Lukupiiriläinen bloggaa : ”Akvaviitti käy kaikkiin tilaisuuksiin… ja sopii tujauksena niin sanotusti kaappijuopotteluun”

Torgny Lindgrenin Akvaviitti hämmensi ja puhutti toukokuun lukupiirissä.

Kirjan kannessa mies polkee pyörää ja hänen yläpuolellaan avautuu haitarin palkeet kuin viuhka tai solmiomeri. Nämä vihjeet paljastavat jo jotain kirjan sisällöstä mutta monikaan meistä lukupiiriläisistä ei ollut tätä huomannut.Aloitimme kokoontumisen tutkimalla pöydän päälle ilmestyneitä eväitä. Siinä oli terveellisiä herkkuja, jotka lukupiirin alustaja Martina oli tuonut sekä pullo pohjoismaalaista perinneviinaa Akvaviittia. Juoman mausteina käytetään muun muassa kuminaa, anista, tilliä, fenkolia, korianteria ja lakritsia – ja ties mitä – riippuen valmistajasta.

Edessämme oli pullo ”elämän vettä”, sillä juoma on saanut nimensä latinankielisestä sanaparista ”aqua vitae”. Jo 1400-luvulla juomaa on käytetty kuulemma ruton ja reuman parantamisessa. Pullossa oli toki vain kraanavettä. Virittäydyimme kirjan tunnelmaan kahvia hörppien.

Pitkästä esipuheesta virsi kaunis…mutta jotenkin lörpöttelevä johdanto kuuluu nyt kirjan luonteeseen. Itse asiassa vasta tätä kirjoittaessani tajuan yhteyden kirjan päähenkilön, ex-herännäispappi Helmerssonin ja kirjan nimen kanssa.

Helmersson on kirjan alkaessa ikämiessaarnaaja, joka on päättänyt korjata hirveät virheet, jotka nuorena miehenä on tehnyt.

Hän on päättänyt ryhtyä pohjoisruotsalaisen kylän asukkaiden vastakäännytykseen, sillä hän on vastikään tajunnut, ettei Jumalaa olekaan olemassa. Samat kyläläiset hän1950-luvulla haitaria soitellen ja kiihkeästi saarnaten pelasti uskon tielle ja lupaili runsaita elämän jälkeisiä taivaallisia iloja.

Vanhasta seurakunnasta on elossa enää kaksi henkilöä, mikä uskonmiestä harmittaa. Vielä voi muille kyläläisille kertoa asioiden ”oikean laidan” Helmersson tuumii ja lähtee polkupyöränsä kanssa ihmisten tupiin ja pihoille jutustelemaan. Se, miten Helmersson asiassaan onnistuu, riippuu katsantokannasta, enkä sitä tässä paljasta.

Kyläilyjen kautta lukija tutustuu originelleihin ja sympaattisiin kylän asukkaisiin ja heidän elämäntarinoihinsa. Minulle ainakin tuli hymynkare suupieleen useasti, enkä voinut olla ihailematta Torgny Lindgrenin loistavaa kielenkäyttöä.Vaikka elämänkatsomukselliset pohdinnat suurelta osin ovatkin kirjan temaattinen sisältö, tärkeintä ei ole se, mihin loppupäätelmään tullaan Jumalan olemassaolosta.

Västerbottenilaiset uskovat ja ovat aina uskoneet mitä ja miten lystäävät kylissä vaeltavista saarnamiehistä huolimatta. Saarnaajarukka on tainnut nostaa itsensä turhan korkealle jalustalle luullessaan aiheuttavansa suurenkin sekasorron kyläläisten mielessä.

Toisaalta liikuttava vanha Gerda-rouva, joka vielä kuolinvuoteellaan muistelee Helmerssonin hehkuvia puheita ja entisaikojen karismaa, uskoo edelleen niin vakaasti jumalaansa, että hetken lukija miettii, että näinköhän Helmersson vielä kerran kääntää kelkkansa Gerdan vakuutteluiden ansiosta. Siis kuka käännytti ketä?

Seurakunnan jättämä rahaperintö on kaikille yllätys ja ennen kaikkea perinnön saaja. Ja Akvaviittia nautitaan myös kirjan lopussa.

Helmerssonilta viimeisen ehtoollisen saava Gerda teki vaikutuksen kaikkiin lukupiiriläisiin ja kohtausta pidettiin yleisesti kirjan kauneimpana. Hyvin maistui vanhalle rouvalle ehtoollisviinin sijaan pikari mausteviinaa. ”Elävöittävän Jumalan nimeen aamen! Skool! Ja Kippis!”

