Lukupiiriläinen bloggaa : Ei niin salainen kirje

Hei lukupiiriläiset !                                            Maaliskuu 2021         

Minä vain odotan niin kovasti, että pääsemme näkemään taas toisemme!

Ja silti minun on jälleen kerran laitettava kirje, jossa totean, ettei se huhtikuussakaan onnistu. Pahasti näyttää siltä, että kevät menee ilman lähitapaamista mutta eihän sitä koskaan tiedä. Toukokuu on vielä (jonkinlaista) toivoa täynnä.

Olette ehkä jo saaneet ensimmäisen rokotuksen. Ja toivottavasti olette suurimmaksi osaksi jaksaneet pitää yllä hyvää mieltä, vaikka se ei joka päivä olisikaan mahdollista.

En voi sanoa omasta puolestani muuta kuin, että jokainen koronan täyteinen päivä on liikaa. Se varmasti kertoo kaiken. Mutta välillä sitä unohtaa koko asian esimerkiksi lukiessa tai hyvää tv-sarjaa katsoessa, jutellessa puhelimessa kaverin kanssa ja ulkona kävellessä.

Kevät tulee – ihanaa, eikös ole! Pääsiäinen ehtii ehkä ensin ja kevät vasta sen jälkeen!


Olen ilokseni nähnyt joitakin teistä vilahdukselta kirjastolla ja se on aina ollut mukavaa!

Ja ehkä osa on lukenut näitä kirjoja, joita olen varaillut kirjastolle. Hiljattain juttelin lukupiiriläisen kanssa tovin kirjastolla Herra Darwinin puutarhurista, joka oli meistä sekä hämmentävä että oudolla tavalla hupaisa. Juoruileva kylä ja hurjia ennakkoluuloja, tieteen ja uskonnon ikuinen kissanhännän veto. Carlsonin kieli kyllä välillä upotti suohon, josta oli hankala räpiköidä oikean henkilön nahkoihin. Ei aivan ”my cup of tea” mutta helppo ymmärtää miksi niin ansiokas.

Olen viimeksi itse lukenut Yaa Gyasin Maa ja taivas, josta pidin, ja sattumalta siinäkin käsiteltiin uskonnon ja tieteen ristiriitaa. Ajallisesti kirja sijoittuu nykyaikaan ja yliopistomaailmaan ja Alabamassa asuvan ghanalaisperheen elämään.

Päätin hieman lepuuttaa aivoja ja aloitin Shetlantiin sijoittuvan dekkarin (kirjailija Ann Cleeves), jonka pääosassa on sympaattinen etsivä Jimmy Perez (televisiostakin tuttu Shetlandsaarten murhat).

Kävin kirjaston alakerrassa ja ajattelin tehdä vinkkauslottoa. Otin mielestäni kiinnostavia ja mukavan oloisia kirjoja mukaani ja ajattelin vinkata ne teille. En ole itse lukenut niitä kaikkia. Jos ette keksi mitään luettavaa, tässä on hätäapua. (Eivät ole mitenkään liian raskassoutuisia).

Keskilännen keittiöt : J.Ryan Stradal, Tammi, 2016

Eva Thorwald on erakkomaisesti elävä huippukokki, jolla on äärimmäisen tarkka makuaisti. Hän järjestää illallisia, joihin on neljän vuoden jonotuslista. Mutta miten Evasta tuli Eva, se selviää pala palalta novellimaisissa luvuissa. Kirjassa kommentoidaan amerikkalaista ruokakulttuuria sekä nykyisiä ruokatrendejä huumorilla höystettynä. Hyvä ajanvieteromaani, taidokas rakenne, kerronnan imu, kiehtovat henkilöt, herkullisia ruokakuvauksia.

Sydämenlyönneissä ikuisuus : Jean Philipp Sendker, Gummerus, 2016

Amerikkalainen Julia löytää vuosikymmeniä vanhan rakkauskirjeen, jonka hänen isänsä on kirjoittanut vuonna 1955 tuntemattomalla burmalaisnaiselle. Neljä vuotta aiemmin isä on kadonnut perheensä luota salaperäisesti kuin tuhka tuuleen. Julian isän elämä Burmassa on mysteeri, jonka Julia haluaa selvittää. Ainutlaatuinen lukukokemus, jossa yhdistyvät itsensä löytäminen, itämainen maailmankuva sekä lempeä, inhimillinen tarina. Kirjaan on myös itsenäinen jatko-osa Sydämen ääntä ei voi unohtaa (2017)

Risteyskohdat : Elly Griffiths, Tammi, 2017 (jännitys)

Risteyskohdat aloittaa brittiläisen Ruth Galloway-sarjan. Kirjat sijoittuvat Englannin Norfolkin rannikon marskimaille. Ruth on nelikymppinen arkeologi, sinkku ja hieman epäsosiaalinen ja hänellä on kaksi kissaa. Yllättäen hän saa poliisilta pyynnön tulla auttamaan suolamarskilta löytyneiden luiden ajoittamisessa. Karheankomea ja salaperäisen synkänoloinen rikoskomisario Harry Nelson pelkää, että luut kuuluvat paikkakunnalta kymmenen vuotta sitten kadonneelle viisivuotiaalle Lucylle. Väkivallalla ja verellä ei silti mässäillä, ja kauheudet jäävät armollisesti pääosin lukija oman mielikuvituksen varaan. Sarjaa on suomennettu jo lähes kymmenen osaa.

