihmisten suojeluun. Kirjassa pohditaan asioita myös filosofiselta kantilta, ja nämä kirjan kaikki ominaisuudet yhdessä herättävätkin lukijan pohtimaan monia tärkeitä asioita uudella tavalla. ”Ajattelen, siis olen” vaiko sittenkin ”Olen, siis ajattelen”? Kirja jäi pyörimään ajatuksiin pitkäksi aikaa.

Raija

Ritva Hellsten, Aviador, 2020

Raija Siekkisen novellit ovat kauniskielisiä, meditatiivisia tekstejä, joissa kuvaillaan arkisia asioita ja ihmismielen monimutkaisuutta. Rakkaus ja kuolema, niistä Raija Siekkinen kirjoitti lähes aina mutta ei koskaan kyllästyttävästi tai samalla tavoin. Kirjailija itse pysyi ulkomaailmalle salaperäisenä ja yksityisenä.

Kirjailija Ritva Hellsten on Raija Siekkisen sisar. Hän on kirjoittanut todella upean kirjan, jossa elää ja hengittää kuollut sisar novelleistaan tunnistettavana. Toki kirja on fiktiota mutta kirjailija kertoo sen perustuvan fakta-aineistoon kuten kirjeisiin ja keskusteluihin Raija Siekkisen kanssa. Hienovaraisesti Hellsten avaa sisarensa kirjailijaluonnetta, elämänkaarta, edesottamuksia rakkaudessa sekä erityisen herkkää luonnetta ja inhimillisiä heikkouksia, syitä siihen miksi Raija Siekkinen vetäytyi ja ahdistui. Siekkinen kuoli tulipalossa vuonna 2004 vain 50-vuotiaana.

Tietenkin tämän luettuani oli pakko varata Raija Siekkisen kootut novellit. Erittäin sopivaa kesälukemista!

Lukuterveisin Satu kirjastolta

linkit:

Arvostelu Ritva Hellstenin kirjaan Raija

Arvostelu Sabine Bermanin kirjaan Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Arvostelu Elizabeth Stroutin kirjaan Kaikki on mahdollista

Raija Siekkisen teokset Helmetissä