Lukupiiriläinen bloggaa : Ole reipas ja rohkea (mutta älä stressaa)

  • Kenen tarina vaikutti sinuun eniten?
  • Ida, Mary, Isabella, Alexandra, Nellie, Karen…
  • minusta Yayoi ei oikein sopinut tähän kirjaan
  • no hän onkin ainoa elossa oleva
  • tämä on ihan täydellinen sohvapöytäkirja, voi lukea yhden luvun kerrallaan
  • minä en voinut lopettaa tämän lukemista, jäi kaikki muut hommat tekemättä
  • mutta oli se liian pitkä ja sekava, fiktion ja faktan sekoitus häiritsi
  • mikä kirjassa on totta?
  • minusta Mia laittoi tässä kaiken peliin
Mia Kankimäki

Kiitos armaat lukupiiriläiset! Emme antaneet periksi pandemian edessä, ja tässä sitä ollaan, nokakkain kirjaston kokoushuoneessa taas. No, maskit kasvoilla mutta silmät tuikkivat sitäkin kirkkaammin.

Tammikuun kirja siirtyi helmikuun kirjaksi mutta lähdetään siitä, että loppukevät menee lukujärjestyksen mukaan. Siispä, kirjakeskustelumme keskittyi vuoden ensimmäisessä lukupiirissä Mia Kankimäen kirjaan Naiset joita ajattelen öisin, Otava, 2018.

Yleisesti ottaen lukupiiriläiset pitivät kirjasta. Siinä on jokaiselle jotakin: faktaa, fiktiota, historiaa, taidehistoriaa, matkailua, omakohtaisia kokemuksia, kasvunpaikkoja. Ennen kaikkea siinä on upeita tarinoita upeista naisista, jotka ovat tehneet mahdottomasta mahdollisen ennen kuin nykyaikaisista mukavuuksista oli aavistustakaan.

Historiallisten naisten elämäntarinoiden lisäksi kirjaa kuljettaa eteenpäin Mia Kankimäen oma henkilökohtainen tutkimusmatka, milloin Afrikkaan, milloin Japaniin, milloin Toscanaan ja kirjailijaresidenssiin Mazzano Romanoon. Sen mitä kirjailija opettaa meille yönaisistaan (rohkeat erityiset naiset, joita Mia pohdiskelee unettomina öinä), sen hän oppii myös omilla reissuillaan oivaltamaan.

Tämä kirja on oikeastaan koettava itse, sitä on vaikea kuvailla. Se on humoristinen ja lempeä mutta myös sormille näpäyttävä ja sopivasti hapokas. Kieli on taipuisaa ja hauskaa, kerronta ottaa mukaansa väkisin. Tyyli voi toki myös ärsyttää.

Mazzano Romano (kirjalijaresidenssi)

Ennen kaikkea teos on yleissivistävä ja kaikin puolin rohkaiseva. Ole se, mikä olet ja tee se, mikä on tehtävissä, kaatuessasi pirauta itkut ja jatka matkaa, jossain kohtaa onnistut. Kankimäki toteaa, ettei naisena oleminen ole tai ole ollut aina ja kaikkialla helppoa mutta onnistumistarinoitakin löytyy. Nykyajan naisille omannäköinen elämä on jo helpompaa.

Sovimme, että nelisataasivuisesta kirjasta voi lukea vain ne tarinat, jotka itseä eniten kiinnostavat. Monet lukivat koko kirjan ja olivat sitä mieltä, että kirjassa oli ähkyksi asti asiaa ja liikaa henkilöitä.

Ehkä kirja onkin hyvä lukea paloissa, sillä helposti yönaiset menevät päässä sekaisin.

Itse keskityin enimmäkseen renessanssin naistaidemaalareihin ja heidän käsittämättömiin elämänkohtaloihinsa, jotka eivät vieläkään lakkaa ihmetyttämästä.

Sofonisba Anguissola (1532-1625), oli cremonalainen ”kympin tyttö”, jonka edistyksellinen isä laittoi jo varhain opiskelemaan maalaamista. Sofonisba oli ensimmäinen, joka käytti peiliä apuna maalatessaan omakuvia, hän myös kuvasi ensimmäisenä maalauksissaan tavallista kotielämää. Sittemmin Sofonisba sai elantonsa maalaamistaan tauluista, työskenteli Espanjan hovissa, rikastui ja elätti perheensä. Lopulta hän nai itseään paljon nuoremman komean merikapteenin ja eli hyvää elämää lapsettomana Genovassa ja Sisiliassa aina 93-vuotiaaksi. Ei mitenkään tavanomaista 1600-luvulla.