Ei, ei ja vielä kerran ei : Nina Lykke, Gummerus. 2019

Ingrid ja Janne ovat olleet naimisissa neljännesvuosisadan. He asuvat hulppeassa omakotitalossa, ja siellä asuvat myös heidän täysi-ikäiset poikansa, jotka käyttäytyvät kuin hotellivieraat. Ingridin silmissä perhe-elämä ja opettajan työ ovat menettäneet hohtonsa. Vaikka haaveet ovat toteutuneet, elämä tuntuu merkityksettömältä. Janne uneksii 15 vuotta nuoremmasta kollegastaan Hannesta joka puolestaan haluaisi jo perheen ja lapsia. Kirja kuvataan lämpimäksi ja mustaksi – niin kuin hyvin tehty espresso.

Lähikaupan nainen : Sayaka Muraka, Gummerus, 2020

Kirja sijoittuu Japaniin, joka on tehokkuuden mallimaa. Toisaalta menestys ja elämässä hyvin suoriutuminen on toivottavaa nykypäivänä kaikkialla maailmassa. Keiko on 38-vuotias nainen, joka on erittäin tyytyväinen myyjän työhönsä supermarketissa. Ongelma on se, että hänen perheensä ja ystävänsä ihmettelevät, miksi nainen ”ei tee elämälleen jotain”, opiskele tai mene naimisiin. Asuntokin on kummallinen pieni loukko. Ei Keikokaan ole immuuni ihmisten vaatimuksille vaan lähtee omalla tavallaan mukaan kilpajuoksuun. Vaan miten käy lopulta?

Toivotan hyvää kevättä ja pääsiäistä! Toivon, että teillä on mieluista luettavaa pääsiäispyhien hiljaisiin hetkiin.

Eräs lukupiiriläinen totesi viestissään, että ”elämä on muutakin kuin kirjoja” ja se on totta! Koronasta huolimatta ympärillämme on paljon elämää. Oman perheen ja läheisten merkitystä ei voi liioitella, soitto ystävälle piristää. Kevätlinnut ovat jo kovaäänisiä ja kohta ruoho alkaa vihertää. Ulkoilu tekee aina tunkkaisille ajatuksille ja jumiutuneelle keholle hyvää! Pian parvekkeet ja pihat kutsuvat istumaan kahvikupin ääressä tai puuhailemaan kasvien kanssa.

Lähilukupiirit jatkunevat syksyllä, sydämestä niin toivon. Pidän teidät ajan tasalla ja ilmoitan, milloin pääsemme kokoontumaan kasvotusten ja jutteleman ihanista kirjoista.

Kaikkea hyvää!

Fuji-vuori, Japani

Kirsikankukkaisin kaukomaaunelmin…

Paitsi, että Kirsikkapuupuisto löytyy hyvin läheltä – Roihuvuoresta. Käykää ihailemassa toukokuussa!

Roihuvuoren kirsikkapuisto

Satu

linkit

Yaa Gyasi Maa ja taivas (Helmet)

Kristina Carlson Herra Darwinin puutarhuri (Kiiltomato, arvostelu)

Ann Cleeves Kylmä maa (Helmet)

Lukupiiriläinen bloggaa : Jännitystä koko syksyksi!

Pyöristyneitä silmiä, kohonneita silmäkulmia, kylmiä väreitä, puistatuksia – ja upeita kirjavinkkauksia. Lukupiiriläiset ovat taitavia teoskuvailijoita, tiistain lukupiirin kaksi tuntia hävisi ilmaan salamannopeasti.

Tällä kertaa lukupiirissä oli aiheena ”vapaavalintainen dekkari” ja siellä esiteltiin kaksitoista toinen toistaan kiinnostavampaa jännityskirjaa. Osa niistä oli menneeseen aikaan sijoittuvia perinteisempiä kertomuksia, osa ihokarvat pystyyn nostattavia nykyaikaan sijoittuvia trillereitä. Mukaan mahtui myös romaani, jossa käsiteltiin väkivallantekoa ja sen seuraamuksia sekä yksi ”cozy mystery”.

Osa lukupiiriläisistä oli valinnut esittelyyn mielidekkaristinsa, osa oli ottanut hyllystä kirjan joko sattumanvaraisesti tai kiinnostavuuden mukaan. Joka tapauksessa saimme kaikki kokea jotain uutta.

Että mikä sitten on ”cozy mystery”? Se on pehmodekkari, joka ei mässäile raaoilla kuvauksilla tai sarjamurhilla vaan sijoittuu johonkin pieneen intiimiin paikkaan tai alueeseen. Päähenkilö on usein sosiaalisesti lahjakas amatöörisalapoliisi ja usein nainen. Suosittu Alexander McCall Smithin Mma Ramotswen etsivätoimisto -sarja lienee hyvä esimerkki ”cozy mysterystä”. Botswanalaisrouva harvemmin on ratkonut murhia, yleensä ongelmat liittyvät ihmisten välisiin ristiriitoihin.

