Lukupiiriläinen bloggaa : Majakoiden tärkeydestä

Me lukupiiriläiset uskaltauduimme lokakuussa hetkeksi kirjakeskusteluun koronasta huolimatta, tietenkin turvavälit huomioon ottaen ja kasvomaskein varustautuneina. Pohdimme, vieläkö marraskuussa tapaisimme kasvotusten.

Syyspimeässä ja tässä oudossa ajassa kirjat ja kirjojen lukijat ovat majakoita toisilleen. Yksi suurimmista iloista on avata kirja, jonka ilmestymistä on odottanut pitkään, ja joka ensi sivuiltaan johdattaa tiettyyn paikkaan ja aikaan sekä henkilöhahmojen luo, joiden seurasta ei halua pois. Tietysti kirja on usein myös yllätys, eikä huono vaihtoehto ole sekään.

Lokakuun kirjan kirjoittaja, Johan Bargum, on yksi merkittävimpiä suomenruotsalaisia kirjailijoitamme. Hän on kirjoittanut muun muassa romaaneja, novelleja, näytelmiä sekä lastenkirjan. Hän on saanut myös useita kirjallisuuspalkintoja.

Sanomattakin on selvää, että Bargum on taitava juonen ja sanan käänteissä mutta sen lisäksi hän on ehkä myös hieman salaperäinen kirjailija. Tiivis teksti jättää tilaa lukijan ajatuksille ja oivalluksille.

Syyspurjehdus sai valtavan ylistysten vyöryn. Bargum oli paljon lukeneille lukupiiriläisille uusi tuttavuus ja ihmettelimme joukolla, miten tällainen helmi on voinutkin jäädä huomiotta. Heti aluksi totesimme, että kirja piti lukea kaksi kertaa eikä kolmaskaan olisi ollut liikaa. Tämän kirjan miljöö on pitkälti meri ja sillä on varmasti symbolinen merkitys kuten tekstiin upotetuilla kreikkalaisen taruston hahmoillakin.

Kirjassa kaksi ikääntynyttä miestä, joita yhdistää suhde samaan naiseen sekä menneisyys liikemaailmassa, lähtee kesän viimeiselle purjehdukselle ennen purjealuksen talviteloille laittamista. Mutta pyytääkö retkelle Olof vai Harald? Kumpikin väittää toisen pyytäneen ja jo tästä perusasetelmasta alkaa tarina, jossa oikeastaan juuri mikään ei ole lukijalle absoluuttisesti totta. Ainoa fakta on se, ettei purjehdusretkeltä palaa kuin toinen heistä.

Ensimmäisen tarinan kertoo poliisikuulustelussa Olof, eläköitynyt pankinjohtaja. Toisen tarinan kertoo Harald, kuolemaan johtavaa syöpää sairastava entinen yrittäjä. Harald kertoo tarinansa kirjeessä, jolle ei ole määritelty vastaanottajaa.

Kolmas henkilö romaanissa on Elin, joka on ollut ensin naimisissa Haraldin kanssa ja myöhemmin Olofin. Mutta Elin on tarinassa mukana vain miesten muistoissa ja puheissa, omaa ääntä hänellä ei ole. Elinin kuolemaankin liittyy mysteeri.

Vaikka Elin on läsnä vain toisten kuvailemana, hän lienee kirjan tärkein hahmo. Elin kaipaa rakkauden tekoja ja sanoja mutta onko hän ollut onnellinen avioliitoissaan? Elinin elämässä uskonnolla ja anteeksiannolla on suuri merkitys. Miehet sen sijaan vaikuttavat pyörivän omien egojensa ympärillä, saavutusten maailmassa, jossa syyllisyyden tunteille ei ole sijaa.

Luimmeko me trillerin, psykologisen draaman vai kimurantin ihmissuhdemysteerin? Oliko kyse häpeästä, syyllisyydestä, anteeksiannosta, rakkaudesta vai rakkaudettomuudesta? Lopuksi me kysyimme toisiltamme, mistä tässä kaikessa oli kysymys, sillä viitteitä, vihjeitä ja sivupolkuja oli runsaasti.

