Supermarsun jäljillä – Paula Norosen kirjailijavierailu Kirjan ja Ruusun päivänä 4.5.

Kirjan ja Ruusun päivän kunniaksi kutsuimme Puotilan ala-asteen kolmas- ja neljäsluokkalaisia tapaamaan kirjailija-käsikirjoittaja Paula Norosta. Paula Noronen on esiintynyt myös radio- ja tv-ohjelmissa, monet muistavat hänet ehkä Sartsana Ylen Sartsa ja Timppa-sketseistä.

Noronen on kirjoittanut neljä lasten- ja nuortenkirjaa: Kyllä Sartsa osaa, Supermarsu lentää Intiaan, Surpermarsu ja lööppilehmän tapaus sekä Supermarsu pelastaa silakat.

Supermarsu on 11-vuotias Emilia, joka saa supervoimat otettuaan huikan marsunsa juomapullosta (Noronen huomautti, ettei tätä kuitenkaan kannata kokeilla kotona). Supermarsuna Emilia laittaa asiat kuntoon, oli kyse sitten koulukiusaamisen lopettamisesta tai Itämeren pelastamisesta

Oppilaat esittivät Paula Noroselle paljon hyviä kysymyksiä kirjailijan työstä. Kirjailja kertoi, että kannattaa pitää silmät auki missä kulkeekin: esimerkiksi bussissa on hyvä tarkkailla ihmisiä ja saada siten ideoita kirjoittamiseen .Noronen käytti myös tilaisuutta hyväkseen ja kyseli oppilaillaita, millaisia asioita voisi kirjoittaa tuleviin kirjoihinsa. Supermarsun seikkailuihin on nimittäin tulossa jatkoa: tänä vuonna ilmestyy kirja nimeltä Supermarsu ja outo toveri.

Itäkeskuksen K-supermarket tuki tapahtumaa n. sadalla reilun kaupan ruusulla. Vierailun päätteeksi kukkia riitti paitsi kirjailijavieraalle myös kaikille kuulijoille. Ja lastenosastolle tilatut Supermarsu-kirjat menivät kuin kuumille kiville!

Leena N.

Mari Kujanpää: Minä ja Muro

Mari Kujanpää Finlandia Junior -palkittu lastenkirja Minä ja Muro herätti minussa monenlaisia tunteita.En oikein tiedä, miten vinkkaisin kirjaa lapsille. Sen sijaan toivon, että kaikki vanhemmat ja opettajat lukisivat kirjan.

Kirja kertoo yhdeksänvuotiaasta, yksinäisestä Lauha-tytöstä, jonka paras ja ainoa ystävä  on leikkikarhu Muro.  Lauhalla ei ole Muron lisäksi ketään, joka oikeasti kuuntelisi häntä ja olisi kiinnostunut  hänen toiveistaan ja ajatuksistaan.

Illalla äiti lukee Melukylän lapsia pikkuveli Paulille, mutta Lauha ei saa tulla samaan huoneeseen kuuntelemaan kertomusta. Niinpä Lauha sepittää ennen nukkumaanmenoa tarinoita Muro-karhulleen. Isä haluaa että Lauha harrastaa oravanpolkukoulussa suunnistamista, vaikka Lauha itse haluaisi balettikouluun. Äiti ei oikein ehtisi laittaa nimeä Lauhan matematiikankokeeseen, eikä viitsisi hankkia tyttärelleen juhlamekkoa kun tämä kuitenkin kasvaa nopeasti siitä ulos.

Lauha tajuaa, että isä ja äiti eivät erityisemmin pidä hänestä, koska hän ei ole sellainen kuin he toivoisivat lapsensa olevan. Hän on aivan erilainen kuin pikkuveli Pauli. Pikkuveljellä on paljon kavereita, Pauli on reipas, hyväntuulinen  ja liikunnallinen. Äidin mielestä Lauha ”on aina niin surkean näköinen, ei ollenkaan iloinen”.  

Koulussa Lauha jää yksin, häntä syrjitään  eikä oteta mukaan leikkeihin tai ryhmätöihin. Opettajan mielestä tämä on Lauhan oma vika, eikä heidän koulussaan ole kiusaamista.

Eräänä päivänä kouluun tulee aikuinen, joka on aivan erilainen kuin Lauhan aikaisemmin tapaamat aikuiset. Hän on työharjoittelija Heta, jonka tehtäviin kuuluu välituntisin laittaa luokka valmiiksi seuraavaa oppituntia varten. Heta istahtaa pulpettiin välituntijärjestäjä Lauhan viereen ja alkaa piirtää. Lauhakin rakastaa piirtämistä ja on siinä hyvä. Ysiluokkalaisesta Hetasta tulee ensimmäinen aikuinen joka on kiinnostunut tutustumaan Lauhaan. 

Heta ja Lauha ystävystyvät, ja vaikka Hetan työharjoittelu koululla ei kestä kovin pitkään, hänen ystävyytensä saa Lauhan suhtautumaan itseensä lempeämmin. Hän saa kaverin myös luokkatoveristaan Santusta, eikä ole enää niin yksinäinen kuin ennen.

Minä ja Muro piirtää hyytävän kuvan Lauhan  elämän aikuisista. Isän ja äidin käytöstä selittää ehkä jollakin tavalla se, että pikkuveli Pauli on pienempänä ollut vakavasti sairas ja vähällä kuolla. Vaikka Pauli on parantunut, ei vanhemmilta vieläkään tunnu riittävän huomiota kuin toiselle lapsistaan. Lauha on tarinan minä-kertoja, ja aidonoloinen  lapsen näkökulma tekee kertomuksesta erittäin riipaisevan. Lauha hoivailee leikkikarhuaan  Muroa siten, kuin toivoisi äidin ja isän kohtelevan itseään. Murolle luetaan iltasatu ja hänet peitellään nukkumaan. Muron luokkakaverit pitävät Murosta ja Murolla on kiva ja ymmärtäväinen ope.

Kirjan loppu on onneksi varovaisen toiveikas. Lauhan vanhemmat eivät tarinassa muutu miksikään, mutta Lauha onnistuu vanhemmistaan huolimatta kasvamaan itsevarmemmaksi ja hänen elämäänsä mahtuu myös iloa. Kuten Lauha sanoo kirjan lopussa: ”Näytän pitkää nenää Melukylän Liisalle. Kyllä minullakin on joskus vähän hauskaa:”

Leena N.