Lukupiiriläinen bloggaa: Kesä tuli ja kirjoja riittää!

Paljon asioita, jotka pitäisi tehdä.

Vielä useampia jätetty tekemättä.

Siksi juuri nyt ei mitään tekemistä. –

(ote runosta Elämäkerta (Nanao Sakaki : Syödään tähtiä! Valitut runot)

Suomessa ei näe villinä tuulessa liehuvia laventelipeltoja mutta parvekkeelle voi kesällä hyvin laittaa pienen puutarhan, joka tuoksuu huumaavasti helteisen kesäpäivän jälkeisessä lämpimässä illassa.

Kevään aikana kaupunkipuistot, merenrannat ja metsiköt tulivat tutuiksi. Kävely raikkaassa ulkoilmassa oli yksi suurimmista iloista. Sitä huomasi yllättäen jokaisen uuden silmun, nupun ja ruohonkorren, ensimmäiset lentävät ötökät, tuulet, kirpeät ja lämpimät aamut ja alkavan sateen.

Turhaa sanoa, että takana on poikkeuksellinen kevät, me kaikki olemme eläneet sen läpi ja kokeneet omalla tavallamme. Helppoa ei varmasti ole ollut kenelläkään. Nyt on kuitenkin mitä kaunein kesä, joka tuli vaivihkaa, ehkä aluksi vähän tunnustellen. Samalla tavalla me ihmiset lähdimme kodeistamme hieman empien, minne saa mennä, mitä tehdä.

Kirjastot avautuivat ensimmäisten paikkojen joukossa koronatilanteen helpotettua. Nyt kirjastot toimivat jo lähes vanhaan malliin. Asiakkaat ovat jo tulleet takaisin, ikävä on ollut molemminpuolinen.

Millaisia kirjoja luit koronakeväänä? Keveitä, jännittäviä, tietokirjoja, lukuromaaneja, lehtiä? Vai tekikö edes mieli lukea, jaksoitko keskittyä? Ehkä kirjasta saatava informaatio tuntui liian hitaalta, helpointa oli päivittää päivän tapahtumat kännykän iltapäivälehdestä. Itsekin keskityin kirjan lukemiseen vasta toukokuussa mutta kun vauhtiin pääsi, loppua ei näy!

Nyt voi huokaista syvään, asettua parveketuolille tai mökin pihalle vapaavalintaiseen asentoon ja kerätä kirjakasan kahvipöydälle, avata korvat linnunlaululle ja silmät sanoille.

Unohtaa todellisuus luvalla, kadota uusiin ihaniin maailmoihin, toisten todellisuuksiin, turvallisesti.

Toivomme kaikki kirjastolla, että myös lukupiirit pääsevät jatkumaan syksyllä normaalisti, kuten keskustelupiirit ja tapahtumat. Mutta ensin on tämä ihana kesä, josta kannattaa iloita ja nauttia kaikin tavoin.

Muutaman lukuvinkin siivittämänä toivotan kaikille kirjaston asiakkaille kaikin puolin hyvää ja rentouttavaa kesää!

Kaikki on mahdollista

Elizabeth Strout , Tammi, 2019

Kaikki on mahdollista -kirjan novellimaiset luvut kertovat elämänmakuisia tarinoita Amgash-nimisestä pikkukaupungista Illinoisin osavaltiossa. Kaupungin asukkaat tulevat tutuiksi, elämä mutkittelee ja näyttää omituiset puolensa. Lukija kohtaa ihmisiä, jotka saattavat olla ristiriitaisuudessaan jopa sietämättömiä, silti samaistuttavia.

Kirja kietoutuu Lucy Barton -nimisen kirjailijan ympärille. Hän on kotoisin Amgashista vaikka onkin aikuistuttuaan muuttanut sieltä New Yorkiin. Lucy Bartoniin kytkeytyy salaisuuksien verkko, joka kirjan kertomusten myötä alkaa hiljalleen selvitä. Stroutin kerronta on luontevaa ja soljuvaa, henkilöt vastustamattoman kiinnostavia. Yksi lempikirjoistani. 

