Lukupiiriläinen bloggaa : Hyllyjä ja sitaatteja

”Kirjahylly on viisas kallio, jossa on tuhat kultaista silmää” (Katri Vala)

Etsin erästä työtä varten sitaatteja kirjallisuudesta ja kirjoista. Löysin sivuston, jolla niitä olikin runsaasti. Yksi kosketti erityisesti, Katri Valan lyyrinen metafora viisaasta kalliosta kultaisine silmineen. Miten osuva se on. Kun siirrän katseeni kodin kirjahyllyihin, sieltä minulle vinkkaa aina jokin kultainen silmä, joka herättää ajatuksen tai peräti impulssin tarttua kyseiseen teokseen.

Olen pohtinut kirjahyllyjä jostain syystä viime viikkoina. Ehkä siksi, että minulla on niitä liikaa ja mietin, miten voisin luopua yhdestä ja saada kotiini lisää tilan tuntua. Ehkä siksi, että työpaikkani eli kirjaston kirjahyllyt näyttävät kertakaikkisen siisteiltä ja kutsuvilta mutta järkyttävän yksinäisiltä tyhjässä tilassa. Asiakkaiden etsivät silmät ja vaeltavat sormet eivät ole kuukausiin päässeet tutkimaan kirjaston hyllyjä.

Anthony Burgess toteaa ”Kirjan omistamisesta tulee korvike sen lukemiselle”. Tätä jään pohtimaan. Toisaalta, kun rahaa ei ole ylettömästi tuhlattavaksi, kirjan ostettuani ajatukseni on todella lukea se, tutustua teokseen kunnolla, ellei heti niin joskus. Kirjan kierrätys muille lukemisesta innostuneille estää teoksen juuttumisen hyllyn täytteeksi.

Vähän aikaa sitten silmiini osui naistenlehden kolumni, jossa Kirsi Piha kirjoitti omista kirjahyllyistään, tarpeesta karsia kirjakokoelmaa ja miten sietämättömän vaikeaa se oli. Hän oli pohtinut aivan samoja asioita kuin minä: hyllyjen epäjärjestystä, löytämisen riemua, rakkaita muistoja, hävittämisen vaikeutta.

Kirjat hyllyissäni ovat sellaisia, jotka erityisesti olen halunnut sinne. Jokaisella on tarina ja sisältö, joka on minulle mieleen. En ehkä ole lukenut niitä kaikkia mutta se päivä voi koittaa milloin vain, kun juuri tietyn kirjan tietoa tarvitaan, kun juuri tietty kirjailija tai kirja onkin ajankohtainen.

Seneca toteaa ”Kirjojen paljous haittaa ajattelemista”. Todellako? Minusta kirjojen paljous ruokkii ajattelemista. Me saamme olla Senecan kanssa eri mieltä.

Toinen suuri innostukseni kohde on kevätkesäiset parvekekukat, kasvit ja yrtit. En ole viherpeukalo, enkä juurikaan istuta mitään mutta joka kesä pyrin hankkimaan parvekkeelleni runsaasti erilaisia kukkia. Hankin vain sellaisia kasveja, jotka miellyttävät juuri minun silmääni, juuri sellaisia värejä ja tuoksuja, jotka puhuttelevat. Sitten vain istun kukkien ja värien kakofoniassa kirjojeni kanssa, luen ja nautiskelen.

”Kirja on kuin taskuun mahtuva puutarha” sanoo arabialainen sananlasku. Ehdottomasti! Miten täsmällinen kielikuva. Tosin melko isot taskut täytyy olla, jos nelisataasivuisen romaanin sinne meinaa laittaa. Ajatus on kuitenkin mainio. Kirja on myös puutarha – tai kasvien täyttämä parveke – inspiraatio ja keidas!

Jos omistat puutarhan ja kirjakokoelman, sinulta ei puutu mitään.” (Cicero) Kiehtova ajatus, joka tietysti pitää sisällän totuuden, että kumpaakin täytyy tavalla tai toisella hoitaa.

Kun Kirsi Piha kertoo miehensä tehneen exceltaulukon kirjoja varten, huokaan syvään. Lajittelen aineistoja erilaisiin järjestelmiin työssäni päivittäin, joten luulen, että kotikirjani saavat jatkossakin rehottaa miten lystäävät. Eivät ne ole sikin sokin, löydän haluamani aina, mikä onkin perin kummallista.

