Mitt bibliotek – Minun kirjastoni

k4

Min arbetsplats, Östra Centrums bibliotek är verkligen ett mångkulturellt bibliotek. Våra kunder har flyttat till Finland från många olika länder och deras modersmål kan vara allt från somaliska till ryska eller från estniska till franska: människor med väldigt olika bakgrund.

Jag läser ofta Jenny Lindhs kolumn i Dagens Nyheter. Under sommaren debatterade svenska tidningar livligt om bibliotek och stök och larm i bibliotekssalar.

Östra Centrums bibliotek är huvudsakligen rätt lugnt och bara ytterst sällan bemöter vi utmanande situationer, vi har mycket att göra men som sagt bara enstaka problem. Men situationen har så småningom förändrats. Det har hänt flera gånger att s.k. urfinnar kväljer när invandrare eller flyktingar, speciellt invandrarbarn talar högt. Efter riksdagsval och den nya regeringen har det på något sätt blivit allmänt godkänt att möta sina medmänniskor även rasistiskt i dessa situationer. Detta har på något obegripligt sätt blivit helt accepterat. Detta beteende är för mig obegripligt. Hur kan man ännu år 2015 tycka att det är okej att angripa någon bara för att hon eller han har invandrarbakgrund. Tycker att det borde vara självklart för alla att detta beteende INTE är accepterat och att biblioteket ÄR öppet för alla.

k2

Meillä on unelma-mielenosoitus 28.7.2015, Kuva: Kajo Haapalainen

Det är vanligt att det blir klagomål mot att någon talar för högt och man vill ha tilbaka barndomens stilla bibliotek. Men det var längesen vårt bibliotek fortfarande var en tyst plats. Biblioteket har blivit en plats där man kan arbeta, dit skolelever kommer för att studera tillsammans i små grupper eller dit man kommer med sin bärbara dator eller med sin surfplatta för att arbeta utanför kontoret. Samhället har förändrats och därmed även funktionen av de allmänna biblioteken.

Tycker att det är intressant hur likartad diskussionen om oron i biblioteket är både i Sverige och i Finland. I båda länderna är det kostnadsfritt att använda bibliotek. Det är ju viktigt eftersom alla då har samma möjligheter.

I mitt bibliotek har vi en läsesal där man i tystnad kan studera eller läsa dagens tidningar. Andra biblioteksutrymmen är sådana där man kan diskutera med normal röst. Det är dock inte okej att höja sin röst eller störa andra kunder. Det största problemet är att kombinera bibliotekens olika funktioner, att skapa utrymmen både för dem som vill ha ro och för dem som vill diskutera. Det är mestadels fråga om pengar eller rättare sagt fråga om penningbrist för det finns bara sällan pengar för renoveringar då man kunde skapa olika utrymmen för olika målgrupper.

Visst finns det även andra allvarliga problem i de finska biblioteken. Några tätortsbibliotek vandaliseras av ungdomar och personalen till och med attackeras. Det får naturligtvis inte hända. Därför är det extra viktigt att man genast ingriper så att problem inte blir ännu större.

Eftersom bibliotek är en av de sista platserna där man oberoende av ekonomisk ställning eller samhällsställning kan arbeta i fred, umgås med sina vänner, läsa böcker och tidningar gratis, plugga i de stilla läsesalarna är det viktigt att alla känner sig välkomna i våra allmänna biblioteksutrymmen.

Hoppas att diskussionen kring biblioteksväsen fortsätter eftersom det är livsviktigt för de allmänna biblioteken att de anses vara nödvändiga även i framtiden.

Detta skrev jag i somras men hann inte publicera den. Nu har ju situationen på grund av flyktingflödet förändrats dramatiskt. I Torneå demonstrerade hundratals människor mot flyktingar. Troligen träffade jag mitt i prick, ämnet är ju hetare än någonsin.

k1

Kuva: Kajo Haapalainen

Minun työpaikkani, Itäkeskuksen kirjasto, on todella monikulttuurinen kirjasto. Asiakkainamme on paljon Suomeen muualta muuttaneita uusia suomalaisia, joiden äidinkieli vaihtelee somalista, venäjästä, viroon ja ranskaan: kaikenlaisia, kaikenkielisiä ja taustaltaan hyvin erilaisia asiakkaita.