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Sabine Berman, Otava, 2011

Kaliforniassa asuva Isabelle perii isältään tonnikalajalostamon Meksikossa ja palaa kotimaahansa kehittämään sen toimintaa. Hän saa huollettavakseen myös kuolleen sisarensa autistisen tyttären Karenin. Karen on päässyt villiintymään välinpitämättömän äitinsä huostassa ja tytön henkinen ja fyysinen kehitys on pikkulapsen tasolla.

Tädin sinnikkäällä kasvatusmetodilla Karen osoittautuu omalla erityisellä tavallaan älykkääksi ja kykeneväksi oppimaan asioita, jopa aikanaan johtamaan suvun tonnikalajalostamoa. Karenin erityisominaisuus on, että hän rakastaa merta kiihkeästi ja tietää tonnikaloista kaiken mahdollisen.

Ajan oloon Karen oppii huomaamaan, että kaikki asiat eivät jalostamossa ole kunnossa eikä koko tonnikalabisnes vaikuta siltä, miten Karen asiat näkee ja kokee.

Kirja on lukuromaani, kertomus erilaisista tavoista kokea maailma sekä eettinen kannanotto eläinten-, luonnon- ja ihmisten suojeluun. Kirjassa pohditaan asioita myös filosofiselta kantilta, ja nämä kirjan kaikki ominaisuudet yhdessä herättävätkin lukijan pohtimaan monia tärkeitä asioita uudella tavalla. ”Ajattelen, siis olen” vaiko sittenkin ”Olen, siis ajattelen”? Kirja jäi pyörimään ajatuksiin pitkäksi aikaa.

Raija

Ritva Hellsten, Aviador, 2020

Raija Siekkisen novellit ovat kauniskielisiä, meditatiivisia tekstejä, joissa kuvaillaan arkisia asioita ja ihmismielen monimutkaisuutta. Rakkaus ja kuolema, niistä Raija Siekkinen kirjoitti lähes aina mutta ei koskaan kyllästyttävästi tai samalla tavoin. Kirjailija itse pysyi ulkomaailmalle salaperäisenä ja yksityisenä.

Kirjailija Ritva Hellsten on Raija Siekkisen sisar. Hän on kirjoittanut todella upean kirjan, jossa elää ja hengittää kuollut sisar novelleistaan tunnistettavana. Toki kirja on fiktiota mutta kirjailija kertoo sen perustuvan fakta-aineistoon kuten kirjeisiin ja keskusteluihin Raija Siekkisen kanssa. Hienovaraisesti Hellsten avaa sisarensa kirjailijaluonnetta, elämänkaarta, edesottamuksia rakkaudessa sekä erityisen herkkää luonnetta ja inhimillisiä heikkouksia, syitä siihen miksi Raija Siekkinen vetäytyi ja ahdistui. Siekkinen kuoli tulipalossa vuonna 2004 vain 50-vuotiaana.

Tietenkin tämän luettuani oli pakko varata Raija Siekkisen kootut novellit. Erittäin sopivaa kesälukemista!

Lukuterveisin Satu kirjastolta

linkit:

Arvostelu Ritva Hellstenin kirjaan Raija

Arvostelu Sabine Bermanin kirjaan Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Arvostelu Elizabeth Stroutin kirjaan Kaikki on mahdollista

Raija Siekkisen teokset Helmetissä

Lukupiiriläinen bloggaa – Kaksi alttaritaulua ja originelli tukholmalaisrouva

Hannu Väisänen: Taivaanvartijat, Otava, 2013

Pyhän tuomaan kirkko

Elämän seppele, Oulun Tuomaan kirkko

Kun luen kirjaa, jonka sanotaan olevan omaelämänkerrallinen, mietin että mikähän tässä on oikeasti tapahtunut ja mikä kirjailijan mielikuvituksen tuotetta.

