TALVITERVEISET TIISTAIN LUKUPIIRISTÄ…JOULURAUHAA JA LUMIA ODOTELLESSA…

jul1

Kirjasyksy alkoi vilkkaasti kirjaston lukupiireissä jo elokuussa, kun keskiviikon iltalukupiiri muutti kokoontumisaikojaan.

Tiistain päivälukupiiri on kokoontunut entiseen malliin tutulla porukalla syyskuusta lähtien. Vuoden viimeinen tapaaminen vietettiin Andrei Makinen. ”Ikuisen rakkauden kosketuksia” pohtiessa, tunnelmallisesti katetun kahvipöydän herkkujen äärellä. Kynttilät paloivat ja glögiäkin tarjottiin lämmikkeeksi.

Syksyä ovat siivittäneet Turun ja Helsingin kirjamessut ja Nobelin kirjallisuuspalkinto, jonka voitti ranskalainen Patrick Modiano. Finlandia-palkinnon voitti Jussi Valtonen teoksellaan He eivät tiedä mitä tekevät .

Tiistain lukupiirissä luettiin syksyn aikana vanhempaa ja uudempaa klassikkoa, kaksi nobelistiakin oli mukana. Ensimmäinen lukupiirikirja oli Amos Ozin Älä kysy yöltä, jossa päästiin kurkistamaan israelilaisen pikkukylän arkeen ja ihmissuhteiden kiemuroihin. Kuvailu kirjasta löytyy Lenan syyskuun lukupiiriläinen bloggaa –kirjoituksesta.

Vappuliisa alusti lokakuun kokoontumisen, jossa käsiteltiin superklassikko, Anton Tsehovin Vanja-eno. Se on ollut syksyn näytelmätapaus ja esitetty eri versioina sekä Kaupungin teatterissa että Kansallisteatterissa. Vanja-eno johdatti meidät Venäjän maaseudulle pisihuviloiden, samovaarien, kiihkeiden tunteiden, epätoivoisten rakkauksien mutta myös yllättävästi ajankohtaisten aiheiden äärelle. Näytelmän lääkäri puhuu luonnon ja metsien säästämisen puolesta. Yhdessä pohdimme, oliko näytelmä tragediaa vai komediaa, kenties tragikomediaa? Muistelimme myös kaikkia niitä Vanja-enon näytelmäversioita, joita vuosien saatossa olemme nähneet. Uppouduimme Vanjan maailmaan korviamme myöten.

talo

Marraskuussa Eevan alustamana lukupiirikirjana luettiin John Steinbeckin Hyvien ihmisten juhla. Kalifornialaisessa pikkukaupungissa Cannery Row´n laitapuolen asukkaat järjestävät juhlaa pidetylle tohtori Mackille. Juhlajärjestelyt eivät mene aivan suunnitelmien mukaan ja tarinassa on monta farssimaista kiemuraa – mutta kun juhlat viimein järjestetään, ne hullaannuttavat koko kaupungin.

Lukupiiriläiset luokittelivat teoksen ”hyvän mielen kirjaksi” ja siitä pidettiin kautta linjan. Eero toi kuitenkin mukaan myös toisenlaisen katsantokannan ja osoitti, että kirjan teksti saattoi paikoitellen olla jonninjoutavaa haastelua, eikä juonesta oikeastaan ollut tietoakaan. Totta sekin, juoni kirjassa on köykäinen ja mysteeri jää elämään – mitä Steinbeck tällä kirjalla lopulta halusi sanoa?

