Egyptin eksotiikkaa ja Töölöläisiä tuumailuita – eli kevätterveiset tiistain lukupiiristä

”Oho, me taidettiin kaikki tykätä tästä!”

Maaliskuun lukupiirissä luettiin libyalaissyntyisen Hisham Matarin kirja Erään katoamisen anatomia (WSOY, 2013).

kuv1

Kannen kuva johdattaa vähän harhaan ja ehkä toisaalta ei. Kirjan voi lukea monelta eri kantilta. Kenenkään lukupiiriläisen mielestä kirja ei kuitenkaan herkutellut liiaksi eroottissävyisillä ihmissuhteilla. Päähenkilö, varhaisteini-ikäinen poika Nuri, tosin ihastui nuoreen äitipuoleensa Monaan heti kirjan alkusivuilla, eikä eroottisesti latautuneilta hetkiltäkään vältytty.

Mutta kyllä kirja lukupiiriläisten mielestä oli lähinnä kertomus vallasta, arvoituksista, lapsen ja vanhempien suhteesta ja maailman politiikasta. Myös arabikulttuuri avautui perheeen tapojen ja elämäntyylin kuvauksissa. Toki ihmisten väliset suhteet ja kohtaamiset olivat myös suuressa roolissa.

Kaikkia näitä teemoja käsiteltiin kuitenkin hienovaraisesti, väkivallan aavisti olemassa olevaksi mutta sitä ei kuvattu. Kirjan kertoja Nuri eli elämäänsä lapsesta nuoreksi aikuiseksi niin Euroopassa kuin Afrikassakin. Hän kävi sisäoppilaitoksen Englannissa, opiskeli huippuyliopistoissa ja palasi lopuksi kotiin Egyptiin.

Kirjassa kuvatun ajanjakson tumma sävy johtuu Nurin isän salaperäisestä katoamisesta ja pojan epätoivoisista kysymyksistä: miksi, mihin, miten?

Oliko isä jonkinlainen agentti tai vastarintaliikkeen mies, alati paeten? Pelkäsikö hän jotain? Kuuluiko hän hyviksiin vai pahiksiin? Rakastiko hän aidosti poikaansa ja Monaa, nuorta vaimoaan? Miksi ihmeessä hän oli nukkunut viimeisen yön oudon naisen luona Genevessä juuri ennen katoamistaan? Mikä yhteys Nurilla lopulta oli palvelusväkeen kotona Egyptissä – veriside?

Lukupiirissä hienon kirjailija-alustuksen jälkeen keskustelun tunnelma oli kysyvä ja pohdiskeleva. Pidimme kirjan upeasta kielestä ja hienovaraisesta ilmaisusta. Salaisuudet jäivät paljastumatta ja ”totuus” tarinasta selvittämättä – ihme kyllä se ei haitannut. Ehkä tunsimme sydämissämme empatiaa Nuria kohtaan, jonka ainoa aito toive oli ollut tulla isänsä hyväksymäksi ja rakastamaksi. Lähdimme kotiin vaikuttuneina.

 

********************

 

”Nej men, oliko tämä sittenkin vähän ärsyttävä, mikäs se nyt oli ruotsiksi? Ai niin irriterande?”

Huhtikuun lukupiirikirjana nautittiin Merete Mazzarellan Ainoat todelliset asiat (Tammi, 2012).

kuv2

 

Viime viikon viileän fiini ja sensuellin kuuma kulttuurisuihku koettiin lukupiirissä, kun ruodinnan kohteena oli Merete Mazzarellan päiväkirjamaisesti rakennettu kaunokirjallinen teos työstä ja rakkaudesta.

Niin, emme me yhteisymmärrykseen aivan täysin päässeet siitä, mikä kirjan syvin olemus oli. Lukupiirin ensimmäiset kommentit olivat hyvin positiivisia ja pehmeitä. ”Tästä jäi hyvä mieli, tätä oli helppo lukea juuri ennen nukahtamista, tämä oli semmoinen kevyt mutta kuitenkin… niin, olihan siinä tosiaan paljon sisältöä. Tosi paljon!

Sitten joku sanoi, että kenties tyylikeinona usein kappaleet aloittava tai lopettava lause ”teimme sitä ja sitä, menimme sinne ja sinne, kävimme sielä ja siellä – nimittäin avomieheni ja minä” oli vähän ärsyttävä. ”Avomieheni ja minä” oli iskostunut monien muidenkin lukupiiriläisten lukukorvaan. Oli varmaankin tarpeellista huomauttaa usein, että asioita ei tehty aviomiehen vaan nimenomaan avomiehen kanssa mutta olisiko asian voinut ilmaista jotenkin muuten, edes välillä?