Näin lukupiiriläiset lukukokemustaan kuvailivat:

Hieno kirja ja käännös, kirjaa on luettava tarkasti ja hitaasti ja useamman kerran, loppu jäi avoimeksi ja ilmaan salaisuuksia, upea luontokuvaus, paljon purjehdustermejä mutta ei haitannut vaikka niitä ei ymmärtänytkään, kirjassa käsiteltiin uskontoa ja uskonnollisuutta, hyvä henkilökuvaus, hieno lauserakenne, tiivistä tekstiä ja lyhyt kirja mutta paljon asiaa pinnan alla, rakastettava sivuhenkilö oli Haraldin koira Rufus, hienoa Helsingin kuvausta, kirja oli miellyttävä ja iloinen yllätys, olipa hyvä kun valittiin tämä lukupiirikirjaksi, paras lukemani kirja!

Kokoontumisemme päätteeksi lukupiiriläinen siteerasi kirjan lopusta erästä Elinin lausetta. Siihen lohdulliseen sanomaan on hyvä lopettaa.

…majakat ovat olemassa aina kun joku tarvitsee niitä ja ne ovat olemassa, vaikkei kukaan niitä tarvitsisikaan.

Valoa syksyyn!

Satu ja tiistain lukupiiriläiset

Linkit:

Johan Bargum Helmetissä

Johan Bargum Wikipediassa

Kirjallisuuden verkkolehti Kiiltomato

Blogiarvostelu kirjasta Syyspurjehdus

Lukupiiriläinen bloggaa : Niille, jotka katosivat

Helmikuun lukupiirissä liikuttiin eteläkorealaisissa maisemissa, kuljettiin pitkin Soulin katuja ja toreja, tutustuttiin korealaisiin ruokiin, varsinkin hapatettuun kiinankaaliin kimchiin ja seurattiin opiskelijoiden elämää 80- ja 90-luvulla, johon kuului niin rakkautta, ystävyyttä, itämaista yhteisöllisyyttä kuin opiskelijavallankumousten aiheuttamaa tragediaa ja tuskaa.  Matka oli sekä haikea, koskettava että surullinen.

Soul, Etelä-Korea

Tällä kertaa keskusteltiin siis vuonna 1963 syntyneen eteläkorealaisen kirjailijan Kyung-sook Shinin kirjasta Jään luoksesi.

Shin on Etelä-Korean luetuimpia ja ylistetyimpiä kirjailijoita. Hän on kirjoittanut toistakymmentä romaania ja novellikokoelmaa. Suomeksikin käännetty ”Pidä huolta äidistä”-kirjaa on myyty Koreassa 2 miljoonaa kappaletta ja sitä on julkaistu 36 maassa. Kirja on palkittu mm. arvostetulla Man Asian Literary-palkinnolla.

Shin on ensimmäinen nainen, jolle palkinto on myönnetty. Shin kävi sekä Helsingissä että Turussa vuonna 2015 kirjan ilmestyttyä suomeksi. Myös Hovitanssija on käännetty suomeksi.

Kyung-sook Shin

Shin vietti lapsuutensa vaatimattomissa oloissa maaseudulla – kylässä, jossa kaikkien sukunimi oli Shin. Hän muutti teini-ikäisenä Souliin veljensä asuntoon, oli töissä elektroniikkatehtaalla ja opiskeli iltakoulussa. Hän valmistui Soulin taideinstituutista pääaineenaan luova kirjoittaminen.

Jään luoksesi on käännetty suoraan koreankielestä eikä jonkun toisen kielen kautta. Kääntäjä on nykyään Turussa toimiva koreankielen opettaja Taru Salminen.

Kirja kertoo opiskelijasta, joka saa puhelun nuoruudenrakastetultaan. Tämä kertoo, että heidän entinen kirjallisuuden professorinsa tekee kuolemaa. Entiset opiskelijat kerääntyvät lopulta professorin kuolinvuoteelle. Ennen saapumistaan sinne kirjan kertoja Jeong Yun joutuu käymään läpi nuoruutensa kipeitäkin muistoja ja erilaisia valintoja ja toteaa, että ”jotkut asiat ovat ja pysyvät arvoituksina tai mahdottomina ymmärtää.”

Mielenosoitus Soulissa 2017

Romaanissa oli paljon viittauksia länsimaiseen kulttuuriin, mm. runo- ja kirjallisuussitaatteja musiikkiesimerkeistä puhumattakaan. Pyhällä Kristoforoksella, katolisella pyhimyksellä, oli keskeinen sanoma professorin luennoilla. Kristoforos-myytti synnytti lukupiirissä keskustelua toisen kantamisesta ja kannattelemisesta omilla hartioillamme Kristoforoksen tapaan ja luottamisesta siihen, että tarvittaessa meitä kannatellaan ja autetaan.

