Lukupiiriläinen bloggaa : Ole reipas ja rohkea (mutta älä stressaa)

  • Kenen tarina vaikutti sinuun eniten?
  • Ida, Mary, Isabella, Alexandra, Nellie, Karen…
  • minusta Yayoi ei oikein sopinut tähän kirjaan
  • no hän onkin ainoa elossa oleva
  • tämä on ihan täydellinen sohvapöytäkirja, voi lukea yhden luvun kerrallaan
  • minä en voinut lopettaa tämän lukemista, jäi kaikki muut hommat tekemättä
  • mutta oli se liian pitkä ja sekava, fiktion ja faktan sekoitus häiritsi
  • mikä kirjassa on totta?
  • minusta Mia laittoi tässä kaiken peliin
Mia Kankimäki

Kiitos armaat lukupiiriläiset! Emme antaneet periksi pandemian edessä, ja tässä sitä ollaan, nokakkain kirjaston kokoushuoneessa taas. No, maskit kasvoilla mutta silmät tuikkivat sitäkin kirkkaammin.

Tammikuun kirja siirtyi helmikuun kirjaksi mutta lähdetään siitä, että loppukevät menee lukujärjestyksen mukaan. Siispä, kirjakeskustelumme keskittyi vuoden ensimmäisessä lukupiirissä Mia Kankimäen kirjaan Naiset joita ajattelen öisin, Otava, 2018.

Yleisesti ottaen lukupiiriläiset pitivät kirjasta. Siinä on jokaiselle jotakin: faktaa, fiktiota, historiaa, taidehistoriaa, matkailua, omakohtaisia kokemuksia, kasvunpaikkoja. Ennen kaikkea siinä on upeita tarinoita upeista naisista, jotka ovat tehneet mahdottomasta mahdollisen ennen kuin nykyaikaisista mukavuuksista oli aavistustakaan.

Historiallisten naisten elämäntarinoiden lisäksi kirjaa kuljettaa eteenpäin Mia Kankimäen oma henkilökohtainen tutkimusmatka, milloin Afrikkaan, milloin Japaniin, milloin Toscanaan ja kirjailijaresidenssiin Mazzano Romanoon. Sen mitä kirjailija opettaa meille yönaisistaan (rohkeat erityiset naiset, joita Mia pohdiskelee unettomina öinä), sen hän oppii myös omilla reissuillaan oivaltamaan.

Tämä kirja on oikeastaan koettava itse, sitä on vaikea kuvailla. Se on humoristinen ja lempeä mutta myös sormille näpäyttävä ja sopivasti hapokas. Kieli on taipuisaa ja hauskaa, kerronta ottaa mukaansa väkisin. Tyyli voi toki myös ärsyttää.

Mazzano Romano (kirjalijaresidenssi)

Ennen kaikkea teos on yleissivistävä ja kaikin puolin rohkaiseva. Ole se, mikä olet ja tee se, mikä on tehtävissä, kaatuessasi pirauta itkut ja jatka matkaa, jossain kohtaa onnistut. Kankimäki toteaa, ettei naisena oleminen ole tai ole ollut aina ja kaikkialla helppoa mutta onnistumistarinoitakin löytyy. Nykyajan naisille omannäköinen elämä on jo helpompaa.

Sovimme, että nelisataasivuisesta kirjasta voi lukea vain ne tarinat, jotka itseä eniten kiinnostavat. Monet lukivat koko kirjan ja olivat sitä mieltä, että kirjassa oli ähkyksi asti asiaa ja liikaa henkilöitä.

Ehkä kirja onkin hyvä lukea paloissa, sillä helposti yönaiset menevät päässä sekaisin.

Itse keskityin enimmäkseen renessanssin naistaidemaalareihin ja heidän käsittämättömiin elämänkohtaloihinsa, jotka eivät vieläkään lakkaa ihmetyttämästä.