Kirjakeskustelussa kävi ilmi, että kaikki lukupiiriläiset eivät suinkaan pidä jännityskirjallisuudesta tai sitten korkeintaan Agatha Christien tai George Simenonin kaltaisista rikosklassikoista. Näitäkin voisi pitää ”cozy mystery”-kirjoina.

Pohdimme myös sitä, voiko jännityskirjallisuus olla korkeakirjallisuutta vai onko sillä ikuisesti kevyemmän viihteen leima. Siitä olimme yhtä mieltä, että dekkareita ei voi niputtaa yhdeksi samankaltaiseksi kategoriaksi. Dekkarit ovat monenlaisia ja niiden joukosta löytyy nykyään jokaiselle jotakin, jos haluaa jännitysgenreä lukea.

Dekkarit käsittelevät useimmiten myös yhteiskunnallisia kipukohtia, ajankohtaisia aiheita ja ihmismielen koukeroita. Tietenkin tärkeä asia on myös miljöö ja kuka rikoksia ratkoo. Usein johonkin dekkarisarjaan jää koukkuun monesta eri syystä. Tuttunuottinen Donna Leonin Venetsiaan sijoittuva komisario Brunetti -sarja voi toimia myös turvakirjallisuutena. Paha saa palkkansa, kuvaillut ruokalajit herauttavat veden kielelle ja Brunettin hahmo on aina yhtä sympaattinen ja luotettava.

Tässä lukupiirin jännityskirjalista muutaman sanan kuvailulla höystettynä.

Toivottavasti listalta löytyy sopivasti jännittävää lukemista syksyn hämyisiin räntäsadeiltoihin tai villasukkavapaapäivään.

 Agatha Christie :  Esirippu

Poirotin viimeinen tapaus ja suuri yllätys. Agatha Christien viimeiseksi jäänyt julkaisu. Ehdoton Christie-fanien kirja, joka saattaa kirvoittaa myös pari kyyneltä.

Georges Simenon : Humalasalko

Maigret saa kirjeen tytöltä, jonka hän on vuosia sitten pidättänyt. Nyt tyttö haluaa puhua Maigretin kanssa jostakin hyvin vakavasta asiasta.

Pierre Lemaitre : Silmukka

Lasten välinen kiista johtaa ikävään lopputulokseen. Rikos jää paljastumatta mutta miten se vaikuttaa tekijään ja tämän ympäristöön. Palkitun kirjailijan psykologinen trilleri.

Virpi Hämeen-Anttila : Yön sydän on jäätä

Sarjan avausosa herättää eloon 1920-luvun Helsingin. Keväällä 1921 pääkaupunkilaisten juomavesisäiliöstä löytyy kuollut mies. Tapausta ryhtyy selvittämään Axel Björk.

Eva Franz : Sininen huvila (cozy mystery)

Sisustusblogia pitävä nainen löytyy vakavasti loukkaantuneena. Samalla kun loukkaantunut nainen taistelee hengestään, hänen lukittuun kotiinsa, Siniseen huvilaan, ilmestyy joka päivä tuoreita kukkia. Tämä on komisario Anna Glad -sarjan aloitus.

Risto Isomäki : Sarasvatin hiekkaa (dystopia)

Tutkijat Sergei ja Amrita yrittävät selvittää Cambaynlahdesta meren alta löytyvän vajonneen kaupungin arvoitusta ja samaan aikaan suomalaistutkija Kari Ahola kehittelee ratkaisua jäätiköiden sulamisongelmaan. Kirjan teemat eivät voisi olla ajankohtaisemmat eikä maailman kohtalo jännittävämpi.

Donna Leon : Nuoruuden lähde

Guido Brunetti ottaa tehtäväkseen selvittää vanhan onnettomuuden taustoja. Nuori nainen oli hukkua mutta pelastettiin viime tipassa. Oliko kyseessä todella onnettomuus?

Outi Pakkanen : Helmimies

Ullanlinnaan sijoittuva veljesdraama. Erakoitunut sarjakuvapiirtäjä Erik on perinyt hienon asunnon isotädiltään. Erikin veli Peter ei hyväksy asiaa ja nyt alkaa Peterin poika hämmentää soppaa. Murhahan siitä seuraa.

Indrek Hargla : Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja

Tallinna vuonna 1431. Apteekkari Melchior kutsutaan Piritan luostariin viisaiden miesten konsiiliin. Luostarin mailta lumen alta on löytynyt kuolleen miehen ruumis ja pian myös nunna kuristetaan. Useammallakin luostarin asukkaalla on motiivi surmatöihin.

Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt : Mies joka ei ollut murhaaja

Rikollisten profiloija Sebastian Bergman saa kirjasarjan ensimmäisessä osassa tehtäväkseen nuoren pojan kuoleman selvittämisen. Hyvämaineinen yksityiskoulu ja saatananpalvonta näyttävät linkittyneen tapaukseen. Tapahtumapaikkana on Ruotsin Västerås.