Pyhä Kristoforos, ”Kristuksen kantaja” Hans Memlingin maalaus 1400-luku

Romaanin koreankieliset nimet hämmensivät. Kaikki tuntuivat olevan Yun-nimisiä. Ja niinhän moni olikin: kertoja Jeong Yun, professori Yun, opiskelija Yun Miru.

Jään luoksesi on kunnianosoitus niille, joita pidätettiin opiskelijamielenosoituksissa, kidutettiin ja jotka vain ”katosivat” kirjailijan nuoruudessa. Shin itse kertoo ajatuksiaan siitä suomalaisille lukijoille osoitetussa tekstissä kirjan viimeisellä sivulla.

Gyeongbokgung-palatsi talvella, Soul

Kirja oli mielestäni sekä herkkä ja haikea että raaka ja julma – juonellisesti kuin hämähäkin hieman repeytynyt seitti taitavine kudelmineen.

Korealainen elokuva Parasite palkittiin juuri neljällä Oscarilla. Jos haluaa ”vierailla” Etelä- Koreassa ja kuulla, miltä korean kieli kuulostaa, kannattaa varmaan käydä katsomassa elokuva.

Parasite-elokuvan arvostelu Helsingin Sanomissa

Lena


linkit:

Kirja-arvostelu Kiiltomato

Kyung-sook Shin Wikipedia (englanniksi)

Lukupiiriläinen bloggaa : Lumen kauneus Paolo Cognetti: Kahdeksan vuorta

”Upea lukukokemus, erittäin hyvä, kuuluu parhaimpiin lukuelämyksiini.”

Tällaisia kommentteja kuulimme kevään viimeisessä lukupiirissä, kun olimme lukeneet Paolo Cognettin (s. 1978) kirjan Kahdeksan vuorta.

Kirja voitti kesällä 2017 Italian tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon Premio Stregan ja saman vuoden syksyllä se ilmestyi suomeksi. Kahdeksan vuorta on Paolo Cognettin kuudes kirja ja ensimmäinen suomennettu. Kirjan oikeudet myytiin hetkessä 30 maahan.

Kirjan päähenkilön, nuoren Pietron perhe asuu Milanossa, mutta perhe menee aina kesäksi pieneen Granan vuoristokylään Italian Alpeille. Pietron isä on innokas vuorikiipeilijä ja hän vie myös Pietron jo pikkupoikana vuorille. Pietron isälle kiipeily on pakkomielteistä.

Vuoristokylässä asuu Pietron ikäinen Bruno, valkotukkainen vuoristolaispoika, jonka kanssa Pietrolle syntyy elämänikäinen ystävyys. Kirjassa kerrotaan poikien kasvutarina pojista miehuuteen, heidän isäsuhteistaan sekä ystävyydestä. Pietron äiti uskoo koulutuksen tärkeyteen ja ottaa asiakseen Brunon koulunkäynnin.

Pääosassa on myös Alppien luonto. Vuodenaikojen vaihtelu, kevään solisevat vuoristopurot ja talvella lumen kauneus. Samalla se on myös kuvaus katoavasta elämänmuodosta. Cognetti onkin antanut hyvin suoria poliittisia lausuntoja ja sanonut hyödyntävänsä Strega-voittoaan pelastaakseen vuorensa.

Samalla kun tarinassa kiipeillään vuorilla, on ”kahdeksan vuorta” buddhalainen vertauskuva. Tarina kuljettaa lukijaa vertaiskuvallisesti kohtaamaan kahdeksan vuortansa. Filosofiaa on kuitenkin vain kevyesti hipaistu tapahtumalla Nepalin Himalajalla.

Lotta Toivasen suomennosta kiiteltiin.Kirja oli miellyttävä lukukokemus melkein kaikille lukupiiriläisille. Sitä kehuttiin monin ylistävin sanoin. Erityisesti kirjan hyvää tekevä vaikutus mainittiin.

Kiitos Sadulle ja lukupiiriläisille innostuneesta keskustelusta.

Hyvää kesää Sadulle ja lukupiiriläisille hyvien kirjojen parissa!

Maija Leinonen

Satu puolestaan kiittää lukupiiriläisiä kuluneesta lukupiirivuodesta! Teette minulle kirjastotyöstä monin tavoin entistäkin mielekkäämpää. Mikään ei vedä vertoja kunnon kirjakeskustelulle, elämyksille koskettavien tarinoiden äärellä.

Kirja on ystävä, se on laastari, se on matka, se on lepoa arjesta, se on tiedon ja sivistyksen aarrearkku, se on sanojen sirkus ja revontulet!