Ja vielä viimeinen sana antiikin suurelta viisaalta ”Kirjaton huone on sieluton ruumis”. (Cicero) Mielelläni lisäisin tähän kuitenkin, että yksikin kesken lukemista oleva teos kahvipöydällä tekee huoneesta jo erittäin sielukkaan.

Lopuksi muutama kultainen silmä viisaan kallioni uumenista:

Anna Ahmatova Fontankan talossa : Pirjo Aaltonen, Anne Hämäläinen, Sanni Seppo (Into), 2015

Neuvosto-Venäjän tunteiden tulkin ja klassikkorunoilijan Anna Ahmatovan entinen koti Pietarissa on nykyään museo. Kirjassa on talon tarina, hienoja kuvia ja runoja. Herää muisto upeasta kulttuurimatkasta Pietariin lukupiiriläisemme opastuksessa.

”Toisit taas lehvän vaahterasta / tai pelkän ruohokimpun, kuin toit vasta / kun viime kevät teki tuloaan.”

Antiikin nainen : Päivi Setälä (Otava), 2005

Myyttien amatsonit, marttyyrit, etruskidaamit, Vestan neitsyet, kirkkoäidit, upeat naiset runoilija Sapfosta kuningatar Kleopatraan. Naisten ja antiikin historiaa. Muistan lukioaikaiset inspiroivat historian ja kirjallisuuden tunnit, piirtoheittimet ja muistiinpanot, Kallion taidelukio.

Tyttären varjo : Elena Ferrante (WSOY), 2020

Yliopisto-opettajan kesäloma Etelä-italialaisessa rantakohteessa. Rannalla kohdattu nuori nainen nostattaa muistot päähenkilön omasta äitiydestä ja epäsovinnaisista valinnoista. Kirjan tunnelmista ja kuvauksista nousevat mieleen Italiassa vietetyt nuoruuden kesälomat.

César Manrique : en sus palabras, in his own words, in seinen Worten, (Fundación César Manrique), 2004

Lanzarotelaisesta museosta ostettu kirja Kanarian saarten kuuluisimmasta taidemaalarista. Monipuolista taiteilijaa on kiittäminen Lanzaroten saaren monista nähtävyyksistä, ympäristönsuunnittelusta ja -suojelusta sekä arkkitehtuurista. Ihania kuvia ja muistoja.

Michelangelo : Eugene Münz (Parkstone international), 2012

Sinebrychoffin taidemuseon Michelangelo-näyttelyn jälkeen oli marssittava Akateemiseen kirjakauppaan ja ostettava isokokoinen kirja suuren mestarin taideteoksista. Mieleen nousee 15-vuotiaana koettu Stendahlin syndrooma Firenzessä Uffizin galleriassa, David-patsas sokaisi Palazzo Vecchiolla.

Näkymä valtamerelle : Hai Zi (Bazam Books), 2012 (suom. Pertti Seppälä)

Kiinan kulttirunoilijaksi noussut, nuorena kuollut Hai Zi, idealisti, romantikko, luontorunoilija. Runojen kautta ilmainen matka Kiinaan ja kyytipojaksi kuppi vihreää teetä.

…”annan jokaiselle joelle ja vuorelle lämpöisen nimen

sinullekin, muukalainen, toivotan hyvää onnea

että sinulla olisi loistava tulevaisuus

että sinä ja rakastettusi menisitte naimisiin

että löytäisit onnen tässä tomun maailmassa

minä haluan vain näkymän valtamerelle, kevään lämmössä avautuvat kukat”

(Hai Zi, 1989)

Ihanaa kesää ystävät!

Toivottavasti pääsemme taas kokoontumaan lukupiireissä ensi syksynä.

Lämpimin kirjaterveisin

Satu

Lukupiiriläinen bloggaa : Ei niin salainen kirje

Hei lukupiiriläiset !                                            Maaliskuu 2021         

Minä vain odotan niin kovasti, että pääsemme näkemään taas toisemme!

Ja silti minun on jälleen kerran laitettava kirje, jossa totean, ettei se huhtikuussakaan onnistu. Pahasti näyttää siltä, että kevät menee ilman lähitapaamista mutta eihän sitä koskaan tiedä. Toukokuu on vielä (jonkinlaista) toivoa täynnä.