Lukupiirin vetäjä innostui ”tulihan se sieltä, no niin, nyt saadaan keskustelu vauhtiin. Oliko tämä teistä jotenkin ärsyttävä kirja?”

Ja yhtäkkiä keskustelu lähti huimaan lentoon – puolustaviin puheenvuoroihin ikääntyneiden oikeudesta höpsähtää rakkaudesta, kriittisiin kommentteihin tärkeiden ja isojen asioiden pinnallisesta käsittelystä sekä huomioihin hieman teennäisiltä tuntuvista suurien viisaiden lainauksista.

kuv3

Kirja tosiaan pursusi aiheita: työnteon oikeus ja velvollisuus, luvallinen ja luvaton rakkaus, tosi ystävyys, matkat, asunnon vaihto, pettäminen, syyllisyys, vanheneminen jne.

Kirjasta kyllä oli luettaessa pidetty mutta kun ryhmässä alettiin kysellä ja ihmetellä yhtä jos toista kirjan yksityiskohtaa tai teemaa, tekstin merkitys sai uusia sävyjä. Jännittävää oli myös huomata, millaisiin seikkoihin me kiinnitämme huomion lukiessamme. Kun muutaman rivin verran kirjailija kuvaa yhteistä vaahtokylpyään uuden rakkaan avomiehensä kanssa, se saa yhden yökkäilemään ja toinen ei edes muista kohtaa lukeneensa.

Sähäkän kirjakeskustelun päätteeksi keskustelimme vielä syksyn lukupiirikirjoista ja silloin tunnelma oli jo räjäyttää katon. Lukemisen intohimoa ja kiihkoa, sitä meidän lukupiiri on!

Toukokuussa seilaamme maailman merille Petri Tammisen Meriromaanin matkassa.

Siihen saakka myötäisiä kevään tuulia!

Satu

____________________________________________________________

Linkit:

Hisham Matar Helmetissä

Merete Mazzarella Helmetissä

Mazzarellan haastattelu helmikuu 2016 Gloria-lehdessä http://www.gloria.fi/artikkeli/ihmiset/kirjailija_merete_mazzarella_71_tunnen_itseni_nuoremmaksi_nyt_kuin_tunsin_40

Arvostelu Ainoat todelliset asiat http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/326695/Tyon+ja+rakkauden+pohdintaa

Arvostelu Erään katoamisen anatomia http://www.kiiltomato.net/hisham-matar-eraan-katoamisen-anatomia/

Hisham Matar Wikipediassa https://en.wikipedia.org/wiki/Hisham_Matar

 

Lukupiiriläinen bloggaa – Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Lukupiirikäsittelyssä Linda Olssonin esikoisteos Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, 2009, Gummerus

Olsson

Linda Olsson on 1949 syntynyt ruotsalainen juristi, joka miehensä työn vuoksi muutti Uuteen Seelantiin. Kotirouvana olon vastapainoksi Olsson alkoi opiskella kirjoittamista ja tämä on hänen ensimmäinen kirjansa. Kirja on löytänyt lukijansa ja Ruotsissa siitä on tekeillä elokuva.

Kirja kertoo vanhasta, erakoituneesta Astridista ja rakastettunsa kuolemaa surevasta Veronikasta ja heidän varovaisesti alkaneesta ystävyydestään. Uskon, että Olssonin juristin ura on antanut aineksia kirjaan.

KIrja

Kirjassa käsitellään hyvin tärkeitä ja olennaisia ihmisenä olemisen kysymyksiä: yksinäisyyttä, hylätyksi tulemista, hellyyden ja rakkauden puutetta ja sitä, miten ymmärretyksi ja hyväksytyksi tulo avaa vuosikymmeniä lukossa olleet tunteet.

Kirja jakoi mielipiteitä. Aika moni meistä piti kirjasta, mutta joidenkin mielestä naisten nopea ystävystyminen ja sen syvyys oli epäuskottava. Paljon kirjallisuutta lukeva ryhmän jäsen väitti kirjaa viihdekirjaksi ja siitä kiisteltiin: ”tämä kirja ei voittaisi Nobelin palkintoa.” Entä sitten?

Mielestäni tärkeä huomio oli se, että naiset osasivat kuunnella, eivätkä neuvoneet toisiaan. Kokemukseni mukaan se on valitettavan harvinaista mutta todella terapeuttista. Tärkeitä ja kipeitä asioita ei kerrota ihmiselle, jolla on neuvo joka asiaan.

Kirjan tunnelma on viehättävä. Tapahtumia on vähän ja ne etenevät verkkaisesti ja luontokuvaukset ovat olennainen osa kerrontaa. Monet kirjabloggaajat pitävät tätä lohtukirjanaan. Sitä se on minunkin mielestäni.