Toivotan ihanaa kesää Mikko Viljasen runolainauksen sanoin:

Hän makaa rannalla  /    helteen hellankoukku hermoissa  /  ottaa vastaan  /

näyksi kasvavan mielteen laiskan morsetuksen  / …

Tapaamme lukupiirikirjojen äärellä taas syyskuussa, siihen saakka – laiskottelemisiin! Lukemisiin!

Satu

Linkit:

Kirja-arvostelu, Nuori voima-lehti https://nuorivoima.fi/lue/arvio/viimeiset-vuoristolaiset-ja-paikalliskulttuurin-tuho

Kirjailijan blogisivusto italiaksi http://paolocognetti.blogspot.com/

Lukupiiriläinen bloggaa : Faktat katoavat, legendat jäävät

Huhtikuun kirja Cristina Sandun Valas nimeltä Goliat

Cristina Sandu on syntynyt 1989 Helsingissä, siis 30-vuotias kirjailija. Hänen äitinsä on suomalainen ja isänsä romanialainen. Nykyisin Sandu asuu Englannissa, Oxfordissa.

Koulutukseltaan Sandu on kirjallisuustieteen maisteri, opiskellut sekä Helsingissä että Edinburgissa.

Valas nimeltä Goliat on hänen esikoisteoksensa ja valittiin 2017 Finlandia – ehdokkaaksi.

Cristina Sandu Otavan kuvagalleria

Teos kertoo Alba-nimisestä nuoresta naisesta, jonka äiti on suomalainen ja isä romanialainen. Kirja sai alkunsa vanhasta lehtiartikkelista, joka kertoo Norjassa pyydetystä valaasta, ja valaan matkasta Euroopassa, maasta ja kaupungista toiseen. Kirjassa tosin valaalla on pieni sivuosa tarinoiden keskellä.

Teos käsittelee pääasiassa Alban muistoja Romaniasta, isän suvun myötä. Aikajana tapahtumille on 1952 – 1989 ja sitä kuvataan osin takaumien kautta. Tuolloin Romaniassa tapahtui paljon surullisia asioita. Tapahtumat sijoittuvat pääosin Punaiseen kylään, jossa Alban isovanhemmat asuvat.

Ceausescun palatsi

Alba asuu Helsingissä vanhempiensa kanssa, mutta joka kesä, lapsuudesta alkaen, hän matkustaa Romaniaan Punaiseen kylään isovanhempiensa luokse. Siellä muistetaan aina hänen äitiään, niin vaaleaa kaunista naista, ettei sellaista olekaan. Kun Alban isoisä Romaniassa kuolee, suku kokoontuu valvomaan ruumiin äärelle ja silloin muistot ja tapahtumat sekä tarinat nousevat esiin. Näistä koostuu kirjan juoni ja henkilöiden kuva.

Kirjassa Alban isä sanoo Faktat katoavat, historialliset päivämäärät ja nimet haihtuvat, mutta legendat, Ditza, legendat jäävät. Kun hän lukee satuja pienelle Alballe, sadut alkavat toisin kuin meillä, Romaniassa ne alkavat Olipa kerran niin kuin ei koskaan ennen, sillä jos ei olisi ollut, niin ei olisi mitään kerrottu.

Kylämaisema

Sandu on kirjaansa varten haastatellut isänsä sukulaisia ja isän pienen kotikylän asukkaita, he ovat kertoneet tuosta mainitusta ajasta Romaniassa. Teoksessa käsitellään maasta- ja maahanmuuttoa sekä kulttuurillisia eroja maiden välillä. Kirjoittaessaan Sandu kiinnittää huomion kieleen ja kerrontaan.

Kirjan kieli on kaunista, kielen käyttö monipuolista, maalailevaa. Lukupiiriläiset kaipasivat ihmisten kuvaamiseen enemmän syvällisyyttä, samoin tarinoihin. Sandun tyylille on tärkeää kieli ja sen kauneus, tarina jää vähän sivuun. Koska kirjassa oli takaumia, joutui joskus miettimään, mikä aika on kyseessä.

Cristina Sandun kirja jää mieleen, se oli erilainen, vähän hämmentävä, mutta erittäin kauniisti kirjoitettu.

Kiitos Satu kirjan esille tuomisesta ja kiitos piiriläiset kaikista ajatuksista.