Sofonisba Anguissola (1532-1625), oli cremonalainen ”kympin tyttö”, jonka edistyksellinen isä laittoi jo varhain opiskelemaan maalaamista. Sofonisba oli ensimmäinen, joka käytti peiliä apuna maalatessaan omakuvia, hän myös kuvasi ensimmäisenä maalauksissaan tavallista kotielämää. Sittemmin Sofonisba sai elantonsa maalaamistaan tauluista, työskenteli Espanjan hovissa, rikastui ja elätti perheensä. Lopulta hän nai itseään paljon nuoremman komean merikapteenin ja eli hyvää elämää lapsettomana Genovassa ja Sisiliassa aina 93-vuotiaaksi. Ei mitenkään tavanomaista 1600-luvulla.

Sofonisban omakuva

Lavinia Fontana (1552-1614), oli bolognalainen monitaituri, joka pystyi yhdistämään taiteilijuuden eli työn, perhe-elämän ja äitiyden (11 lasta). Hän oli ensimmäinen naismaalari, joka toimi tasavertaisena miesten kanssa. Hän brändäsi itsensä lähettämällä mahdollisille taulujen tilaajille miniatyyrikokoisia muotokuvia itsestään parhaassa asussaan ja koruissaan (käyntikortti). Hän oli joko raskaana tai synnytti ja hoisi vastasyntynyttä samaan aikaan kun maalasi liukuhihnalta tauluja. Hän rikastui työllään, elätti perheensä ja oli aikansa julkkis mutta kuoli jo 62-vuotiaana.

Lavinian omakuva

Artemisia Gentileschi (1593-1654), on taistelijanaisten symboli, joka raiskauksen ja nolatuksi tulemisen jälkeen nousi italian renessanssin naistaiteilijoista kuuluisimmaksi, ja joka hyväksyttiin 1616 ensimmäisenä naisena Firenzen taideakatemiaan. Artemisian lähipiiriin kuuluivat Medicit, Galileo Galilei, Michelangelo nuorempi ja hän nautti suurta suosiota ja mainetta taidepiireissä. Hänen miesasiansa eivät oikein koskaan ottaneet onnistuakseen ja lopulta hän elättikin itsensä ja jälkikasvunsa yksinhuoltajana. Artemisia kuvasi maalauksissaan naiseutta kaikkinensa, naisen elämää ja sosiaalista asemaa sekä valtaa, erotiikka unohtamatta.

Artemisian omakuva

Kankimäki kirjoittaa jokaisen yönaisen yhteyteen liudan hyviä ohjeita, jotka ovat hauskoja ja rohkaisevia. Tämä löytyi Artemisian tarinan lopusta.

”Jos olet kokenut nöyryytyksiä, vääryyttä tai kärsimystä, älä jää niihin jumittamaan. Mene eteenpäin. Lähde Firenzeen. Tai Roomaan. Tai Venetsiaan. Tai Napoliin.”

Jos kaukomaille pääseminen ei ole mahdollista, kannattaa vaikka lähteä ostamaan lähikaupasta pullaa ja katsoa suoratoistosta jokin pään tyhjentävä sarja, ja jatkaa sitten omaa tietä eteenpäin.

Lukupiiriterveisin Satu

Linkit:

Mia Kankimäki Helmetissä

Mia Kankimäki ja Japanin loputon lumo

Mia Kankimäki Wikipediassa

Sivumerkkejä kirjablogi Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin | Sivumerkkejä (wordpress.com)

Lukupiiriläinen bloggaa : Lumen kauneus Paolo Cognetti: Kahdeksan vuorta

”Upea lukukokemus, erittäin hyvä, kuuluu parhaimpiin lukuelämyksiini.”

Tällaisia kommentteja kuulimme kevään viimeisessä lukupiirissä, kun olimme lukeneet Paolo Cognettin (s. 1978) kirjan Kahdeksan vuorta.

Kirja voitti kesällä 2017 Italian tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon Premio Stregan ja saman vuoden syksyllä se ilmestyi suomeksi. Kahdeksan vuorta on Paolo Cognettin kuudes kirja ja ensimmäinen suomennettu. Kirjan oikeudet myytiin hetkessä 30 maahan.

Kirjan päähenkilön, nuoren Pietron perhe asuu Milanossa, mutta perhe menee aina kesäksi pieneen Granan vuoristokylään Italian Alpeille. Pietron isä on innokas vuorikiipeilijä ja hän vie myös Pietron jo pikkupoikana vuorille. Pietron isälle kiipeily on pakkomielteistä.