Leena Lehtolainen : Harmin paikka

Maria Kallio on siirtynyt poliisityöstä lakiasiaintoimistoon Tapiolaan. Kun hänen tuttavansa Armi Mäenpää löytyy kuristettuna, Maria aloittaa tutkimukset omin päin. Tämä on toinen Maria Kallio dekkari.

Louise Erdrich : Pyöreä talo

Eräänä päivän 13-vuotiaan Joen äiti ilmestyy kotiin pahoinpideltynä ja verissään. Intiaanireservaatissa aletaan etsiä pahantekijää. Löytäminen ei ole helppoa mutta vielä vaikeampaa on saada tämä tuomiolle. Todellisiin rikostapauksiin ja autenttiseen intiaanireservaatin elämään pohjautuva karu mutta myös lämmin jännityskertomus, jonka henkilöissä elää halu ymmärtää toista erilaisuudesta huolimatta.

Kiitos lukupiiriläiset, olette parhaita!

Satu

linkit:

Dekkarinetti

Lukupiiriläinen bloggaa : Kirja kuin yllättävä lumimyräkkä eli paljon pohdintaa ja puhumista Lapsen oikeudesta

Minulla oli ilo päästä seuraamaan Itäkeskuksen kirjaston suljettua lukupiiriä. Olen ollut kolme kuukautta vaihdossa Itiksessä Lauttasaaren kirjastosta, jossa vedän lukupiiriä, ja oli todella mukavaa nähdä miten toinen piiri pyörii.

Piirissä käsiteltiin Ian McEwanin romaania Lapsen oikeus, joka herätti varsin vilkkaan keskustelun. Kirja kertoo ylioikeuden tuomari Fiona Mayesta, jolla on edessään kinkkisiä ongelmia.

Yksityiselämässä hänen aviomiehensä haluaisi ryhtyä suhteeseen nuoremman naisen kanssa. Työpaikalla Fionan pitäisi ratkaista hankala juttu, jossa melkein täysi-ikäinen Jehovan todistaja poika kieltäytyy verensiirrosta, joka voisi pelastaa hänen henkensä.

McEwan on arvostetuimpia nykykirjailijoita, eikä suotta, hänen kirjansa ovat hyvin tarkkoja ja kiinnostavia ihmismielen tutkielmia. Hän laittaa henkilöhahmonsa hankalien pulmien eteen ja antaa lukijan seurata, miten hahmon mieli liikkuu asian ympärillä. Lapsen oikeudessa ylioikeuden tuomarin työ tekee kirjasta erityisen kiinnostavan.

Kuinka pysyä objektiivisena? Onko se edes mahdollista?

Lukupiiriläiset olivat enimmäkseen pitäneet kirjasta valtavasti. Kirjan teemat herättivät voimakkaita mielipiteitä Fionan ratkaisuista hänen molemmissa ongelmissaan, ja oli hienoa seurata näin sivistynyttä mutta voimakasta keskustelua.

Hienointa lukupiireissä on juuri se, että vaikka kaikki ovat lukeneet saman kirjan, silti kokemus kirjasta voi olla aivan eri.  Näiden eri kokemusten jakaminen saa katsomaan kirjaa usein ihan uudella tavalla.

Kiitos lukupiirille, että sain tulla mukaan!

Siina

PS. Loistava ja kattava kirjailijaesittely sekä kirjallisuusanalyysi Ian McEwanin teoksista löytyy teoksesta Imperiumin perilliset; esseitä brittiläisestä nykykirjallisuudesta, Avain, 2009

 

Linkit:

Ian McEwan Wikipediassa

Helsingin sanomien arvio kirjasta

Lukupiiriläinen bloggaa : Terveiset Pariisista

 

Joulukuun lukupiirikirjana oli Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen yhteisteos Nainen parvekkeella.

Eppu Nuotio on tunnettu kirjailija: lastenkirjoja, näytelmiä, romaaneja. Hän on saanut useita palkintoja töistään, asuu nykyisin Berliinissä.

Pirkko Soininen on runoilija, toimittaja ja blokkaaja, ja asuu Turussa.

Nainen parvekkeella keskittyy Albert Edelfeltin teokseen La Parisienne ja sen luonnoksiin. Kirjassa etsitään alkuperäisteosta ja luonnoksia jotka ovat Pariisissa.

Kuva: Bukowskis La Parisienne

Kirjan päähenkilöinä ovat Berliinissä asuva dokumenttiohjaaja Salome Virta ja ulkoministeriöstä eläkkeellä oleva A.S. Joenmaa. Myös Joenmaan poika Tuomas ja takautuvasti esillä oleva portinvartijan vaimo Hortense Mullins ovat vahvasti läsnä.

Salome Virta on saanut tehtäväkseen etsiä La Parisienne-teoksen omistajan sekä matkustaa Pariisiin etsimään luonnoksia. Selviää että A.S. Joenmaa omistaa teoksen ja hän ja Salome alkavat vaihtaa sähköposteja maalauksen ja luonnosten osalta. Kirja etenee vauhdikkaasti luonnoksia etsien ja hankaluuksia tulee matkan varrella. Luonnokset löytyvät ja ne dokumentoidaan, näin juoni sitten jatkuu.