Alli

Linkit:

Maailman kirjat verkkolehti

Cristina Sandu Helmetissä

Lukupiiriläinen bloggaa : Claes Andersson Hiljaiseloa Meilahdessa – Oton elämä 2

Syksyn toisessa lukupiirissä keskustelimme kulttuuripersoona Claes Anderssonin romaanista, jossa vanha mies muistelee lapsuuttaan, nuoruuttaan, perhettään, ystäviään, työelämäänsä ja rakkaita harrastuksiaan, kuten musiikkia – muun muassa. Luvut etenevät esseemäisesti aihio kerrallaan. Kirja on jatkoa teokseen Oton elämä : aikalaisromaani WSOY, 2011. Juonellisesti ei ole väliä, onko lukenut ensimmäisen osan. Kakkososa toimii mainiosti omana kokonaisuutena.

Kirjan tahti on verkkainen, siksi miehen mietteisiin on helppo uppoutua.

Päähenkilö Otto on kahdeksankymppinen herra, jonka elämää kirja seuraa vuoden verran. Ikä ei ole este rakkaudelle, Otto viehättyy kauniista naisista edelleen. Rakkauselämän puuttuminen kuitenkin vähän harmittaa. Mieleen juontuvat myös ystävät menneisyydestä, he ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen ja heidän mystisiä persoonia ja edesottamuksia Otto pohtii. Oton isäsuhde on ollut vaikea ja se kaihertaa Oton mieltä vielä vuosikymmeniä isän kuoleman jälkeen.

Kirjan loppupuolella Otto sairastuu vakavasti ja joutuu leikkaukseen. Siitä alkaakin ihan oma seikkailunsa tuonpuoleisessa, mikä ikinä tuonpuoleinen sitten onkaan.

Lukupiiriläinen Anna-Liisa kuvailee ryhmän keskusteluja mielipiteitä seuraavasti:

Kirja oli lämmin, viisas, värikäs ja monipuolinen. Siinä oli huumoria, iloa, surua, rakkautta, herkkiä kuvia lapsuudesta ja sarkasmia.

Mutta oliko kirjan Otto Claes Andersson itse? Joka tapauksessa veijareita molemmat, häkellyttävän aikaansaavia, terävästi kantaaottavia.

Kävimme ryhmässä pitkän keskustelun suomenruotsalaisuudesta, onko se kultalusikka suussa syntymistä ja yhteisöllisyyden äidinmaidossa imemistä?

Myös kuolemasta puhuimme, tapasihan Otto pitkän tajuttomuuden aikana sukulaisiaan ja ystäviään.

Hieno kirja ja hieno keskustelu. Lukuterveisin Anna-Liisa ja Satu

 

Claes Andersson Helmetissä

http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sandersson%20Claes__Orightresult__U?lang=fin

Arvostelu Aamulehdessä

https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/kirja-arvio-claes-anderssonin-elo-meilahdessa-ei-ole-lainkaan-niin-hiljaista-kuin-luulisi-24157351

Lukupiiriläinen bloggaa : ”Palaa eloon vielä kerran, anna minun tuntea hengityksesi lämpö…”

Maaliskuun lukupiirikirjana luimme Kim Echlinin romaanin Kadonneet.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kanadaan Montrealiin ja Phnom Penhiin Kambodzaan. Kambodzassa oli vallassa vuosina 1975-79 maolainen, vallankumouksellinen ja väkivaltainen liike punaiset khmerit johtajanaan Pol Pot.

310

 Tarinan kertoo kanadalainen Anne kambodzalaiselle rakastetulleen Sereylle. He rakastuvat Montrealissa, missä Serey on paossa Kambodzassa meneillään olevaa kansanmurhaa. Rajojen taas auettua Serey lähtee Phnom Penhiin etsimään perhettään.

Kun aika kuluu eikä Sereystä kuulu mitään, lähtee Anne Kambodzaan etsimään Sereytä, jonka hän uskoo nähneensä ohimennen televisiossa. Anne löytää Sereyn, mutta kadottaa hänet jälleen, nyt lopullisesti. Anne etsii rakastettuaan epätoivoisesti ruumiiden ja pääkallojen seasta.

311

 Tarina on surullisen kaunis. Rakkaustarina on kerrottu herkästi ja runollisesti:

”Sinä palaat mieleeni pieninä elävinä kuvina, valona talvenvalkoisella seinällä. Tule ovelleni, tuttu sielu, tule niin syleilen sinua. Palaa eloon vielä kerran, anna minun tuntea hengityksesi lämpö, Serey, anna minun kuulla äänesi laulussa, anna minun pestä pois kaikki tuska. Tule, niin kuiskaan sinulle nimesi vielä kerran.”