Vuoristokylässä asuu Pietron ikäinen Bruno, valkotukkainen vuoristolaispoika, jonka kanssa Pietrolle syntyy elämänikäinen ystävyys. Kirjassa kerrotaan poikien kasvutarina pojista miehuuteen, heidän isäsuhteistaan sekä ystävyydestä. Pietron äiti uskoo koulutuksen tärkeyteen ja ottaa asiakseen Brunon koulunkäynnin.

Pääosassa on myös Alppien luonto. Vuodenaikojen vaihtelu, kevään solisevat vuoristopurot ja talvella lumen kauneus. Samalla se on myös kuvaus katoavasta elämänmuodosta. Cognetti onkin antanut hyvin suoria poliittisia lausuntoja ja sanonut hyödyntävänsä Strega-voittoaan pelastaakseen vuorensa.

Samalla kun tarinassa kiipeillään vuorilla, on ”kahdeksan vuorta” buddhalainen vertauskuva. Tarina kuljettaa lukijaa vertaiskuvallisesti kohtaamaan kahdeksan vuortansa. Filosofiaa on kuitenkin vain kevyesti hipaistu tapahtumalla Nepalin Himalajalla.

Lotta Toivasen suomennosta kiiteltiin.Kirja oli miellyttävä lukukokemus melkein kaikille lukupiiriläisille. Sitä kehuttiin monin ylistävin sanoin. Erityisesti kirjan hyvää tekevä vaikutus mainittiin.

Kiitos Sadulle ja lukupiiriläisille innostuneesta keskustelusta.

Hyvää kesää Sadulle ja lukupiiriläisille hyvien kirjojen parissa!

Maija Leinonen

Satu puolestaan kiittää lukupiiriläisiä kuluneesta lukupiirivuodesta! Teette minulle kirjastotyöstä monin tavoin entistäkin mielekkäämpää. Mikään ei vedä vertoja kunnon kirjakeskustelulle, elämyksille koskettavien tarinoiden äärellä.

Kirja on ystävä, se on laastari, se on matka, se on lepoa arjesta, se on tiedon ja sivistyksen aarrearkku, se on sanojen sirkus ja revontulet!

Toivotan ihanaa kesää Mikko Viljasen runolainauksen sanoin:

Hän makaa rannalla  /    helteen hellankoukku hermoissa  /  ottaa vastaan  /

näyksi kasvavan mielteen laiskan morsetuksen  / …

Tapaamme lukupiirikirjojen äärellä taas syyskuussa, siihen saakka – laiskottelemisiin! Lukemisiin!

Satu

Linkit:

Kirja-arvostelu, Nuori voima-lehti https://nuorivoima.fi/lue/arvio/viimeiset-vuoristolaiset-ja-paikalliskulttuurin-tuho

Kirjailijan blogisivusto italiaksi http://paolocognetti.blogspot.com/

Lukupiiriläinen bloggaa : Italian lumoa E.M. Forsterin Italialaisessa avioliitossa

Meillä oli kevään viimeisessä lukupiirissä lukuvuorossa E.M. Forsterin kirja Italialainen avioliitto, Where angels fear to Tread (Minne enkelit kavahtavat astua). Kirja ilmestyi v. 1905. Forster oli englantilainen kirjailija, toimittaja, esseisti ja kriitikko. Hän syntyi 1879 ja kuoli 91 vuoden ikäisenä vuonna 1970. Hän kirjoitti kuusi romaania, joista tunnetuimpia ovat Hotelli Firenzessä (1908) ja Matka Intiaan (1924).

Italialainen avioliitto on suomennettu vasta sadan vuoden päästä kirjan ilmestymisestä eli vuonna 2006. Suomennoksen on tehnyt Hanna-Liisa Timonen. Kirjan nimi johdatteli meitä romanttisen tarinan suuntaan ja Italialainen avioliitto onkin rakkaustarina, joka saa kuitenkin edetessään traagisia sävyjä.