Luen usein kirjastonhoitaja Jenny Lindhin kolumnia Dagens Nyheter –lehden nettiversiossa. Viime kesänä ruotsalaisissa lehdissä käytiin vilkasta keskustelua kirjastojen tehtävästä ja erityisesti kirjastotilan meluisuudesta. Lindh kommentoi raporttia, jossa käsitellään Tukholman alueen kirjastoissa viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana tapahtuneista välikohtauksista, mm siitä, miten erään kirjaston piti muuttaa aukioloaikojaan, koska nuorisojengi rällästi kirjastossa ja heitteli huonekaluja.

Itiksen kirjasto on pääasiallisesti varsin rauhallinen kirjasto, jossa vain harvoin kohtaa haastavia tilanteita, kirjasto on työympäristönä usein kiireinen mutta ongelmatilanteita on vain harvoin. Tilanne on kuitenkin vähitellen alkanut muuttua. Viime eduskuntavaalien tulos ja esimerkiksi nykyhallituksen kokoonpano tuntuvat antaneen maahanmuuttokriittiselle käytökselle ikään kuin yleisen, julkisen hyväksynnän. Yhä useammin pitää henkilökunnan puuttua asiakkaiden epäasialliseen käytökseen. Tuntuu jotenkin hölmöltä ja suoraan sanottuna typerältä, että vielä vuonna 2015 pitää sanoa, että tällainen käytös EI ole hyväksyttyä käytöstä ja että kirjasto ON avoin kaikille. Minusta tämän pitäisi olla jokaiselle itsestään selvä asia.

Usein valitetaan toisten asiakkaiden äänekkyydestä ja kaivataan lapsuuden hiljaista kirjastoa. Monet kirjastot eivät kuitenkaan enää pitkään aikaan ole olleet hiljaisia tiloja. Kirjastosta on tullut julkinen työskentelytila jonkinlainen julkinen olohuone, johon opiskelijat kokoontuvat opiskelemaan yhdessä pieniin ryhmiin tai johon oman kannettavan kanssa tullaan tekemään töitä tai jossa tavataan ystäviä, joiden kanssa vaihdetaan kuulumisia. Yhteiskunta on muuttunut ja näin myös se, mitä yleisiltä kirjastoilta odotetaan. Erilaisten toimintojen yhdistäminen onkin haaste nykykirjastolle.

Itäkeskuksessa on hiljaista lukemista varten varattu lukusali. Muualla kirjastossa ei täydellistä hiljaisuutta enää vaadita, mutta äänekäs puhuminen vaikkapa puhelimessa on sellainen asia, johon pyritään puuttumaan.

Nykykirjaston suurin haaste onkin, miten nämä kirjaston monenlaiset erilaiset käyttäjäryhmät voivat yhdessä käyttää kirjastotilaa. Miten yhdistää erittäin erilaiset tarpeet ja tarjota erilaisille käyttäjäryhmille yhteinen tila. Tähän on yritetty löytää ratkaisuja monin tavoin ja edelleen useissa asiakaspalautteissa vaaditaan hiljaisuutta. Ongelma on kuitenkin osittain myös taloudellinen, koska remontointiin tarvitaan rahaa ja sitä on vaikea saada.

Toivotaan, että keskustelu lehdissä jatkuisi myös Suomessa, koska se on osoitus siitä, että kirjasto koetaan tärkeäksi ja välttämättömäksi.

k3

Kuva: YLE,

Kirjoitin tämän heinäkuussa, mutta en kiireiden takia ehtinyt julkaista sitä ennen kesälomaani. Viime viikkojen pakolaisvirrat ovat tuoneet rasistisen käytöksen ihan uudella tavalla esiin. Viimeisimpänä esimerkkinä Torniossa pakolaisia vastaan mieltään osoittaneet . Taisin olla tekstini kanssa todella ajan hermolla ja valitettavasti aihe onkin nyt vielä ajankohtaisempi kuin aikaisemmin.

Mareetta

 

 

Erikoiskirjastonhoitajan mietteitä osa 6

Mitä kirjastotyö nykyään on? Onko kaikki tieto siirtymässä internetin puolelle? Onko DVD- ja CD-levyillä enää tulevaisuutta? Miksi kävijämäärät kirjastoissa kasvavat, mutta kirjastojen kokonaislainausluvut laskevat. Mitä asiakkaat oikein tekevät kirjastossa? Mitä asiakkaat haluavat kirjastolta?