 312.jpg

Vastapainona herkkyydelle ja runollisuudelle ovat järkyttävät ja julmat raakuudet, joita Kambodzassa edelleen tapahtui. Kuinka tärkeää ihmiselle onkaan saada lopullinen tieto kadonneen rakastetun tai perheen jäsenen kohtalosta. Haudata hänet ja näin ollen saada paikka, jossa häntä voi muistella.

Lukupiirissä pidettiin kirjasta. Pidettiin myös tärkeänä, että Kambodzan kansanmurhan kaltaisista vääryyksistä ja julmuuksista kirjoitetaan. Echlin kuvaa myös Kambodzan eksoottista luontoa ja värikästä kulttuuria. Tarinassa on musiikilla merkittävä roolinsa ja kantava voimansa.

Kim Echlin on kanadalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja opettaja. Hän opettaa edelleen kirjoittamista Toronton yliopistossa.

Kadonneet on ilmestynyt keväällä v. 2009 ja sen on kääntänyt suomeksi samana vuonna Sirkka Aulanko. Saman vuoden keväällä YK:n avustuksella perustettu tuomioistuin sai vihdoin oikeuden eteen punakhmerien johtajia, jotka olivat Pol Potin johdolla vastuussa ainakin 1,7 miljoonan ihmisen kuolemasta 1970-luvulla. Tammi oli ajan tasalla kun on ripeästi suomennuttanut tämän Echlinin kolmannen romaanin.

313

Kirjasta käytiin jälleen vilkasta keskustelua. Lukupiirin jälkeen ymmärtää kirjan aina paremmin. Toisten näkemykset ja mielipiteet avaavat omaa näkemystä kirjasta. Se on lukupiirin parasta antia.

Kiitos Sadulle ja lukupiiriläisille

Maija

 

Linkit:

Kim Echlin Wikipedia (englanniksi)

Turun sanomat, arvostelu

Kim Echlin Helmetissä

Lukupiiriläinen bloggaa : Kirja kuin yllättävä lumimyräkkä eli paljon pohdintaa ja puhumista Lapsen oikeudesta

Minulla oli ilo päästä seuraamaan Itäkeskuksen kirjaston suljettua lukupiiriä. Olen ollut kolme kuukautta vaihdossa Itiksessä Lauttasaaren kirjastosta, jossa vedän lukupiiriä, ja oli todella mukavaa nähdä miten toinen piiri pyörii.

Piirissä käsiteltiin Ian McEwanin romaania Lapsen oikeus, joka herätti varsin vilkkaan keskustelun. Kirja kertoo ylioikeuden tuomari Fiona Mayesta, jolla on edessään kinkkisiä ongelmia.

Yksityiselämässä hänen aviomiehensä haluaisi ryhtyä suhteeseen nuoremman naisen kanssa. Työpaikalla Fionan pitäisi ratkaista hankala juttu, jossa melkein täysi-ikäinen Jehovan todistaja poika kieltäytyy verensiirrosta, joka voisi pelastaa hänen henkensä.

McEwan on arvostetuimpia nykykirjailijoita, eikä suotta, hänen kirjansa ovat hyvin tarkkoja ja kiinnostavia ihmismielen tutkielmia. Hän laittaa henkilöhahmonsa hankalien pulmien eteen ja antaa lukijan seurata, miten hahmon mieli liikkuu asian ympärillä. Lapsen oikeudessa ylioikeuden tuomarin työ tekee kirjasta erityisen kiinnostavan.

Kuinka pysyä objektiivisena? Onko se edes mahdollista?

Lukupiiriläiset olivat enimmäkseen pitäneet kirjasta valtavasti. Kirjan teemat herättivät voimakkaita mielipiteitä Fionan ratkaisuista hänen molemmissa ongelmissaan, ja oli hienoa seurata näin sivistynyttä mutta voimakasta keskustelua.

Hienointa lukupiireissä on juuri se, että vaikka kaikki ovat lukeneet saman kirjan, silti kokemus kirjasta voi olla aivan eri.  Näiden eri kokemusten jakaminen saa katsomaan kirjaa usein ihan uudella tavalla.

Kiitos lukupiirille, että sain tulla mukaan!

