Lukupiiriläinen bloggaa: Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista

Vuoden viimeisen lukupiirin kirjana meillä oli Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista. Viikilä sai tästä kirjasta Finlandia-palkinnon 2016. Juuri ennen lukupiiriä Viikilä sai Finlandia-palkinnon myös uudesta kirjastaan Taivaallinen vastaanotto.

Jukka Viikilä on koulutukseltaan teatteritaiteen kandidaatti ja on myös opiskellut Pop ja Jazz Konservatoriossa ja Kriittisessä korkeakoulussa.

A portrait of Carl Ludvig Engel, by Johan Erik Lindh

Kirjan päähenkilö on Carl Ludvig Engel, saksalainen arkkitehti, jonka johdolla keisarin pyynnöstä rakennettiin Suomen nuorelle suurruhtinaskunnalle edustava pääkaupunki Helsinki. Kirja on Engelin fiktiivinen yöpäiväkirja. Kirja herätti lukupiiriläisten kiinnostuksen Engeliin ja Helsingin historiaan.

Tunnelma lukupiirissä oli ensin hieman hämmentynyt eikä kukaan alkanut avata mielipiteitään. Vähitellen keskustelu kuitenkin lähti liikkeelle. Mielipiteet kirjasta jakaantuivat. Jotkut pitivät kirjasta paljon. Joillekin kirja ei auennut lainkaan. Päiväkirjan merkintöjen runollisuudesta pidettiin ja siitä, että merkinnät olivat kuin vesivärisiveltimellä maalattuja, herkkiä ja hauraita vetoja. Kirjassa ei ole juonta vaan se ravistelee normaalia romaanin kirjoittamisen kaavaa. Kirjan juoni on sen runollisissa tunnelmissa. Kirja sisältää paljon mietelmiä ja pohdintoja elämästä syvemmin.

Olimme lukupiirissä iloisia siitä, että saatoimme taas kokoontua tosin maskit kasvoilla.

Toivotamme lukupiiristä kaikille Hyvää Joulun aikaa ja Onnea Vuodelle 2022!

Maija

Linkit:

Carl Ludvig Engel Wikipediassa

Akvarelleja Engelin kaupungista kuunnelma Yle Areena

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista – Finlandia-voittaja 2016 – Kirsin Book Club

Lukupiiriläinen bloggaa : Aikamme sankari?

Nuori mies näkee aamuyöllä kodittoman alkoholistin puuskuttamassa väsyneesti raitiovaunupysäkillä. Hänelle tulee selittämätön tarve tarjota tälle haisevalle kadun miehelle tupakka ja auttaa kantamaan risat muovikassit kohti tuntematonta porttikäytävää, jossa toinen samanlainen koditon istuu. Tämä teko on alku päätökselle olla hyvä ihminen ja tehdä hyviä tekoja.

Vuoden 2020 ensimmäinen tiistaipiirin lukupiirikirja oli Markku Pääskysen Hyvä ihminen (Tammi, 2018)

Taisi käydä niin, että piiriläisistä vain muutama sanoi pitäneensä kirjasta mutta me saimme erinomaisen keskustelun sen teemoista ja henkilöistä. Miksi kirja aiheutti niin suuren negatiivisen tunneaallon lukupiirissä?

Ehkä osaltaan ongelma oli sukupolvikokemusten erilaisuus.1990-luvulla nuoruutta eläneenä samaistuu helposti nuoren ihmisen ”haahuiluun” ja itsensä etsimiseen. Matkustelu ja hanttihommien tekeminen ylioppiskirjoitusten jälkeen tai opintojen ohessa oli jo tuolloin tavallista. Rakun päämäärätön kuljeskelu ja tapahtumien väritön kirjaaminen ei kuitenkaan lukijoita miellyttänyt.

Se, että päähenkilö pieksee itseänsä henkisesti lähes hengiltä, koska ei koe olevansa ”hyvä ihminen”, jollainen ehdottomasti on päättänyt olla, on kyllä kieltämättä karu ajatus ja hieman tuskallista luettavaa. Emme tainneet lukupiirissä oikein päästä päähenkilön nahkoihin saati pään sisään ymmärtääksemme kirjan punaisen langan.

Ceský Krumlov, taidemaalari Egon Schielen kotitalo

Kirjan alussa nuori Rakku kiertää ympäri Eurooppaa (Tsekki, Portugali, Italia), ajelehtii kaupungista ja maasta toiseen ja tapaa kiinnostavia ihmisiä. Hän kokeilee seksuaalisuutensa rajoja samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa mutta kohtaa matkan lopuksi myös tulevan vaimonsa.

Kirjan toinen puolisko esittelee lukijalle innottoman sosiaalivirkailijan, josta tulee pian aviopuoliso ja pienen pojan isä. Vaikka Rakku kohtaa ihmisiä, joista voisi tulla potentiaalisia ystäviä, suhteet eivät kehity. Lopulta myös vaimo kertoo olevansa Rakkuun kyllästynyt ja pettynyt. Eron jälkeen poika tulee isänsä luokse joka toinen viikonloppu. Rakulle on tärkeää vain pojan kanssa vietetty aika. Poika on hänen rakkautensa ja hyvyytensä kohde, se ainoa oikea ja todellinen.

