Lukupiiriläinen bloggaa : Lumen kauneus Paolo Cognetti: Kahdeksan vuorta

”Upea lukukokemus, erittäin hyvä, kuuluu parhaimpiin lukuelämyksiini.”

Tällaisia kommentteja kuulimme kevään viimeisessä lukupiirissä, kun olimme lukeneet Paolo Cognettin (s. 1978) kirjan Kahdeksan vuorta.

Kirja voitti kesällä 2017 Italian tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon Premio Stregan ja saman vuoden syksyllä se ilmestyi suomeksi. Kahdeksan vuorta on Paolo Cognettin kuudes kirja ja ensimmäinen suomennettu. Kirjan oikeudet myytiin hetkessä 30 maahan.

Kirjan päähenkilön, nuoren Pietron perhe asuu Milanossa, mutta perhe menee aina kesäksi pieneen Granan vuoristokylään Italian Alpeille. Pietron isä on innokas vuorikiipeilijä ja hän vie myös Pietron jo pikkupoikana vuorille. Pietron isälle kiipeily on pakkomielteistä.

Vuoristokylässä asuu Pietron ikäinen Bruno, valkotukkainen vuoristolaispoika, jonka kanssa Pietrolle syntyy elämänikäinen ystävyys. Kirjassa kerrotaan poikien kasvutarina pojista miehuuteen, heidän isäsuhteistaan sekä ystävyydestä. Pietron äiti uskoo koulutuksen tärkeyteen ja ottaa asiakseen Brunon koulunkäynnin.

Pääosassa on myös Alppien luonto. Vuodenaikojen vaihtelu, kevään solisevat vuoristopurot ja talvella lumen kauneus. Samalla se on myös kuvaus katoavasta elämänmuodosta. Cognetti onkin antanut hyvin suoria poliittisia lausuntoja ja sanonut hyödyntävänsä Strega-voittoaan pelastaakseen vuorensa.

Samalla kun tarinassa kiipeillään vuorilla, on ”kahdeksan vuorta” buddhalainen vertauskuva. Tarina kuljettaa lukijaa vertaiskuvallisesti kohtaamaan kahdeksan vuortansa. Filosofiaa on kuitenkin vain kevyesti hipaistu tapahtumalla Nepalin Himalajalla.

Lotta Toivasen suomennosta kiiteltiin.Kirja oli miellyttävä lukukokemus melkein kaikille lukupiiriläisille. Sitä kehuttiin monin ylistävin sanoin. Erityisesti kirjan hyvää tekevä vaikutus mainittiin.

Kiitos Sadulle ja lukupiiriläisille innostuneesta keskustelusta.

Hyvää kesää Sadulle ja lukupiiriläisille hyvien kirjojen parissa!

Maija Leinonen

Satu puolestaan kiittää lukupiiriläisiä kuluneesta lukupiirivuodesta! Teette minulle kirjastotyöstä monin tavoin entistäkin mielekkäämpää. Mikään ei vedä vertoja kunnon kirjakeskustelulle, elämyksille koskettavien tarinoiden äärellä.

Kirja on ystävä, se on laastari, se on matka, se on lepoa arjesta, se on tiedon ja sivistyksen aarrearkku, se on sanojen sirkus ja revontulet!

Toivotan ihanaa kesää Mikko Viljasen runolainauksen sanoin:

Hän makaa rannalla  /    helteen hellankoukku hermoissa  /  ottaa vastaan  /

näyksi kasvavan mielteen laiskan morsetuksen  / …

Tapaamme lukupiirikirjojen äärellä taas syyskuussa, siihen saakka – laiskottelemisiin! Lukemisiin!

Satu

Linkit:

Kirja-arvostelu, Nuori voima-lehti https://nuorivoima.fi/lue/arvio/viimeiset-vuoristolaiset-ja-paikalliskulttuurin-tuho

Kirjailijan blogisivusto italiaksi http://paolocognetti.blogspot.com/

Lukupiiriläinen bloggaa – Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Lukupiirikäsittelyssä Linda Olssonin esikoisteos Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, 2009, Gummerus

Olsson

Linda Olsson on 1949 syntynyt ruotsalainen juristi, joka miehensä työn vuoksi muutti Uuteen Seelantiin. Kotirouvana olon vastapainoksi Olsson alkoi opiskella kirjoittamista ja tämä on hänen ensimmäinen kirjansa. Kirja on löytänyt lukijansa ja Ruotsissa siitä on tekeillä elokuva.