Siina

PS. Loistava ja kattava kirjailijaesittely sekä kirjallisuusanalyysi Ian McEwanin teoksista löytyy teoksesta Imperiumin perilliset; esseitä brittiläisestä nykykirjallisuudesta, Avain, 2009

 

Linkit:

Ian McEwan Wikipediassa

Helsingin sanomien arvio kirjasta

Lukupiiriläinen bloggaa : Italian lumoa E.M. Forsterin Italialaisessa avioliitossa

Meillä oli kevään viimeisessä lukupiirissä lukuvuorossa E.M. Forsterin kirja Italialainen avioliitto, Where angels fear to Tread (Minne enkelit kavahtavat astua). Kirja ilmestyi v. 1905. Forster oli englantilainen kirjailija, toimittaja, esseisti ja kriitikko. Hän syntyi 1879 ja kuoli 91 vuoden ikäisenä vuonna 1970. Hän kirjoitti kuusi romaania, joista tunnetuimpia ovat Hotelli Firenzessä (1908) ja Matka Intiaan (1924).

Italialainen avioliitto on suomennettu vasta sadan vuoden päästä kirjan ilmestymisestä eli vuonna 2006. Suomennoksen on tehnyt Hanna-Liisa Timonen. Kirjan nimi johdatteli meitä romanttisen tarinan suuntaan ja Italialainen avioliitto onkin rakkaustarina, joka saa kuitenkin edetessään traagisia sävyjä.

Tarina vei lukijaa tragediasta toiseen. Kirja kuvaa terävästi ja hilpeän satiirisesti englantilaista keskiluokkaa ja pikkuporvarillisia tekopyhiä, sydämettömiä ihmisiä ja toisaalta se ihannoi komeaa, ajattelematonta, tunteikasta italialaista nuorta miestä Ginoa. Italia oli tehnyt Forsteriin voimakkaan vaikutuksen ja siitä muodostui hänen kirjallisen tuotantonsa perusta.Esseissään Forster puolusti korkeita periaatteitaan, mitä olivat yksilön tärkeys, suvaitsevaisuus ja vallan väärinkäytön vastustaminen. Hän muistutti myös kuinka hyvä olisi jos teknillistyvässä ja pinnallistuvassa maailmassa suojeltaisiin myös aitoja iloja, luontoa ja miellyttäviä elämänmuotoja.

Lukupiirissä kirja herätti vaihtelevia tunteita. Joiltain kirja meinasi jäädä kokonaan lukematta kun taas toiset pitivät kirjan paikoitellen rajustakin ironiasta. Kirja sisälsi myös vaikeasti tulkittavaa symboliikkaa. Forsterin sydäntä lähellä oleva Englanti – Italia vastakohtaisuus herätti lukupiirissä keskustelua ja pohdintaa. Kirjaa pidettiin taitavasti kirjoitettuna.

Odotimme romanttista tarinaa, mutta saimme tragedian toisensa jälkeen. Kirjan lopussa jo hetken vaikutti siltä, että kirjaan saadaan sittenkin onnellinen loppu, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Lukija jäi hiljaa ihmettelemään.

Kiitos lukupiiriläisille ja Sadulle!

Maija

 

PS. Satu kiittää tiistain lukupiiriä kevään lukupiireistä! Juhlimme syyskuussa Itäkeskuksen lukupiirien 10-vuotistaivalta. On ollut ihanaa käydä sekä hauskoja, että syvällisiä kirjakeskusteluja kanssanne. Kirjapuhe jatkukoon!

Aurinkoista kesää rakkaat lukupiiriläiset ja kirjaston asiakkaat!

Linkit:

E.M. Forster Wikipediassa suomeksi

E.M. Forster englanniksi

Laaja artikkeli E.M. Forsterin kirjallisuudesta teoksessa : Tunnustelua : kirjallisuusesseitä / Eila Pennanen, WSOY, 1965

 

Lukupiiriläinen bloggaa /Mitch Albom : Tiistaisin Morrien luona

”KAIKKEIN TÄRKEINTÄ ON RAKKAUS”

Huhtikuussa luimme tiistain lukupiirissä Mitch Albomin kirjan Tiistaisin Morrien luona. Kirja on ilmestynyt 1997 ja sen on suomentanut Raija Viitanen.

morrien

Mitch Albom kertoo kirjassa koskettavan tositarinan hänen ja sosiologian professori Morrie Schwartzin ystävyydestä. Ystävyys alkoi jo Mitchin yliopistoaikana ja jatkui taas 16 vuoden tauon jälkeen Morrien kuolemaan asti. Morrie sairasti vakavaa ALS:ia (liikehermojen rappeutuma-sairautta) ja hänen elinaikansa oli käymässä vähiin. He tapasivat aina tiistaisin, koska olivat ”tiistai-ihmisiä”.