Olette ehkä jo saaneet ensimmäisen rokotuksen. Ja toivottavasti olette suurimmaksi osaksi jaksaneet pitää yllä hyvää mieltä, vaikka se ei joka päivä olisikaan mahdollista.

En voi sanoa omasta puolestani muuta kuin, että jokainen koronan täyteinen päivä on liikaa. Se varmasti kertoo kaiken. Mutta välillä sitä unohtaa koko asian esimerkiksi lukiessa tai hyvää tv-sarjaa katsoessa, jutellessa puhelimessa kaverin kanssa ja ulkona kävellessä.

Kevät tulee – ihanaa, eikös ole! Pääsiäinen ehtii ehkä ensin ja kevät vasta sen jälkeen!


Olen ilokseni nähnyt joitakin teistä vilahdukselta kirjastolla ja se on aina ollut mukavaa!

Ja ehkä osa on lukenut näitä kirjoja, joita olen varaillut kirjastolle. Hiljattain juttelin lukupiiriläisen kanssa tovin kirjastolla Herra Darwinin puutarhurista, joka oli meistä sekä hämmentävä että oudolla tavalla hupaisa. Juoruileva kylä ja hurjia ennakkoluuloja, tieteen ja uskonnon ikuinen kissanhännän veto. Carlsonin kieli kyllä välillä upotti suohon, josta oli hankala räpiköidä oikean henkilön nahkoihin. Ei aivan ”my cup of tea” mutta helppo ymmärtää miksi niin ansiokas.

Olen viimeksi itse lukenut Yaa Gyasin Maa ja taivas, josta pidin, ja sattumalta siinäkin käsiteltiin uskonnon ja tieteen ristiriitaa. Ajallisesti kirja sijoittuu nykyaikaan ja yliopistomaailmaan ja Alabamassa asuvan ghanalaisperheen elämään.

Päätin hieman lepuuttaa aivoja ja aloitin Shetlantiin sijoittuvan dekkarin (kirjailija Ann Cleeves), jonka pääosassa on sympaattinen etsivä Jimmy Perez (televisiostakin tuttu Shetlandsaarten murhat).

Kävin kirjaston alakerrassa ja ajattelin tehdä vinkkauslottoa. Otin mielestäni kiinnostavia ja mukavan oloisia kirjoja mukaani ja ajattelin vinkata ne teille. En ole itse lukenut niitä kaikkia. Jos ette keksi mitään luettavaa, tässä on hätäapua. (Eivät ole mitenkään liian raskassoutuisia).

Keskilännen keittiöt : J.Ryan Stradal, Tammi, 2016

Eva Thorwald on erakkomaisesti elävä huippukokki, jolla on äärimmäisen tarkka makuaisti. Hän järjestää illallisia, joihin on neljän vuoden jonotuslista. Mutta miten Evasta tuli Eva, se selviää pala palalta novellimaisissa luvuissa. Kirjassa kommentoidaan amerikkalaista ruokakulttuuria sekä nykyisiä ruokatrendejä huumorilla höystettynä. Hyvä ajanvieteromaani, taidokas rakenne, kerronnan imu, kiehtovat henkilöt, herkullisia ruokakuvauksia.

Sydämenlyönneissä ikuisuus : Jean Philipp Sendker, Gummerus, 2016

Amerikkalainen Julia löytää vuosikymmeniä vanhan rakkauskirjeen, jonka hänen isänsä on kirjoittanut vuonna 1955 tuntemattomalla burmalaisnaiselle. Neljä vuotta aiemmin isä on kadonnut perheensä luota salaperäisesti kuin tuhka tuuleen. Julian isän elämä Burmassa on mysteeri, jonka Julia haluaa selvittää. Ainutlaatuinen lukukokemus, jossa yhdistyvät itsensä löytäminen, itämainen maailmankuva sekä lempeä, inhimillinen tarina. Kirjaan on myös itsenäinen jatko-osa Sydämen ääntä ei voi unohtaa (2017)

Risteyskohdat : Elly Griffiths, Tammi, 2017 (jännitys)