Pariisin taloja

Takautuvasti asetutaan Pariisiin vuonna 1883 Albert Edelfeltiin portinvartijan vaimon Hortensen kautta. Hortense on lämminhenkinen ja nokkela ajatuksissaan.

Nainen parvekkeella on tehty kirjeenvaihdon muotoon ja väkisinkin tulee pohtineeksi kumpi tekijöistä on Salome Virta, kumpi A.S. Joenmaa. Kirja on tehty siten, että Eppu Nuotio on asunut koko ajan Berliinissä ja Pirkko Soininen Turussa ja he ovat lähettäneet toisilleen tekstejä ilman tapaamisia. Aluksi ilmeisesti Salome oli Eppu Nuotio mutta kirjan edetessä he muuntelivat tekstejä niin, ettei yksikään luku ole vain toisen tekemä.

Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen

Nainen parvekkeella on kevyt ja nopealukuinen mutta kuitenkin kielellisesti loistava ja mukaansa tempaava kirja. Sitä on vaikea lokeroida: kaunokirjallinen, dekkari, viihde, ehkä vähän kaikkea. Oikein loistava lomakirja, saa rentoutumaan ja nauttimaan.

Oli virkistävä valinta syyskauden päätteeksi.

Lukupiiriläisten mielipiteitä kirja jakoi paljon. Toiset pitivät keveydestä, toiset pitivät kirjaa liiankin kevyenä. Vilkas keskustelu saatiin jälleen aikaan ja glögi lämmitti mukavasti.

Kiitos Satu ja lukupiiriystävät!

Alli

Lukupiiriläiset sekä kirjaston väki haluavat toivottaa kaikille mitä ihaninta ja mieltä rauhoittavaa joulun aikaa sekä upeaa uutta ”luku-vuotta” 2018!

Linkit:

Eppu Nuotio Wikipedia

Pirkko Soininen kotisivut ja blogi

Nainen parvekkeella Helmet

 

 

Lukupiiriläinen bloggaa : Kerta kiellon päälle – Suomi 100 vuotta -eli kuinka syksy 2017 pursusi Suomen historiaa lukupiirissä

”Keväällä kyllä luetaan käännöskirjallisuutta” tokaistiin marraskuun tiistain lukupiirin loppupuolella, kun alettiin pohtia kevätkauden lukuvaihtoehtoja. Ympäriltä kuului hyväksyvää muminaa.

Olemme lukeneet kuluneen vuoden aikana runsaasti kotimaista kirjallisuutta ja pitäneet huolen, että kirjojen sisältö on ollut historiallisesti tuhti ja tunteita herättävä. Olemme olleet vaikuttuneita ja iloisia kirjavalinnoistamme mutta ainahan se on niin, että liika on liikaa.

Joulukuun kirja on vielä toki kotimaista kaunokirjallisuutta, tosin sieltä kevyemmästä päästä – mutta siitä enemmän seuraavassa blogikirjoituksessa.

Lokakuussa aikakone kuljetti vuoteen 1938, jolloin fasismi alkoi nostaa päätään Euroopassa ja toisaalta päähenkilön elämä oli oman kansalaissotamme rikkoma. Loppu oli yllättävän traaginen. Jotkut olivat käyneet katsomassa tarinan myös kansallisteatterin näytelmänä.

Marraskuussa siirryttiin Raumalle, josta salakuljetettiin inkeriläisiä pakolaisia Ruotsiin. Pääosassa oli niukasti elävä mutta humaani kalastaja Aaltonen. Meren mahti ja voima sekä kalastajaveneen hallinnoinnin haasteet talvisäässä tulivat lukijoille kristallin kirkkaiksi.

Molempia kirjoja voi suositella, totesivat lukupiiriläiset. Westö on taituri kotikaupunkinsa Helsingin kuvaamisessa, siitä emme kiistelleet. Onneksi uskallamme olla eri mieltä ja Westökin sai kritiikkinsä. Kirja koskettaa kaikkia eri tavoin, jopa ärsyttäen.

Koivukarin kalastaja- ja salakuljettajaelämä sai sitä vastoin lähes pelkkää suitsutusta. Ehkä meitä liikutti tarinan inhimillisyys ja ihmisten välinen hyvä tahto. Sitä paitsi tämä tarina on täysin ajankohtainen tänäkin päivänä kun miettii Afrikasta Eurooppaan Välimeren poikki pyrkiviä ihmismassoja.

Asiasta viidenteen, se on selvä, keskitymme keväällä käännöskirjallisuuteen mutta emme tietenkään hylkää kotimaista laatukirjallisuutta. Päätökset on vielä tekemättä. Kiivaat kirjakeskustelut käymättä.

Mutta ensin glögiä, herkkuja ja jouluiloa vuoden viimeisessä lukupiirikokoontumisessa! Kirjasta voin paljastaa, että Albert Edelfelt siinä esiintyy.