canary

Joulukuun kirjan, Andrei Makinen Ikuisen rakkauden kosketuksia, alusti Eero, joka kertoi kirjailijasta ja oman näkemyksensä kirjan episodimaisista rakkauskertomuksista. Ryhmän mielipiteissä oli suurta hajontaa. Yhteisesti olimme sitä mieltä, että kirjan teksti on kertakaikkisen hyvää mutta aiheen käsittely sai pohtimaan monia seikkoja. Olivatko rakkauden kosketukset aitoja vai platonisia, kuka oli kertoja ja pysyikö hän läpi kirjan samana? Olivatko tarinat pinnallisia vai syvällisiä? Entä rakastaako Ranskassa asuva venäläissyntyinen kirjailija entistä kotimaataan intohimoisesti kaikesta kritiikistään huolimatta? Ikävöikö? Jopa kirjan kansi sai miettimään millaisesta rakkaudesta Makine kirjoittaa – jo parhaat päivät nähneestä, hieman sairaasta, aidosta vai liioitellusta? Teksti sisälsi myös monia pieniä helmiä, joista sai hyvän olon ailahduksia.

kansi

Yhtä kaikki, edessä on uusi vuosi ja uudet kirjat. Minä ehdotan joulupyhiin hiljentymiskirjaksi Michael Cunninghamin uusinta teosta Lumikuningatar (Gummerus, 2014). Sen kansi saa ikävöimään oikeaa talvea, sen tarina herättää monia kysymyksiä, niin kuin hyvä kirja aina tekee. Tarina kertoo veljeksistä, rakkaudesta, kuolemasta, perhesalaisuuksista ja hyväksytyksi tulemisen tarpeesta taustanaan talvinen New York. Kirjassa pohditaan myös outoa valoilmiötä, jonka yksi päähenkilöistä näkee talvisella taivaalla.

kansi2

Toivotankin kaikille asiakkaillemme kirjaston lukupiirin vetäjien puolesta oikein valoisaa joulumieltä ja rauhoittavaa joulun aikaa.

Jos kuitenkin mielii kinkun sulatteluun jotain kevyempää tai peräti humoristista joulukirjaa, suosittelen tarttumaan Satu Taskisen Täydelliseen paistiin (Teos, 2011). Se on sitä paitsi tiistain lukupiirin tammikuun kirja ja odottaa jo yöpöydällä.

kansi3

Valoisaa ja hauskaa joulua!

Satu Vähämaa

 

Lukupiiriläinen bloggaa / Amos Ozin ”Älä kysy yöltä” – lukupiirikirja ajan hermolla

Amos

 

Syksyn ensimmäisessä tiistain lukupiirin tapaamisessa keskustelimme israelilaisen kirjailijan Amos Ozin kirjasta Älä kysy yöltä. Oz kuvaa elämää aavikon laitaan rakennetussa pienessä kaupungissa. Kirjan päähenkilöt ovat noin 60-vuotias hollantilainen arkkitehti Theo ja häntä huomattavasti nuorempi israelilainen opettaja Noa.

Kun Noa ottaa vastaan kunniahimoisen tehtävän perustaa lahjoitusvaroin nuorten huumevieroitusklinikka, alkaa kaupungin arki elää. Tutustumme asukkaisiin, asenteisiin, byrokratiaan ja ennen kaikkea Noan ja Theon monisyiseen suhteeseen.

Minua viehättivät kauniit ja tunnelmalliset luontokuvaukset. Aavikko on kaikessa läsnä. Sen ääniä voi hyvin kuvitella. Oz viljelee myös huumoria, joten kirjaa luki välillä hymyssä suin. Kuva nykyisraelilaisista rakentuu vähä vähältä. Kaupungissa on juutalaisia yli 30 maasta – valtava kotouttamisurakka, joka joko onnistuu tai sitten ei.

Amoz Oz oli minulle uusi tuttavuus. Hänen kuvaamansa maailma innosti minua lainaamaan kirjastosta kletzmermusiikkia ja tutkimaan kirjassa esiintyvien juutalaiskäsitteiden merkityksiä. Luin myös Ozin 88-sivuisen kirjan Hur man botar en fanatiker. Ozin ajatukset suvaitsevaisuuden puolesta fanaattisuutta vastaan tuntuvat erittäin tärkeiltä ja ajankohtaisilta.

Lena