Risteyskohdat aloittaa brittiläisen Ruth Galloway-sarjan. Kirjat sijoittuvat Englannin Norfolkin rannikon marskimaille. Ruth on nelikymppinen arkeologi, sinkku ja hieman epäsosiaalinen ja hänellä on kaksi kissaa. Yllättäen hän saa poliisilta pyynnön tulla auttamaan suolamarskilta löytyneiden luiden ajoittamisessa. Karheankomea ja salaperäisen synkänoloinen rikoskomisario Harry Nelson pelkää, että luut kuuluvat paikkakunnalta kymmenen vuotta sitten kadonneelle viisivuotiaalle Lucylle. Väkivallalla ja verellä ei silti mässäillä, ja kauheudet jäävät armollisesti pääosin lukija oman mielikuvituksen varaan. Sarjaa on suomennettu jo lähes kymmenen osaa.

Ei, ei ja vielä kerran ei : Nina Lykke, Gummerus. 2019

Ingrid ja Janne ovat olleet naimisissa neljännesvuosisadan. He asuvat hulppeassa omakotitalossa, ja siellä asuvat myös heidän täysi-ikäiset poikansa, jotka käyttäytyvät kuin hotellivieraat. Ingridin silmissä perhe-elämä ja opettajan työ ovat menettäneet hohtonsa. Vaikka haaveet ovat toteutuneet, elämä tuntuu merkityksettömältä. Janne uneksii 15 vuotta nuoremmasta kollegastaan Hannesta joka puolestaan haluaisi jo perheen ja lapsia. Kirja kuvataan lämpimäksi ja mustaksi – niin kuin hyvin tehty espresso.

Lähikaupan nainen : Sayaka Muraka, Gummerus, 2020

Kirja sijoittuu Japaniin, joka on tehokkuuden mallimaa. Toisaalta menestys ja elämässä hyvin suoriutuminen on toivottavaa nykypäivänä kaikkialla maailmassa. Keiko on 38-vuotias nainen, joka on erittäin tyytyväinen myyjän työhönsä supermarketissa. Ongelma on se, että hänen perheensä ja ystävänsä ihmettelevät, miksi nainen ”ei tee elämälleen jotain”, opiskele tai mene naimisiin. Asuntokin on kummallinen pieni loukko. Ei Keikokaan ole immuuni ihmisten vaatimuksille vaan lähtee omalla tavallaan mukaan kilpajuoksuun. Vaan miten käy lopulta?

Toivotan hyvää kevättä ja pääsiäistä! Toivon, että teillä on mieluista luettavaa pääsiäispyhien hiljaisiin hetkiin.

Eräs lukupiiriläinen totesi viestissään, että ”elämä on muutakin kuin kirjoja” ja se on totta! Koronasta huolimatta ympärillämme on paljon elämää. Oman perheen ja läheisten merkitystä ei voi liioitella, soitto ystävälle piristää. Kevätlinnut ovat jo kovaäänisiä ja kohta ruoho alkaa vihertää. Ulkoilu tekee aina tunkkaisille ajatuksille ja jumiutuneelle keholle hyvää! Pian parvekkeet ja pihat kutsuvat istumaan kahvikupin ääressä tai puuhailemaan kasvien kanssa.

Lähilukupiirit jatkunevat syksyllä, sydämestä niin toivon. Pidän teidät ajan tasalla ja ilmoitan, milloin pääsemme kokoontumaan kasvotusten ja jutteleman ihanista kirjoista.

Kaikkea hyvää!

Fuji-vuori, Japani

Kirsikankukkaisin kaukomaaunelmin…

Paitsi, että Kirsikkapuupuisto löytyy hyvin läheltä – Roihuvuoresta. Käykää ihailemassa toukokuussa!

Roihuvuoren kirsikkapuisto

Satu

linkit

Yaa Gyasi Maa ja taivas (Helmet)

Kristina Carlson Herra Darwinin puutarhuri (Kiiltomato, arvostelu)

Ann Cleeves Kylmä maa (Helmet)

SANTORININ KEVÄT JA SUOMEN JUHANNUS

valktaloKaikki on niin sinivalkoista, että silmiä häikäisee. Pilvet taivaalla, taivaan sini, hopeinen valokeila teräksen sinisellä aamumerellä, häikäisevän valkoiset talon seinät, siniset kirkkojen kupolit.