Satu

Linkit:

Tapio Koivukari : Meren yli, kiven sisään

Kjell Westö : Kangastus 38

Lukupiiriläinen bloggaa: ”No onkos tullut kesä…”

”Kannessa on upeat pastellisävyt, tämä kirja on hieno lahjaidea!” Jotenkin näin kuului erään lukupiiriläisen kommentti joulukuun lukupiirikirjasta, Pertti Lassilan Armain aika (Teos, 2015).

kansi

Lähes koko lukupiiriryhmä oli sitä mieltä, että kirjan kannen lisäksi myös sisällössä on paljon sellaista, minkä vuoksi kirja voisi hyvin olla lahjavinkki – mutta myös esimerkiksi mieltä hellivää joulupyhälukemista. Kirjan verkkainen tahti ja luontokuvaukset rauhoittavat.

Kirja kertoo kolmen ihmisen yhteisestä kesästä saaristohuvilassa sekä muistoista, joihin palaaminen on kertojaäänille myös tuskallista. Aavistelimme kirjan sisältävän jonkin verran omakohtaisia kokemuksia. Ainakin aikuisena Pertti Lassila viettää kesänsä saaristoidyllissä Kustavissa.

lassila

Kimmo on nuori poika, joka ei tunnu aistivan ilmassa leijuvia jännitteitä, hän nauttii kesän tuoksuista ja mauista. Pojan äiti Eila on menettänyt sodassa kaksi miestä, joista toinen on Kimmon isä. Isoisä Kaarlo on entinen pankkimies, joka on taannut perheelle hyvän taloudellisen toimeentulon. Ehkä tässä vanha klisee ”raha ei tee onnelliseksi mutta kyllä se elämää helpottaa” olisi paikallaan.

Kaarlolla on takanaan hieno ura mutta rakkaudeton avioliitto ja lopulta vaimokin menehtyy ennen aikojaan.

Kirjan teksti on moitteetonta, totesivat kaikki lukupiiriläiset, ja pieni vähemmistö oli sitä mieltä, että moitteettomuus vei tekstistä ”oikean tunteen”. Kun yhdessä ryhdyttiin perkaamaan tekstiä tarkemmin, alkoi tunnenyanssejakin löytyä. Kirja voi koskettaa monin tavoin, kielen kautta, juonen käsittelyn kautta, tunnelmallaan, salaperäisyydellään.

Samaistuminen aikaan, paikkaan tai henkilöihin voi herättää lukijan omat muistot eloon. Näin kävi monelle lukupiiriläiselle. Lassilan lapsikuvaus, kesien pitkät tunnit puuhasteluineen, sota-ajan jälkeinen 50-luku oli monien lukupiiriläisten mielestä ”juuri sellaista kuin se silloin oikeasti oli”.

Pitkän pimeän syksyn jälkeen saimme kirjan kautta piipahtaa hehkuvassa kesäidyllissä, pohtia ihmissuhteiden monimutkaisuutta, onnen ja epäonnen vaihteluita. Lukupiiriläiset olivat tyytyväisiä kirjavalintaan, sillä aina ei jaksa lukea repiviä ja raastavia arkikuvauksia. Joskus on hyvä levätä kirjassa, jossa on edes mahdollisuus onnelliseen loppuun.

Joskus muistot ovat vain kuin ”rypistynyt käärepaperi”, kuten kirjailija toteaa. Joskus aika tuntuu kultaavan muistot ja ikävyydet pyyhkiytyvät pois kuin taikaiskusta. Lassila lopettaa kirjansa toteamuksella ”näin on hyvä ja kesä jatkuu”.

Totuus kuitenkin on, että tässä ja nyt joulupyhät kolkuttelevat ovelle, talvi on vasta tuloillaan.

joulu

Kirjaston väki toivottaa virkistäviä ja voimistavia joulupyhiä sekä onnellista uutta vuotta 2017!

Satu

Pertti Lassila Helmetissä

Lukupiiriläinen bloggaa : Lauri Viidan Moreeni

viita1

Lauri Viidan syntymästä tulee tänä vuonna sata vuotta 17 päivänä joulukuuta. Hän oli kirvesmies Pispalasta, mutta hän oli myös runoilija ja kirjailija.

Moreeni on vahva teos työväestä Suomen vaikeina aikoina. Kirja etenee Niemisen perheen elämän kautta yhteiskunnan, pula-ajan ja teknisen kehittymisen kerrontaan ja seurantaan, myös uskonto on vahvasti läsnä.

Kirja on loistava. Minusta tässä kirjassa kieli on aivan taianomaista, niin myös muut lukupiiriläiset vakuuttivat. Kieli on kaunista ja arkisissakin yhteyksissä se on lämmintä ja sanoisin lohduttavaakin. Kirjan alku: …vaarojen, kumpujen, harjujen välitse, louhujen lomitse, oksien alitse, mökistä mökkiin ja kartanoon” imaisee lukijan kirjan sisään, jatkamaan lukemista, nauttimaan, odottamaan uusia ilmaisuja, kielikuvia, välillä mielikuvituksen ajatuksia pohtien. Kirjaa on pakko lukea hitaasti ja välillä palata kappaleen alkuun, kerronta on niin vangitsevaa.

viita2

Niemisen perheen elämä ei ollut helppoa. Tuona aikana perheeseen usein syntyi monta lasta ja vain harvoin kaikki varttuivat aikuisiksi. Lasten kuolema oli suru ja kuitenkin se jollain tavalla hyväksyttiin, uskonto auttoi tässä paljon. Moreeni kuvaa aikaa, kun tavallinen työläinenkin voi rakentaa itselleen kodin. Rakentamiseen osallistui aina koko perhe, myös lapset. Näin Pispalanharju sai monta uutta kotia ja ainutlaatuinen asuinympäristö syntyi.