Minulle kirjastotyö on ensisijaisesti kokoelmatyötä. Huolehtimista siitä, että kokoelma on monipuolinen, kattava, kiinnostava ja että siihen kuuluu niin uusia kuin vanhoja kirjoja, lehtiä, elokuvia. Kiristyvän taloudellisen tilanteen aikana katsotaan usein vain lukuja, näin myös kirjastossa – lainauslukuja, asiakasmääriä jne. Ajatellaan, että asiakkaiden varaamia kirjoja pitäisi olla paljon, että varausjonot eivät kasvaisi liian pitkiksi. Rahaa on kuitenkin vähän ja sillä pitäisi saada ostettua mahdollisimman paljon. Minusta on kuitenkin vaarallista keskittyä vain varausjonojen vahtimiseen. Kirjastojen pitäisi tarjota monipuolisesti tietoa eri aloilta. Turvata se, että kaikilla Suomessa asuvilla on varallisuudesta riippumatta mahdollisuus sivistää itseään ja päästä tiedon äärelle, niin lähikirjastossa kuin keskustan isoissa kirjastoissa, keskustakirjastosta nyt puhumattakaan.

kirjahylly

Olin ensimmäisen kerran kirjastossa töissä jo 1990-luvun alussa heti
ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Pienessä koulun yhteydessä olevassa kirjastossa
kokoelmassa painottuivat lasten ja nuorten kirjat ja tietokirjoja oli paljon
koululaisten koulutehtäviä varten. Nykyään eletään ihan toisenlaista aikaa.
Koulutöiden tekemisessä käytetään apuna internettiä. Välillä tuntuu siltä, että
kaikki tieto on siirtynyt tai siirtymässä verkkoon ja tämä taas edellyttää,
että varsinkin vanhempia ja tietysti myös nuorempia sukupolvia opastetaan internetin
hakukoneiden käytössä ja tiedonhaussa ylipäänsä. Kirjaston tehtävä myös tässä
suhteessa on muuttunut perusteellisesti. Internet on nopeuttanut ja varmasti
myös helpottanut tiedonhakua. Ennen kirjaston henkilökunnan piti hallita
kirjastojen kortistot, nykyään pitäisi jo hallita kaikki lukulaitteet, eri
valmistajien puhelimet, sähköiset lehtipalvelut ja elokuvapalvelut. Koululaisille
tarjotaan kirjastoissa tiedonhaun opetusta. Ilmaiset kirjaston tietokoneet ovat
kovassa käytössä ja niiden apu esimerkiksi maahanmuuttajille omankielisen
tiedon löytymisessä on aivan korvaamaton. Asiakastietokoneet ovat tärkeitä
välineitä uusien suomalaisten kotouttamisessa.

tila

 

Viime viikkoina kirjastoissa on tutkittu paljon viime vuoden tilastoja, verrattu tämän vuoden lukuja edellisen vuoden lukuihin. Ruotsinkielisessä kokoelmassa aineiston kiertoluku oli noussut ja lainausluvutkin olivat nousseet. Aikuisten ruotsinkielisestä kokoelmatyöstä vastuussa olevana tämä tietenkin ilahduttaa. Tuntuu, että olen onnistunut ja kokoelma on asiakkaiden mielestä kiinnostava. Tilan puutteen takia jouduin esimerkiksi tekemään päätöksen siitä, että tilaan vain ruotsalaisia tai pohjoismaissa julkaistuja jännityskirjoja. Perustelin ja perustelen päätöstä sillä, että pohjoismaiset dekkarit ovat hyvin kirjoitettuja ja suosittuja. Niiden kieli on usein niin helppoa tai ainakin helposti ymmärrettävää, että niitä voi ja kannattaa lukea, jos haluaa esimerkiksi parantaa ruotsin kielen taitoaan.

Ennen kokoelmatyötä saattoi tehdä kirjaston lähiasukkaiden tarpeiden mukaan. Nykyinen Helmet-kirjastojen yhteinen kokoelma vaikeuttaa tällaista kokoelmatyötä. Varsinkin ruotsinkielinen kokoelma voisi hyvin vastata vain lähialueiden asukkaiden tarpeita, mutta nykyään aineiston hankinnassa pitää miettiä kaikkien pääkaupunkilaisten tarpeita ja toiveita ja myös ruotsinkielisen aineiston tarjonnassa huomioidaan erityisesti varattua aineistoa ja pitkiä varausjonoja ja niiden lyhentämistä. Oikeudenmukaisuusajatukseni mukaan kirjastossa pitäisi olla kaikille jotain, kaikista asioista edes jotain. Tämä ei kuitenkaan rahan vähyyden vuoksi ole mahdollista. Isosta määrästä pitää osata valita se olennainen, yksilöiden sijaan pitää ajatella massoja.