Tammikuun 2016 lukupiirin kirjassa Taivaanvartijat totta ovat ainakin alttaritaulut, jotka Väisänen on maalannut entisen kotiseurakuntansa kirkkoon Oulussa ja Kontulan kirkkoon Helsingissä. Molemmat kirkot ovat arkkitehtuuriltaan moderneja ja niin ajateltiin alttaritauluistakin silloin kun ne maalattiin. Oulun Tuomaan kirkossa oleva alttaritaulu ”Elämän seppele” ei varmaankaan enää herätä muuta kuin ihastusta, onhan se ja siihen liittyvät muut maalaukset niin kaunis kokonaisuus. Kontulan kirkon ”Helluntain ihme” vaatii tietoa sen symboliikasta, miksi avain, pesuvati, laatikolta näyttävä ruskea esine. Taulussa olevat lauseet selittävät paljon, kaukaa kirkon takapenkistä niitä ei vain näe.  Pitääpä ensi kerralla mennä etupenkkiin istumaan.

kuva2

                                        Helluntain ihme, Kontulan kirkko

Väisänen kirjoittaa maalaustyöstä niin, että melkein tuntee maalintuoksun nenässään ja kuulee taustalla hissuttelevan kirkkoherran äänen, kun hän kyselee mitä musiikkia tänä yönä soitettaisiin. Hän kirjoittaa kävelyistään entisessä kotikaupungissaan ja helsinkiläisessä lähiössä kuvaten pieniä yksityiskohtia herkullisesti ja hauskasti.

Kuka oli salaperäinen Greta, johon taiteilija tutustui taidenäyttelyssä Tukholmassa ja jonne hän kutsun saatuaan aina kiltisti matkusti. Taidetta tunteva ja siitä kiinnostunut ystävä ainakin. Tästä kirjan kappaleesta minä en oikein saanut kiinni, mistä siinä oli kyse ja miksi se oli mukana.

Mistä me sitten keskustelimme lukupiirissä? Meillä oli kuvia kummastakin taulusta ja keskustelimme ehkä enemmän niistä ja taiteilijasta kuin itse kirjasta. Muutama lukupiiriläinen muisti keskusteluja, joita käytiin Mikaelin kirkon alttaritaulusta silloin aikanaan.  Minä sain keskustelun ansiosta tietää paljon Hannu Väisäsestä, olin tätä ennen lukenut vain hänen kolumnejaan ja muutaman kirjan, maalauksista ja muusta kuvataiteesta en tiennyt juuri mitään. Lievää kritiikkiä kirja sai terävällä kynällä kirjoitetuista seurakuntaneuvostoista ja niiden kokouksista. Kirjan tekstiä ja luettavuutta kiiteltiin.

Hannu Väisänen on monipuolinen taiteilija, maalaa, kirjoittaa, laulaa. Meillä riitti puhetta, kiitos siitä lukupiiriläiset.

Pirkko Reinimaa

Hannu Väisänen Helmet.fi-kokoelmassa

 

TALVITERVEISET TIISTAIN LUKUPIIRISTÄ…JOULURAUHAA JA LUMIA ODOTELLESSA…

jul1

Kirjasyksy alkoi vilkkaasti kirjaston lukupiireissä jo elokuussa, kun keskiviikon iltalukupiiri muutti kokoontumisaikojaan.

Tiistain päivälukupiiri on kokoontunut entiseen malliin tutulla porukalla syyskuusta lähtien. Vuoden viimeinen tapaaminen vietettiin Andrei Makinen. ”Ikuisen rakkauden kosketuksia” pohtiessa, tunnelmallisesti katetun kahvipöydän herkkujen äärellä. Kynttilät paloivat ja glögiäkin tarjottiin lämmikkeeksi.

Syksyä ovat siivittäneet Turun ja Helsingin kirjamessut ja Nobelin kirjallisuuspalkinto, jonka voitti ranskalainen Patrick Modiano. Finlandia-palkinnon voitti Jussi Valtonen teoksellaan He eivät tiedä mitä tekevät .

Tiistain lukupiirissä luettiin syksyn aikana vanhempaa ja uudempaa klassikkoa, kaksi nobelistiakin oli mukana. Ensimmäinen lukupiirikirja oli Amos Ozin Älä kysy yöltä, jossa päästiin kurkistamaan israelilaisen pikkukylän arkeen ja ihmissuhteiden kiemuroihin. Kuvailu kirjasta löytyy Lenan syyskuun lukupiiriläinen bloggaa –kirjoituksesta.