Lukupiiriläisistä suurin osa ei omien sanojensa mukaan hahmottanut kirjan tarkoitusta tai syytä sen kirjoittamiseen. Jotain humorististakin kirjassa nähtiin mutta lopulta sitä pidettiin vain outona. Itse kuuluin siihen kahteen prosenttiin, joka kirjasta piti. Minusta se oli ilmava, kielellisesti kiehtova, hauska, syvällinenkin, ja antoi vapauden ajatella asioista juuri niin kuin halusi. Niinhän lopulta tekivät kaikki kirjan henkilötkin.

Torgny Lindgren on arvostettu ruotsalaiskirjailija. Hän syntyi Raggsjössä, Västerbottenissa 1938 ja on sijoittanut useat kirjansa synnyinseuduilleen. Hän kirjoitti runoja, novelleja ja romaaneja, salanimellä jopa dekkarin. Hän oli kiinnostunut uskonnosta ja filosofiasta ja hänet tunnettiin myös ironisena yhteiskuntakriitikkona. Hän oli Ruotsin akatemian jäsen vuodesta 1991. Aikuisiällä hän kääntyi katolilaiseksi. Lindgren kuoli 78-vuotiaana vuonna 2017.

Kirjailija on todennut: ”En ole tavannut vielä ketään, joka ei olisi ymmärtänyt kirjojani. Onhan väärinymmärtäminenkin myös ymmärtämistä.”

Kiitos Martinalle Akvaviitin hienosta alustuksesta ja tarjoiluista! Kiitos kaikille tiistain lukupiirin alustajille ja blogin kirjoittajille. Kiitos lukupiiriläiset, kun pidätte yllä kirjakeskustelun kirkasta valoa ja teette kirjastotädin työstä mielekästä! Olette kerta kaikkiaan loistavia!

Toivotan kirjastomme lukupiiriläisille sekä ihan kaikille kirjaston ihanille asiakkaille kaunista ja lämpöistä kesää!

Lukuterveisin, Satu Vähämaa

 

linkit:

Wikipedia

Suomen kuvalehti

Torgny Lindgren Helmetissä

 

 

Lukupiiriläinen bloggaa : Arkielämää

Lukupiiriläinen bloggaa : Arkielämää

Tiistain lukupiirin kesälukemisena oli suomalaisen kirjallisuuden naisklassikon Maria Jotunin romaani Arkielämää, joka ilmestyi v.1909.

Kirja on kertomus yhdestä kauniista kesäpäivästä Savossa. Varsinaista päähenkilöä ei ole mutta tapahtumia sitoo yhteen ”pappi” Nyman, jonka elämä – nuoruuden hyvistä lähtökohdista huolimatta – on muuttunut kylästä toiseen liikkuvan kulkijan vaellukseksi.

Nyman tulee heinänteon aikaan Koppelmäen kylään, jossa päivän aikana tapaa kyläläisiä ongelmineen. Ongelmien takaa paljastuu monenlaisia ihmiskohtaloita. Nyman on monitaituri. Hän osaa lukea, kirjoittaa, parantaa pieniä vaivoja, antaa sielunhoitoa ja uskonnon tulkintaa vailla papintutkintoa. Hän kirjoittaa vauraan Koppelmäen talon tyttären Loviisan puolesta Kuuselan Pekan kosintaan myöntävän vastauksen.

Sielunhoito on Nymannin ominta taitoa. Loisvaimo-Liena oli tukahduttanut yhden kastamattoman lapsensa ja vuosien tuska oli saattanut hänet epätoivoiseksi. Raamatun ja postillan tutkiminen ei ollut helpottanut naisen oloa. Pappi-Nyman puhui Lienalle Herran armosta ja anteeksiannosta, pani kylmän kääreen päähän ja istutti suolahauteissa. Ja luottamus ”pappiin” paransi Lienan! Lapsille hän kertoi tarinoita tähtien synnystä, taivaasta ja Jumalan anteeksiannosta. Näin hän saavutti lasten luottamuksen.

Miehet ovat ”pappi-Nymannia lukuun ottamatta sivuosassa. Kirjan naiset ovat terveitä, vereviä kansannaisia, jotka hyväksyvät arkiasiat. Jos mies on synnynnäisesti laiska kuten Otteljaanan mies Roikka-Petteri, niin ”hakkasipa omat tupakkansa”!