Kirja kertoo vanhasta, erakoituneesta Astridista ja rakastettunsa kuolemaa surevasta Veronikasta ja heidän varovaisesti alkaneesta ystävyydestään. Uskon, että Olssonin juristin ura on antanut aineksia kirjaan.

KIrja

Kirjassa käsitellään hyvin tärkeitä ja olennaisia ihmisenä olemisen kysymyksiä: yksinäisyyttä, hylätyksi tulemista, hellyyden ja rakkauden puutetta ja sitä, miten ymmärretyksi ja hyväksytyksi tulo avaa vuosikymmeniä lukossa olleet tunteet.

Kirja jakoi mielipiteitä. Aika moni meistä piti kirjasta, mutta joidenkin mielestä naisten nopea ystävystyminen ja sen syvyys oli epäuskottava. Paljon kirjallisuutta lukeva ryhmän jäsen väitti kirjaa viihdekirjaksi ja siitä kiisteltiin: ”tämä kirja ei voittaisi Nobelin palkintoa.” Entä sitten?

Mielestäni tärkeä huomio oli se, että naiset osasivat kuunnella, eivätkä neuvoneet toisiaan. Kokemukseni mukaan se on valitettavan harvinaista mutta todella terapeuttista. Tärkeitä ja kipeitä asioita ei kerrota ihmiselle, jolla on neuvo joka asiaan.

Kirjan tunnelma on viehättävä. Tapahtumia on vähän ja ne etenevät verkkaisesti ja luontokuvaukset ovat olennainen osa kerrontaa. Monet kirjabloggaajat pitävät tätä lohtukirjanaan. Sitä se on minunkin mielestäni.

Anna-Liisa

Kirjailijan kotisivut http://www.lindaolsson.net/

Albert Bonniers Förlag http://www.albertbonniersforlag.se/Forfattare/O/linda-olsson/

Linda Olsson Helmet-kokoelmassa.

Lukupiiriläinen bloggaa – JOULUORATORIO SOIKOON

Onko sinulla jokin oma kirjallinen pakopaikka, maa tai kaupunki, jonne sijoittuvia kirjoja on ihana lukea? Minulle tulee säännöllisesti Englantiin sijoittuvien dekkarien nälkä. Miten turvallinen hurjuudessaan onkaan Harry Potterin noitakoulu Tylypahka, vaikka siellä tapahtuukin outoja taikuuksia ja hetkittäisiä hirveyksiä. On pari Potteriakin tullut luettua vain miljöön vuoksi.

tylypahka

Kirjailijat saattavat sijoittaa kirjojensa miljöön usein samaan paikkaan. Voi myös olla, että kirjailijalle itselleen tuttu lapsuusmiljöö pukeutuu kirjoissa uuteen nimeen ja saa lähes yliluonnollisia ominaisuuksia.

Tunnetuimpia näistä edellä mainituista ”kirjallisista ihmemaista” lienee Gabriel Garcia Marquesin Sadan vuoden yksinäisyys -kirjan miljöö, kylä nimeltään Macondo. Väitetään, että Macondon esikuva on kirjailijan oma kotikaupunki Aracataca Kolumbian pohjoisrannikolla. Tässäpä muuten oivallinen vesitihkusateisten joulupyhien lukuvinkkikirja, josta ei puutu lämpöä, vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Kolumbian historiaa käydään läpi seitsemän sukupolven pituudelta.

sadan

Joulukuun tiistailukupiirissä pysyteltiin kuitenkin vähän pohjoisemmilla leveysasteilla, Ruotsin järviseuduilla Sunnessa. Lukupiirikirjamme Jouluoratorio on luultavasti kirjailija Göran Tunströmin kuuluisin teos. Tunström on itse kotoisin Sunnen läänistä Karlstadista Keski-Ruotsista. Kirjailijan tiedetään sijoittaneen useimmat teoksensa juuri tänne idylliseen maalaismaisemaan.

 

jouluora

Entäpä sitten itse lukupiirikirja Jouluoratorio?

Me luulimme jälleen kerran lukevamme ”jouluisen” kirjan lähestyvän joulun alla, mutta pieleen meni. Joulumusiikki (Johann Sebastian Bachin Jouluoratorio) soi vain kirjan alussa ja lopussa, kun yksi päähenkilöistä, kapellimestari Victor, palasi kotikylänsä kirkkoon ohjaamaan Jouluoratorio-esitystä.