Iisakki Nieminen oli uuttera, vähäpuheinen, neuvokas kirvesmies ja perheenisä. Joosefiina nousi esiin perheestä huolehtivana ja uskonnon kautta asioita miettivänä nöyränä, joskus kipakkana äitinä. Lapsia, heidän kohtaloaan, sairauksiaan ja kasvamista omiksi persoonikseen kuvattiin realistisesti mutta ymmärtäen.

viita3

Yhteiskunnan kehitystä Moreeni ilmaisi työläisperheen, Niemisten kannalta. Yhden sukupolven tarinaan mahtui sotaa, pula-aikaa ja sen jälkeistä nousua, Niemisen Iisakki laajensi taloaan ja haaveili lastenlasten leikkimisestä pihalla.

Moreeni on klassikko ja hieno kirja, joka sopii myös tähän aikaan. Yhteiskunta muuttuu, vanhempi polvi ei ymmärrä uusia tapoja. Toivoisin, että kirja saisi uudet lukijat ja se löytyisi monien hyllystä.

Olisi hyvä, että Moreeni otettaisiin uudelleen koulussa luettaviin kirjoihin, silloin jouduttaisiin pohtimaan kielen merkitystä. Kirja sai kaikilta lukupiiriläisiltä kiitosta ja keskustelu oli vilkasta sekä monipuolista.

Kiitos Satu ja lukupiiriläiset. Odotetaan innolla uusia lukukokemuksia.

Alli

Lauri Viita Helmet.fi-kokoelmassa.

Lukupiiriläinen bloggaa : Paljon enemmän kuin Tiitiäisen äiti

Esittelyssä kirjailijaelämäkerta Kirsi Kunnas : sateessa ja tuulessa, WSOY, 2014

kirsi1”Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun luettiin lukupiirissä tieteellinen tutkimus. Se taisi hiljentää meidät”, totesi Vappuliisa hienon kirjailija-alustuksensa jälkeen. Ehkä me vain aluksi mykistyimme, sillä keskustelu lähti pian lentoon, niin kuin lukupiirissämme on tapana. Mutta Vappuliisa oli oikeassa, olimme mietteliäitä, eikä turhaan.

Leena Kirstinä on kirjoittanut vaikuttavan, järkälemäisen tietokirjan Kirsi Kunnaksen elämän ja kirjailijauran kulmakivistä ja tuotannosta. Kyllä vain, syvällisine ja tarkkoine kirjallisuusanalyyseineen teos on myös tieteellinen. Herkullisia paljastuksia kirjailijan yksityiselämästä ei löydy ainuttakaan. Kirjailijan oma ääni kuuluu ainoastaan lyhyissä kirjoittamiseen tai sen analyysiin liittyvissä lainauksissa.

Lukupiiriläisten mielestä teos oli hieman oppikirjamainen mutta sinällään erinomaisen yleissivistävä. Suomalainen kirjallisuusmaailma piirtyi monipuolisesti 1940-luvulta tähän päivään.

Erityisen ihmeissään ryhmä oli siitä, miten monipuolisesti lahjakas Kunnas on, miten monia eri töitä ja toimia hänellä on elämänsä aikana ollut. Lista on vaikuttava: kirjailija, kääntäjä, suomalaisen lastenkirjallisuuden pioneeri, runouden uudistaja, näytelmäkirjailija, kriitikko, kustannustoimittaja. Raamatun psalmien uudet suomennokset 1970-80 -luvuilla ovat myös Kirsi Kunnaksen kynästä.

Tosiasia on myös se, että Kunnaksen kääntämä Hanhiemon iloinen lipas 1954 oli sysäys suomalaisen modernin lastenkirjallisuuden syntymiseen, erityisesti loru- ja runokirjallisuuden.

Kunnaksen kirjoittama lasten lorukirja Tiitäisen satupuu (1957) ei ole varmasti kenellekään tuntematon ja se on omassa lajissaan uraauurtava.

Kunnaksen esikoisrunoteos, Villiomenapuu, ilmestyi sitä vastoin jo 1947. Aikuisten runoudessakin Kunnas oli uudistaja, modernisti ja symbolisti.

kirsi2

Ja kukapa ei tätä tiitiäislorua olisi kuullut?