Sofonisban omakuva

Lavinia Fontana (1552-1614), oli bolognalainen monitaituri, joka pystyi yhdistämään taiteilijuuden eli työn, perhe-elämän ja äitiyden (11 lasta). Hän oli ensimmäinen naismaalari, joka toimi tasavertaisena miesten kanssa. Hän brändäsi itsensä lähettämällä mahdollisille taulujen tilaajille miniatyyrikokoisia muotokuvia itsestään parhaassa asussaan ja koruissaan (käyntikortti). Hän oli joko raskaana tai synnytti ja hoisi vastasyntynyttä samaan aikaan kun maalasi liukuhihnalta tauluja. Hän rikastui työllään, elätti perheensä ja oli aikansa julkkis mutta kuoli jo 62-vuotiaana.

Lavinian omakuva

Artemisia Gentileschi (1593-1654), on taistelijanaisten symboli, joka raiskauksen ja nolatuksi tulemisen jälkeen nousi italian renessanssin naistaiteilijoista kuuluisimmaksi, ja joka hyväksyttiin 1616 ensimmäisenä naisena Firenzen taideakatemiaan. Artemisian lähipiiriin kuuluivat Medicit, Galileo Galilei, Michelangelo nuorempi ja hän nautti suurta suosiota ja mainetta taidepiireissä. Hänen miesasiansa eivät oikein koskaan ottaneet onnistuakseen ja lopulta hän elättikin itsensä ja jälkikasvunsa yksinhuoltajana. Artemisia kuvasi maalauksissaan naiseutta kaikkinensa, naisen elämää ja sosiaalista asemaa sekä valtaa, erotiikka unohtamatta.

Artemisian omakuva

Kankimäki kirjoittaa jokaisen yönaisen yhteyteen liudan hyviä ohjeita, jotka ovat hauskoja ja rohkaisevia. Tämä löytyi Artemisian tarinan lopusta.

”Jos olet kokenut nöyryytyksiä, vääryyttä tai kärsimystä, älä jää niihin jumittamaan. Mene eteenpäin. Lähde Firenzeen. Tai Roomaan. Tai Venetsiaan. Tai Napoliin.”

Jos kaukomaille pääseminen ei ole mahdollista, kannattaa vaikka lähteä ostamaan lähikaupasta pullaa ja katsoa suoratoistosta jokin pään tyhjentävä sarja, ja jatkaa sitten omaa tietä eteenpäin.

Lukupiiriterveisin Satu

Linkit:

Mia Kankimäki Helmetissä

Mia Kankimäki ja Japanin loputon lumo

Mia Kankimäki Wikipediassa

Sivumerkkejä kirjablogi Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin | Sivumerkkejä (wordpress.com)

Egyptin eksotiikkaa ja Töölöläisiä tuumailuita – eli kevätterveiset tiistain lukupiiristä

”Oho, me taidettiin kaikki tykätä tästä!”

Maaliskuun lukupiirissä luettiin libyalaissyntyisen Hisham Matarin kirja Erään katoamisen anatomia (WSOY, 2013).

kuv1

Kannen kuva johdattaa vähän harhaan ja ehkä toisaalta ei. Kirjan voi lukea monelta eri kantilta. Kenenkään lukupiiriläisen mielestä kirja ei kuitenkaan herkutellut liiaksi eroottissävyisillä ihmissuhteilla. Päähenkilö, varhaisteini-ikäinen poika Nuri, tosin ihastui nuoreen äitipuoleensa Monaan heti kirjan alkusivuilla, eikä eroottisesti latautuneilta hetkiltäkään vältytty.

Mutta kyllä kirja lukupiiriläisten mielestä oli lähinnä kertomus vallasta, arvoituksista, lapsen ja vanhempien suhteesta ja maailman politiikasta. Myös arabikulttuuri avautui perheeen tapojen ja elämäntyylin kuvauksissa. Toki ihmisten väliset suhteet ja kohtaamiset olivat myös suuressa roolissa.