Juonikuvaelmasta tulisi pitkä ja mutkikas, sillä kirjassa tapahtuu paljon. Juonen tarkka avaaminen ei myöskään tekisi oikeutta kokonaisuudelle. Kirjan päähenkilöt ovat isä Aron, tämän poika Sidner ja Sidnerin poika Victor. Näiden kolmen äänellä kerrotaan ystävyydestä, rakkaudesta ja matkoista. Tarinan näkymätön kaiken liikkeelle paneva voima on Aronin syvästi rakastettu puoliso Solveig, joka kuolee nuorena traagisesti.

sunnen

Kirja on moniulotteinen ja -sävyinen. Teksti on runollista. Lähes tuhoavan rakkauden lisäksi kirja kertoo perheestä, isistä ja pojista, menetettyjen vanhempien kaipuusta sekä ihmisten moninaisista odotuksista ja tarpeista, jotka eivät oikein kohtaa. Ja silti, onnettomuudesta ja surusta huolimatta kirjan loppu on toiveikas.

Tätä kirjaa ei pidä yrittää lukaista nopeasti, se ei nimittäin onnistu. Tunströmin teksti pysäyttää lukijan tavalla tai toisella. Tekstiin on pakko heittäytyä mukaan ajan kanssa ja kun jotain uskomatonta tapahtuu, pitää uskaltaa heittäytyä syvemmälle. Lukukokemus ei ehkä ole helppo mutta kirjailija tarjoaa lukijalle pelastusrenkaita tasaisin väliajoin.

”Tykättiinkö me tästä?”

Yleensä vilkaspuheinen joukkomme oli lukupiirin aluksi hieman mietteliäs ja hiljainen. Mistä kirjassa todella oli kyse? Mitä yksityiskohtia oli jäänyt mieleen, mitä ihmetyksiä? Niitä riitti.

Hörpimme glögiä, marmeladilaatikko ja suklaakonvehdit hupenivat vauhdilla. Mitä ihmettä kirjailija Selma Lagerlöfillä on tekemistä tämän kirjan juonen kanssa? Tunströmin teoksessa Lagerlöf asuu samassa kylässä kuin päähenkilöt ja osallistuu aktiivisesti kylän elämään. Mukana tapahtumissa viivähtää myös muita todellisia historiallisia henkilöitä kuten tutkimusmatkailija Sven Hedin ja taidemaalari Marc Chagall. Ehkä me tartuimme turhiin yksityiskohtiin mutta kaikkinainen ihmettely on lukupiirissä sallittua.

Ja kyllä me myös oikeastaan tykkäsimme tästä kirjasta. Meidän lukupiirimme on ennen kaikkea yleissivistävää toimintaa, luemme mieluiten meille tuntemattomia teoksia ja kirjailijoita, otamme riskejä, joskus puistelemme päätä epäuskoisina mutta jokaisen lukupiirikokoontumisen jälkeen kuuluu toteamus: ”Hyvä, että tulin tämän lukeneeksi.” Meidän lukupiirissämme tieto ei lisää tuskaa vaan tyytyväisyyttä. Ja me toteamme hyvin usein myös, että ”onneksi täällä saa olla rehellinen, kirjasta ei tarvii tykätä”.

Useimmiten me tykätään – edes vähän – ainakin fifty-sixty! Ja meillä on yhdessä kivaa!

kynttilät

Tiistain lukupiirin ja koko Itäkeskuksen kirjaston puolesta

Valoisaa ja iloista joulun aikaa ja mitä parhainta uutta vuotta 2016!

Satu Vähämaa

Göran Tunström, Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto

http://www.norden.org/fi/pohjoismaiden-neuvosto/pohjoismaiden-neuvoston-palkinnot/nordisk-raads-litteraturpris/pohjoismaiden-neuvoston-kirjallisuuspalkinnon-saajat/1984

Blogikirjoitus Jouluoratorio -kirjasta http://sanasulkia.blogspot.fi/2011/10/goran-tunstrom-jouluoratorio.html

Göran Tunström, kirjailijatietoja englanniksi http://authorscalendar.info/tunstr.htm

Johann Sebastian Bach, Jouluoratorio https://fi.wikipedia.org/wiki/Jouluoratorio