Óbidos Portugali

Tarinan loppupuolella Vaasankadun yksiössä istuu masentunut niukin naukin töissä käyvä keski-ikäinen mies, jolle alkoholi maistuu hyvin. Hän toteaa surkeana: Kukaan ei näe minua. Kukaan ei auta minua. Kukaan ei tunne minua.

Lukupiiriläiset kommentoivat: ei jäänyt käteen mitään, surullinen kirja, töksähteleviä tapahtumia ja epämääräistä filosofista pohdiskelua, ahdistava kirja, hyppelehtivä, vaikea / helppolukuinen teksti, napakka lause, ihmismielen ailahteluja, kasvutarina, kiinnostava, tutut paikat ja kaupungit, oivalluksia herättävä.

Omituisinta kirjassa oli sen ristiriitaisuus. Päähenkilö tekee näennäisesti hyviä tekoja mutta halveksii auttamiaan ihmisiä. Sosiaalityössä hän näkee ihmisten ahdingon mutta arvostelee heidän valintojaan. Hän ei rakasta itseään, eikä muitakaan. Häntä kuvataan tunnevampyyriksi, joka ei tunne mitään mutta odottaa muilta suosionosoituksia. Hän ajattelee pakkomielteisesti lapsuuttaan mutta ei paljasta mitä lapsuudessa on tapahtunut. Rakku käyttäytyy kuin mies, pukeutuu feminiinisesti, näyttää naiselta ja haluaa olla ihminen. Rakku toteaa: Minä niin kovasti halusin tehdä hyvää! Ja sain aikaan niin paljon pahaa!

Villa Adriana, Tivoli

Ihmisen päätös ei aina riitä hyviin tekoihin ja hyvät aikomukset tyssäävät yllättäviin tilanteisiin, tapahtumiin ja tunteisiin. Joskus onnistuu toisinaan ei. Armoa kannattaisi tuntea niin itseään kuin toisia ihmisiä kohtaan. Joskus se on jo ihan riittävän hyvä teko. Mutta Rakun jästipäisyys on armotonta.

Viisas kollega totesi, että ehkä kyseessä olikin parodia. Ehkä kirjailija halusi näyttää nykyihmisen harhaisen suhteen itseensä, maailmaan, tekoihin, ilmiöihin ja toisiin ihmisiin. Me emme välttämättä ole sitä mitä sanomme ja miltä näytämme, emme ole rehellisiä ja tosia edes itsellemme.

Tätä jään miettimään…

Lukuisin terveisin, Satu

linkit:

Wikipedia Markku Pääskynen

Kiiltomato kirja-arvostelu

Vesille venosen mieli, ja ihmisen

vene2
Keskikesällä merellä ja meren äärellä on ehkä helpompi kohdata paahtava helle, meillä on ihana merikaupunki, Helsinki ja sen saaristo, josta löytyy kauniita saaria ja rantoja. Suuret purjelaivat ovat jättäneet kaupungin, ne herättävät nostalgisia tunteita katsojassa, mennyt aika näyttäytyy meille romanttisessa valossa vaikka purjehtiminen on ollut vaarallista ja vaivalloista.

vene4

Yrjö Kaukiainen, merihistorioitsija, on kirjoittanut monta teosta Suomen merenkulun historiasta, esim. kirjan Laiva Toivo, Oulu (1998) ja Rantarosvojen saaristo (2005), jossa kerrotaan itäisen Suomenlahden saaristosta 1700-luvulla. Meriliikenne oli silloin hyvin vilkasta, Keski-Euroopasta kuljetettiin arvokasta rahtia Pietariin ja laivoja ajoi karille ja upposi usein. Saaristolaiset keräsivät laivoista tavaraa talteen omaan käyttöönsä ja joutuivat tästä välillä käräjillekin. Vaikka kirja on taloushistoriaan liittyvä, tarkasti lähteisiin perustuva tietoteos, siitä välittyy elävästi saaristolaisten elämä satojen vuosien takaa.

vene1

Meriaiheisia lauluja on tehty paljon, meri on myös maalausten aiheena tai elokuvien tapahtumapaikka. Meri ja laivat näyttävät synnyttävän meissä tunteita, kaipuuta jonnekin pois, kauas, kuten käy Muumipapalla Tove Janssonin kirjassa Muumipappa ja meri (WSOY 1965):
”- Tietenkin meitä uhkaa se vaara, että tuuli tyyntyy yöksi, sanoi isä. Olisihan sitä voinut lähteä jo aamiaisen jälkeen. Mutta käsitäthän, tämä on sellainen tapaus, että meidän on pakko odottaa auringonlaskua. Suuri lähtö on yhtä tärkeä kuin ensimmäiset rivit kirjassa. Ne määräävät kaiken. Hän istuutui hiekalle äidin viereen. –Katso venettä, katso ”Seikkailua”, hän sanoi. Vene on aina yöllä ihmeellisen kaunis. Uusi elämä on aloitettava juuri näin: myrskylyhty palaa maston huipussa, rantaviiva katoaa takana pimeyteen, koko maailma nukkuu. En tiedä mitään niin hienoa kuin matkustaminen yöllä.”

Pirjo M
Kuvat: Kari Hiltunen