Vappuliisa alusti lokakuun kokoontumisen, jossa käsiteltiin superklassikko, Anton Tsehovin Vanja-eno. Se on ollut syksyn näytelmätapaus ja esitetty eri versioina sekä Kaupungin teatterissa että Kansallisteatterissa. Vanja-eno johdatti meidät Venäjän maaseudulle pisihuviloiden, samovaarien, kiihkeiden tunteiden, epätoivoisten rakkauksien mutta myös yllättävästi ajankohtaisten aiheiden äärelle. Näytelmän lääkäri puhuu luonnon ja metsien säästämisen puolesta. Yhdessä pohdimme, oliko näytelmä tragediaa vai komediaa, kenties tragikomediaa? Muistelimme myös kaikkia niitä Vanja-enon näytelmäversioita, joita vuosien saatossa olemme nähneet. Uppouduimme Vanjan maailmaan korviamme myöten.

talo

Marraskuussa Eevan alustamana lukupiirikirjana luettiin John Steinbeckin Hyvien ihmisten juhla. Kalifornialaisessa pikkukaupungissa Cannery Row´n laitapuolen asukkaat järjestävät juhlaa pidetylle tohtori Mackille. Juhlajärjestelyt eivät mene aivan suunnitelmien mukaan ja tarinassa on monta farssimaista kiemuraa – mutta kun juhlat viimein järjestetään, ne hullaannuttavat koko kaupungin.

Lukupiiriläiset luokittelivat teoksen ”hyvän mielen kirjaksi” ja siitä pidettiin kautta linjan. Eero toi kuitenkin mukaan myös toisenlaisen katsantokannan ja osoitti, että kirjan teksti saattoi paikoitellen olla jonninjoutavaa haastelua, eikä juonesta oikeastaan ollut tietoakaan. Totta sekin, juoni kirjassa on köykäinen ja mysteeri jää elämään – mitä Steinbeck tällä kirjalla lopulta halusi sanoa?

canary

Joulukuun kirjan, Andrei Makinen Ikuisen rakkauden kosketuksia, alusti Eero, joka kertoi kirjailijasta ja oman näkemyksensä kirjan episodimaisista rakkauskertomuksista. Ryhmän mielipiteissä oli suurta hajontaa. Yhteisesti olimme sitä mieltä, että kirjan teksti on kertakaikkisen hyvää mutta aiheen käsittely sai pohtimaan monia seikkoja. Olivatko rakkauden kosketukset aitoja vai platonisia, kuka oli kertoja ja pysyikö hän läpi kirjan samana? Olivatko tarinat pinnallisia vai syvällisiä? Entä rakastaako Ranskassa asuva venäläissyntyinen kirjailija entistä kotimaataan intohimoisesti kaikesta kritiikistään huolimatta? Ikävöikö? Jopa kirjan kansi sai miettimään millaisesta rakkaudesta Makine kirjoittaa – jo parhaat päivät nähneestä, hieman sairaasta, aidosta vai liioitellusta? Teksti sisälsi myös monia pieniä helmiä, joista sai hyvän olon ailahduksia.

kansi

Yhtä kaikki, edessä on uusi vuosi ja uudet kirjat. Minä ehdotan joulupyhiin hiljentymiskirjaksi Michael Cunninghamin uusinta teosta Lumikuningatar (Gummerus, 2014). Sen kansi saa ikävöimään oikeaa talvea, sen tarina herättää monia kysymyksiä, niin kuin hyvä kirja aina tekee. Tarina kertoo veljeksistä, rakkaudesta, kuolemasta, perhesalaisuuksista ja hyväksytyksi tulemisen tarpeesta taustanaan talvinen New York. Kirjassa pohditaan myös outoa valoilmiötä, jonka yksi päähenkilöistä näkee talvisella taivaalla.

kansi2

Toivotankin kaikille asiakkaillemme kirjaston lukupiirin vetäjien puolesta oikein valoisaa joulumieltä ja rauhoittavaa joulun aikaa.

Jos kuitenkin mielii kinkun sulatteluun jotain kevyempää tai peräti humoristista joulukirjaa, suosittelen tarttumaan Satu Taskisen Täydelliseen paistiin (Teos, 2011). Se on sitä paitsi tiistain lukupiirin tammikuun kirja ja odottaa jo yöpöydällä.

kansi3

Valoisaa ja hauskaa joulua!

Satu Vähämaa