Kirja on realistinen, mutta lämmin kertomus ihmisten elämästä, toiveista, rakkaudesta, heikkouksista ja hyvyydestä. Toiveet ja haaveet ovat arkielämään liittyviä.

Hullu-Kallelle iloa tuottivat konvehtipaperi, penninraha, vanha avain ja tietoisuus joulukirkkoon pääsemisestä. Komea renki Jussi oli saanut Loviisan ja myös piika Eveliinan tunteet heräämään, mutta lopulta Annastiina sai sekä Jussin, että lapsen Jussin kanssa. Ja olipa vielä renki Jahvetti, jonka kanssa Eveliina päätyi yhteen.

Arkielämää on loistava kirja. Se on yhden päivän kertomus ihmisistä, joiden arkisen elämän kautta lukija tutustuu oloihin jotka tänään tuntuvat ankeilta. Ihmisen toiveet ja unelmat ovat aina olleet samat, keinot toteuttamiseksi vaihdelleet.

Harvoin olen lukenut kirjaa joka olisi vaikuttanut minuun näin voimakkaasti hienon kielen, aiheen monikerroksisuuden ja inhimillisen lämmön vuoksi. Lukupiiriläiset pitivät kirjasta ja vilkasta keskustelua riitti.

Tiistain lukupiiri aloitti Satu Vähämaan ohjaamana uuden vuosikymmenen toiminnassaan. Toivon sen jatkuvan yhtä antoisana ja virkeänä kuin tähänkin asti.

Kiitos Satu ja lukupiiriläiset!!

Hyvää ja kaunista syksyä toivottaen Anna-Liisa Orama

Linkit:

Maria Jotuni Helmetissä

Maria Jotuni Klassikkogalleriassa

Maria Jotuni Kansallisbiografia SKS

Lukupiiriläinen bloggaa: VIERAILU VIIVI LUIKIN VARJOTEATTERISSA

varjo
Tiistain lukupiirissä 15.10.2013 paikalla oli Satu ja meitä piiriläisiä kymmenen. Oli taas mukavaa tavata kun syksyn ensimmäisen kokoontumisen aikaan poimin puolukoita Itä-Suomessa.

Viivi Luikin kirja herätti vilkkaan keskustelun ja kaikilla meillä riitti puhetta sekä kirjailijasta että tietysti pääasiastamme eli Varjoteatteri -nimisestä kirjasta.

Viivi Luik on eestiläinen vuonna 1946 syntynyt kirjailija, joka aloitti runoilijana. Tämä diplomaatin rouva on kirjoittanut myös lastenkirjoja, artikkeleita, esseitä ja kolumneja romaanien lisäksi.

Varjoteatterissa liikutaan muun muassa Helsingissä, Berliinissä, Roomassa ja tietysti Tallinnassa. Kirja on kuin ”matkakertomus” Eestin valtion diplomaattitoiminnan uudelleen rakentamisesta ja lähettiläspariskunnan asunnon etsimisestä Roomassa Viivi Luikin näkökulmasta.

Minua viehätti erityisesti Berliiniä koskevat kommentit ja tapahtumat kun olin juuri syyskuun viimeisellä viikolla kävellyt samoilla keskustan kaduilla.

Viivi Luikin teksti on mielestäni helppoa luettavaa. Olin kolme vuotta sitten lukenut hänen kirjansa Seitsemäs rauhan kevät. Muutamilla muillakin lukupiiriläisillä oli lukukokemuksia Viivi Luikin teoksista. Meistä useimmat pitivät nyt puheena olevasta kirjasta vaikka jotain muutakin sanottavaa löytyi.

Omasta puolestani suosittelen Varjoteatteria toistenkin lukupiirien ohjelmaan. Tämänkertaisen keskustelun ohjasi Lena, varmaan ja hyvään tapaansa.

Lopuksi keskustelimme Sadun johdolla seuraavan kuukauden kirjasta ja valinta osui A. S. Byattin Ragnarök, jumalten tuho -nimiseen kirjaan.

Mukavaa, kun Satu on taas täysipainoisesti mukana. Ilman hänen apuaan olisimme kyllä pahasti pulassa. Kiitos Lena ja Satu lokakuun iltapäivän ajastanne lukupiirimme parhaaksi.

Kirjoituksen teki Eero mukana piirissä olleena.

Rooma

Berliini