Tarina vei lukijaa tragediasta toiseen. Kirja kuvaa terävästi ja hilpeän satiirisesti englantilaista keskiluokkaa ja pikkuporvarillisia tekopyhiä, sydämettömiä ihmisiä ja toisaalta se ihannoi komeaa, ajattelematonta, tunteikasta italialaista nuorta miestä Ginoa. Italia oli tehnyt Forsteriin voimakkaan vaikutuksen ja siitä muodostui hänen kirjallisen tuotantonsa perusta.Esseissään Forster puolusti korkeita periaatteitaan, mitä olivat yksilön tärkeys, suvaitsevaisuus ja vallan väärinkäytön vastustaminen. Hän muistutti myös kuinka hyvä olisi jos teknillistyvässä ja pinnallistuvassa maailmassa suojeltaisiin myös aitoja iloja, luontoa ja miellyttäviä elämänmuotoja.

Lukupiirissä kirja herätti vaihtelevia tunteita. Joiltain kirja meinasi jäädä kokonaan lukematta kun taas toiset pitivät kirjan paikoitellen rajustakin ironiasta. Kirja sisälsi myös vaikeasti tulkittavaa symboliikkaa. Forsterin sydäntä lähellä oleva Englanti – Italia vastakohtaisuus herätti lukupiirissä keskustelua ja pohdintaa. Kirjaa pidettiin taitavasti kirjoitettuna.

Odotimme romanttista tarinaa, mutta saimme tragedian toisensa jälkeen. Kirjan lopussa jo hetken vaikutti siltä, että kirjaan saadaan sittenkin onnellinen loppu, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Lukija jäi hiljaa ihmettelemään.

Kiitos lukupiiriläisille ja Sadulle!

Maija

 

PS. Satu kiittää tiistain lukupiiriä kevään lukupiireistä! Juhlimme syyskuussa Itäkeskuksen lukupiirien 10-vuotistaivalta. On ollut ihanaa käydä sekä hauskoja, että syvällisiä kirjakeskusteluja kanssanne. Kirjapuhe jatkukoon!

Aurinkoista kesää rakkaat lukupiiriläiset ja kirjaston asiakkaat!

Linkit:

E.M. Forster Wikipediassa suomeksi

E.M. Forster englanniksi

Laaja artikkeli E.M. Forsterin kirjallisuudesta teoksessa : Tunnustelua : kirjallisuusesseitä / Eila Pennanen, WSOY, 1965

 

Lukupiiriläinen bloggaa: Pitelemättömiä ihmisiä

tuuriLuimme Antti Tuurin kirjan Pitelemättömät (Otava, 2015) marraskuun tiistailukupiiriissä. Kirja vie meidät niin Italiaan kuin USA:n  Arkansasiin. Kirjan keskiössä on juristi Järvikannas, joka ensimmäisen vaimonsa mukaan on selvin päin yhtä hullu kuin humalassa.

Järvikannas liftaa rahattomana rekka-autojen kyydissä Rooman lähettyville Mazzanoon tapaamaan entisiä vaimojaan, jotka ovat tuppautuneet kääntäjä-tutkijapariskunnan ”omaruokaisiksi” vieraiksi.

maisema

Kuvaukset elämästä pienessä italialaisyhteisössä ja Järvikannaksen sekoilut niin pienessä rannikkokaupungissa Pohjanmaalla kuin tehdasympyröissä Yhdysvalloissa kulkevat limittäin. Lukija saa siinä sivussa ihmetellä löytääkö Järvikannas vaimonsa?

Miksi Järvikannas haluaa tavata vaimonsa? Tuleeko hän tekemään sovintoa? Tietääkö hän kuolevansa?

Kirjassa Tuuri ei käsitellyt suuria teemoja kuten muissa teoksissaan. Piiriläiset pitivät kirjaa Tuurin välityönä. Kokonaisuus jäi irralliseksi. Kirja oli mielestämme hyvin kirjoitettu, huumoria löytyy.

Assosiaatioita syntyi Hemingwayn ”Ja aurinko nousee”- romaaniin, Antti Hyryn kerrontaan sekä Hannu Raittilan ”Canal Grandeen”.

Lukukokemus innoitti monivaiheiseen keskusteluun, jossa vilahtivat mm. kirjassa mainitut filosofi Martin Buber, Goethen väriteoria ja suomalaisen suurlähetystön toiminta.

Pitelemättömiä olivat kirjan päähenkilöt. Oliko kirjailijakin?!

Lena

Antti Tuuri Helmet.fi -kokoelmassa