”Oi, sanoi siili, olen tunteellinen siili, olen hyvä, kiltti hellä. Ja kenelläpä, kellä on vastaansanomista? Se vain on surullista, että piikkikuoren alla siilin hellyys piili…”

kirsi3

Lukupiiriläisille Kunnaksen aikuisten runot eivät olleet tuttuja, ne ovat jääneet Tiitiäisen varjoon. Aikuisten runoteokset on koottu teokseen Puut kantavat valoa, WSOY 1999, ja runohelmiä löytyy sieltäkin, kuten tämäkin nimikkorunon säe:

…hiljaisuus, kevyt lintu, asettuu puihin ja sytyttää pesänsä, tulena valo nousee taivasta kohti eikä kukaan voi kantaa sydäntänsä kevyesti koska kauneus on rakastamista…

kirsi4

 

Kirstinä toteaa elämäkerrassa, että Kirsi Kunnaksen ansiokkaasta lastenkirjallisuustyöstä johtuen suomalaiseen lastenkulttuuriin ovat juurtuneet iltasadut, sekä päiväkotien ja kirjastojen satutunnit. Näin varmasti onkin.

Juuri tänä aamuna Itäkeskuksen kirjastossakin vietettiin Suvin lempeä vauvalorutustuokio.

kirsi5

Kiitos Kirsi Kunnas!

Satu

Miehiä ja ihmisiä

laitu

Keskiviikon lukupiirin kirja maaliskuussa oli Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä vuodelta 2014. Tämä on hieno kuvaus 17-vuotiaan pojan valinnoista uusien ihmisten ja uudenlaisten tapahtumien kesänä 1972. Jalosen mukaan kirjan nuoruuden kuvaus ei ole omakohtainen, mutta tuntemukset ovat omia.

Haastattelussa vuodelta 1994 (Ylen Elävä arkisto 28.1.1994)) Jalonen mainitsee kirjailijan tehtäväksi kielen pitämisen elossa monipuolisesti. Hän arvioi kirjan liian hitaaksi välineeksi yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Hän myös nostaa perusyksinäisyyden arvostettavaksi asiaksi, sillä ihminen ei ole vain lauman jäsen. Lauman jäsenenä on helppo jättää näkemättä ihmisarvon loukkausta. Kirja on hyvin ansainnut aikanaan Finlandia-palkintoehdokkuuden.

Lukupiirin mukavat rouvat (tällä kertaa kuusi kappaletta) pitivät tästä kirjasta ja sen sympaattisesta päähenkilöstä, niin minäkin…koulussa oli juuri tuollainen älykäs, kiltiksi kasvatettu, vastuuta ottava poika, joka tuskin piti Matista ja Teposta mutta osasi hyvin analysoida, mikä tekee Charlie Parkerista mestarin.

Olli Jalosen kirjat Helmet-kokoelmassa.

Hyvää pääsiäistä

Pirjo M

 

Lukupiiriläinen bloggaa – Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Lukupiirikäsittelyssä Linda Olssonin esikoisteos Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, 2009, Gummerus

Olsson

Linda Olsson on 1949 syntynyt ruotsalainen juristi, joka miehensä työn vuoksi muutti Uuteen Seelantiin. Kotirouvana olon vastapainoksi Olsson alkoi opiskella kirjoittamista ja tämä on hänen ensimmäinen kirjansa. Kirja on löytänyt lukijansa ja Ruotsissa siitä on tekeillä elokuva.

Kirja kertoo vanhasta, erakoituneesta Astridista ja rakastettunsa kuolemaa surevasta Veronikasta ja heidän varovaisesti alkaneesta ystävyydestään. Uskon, että Olssonin juristin ura on antanut aineksia kirjaan.

KIrja

Kirjassa käsitellään hyvin tärkeitä ja olennaisia ihmisenä olemisen kysymyksiä: yksinäisyyttä, hylätyksi tulemista, hellyyden ja rakkauden puutetta ja sitä, miten ymmärretyksi ja hyväksytyksi tulo avaa vuosikymmeniä lukossa olleet tunteet.

Kirja jakoi mielipiteitä. Aika moni meistä piti kirjasta, mutta joidenkin mielestä naisten nopea ystävystyminen ja sen syvyys oli epäuskottava. Paljon kirjallisuutta lukeva ryhmän jäsen väitti kirjaa viihdekirjaksi ja siitä kiisteltiin: ”tämä kirja ei voittaisi Nobelin palkintoa.” Entä sitten?

Mielestäni tärkeä huomio oli se, että naiset osasivat kuunnella, eivätkä neuvoneet toisiaan. Kokemukseni mukaan se on valitettavan harvinaista mutta todella terapeuttista. Tärkeitä ja kipeitä asioita ei kerrota ihmiselle, jolla on neuvo joka asiaan.

Kirjan tunnelma on viehättävä. Tapahtumia on vähän ja ne etenevät verkkaisesti ja luontokuvaukset ovat olennainen osa kerrontaa. Monet kirjabloggaajat pitävät tätä lohtukirjanaan. Sitä se on minunkin mielestäni.

Anna-Liisa

Kirjailijan kotisivut http://www.lindaolsson.net/

Albert Bonniers Förlag http://www.albertbonniersforlag.se/Forfattare/O/linda-olsson/

Linda Olsson Helmet-kokoelmassa.