Anna-Liisa

Kirjailijan kotisivut http://www.lindaolsson.net/

Albert Bonniers Förlag http://www.albertbonniersforlag.se/Forfattare/O/linda-olsson/

Linda Olsson Helmet-kokoelmassa.

Päivän Harri

Susanna Alakosken lastenkirja (joka kaikkien aikuisten pitäisi lukea), Päivän Harri, kertoo kymmenvuotiaan ruotsinsuomalaisen Tiian elämästä pikkuruisessa Ystadin kaupungissa.

Harri on poika Tiian luokalla, hänenkin perheensä on aikoinaan muuttanut Suomesta Ruotsiin. Tiia ja Harri riitelevät miltei joka päivä, Tiia ei ymmärrä miksi Harrin pitää aina esittää kovista, tai ymmärtää tavallaan, sillä Harrin äiti on sairas ja Tiian äiti taas on kuollut moottoripyöräonnettomuudessa. Tiia ei myöskään ymmärrä, miksi hän sekä pitää että ei pidä Harrista.

Tiia ja paras kaverinsa Peggi puhuvat omaa Urbaanikieltään, jossa sääliö tarkoittaa ääliötä (siis Harria). Sekä Tiia että Peggi kärsivät allergioista, mikä heitä hitsosti potsuttaa. Vaikka elämä on kovaa allergikkona (dedä dukossa kotona, dedä dukossa koulussa), ilman äitiä ja jatkuvina tappeluina välitunnilla tai koulun jälkeen, niin on hyvääkin; huippuisä, mukavat naapurit ja osallistuminen Juniorikisaan, johon Tiia ja Peggi tekevät Allergiabiisi-nimisen kappaleen:

”Elukoita häkissä ja tallissa, söpöö
Mut me vaan pärskitään!
Tytöt tykkää kissoja paijata
Mut me vaan poikienkaa tapella!
Käydä kahvilla, lippis vinossa…”

Susanna Alakoski on sisäistänyt hyvin kymmenkesäisten maahanmuuttajaperheiden lasten elämän, ongelmat, surut ja ilot, tykkäämiset ja sen kuinka joskus aikuiset ei tajua mitään lasten asioista.”Minä tiedän, että Elvinalla on maha kipeä, koska sen vanhemmat ovat eronneet. Ja koska sen isä on usein kännissä. Kerran se lähti ostamaan hampurilaista taksilla. Kerran se ui uima-altaassaan vaatteet päällä. Yhden toisen kerran se ajoi pyörällä päin pylvästä. Silloin ei ole mikään ihme, että maha tulee kipeäksi.”

Se onkin niin tosi surullista, että aikuiset eivät aina tajua mitään lasten asioista, täällä itäisessä Helsingissäkään. Täälläkin välitunneilla tapellaan, kiusataan muita ja vanhemmat vähät välittävät. Päivän Harri on Susanna Alakosken kolmiosaisen kirjasarjan ensimmäinen osa, jossa vaikeita asioita katsotaan lapsen näkökulmasta, ennakkoluulottomasti ja onneksi myös huumorilla. Tuula Kojo on suomentanut taitavasti kielellisesti vaativan tekstin, myös Urbaanikielen.

Susanna Alakoski, Päivän Harri
Ruotsinkielinen alkuteos Dagens Harri
Hyvää syyslomaa kaikille
Pirjo

”Itäkeskuksen kirjasto, lasten- ja nuortenosasto, Minni Hiiri”

Haloo?

Haloo?

Eilen vietettiin kirjastossamme Taiteiden yötä, ja erilaiset sarjakuvahahmot olivat syrjäyttäneet kirjastohenkilökunnan. Pienet ja innokkaat asiakkaat bongasivat tinttamareskeja valokuvaavan Tikrun, sarjakuvaonginnassa auttavan Nuuskamuikkusen, ympäriinsä hyörivän Pikku Myyn, pinssikonetta käyttelevän Viivin sekä puhelimeen vastanneen Minni Hiiren. Tarkkasilmäisimmät saattoivat havaita sinne tänne suhahtelevan Supergirlin. Myös muutoin tavallisen näköisille kirjastovirkailijoille näytti kasvaneen korvat.

No, tämä ei ole ihmekään, olihan kirjaston Taiteiden yön teemana sarjakuva. Väkeä tapahtumassa riitti sulkemishetkille saakka ja sadat innokkaat kirjanonkijat saivat saalista mukaansa.

Aikuisasiakkaat saivat nauttia Harri Oksasen Kirjastosarjakuvanäyttelystä sekä omaelämäkerrallisten lainattavien sarjakuvien ”Totta toinen puoli” -näyttelystä. Näyttelyt ovat asiakkaiden ja henkilökunnankin ilona vielä muutaman viikon.

Sanna