Mitä ihmiset sitten tekevät kirjastossa? Luulen, että vastaus on ainakin osittain asiakastietokoneissa ja niiden käytössä. Ihmiset tulevat kirjastoon etsimään tietoa. Ennen se tieto oli kirjoissa, jotka lainattiin kotiin ja nykyään se on internetin syövereissä. Kirjaston asiakaskunta on ainakin Itäkeskuksessa nyt 2014 aivan toisenlainen kuin 1990 Suutarilan kirjastossa. Kyllähän alueet ovat ihan erilaiset, eikä suoraa vertailua tietenkään voi tehdä. Luulen kuitenkin, että vastaus on asiakaskunnan muutoksessa, maahanmuuttajien määrän kasvussa ja tiedon siirtymisessä netin puolelle. Minusta on todella hienoa, että nämä uudet suomalaiset ovat löytäneet kirjaston. Yksi kysytty ja lainattu kokoelma kirjastossa on Suomi toisena kielenä –kokoelma, jossa on suomen kielen oppikirjoja ulkomaalaisille.

 

tietokoneet

Levyjen ja elokuvien lainamäärät ovat myös laskeneet. Yksi selitys on lataamisessa. Minä olen sen verran vanha, että ostan vielä CD:t ja DVD:t omaksi ja jos totta puhutaan, en ole koskaan ladannut ostomielessä mitään omaan tietokoneeseen, enkä oikein edes tiedä, miten se tapahtuu. Mikä sitten on musiikkikokoelman ja elokuvakokoelman tulevaisuus? Vaikea sanoa. Kirjasto lähti syksyllä mukaan IndieFlix-palveluun ja näin kirjastokortilla pääsee katsomaan leffoja. Kokoelma on kuitenkin vielä aika pieni.

Monelle kirjasto on edelleen lehtien lukupaikka. Tämäkin asia muuttuu koko ajan. Monet lehdet ovatkin jo siirtyneet netin puolelle. Maakuntalehdet tulevat kirjastoon päiväpostin mukana ja ovat monelle yhteys kotiseudulle. Myös lehtiä pääsee nykyään lukemaan digitaalisesti PressDisplayn ja Zinio-palvelun kautta.

Kirjastojen määrärahat riippuvat lainauksista ja asiakkaista. Kirjastoissa on huomattu lainauslukujen laskiessa, että pelkkä mielenkiintoinen kokoelma ei enää riitä, vaan asiakkaita houkutellaan kirjastoon erilaisella toiminnalla. Kirjastoissa on nykyään kerhoja lapsille ja nuorille, novellikoukkuja (luetaan tekstejä ja neuvotaan käsitöiden tekemisessä), lukupiirejä, keskustelupiirejä, vertaisohjausta, e-opastusta, kirja-aineiston esittelyjä, verkkovastaamista (kysy kirjastonhoitajalta) jne.

Välillä tuntuu, ettei ole rajaa siinä, mitä kirjastossa nykyään pitäisi voida tehdä. Välillä ainakin tämä kirjastoammattilainen ihmettelee millä ajalla hoidetaan kirjaston kokoelmaa ja asiakaspalvelua, jotka kuitenkin edelleen, ainakin minusta, ovat kirjastotyön tärkein osa.

Kaikki eivät halua olla mukana kehityksen uusimmissa asioissa. Monelle kirja on vain kirja, eikä sen tarvitse olla digitaalisessa muodossa samoin esimerkiksi sanomalehtien kohdalla. Nämä kirjastojen peruspalveluiden käyttäjät, kirjojen lainaajat ja lehtien lukijat, pitäisi muistaa ja varmistaa, että myös nämä palvelut ovat edelleen saatavilla.

historia

Kuluneen viikon järkevimpiä kirjastouutisia oli tieto siitä, että suunnitteluvaiheessa olevan keskustakirjastoon ei luultavasti kuitenkaan tule saunaa. Onneksi. Miten kirjasto ja sauna edes kuuluvat yhteen? Ymmärrän, että suunnitteluvaiheessa vain taivas on rajana kaikelle, mutta kuitenkin pitäisi muistaa, että kirjastolla on järkevä perustehtävä, tiedon välittäminen.

Mareetta