Kaikkia näitä teemoja käsiteltiin kuitenkin hienovaraisesti, väkivallan aavisti olemassa olevaksi mutta sitä ei kuvattu. Kirjan kertoja Nuri eli elämäänsä lapsesta nuoreksi aikuiseksi niin Euroopassa kuin Afrikassakin. Hän kävi sisäoppilaitoksen Englannissa, opiskeli huippuyliopistoissa ja palasi lopuksi kotiin Egyptiin.

Kirjassa kuvatun ajanjakson tumma sävy johtuu Nurin isän salaperäisestä katoamisesta ja pojan epätoivoisista kysymyksistä: miksi, mihin, miten?

Oliko isä jonkinlainen agentti tai vastarintaliikkeen mies, alati paeten? Pelkäsikö hän jotain? Kuuluiko hän hyviksiin vai pahiksiin? Rakastiko hän aidosti poikaansa ja Monaa, nuorta vaimoaan? Miksi ihmeessä hän oli nukkunut viimeisen yön oudon naisen luona Genevessä juuri ennen katoamistaan? Mikä yhteys Nurilla lopulta oli palvelusväkeen kotona Egyptissä – veriside?

Lukupiirissä hienon kirjailija-alustuksen jälkeen keskustelun tunnelma oli kysyvä ja pohdiskeleva. Pidimme kirjan upeasta kielestä ja hienovaraisesta ilmaisusta. Salaisuudet jäivät paljastumatta ja ”totuus” tarinasta selvittämättä – ihme kyllä se ei haitannut. Ehkä tunsimme sydämissämme empatiaa Nuria kohtaan, jonka ainoa aito toive oli ollut tulla isänsä hyväksymäksi ja rakastamaksi. Lähdimme kotiin vaikuttuneina.

 

********************

 

”Nej men, oliko tämä sittenkin vähän ärsyttävä, mikäs se nyt oli ruotsiksi? Ai niin irriterande?”

Huhtikuun lukupiirikirjana nautittiin Merete Mazzarellan Ainoat todelliset asiat (Tammi, 2012).

kuv2

 

Viime viikon viileän fiini ja sensuellin kuuma kulttuurisuihku koettiin lukupiirissä, kun ruodinnan kohteena oli Merete Mazzarellan päiväkirjamaisesti rakennettu kaunokirjallinen teos työstä ja rakkaudesta.

Niin, emme me yhteisymmärrykseen aivan täysin päässeet siitä, mikä kirjan syvin olemus oli. Lukupiirin ensimmäiset kommentit olivat hyvin positiivisia ja pehmeitä. ”Tästä jäi hyvä mieli, tätä oli helppo lukea juuri ennen nukahtamista, tämä oli semmoinen kevyt mutta kuitenkin… niin, olihan siinä tosiaan paljon sisältöä. Tosi paljon!

Sitten joku sanoi, että kenties tyylikeinona usein kappaleet aloittava tai lopettava lause ”teimme sitä ja sitä, menimme sinne ja sinne, kävimme sielä ja siellä – nimittäin avomieheni ja minä” oli vähän ärsyttävä. ”Avomieheni ja minä” oli iskostunut monien muidenkin lukupiiriläisten lukukorvaan. Oli varmaankin tarpeellista huomauttaa usein, että asioita ei tehty aviomiehen vaan nimenomaan avomiehen kanssa mutta olisiko asian voinut ilmaista jotenkin muuten, edes välillä?

Lukupiirin vetäjä innostui ”tulihan se sieltä, no niin, nyt saadaan keskustelu vauhtiin. Oliko tämä teistä jotenkin ärsyttävä kirja?”

Ja yhtäkkiä keskustelu lähti huimaan lentoon – puolustaviin puheenvuoroihin ikääntyneiden oikeudesta höpsähtää rakkaudesta, kriittisiin kommentteihin tärkeiden ja isojen asioiden pinnallisesta käsittelystä sekä huomioihin hieman teennäisiltä tuntuvista suurien viisaiden lainauksista.

kuv3

Kirja tosiaan pursusi aiheita: työnteon oikeus ja velvollisuus, luvallinen ja luvaton rakkaus, tosi ystävyys, matkat, asunnon vaihto, pettäminen, syyllisyys, vanheneminen jne.