Ja sitten tulevat villiyrttien tuoksu ja seetrimäntyjen tummanvihreä varjo serpentiinitiellä kohti antiikin Theraa (http://en.wikipedia.org/wiki/Ancient_Thera). Vuoren korkeimmalla kohdalla asumusten rauniot kertovat tarinaa Atlantiksesta, onnen maasta, jonka rajut tulivuoren purkaukset tuhosivat. Pienet liskot lämmittelevät tuhatvuotisten kivien päällä ja ampiaiset surisevat piikkipensaiden keltaisissa kukinnoissa.

Kreikan saaristo on koru: säihkyvä, silmiä hivelevä, tuttu ja vieras, yllättävä, aisteja kiusoitteleva, aurinkousvainen, kallioista rehevä ja kissarikas.

Kevät Santorinilla oli epävakainen, tuuli niin, että teki mieli tarrata liikennemerkkiin kiinni. Meri tölväisi aurinkovuoteet rantakadulle ja ulappa oli tyhjä laivoista.

Mutta kun kesäkuu haukotteli ensimmäisenä päivänään, aurinko pysähtyi taivaalle ja lämmitti tienoot entistä huumaavampiin tuoksuihin. Lämpö laiskisti kissat hiljaisiksi ja sai ihmiset hakeutumaan iltapäivällä ihmeköynnöskatosten varjoon.

Jos kesämatka ei suuntaudukaan Välimerelle, muutaman välimerellisen kirjan voi silti lukaista niin halutessaan.

Victoria Hislopin Saari (Bazar, 2012) on sekä nykyaikaan että historiaan sijoittuva romaani, joka kertoo nuoren miehen matkasta äitinsä kotisaarelle Kreetalle. Miehen isoisoäiti on aikoinaan sairastunut spitaaliin ja hänet on eristetty Spinalongan saarelle Kreetan kupeeseen. Millaista oli elämä sairauden ja sodan varjossa ja miksi äiti ei ole koskaan puhunut menneisyydestään?

saari

tuntematon

juhannus

Theodor Kallifatidesin kirjoittama ja Henrik Tikkasen kuvittama Minun Ateenani (WSOY, 1978) saa aikaan nostalgian väreitä. Ruotsissa vuosia asunut kirjailija, jo aikuinen mies palaa Ateenaan 70-luvun lopulla ja huomaa kaiken muuttuneen. Kallifatides kuvailee sanoin ja Tikkanen kynän liikkein katuja, ihmisiä, rakennuksia ja puistoja. Miten paljon lieneekään Ateena muuttunut sitten 70-luvun lopun jälkeen?

Lopuksi on hyvä hiljentyä ja henkistyä, nauttia turisteista tyhjentyneistä hiekkarannoista ja autioista luostarisaarista. Uskontotieteilijä René Gothóni on kirjoittanut sykähdyttävän pienen kirjan rauhoittumisesta. Kirjassa Tuntematon pyhiinvaeltaja (WSOY, 2000) tutkija pakenee arkea pohjois-Kreikkaan Uranupoliksen rantakaupunkiin ja tapaa erakkomunkin, joka opettaa hetken merkityksen ajan nopeasssa juoksussa. Hetkeen kannattaa kesälomalaisenkin heittäytyä.

Mutta jos kotimainen kirjallisuus vetää nyt juhannuksen kuiskiessa olan takana pidemmän korren, niin kirjavaihtoehtoja löytyy.

Kesäkirjojen kermaa ovat esimerkiksi Eeva Kilven Häätanhu (WSOY, 1973), joka kertoo keski-ikäisen naisen kesästä maalla luonnon ja muistojen keskellä ja tietysti Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän kesäsaaresta kertova kirja Haru, eräs saari (WSOY, 1996).

Jos juhannuksena haluaa kirjallista hurvittelua menneessä ajassa, voi tarttua ikiaikaiseen kirjaklassikkoon eli Hannu Salaman Juhannustansseihin (Otava, 1964). Mikäli kokkotulien loimuun kaipaa hieman eksoottisempaa maustetta, suosittelen luettavaksi Annakaisa Iivarin kirjaa Juhannus italialaiseen tapaan (Otava, 2010).
Kreikan hurmaavan koreuden jälkeen Suomen leppeä vehreys täyttää aistit. Keskikesän hetkenä voi todeta Muumipeikon sanoin:

…Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain…

järvi

Ihanaa juhannusta! Kirjojen kanssa tai ilman.

Satu Vähämaa