Tapaamisen aikana he keskustelivat elämisen ja kuolemisen taidosta. Morrie teki kuolemisesta projektin ja itsestään esimerkin, jonka kautta muillakin oli mahdollisuus käsitellä vaikeita aiheita. Toimittajan koulutuksen saanut Mitch teki projektista ”tutkielman”. Hautajaisista tuli päättäjäiset.

Kuoleman lähestyminen vei keskustelut perimmäisiin asioihin ja myös Mitchin maailmankatsomus muuttui. Kuoleman läheisyys sai myös muistamaan sen, mistä ihmisyydessä todella on kysymys. Sairaudesta johtuvien epämiellyttävyyksien yläpuolelle kirjassa nousee ystävyys, kumppanuus ja lähimmäisenrakkaus.

Lukupiiriläisten mielestä kirja oli ajatuksia herättävä ja koskettava. Se kertoo elämästä vaikka siinä onkin kyse kuolemasta. Kirjan sivuilta voi löytää paljon ajattomia ja kestäviä elämänohjeita. Tässä tarinassa kuolema on riisuttu mystiikan verhosta. Lukupiiristä tuli myös sellainen mielipide, että kirja oli vain ALS-taudin kuvausta ja että elämäntaitokirjoja on jo kirjoitettu tarpeeksi. Kirjassa kuitenkin tulee todistetuksi se, että kaikkein tärkeintä elämässä on rakkaus.

albom

Mitch Albom

Tiistaisin Morrien luona -kirjasta on tehty samanniminen TV-elokuva. Elokuvassa Mitch Albomia näyttelee Hank Azaria ja Morrie Schwartzia Jack Lemmon. Elokuvan on tuottanut Oprah Winfrey. Elokuva voitti neljä Emmy palkintoa.

Maija Leinonen

Lukupiiriläinen bloggaa IHMINEN JA LUONTO OVAT YHTÄ

kilpi2

”Ihminen ja luonto ovat yhtä.”
Näin kirjoittaa Eeva Kilpi romaanissaan Häätanhu, joka oli tiistain lukupiirin maaliskuun kirja.

Kesäkuusta syksyyn, koko kesän ja luonnon muuttuminen kuvataan kauniisti, yksityiskohtaisesti, joskus jopa liiankin tarkasti. Jokainen ruohonkorsi, avautuva kukkanen, siipiään räpistelevä hyönteinen, tunteitaan laulava lintu, humiseva hongikko, kaikki ympärillä on tärkeätä. Ihminen on osa luontoa!

Kirjassa kulkee luonnon muuttumisen ohessa myös elämän muutoksen juoni, vanheminen ja luopuminen. Vanheneva koira Ruska, viisas ystävä, elää viimeistä kesäänsä; välillä se ymmärtää olevansa vanha, makailee sängyn alla eikä aina viitsisi lähteä uimaan hakeakseen emäntänsä järveen heittämän leivänpalan. Mutta joskus vanhan koiran tunteet heräävät ja se tuntee itsensä nuoreksi ja viriiliksi!

Anna Maria ja Ruska ovat toisistaan riippuvaisia, välillä suuttuvat toisilleen, mutta hetken kuluttua yhteisymmärrys palaa ja voidaan pistää vaikka tanssiksi! Anna Maria tietää Ruskan elävän viimeistä kesäänsä. Myös Anna Marian elämä on muuttumassa. Muutto toiseen maanosaan uuden ihmissuhteen myötä, hyvästijättö rakkaalle mökille, epävarmuus hyvästien lopullisuudesta ja ikävä täysi-ikäisistä pojista askarruttavat. Luopuminen ja hyvästit kuuluvat elämään; se vain on niin vaikeata hyväksyä.

Kirja on kaunis ylistys luonnolle, kukille ja metsälle, linnuille ja muille siivekkäille ja vähän isommillekin eläimille, mutta myös muistutus elinympäristömme suojelun tarpeellisuudesta ja ajankohtaisuudesta.

Syksyllä Anna Maria tulee mökille haudatakseen Ruskan suuren kuusen juurelle ennalta sovittuun paikkaan. “Metsästä sinä olet tullut, metsään pitää sinun jälleen tuleman. Metsästä minäkin olen tullut ja vain metsässä olen oma itseni.”

Ympärillä vallitsi loistava ruska.

Kirja oli mieluista luettavaa lukupiiriläisille.

Kirjaa ja lukupiiriä kiittäen

Anna-Liisa

maisema

Sanelma: kotimaisen kirjallisuuden vuosikirja
Eeva 31.10.2012: Eeva Kilpi: ”Minussa on elämänikäistä ikävöintiä”