Kirjasta kyllä oli luettaessa pidetty mutta kun ryhmässä alettiin kysellä ja ihmetellä yhtä jos toista kirjan yksityiskohtaa tai teemaa, tekstin merkitys sai uusia sävyjä. Jännittävää oli myös huomata, millaisiin seikkoihin me kiinnitämme huomion lukiessamme. Kun muutaman rivin verran kirjailija kuvaa yhteistä vaahtokylpyään uuden rakkaan avomiehensä kanssa, se saa yhden yökkäilemään ja toinen ei edes muista kohtaa lukeneensa.

Sähäkän kirjakeskustelun päätteeksi keskustelimme vielä syksyn lukupiirikirjoista ja silloin tunnelma oli jo räjäyttää katon. Lukemisen intohimoa ja kiihkoa, sitä meidän lukupiiri on!

Toukokuussa seilaamme maailman merille Petri Tammisen Meriromaanin matkassa.

Siihen saakka myötäisiä kevään tuulia!

Satu

____________________________________________________________

Linkit:

Hisham Matar Helmetissä

Merete Mazzarella Helmetissä

Mazzarellan haastattelu helmikuu 2016 Gloria-lehdessä http://www.gloria.fi/artikkeli/ihmiset/kirjailija_merete_mazzarella_71_tunnen_itseni_nuoremmaksi_nyt_kuin_tunsin_40

Arvostelu Ainoat todelliset asiat http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/326695/Tyon+ja+rakkauden+pohdintaa

Arvostelu Erään katoamisen anatomia http://www.kiiltomato.net/hisham-matar-eraan-katoamisen-anatomia/

Hisham Matar Wikipediassa https://en.wikipedia.org/wiki/Hisham_Matar

 

Lukupiiriläinen bloggaa: VIERAILU VIIVI LUIKIN VARJOTEATTERISSA

varjo
Tiistain lukupiirissä 15.10.2013 paikalla oli Satu ja meitä piiriläisiä kymmenen. Oli taas mukavaa tavata kun syksyn ensimmäisen kokoontumisen aikaan poimin puolukoita Itä-Suomessa.

Viivi Luikin kirja herätti vilkkaan keskustelun ja kaikilla meillä riitti puhetta sekä kirjailijasta että tietysti pääasiastamme eli Varjoteatteri -nimisestä kirjasta.

Viivi Luik on eestiläinen vuonna 1946 syntynyt kirjailija, joka aloitti runoilijana. Tämä diplomaatin rouva on kirjoittanut myös lastenkirjoja, artikkeleita, esseitä ja kolumneja romaanien lisäksi.

Varjoteatterissa liikutaan muun muassa Helsingissä, Berliinissä, Roomassa ja tietysti Tallinnassa. Kirja on kuin ”matkakertomus” Eestin valtion diplomaattitoiminnan uudelleen rakentamisesta ja lähettiläspariskunnan asunnon etsimisestä Roomassa Viivi Luikin näkökulmasta.

Minua viehätti erityisesti Berliiniä koskevat kommentit ja tapahtumat kun olin juuri syyskuun viimeisellä viikolla kävellyt samoilla keskustan kaduilla.

Viivi Luikin teksti on mielestäni helppoa luettavaa. Olin kolme vuotta sitten lukenut hänen kirjansa Seitsemäs rauhan kevät. Muutamilla muillakin lukupiiriläisillä oli lukukokemuksia Viivi Luikin teoksista. Meistä useimmat pitivät nyt puheena olevasta kirjasta vaikka jotain muutakin sanottavaa löytyi.

Omasta puolestani suosittelen Varjoteatteria toistenkin lukupiirien ohjelmaan. Tämänkertaisen keskustelun ohjasi Lena, varmaan ja hyvään tapaansa.

Lopuksi keskustelimme Sadun johdolla seuraavan kuukauden kirjasta ja valinta osui A. S. Byattin Ragnarök, jumalten tuho -nimiseen kirjaan.

Mukavaa, kun Satu on taas täysipainoisesti mukana. Ilman hänen apuaan olisimme kyllä pahasti pulassa. Kiitos Lena ja Satu lokakuun iltapäivän ajastanne lukupiirimme parhaaksi.

Kirjoituksen teki Eero mukana piirissä olleena.

Rooma

Berliini