Lukupiiriläinen bloggaa : Majakoiden tärkeydestä

Me lukupiiriläiset uskaltauduimme lokakuussa hetkeksi kirjakeskusteluun koronasta huolimatta, tietenkin turvavälit huomioon ottaen ja kasvomaskein varustautuneina. Pohdimme, vieläkö marraskuussa tapaisimme kasvotusten.

Syyspimeässä ja tässä oudossa ajassa kirjat ja kirjojen lukijat ovat majakoita toisilleen. Yksi suurimmista iloista on avata kirja, jonka ilmestymistä on odottanut pitkään, ja joka ensi sivuiltaan johdattaa tiettyyn paikkaan ja aikaan sekä henkilöhahmojen luo, joiden seurasta ei halua pois. Tietysti kirja on usein myös yllätys, eikä huono vaihtoehto ole sekään.

Lokakuun kirjan kirjoittaja, Johan Bargum, on yksi merkittävimpiä suomenruotsalaisia kirjailijoitamme. Hän on kirjoittanut muun muassa romaaneja, novelleja, näytelmiä sekä lastenkirjan. Hän on saanut myös useita kirjallisuuspalkintoja.

Sanomattakin on selvää, että Bargum on taitava juonen ja sanan käänteissä mutta sen lisäksi hän on ehkä myös hieman salaperäinen kirjailija. Tiivis teksti jättää tilaa lukijan ajatuksille ja oivalluksille.

Syyspurjehdus sai valtavan ylistysten vyöryn. Bargum oli paljon lukeneille lukupiiriläisille uusi tuttavuus ja ihmettelimme joukolla, miten tällainen helmi on voinutkin jäädä huomiotta. Heti aluksi totesimme, että kirja piti lukea kaksi kertaa eikä kolmaskaan olisi ollut liikaa. Tämän kirjan miljöö on pitkälti meri ja sillä on varmasti symbolinen merkitys kuten tekstiin upotetuilla kreikkalaisen taruston hahmoillakin.

Kirjassa kaksi ikääntynyttä miestä, joita yhdistää suhde samaan naiseen sekä menneisyys liikemaailmassa, lähtee kesän viimeiselle purjehdukselle ennen purjealuksen talviteloille laittamista. Mutta pyytääkö retkelle Olof vai Harald? Kumpikin väittää toisen pyytäneen ja jo tästä perusasetelmasta alkaa tarina, jossa oikeastaan juuri mikään ei ole lukijalle absoluuttisesti totta. Ainoa fakta on se, ettei purjehdusretkeltä palaa kuin toinen heistä.

Ensimmäisen tarinan kertoo poliisikuulustelussa Olof, eläköitynyt pankinjohtaja. Toisen tarinan kertoo Harald, kuolemaan johtavaa syöpää sairastava entinen yrittäjä. Harald kertoo tarinansa kirjeessä, jolle ei ole määritelty vastaanottajaa.

Kolmas henkilö romaanissa on Elin, joka on ollut ensin naimisissa Haraldin kanssa ja myöhemmin Olofin. Mutta Elin on tarinassa mukana vain miesten muistoissa ja puheissa, omaa ääntä hänellä ei ole. Elinin kuolemaankin liittyy mysteeri.

Vaikka Elin on läsnä vain toisten kuvailemana, hän lienee kirjan tärkein hahmo. Elin kaipaa rakkauden tekoja ja sanoja mutta onko hän ollut onnellinen avioliitoissaan? Elinin elämässä uskonnolla ja anteeksiannolla on suuri merkitys. Miehet sen sijaan vaikuttavat pyörivän omien egojensa ympärillä, saavutusten maailmassa, jossa syyllisyyden tunteille ei ole sijaa.

Luimmeko me trillerin, psykologisen draaman vai kimurantin ihmissuhdemysteerin? Oliko kyse häpeästä, syyllisyydestä, anteeksiannosta, rakkaudesta vai rakkaudettomuudesta? Lopuksi me kysyimme toisiltamme, mistä tässä kaikessa oli kysymys, sillä viitteitä, vihjeitä ja sivupolkuja oli runsaasti.

Näin lukupiiriläiset lukukokemustaan kuvailivat:

Hieno kirja ja käännös, kirjaa on luettava tarkasti ja hitaasti ja useamman kerran, loppu jäi avoimeksi ja ilmaan salaisuuksia, upea luontokuvaus, paljon purjehdustermejä mutta ei haitannut vaikka niitä ei ymmärtänytkään, kirjassa käsiteltiin uskontoa ja uskonnollisuutta, hyvä henkilökuvaus, hieno lauserakenne, tiivistä tekstiä ja lyhyt kirja mutta paljon asiaa pinnan alla, rakastettava sivuhenkilö oli Haraldin koira Rufus, hienoa Helsingin kuvausta, kirja oli miellyttävä ja iloinen yllätys, olipa hyvä kun valittiin tämä lukupiirikirjaksi, paras lukemani kirja!

Kokoontumisemme päätteeksi lukupiiriläinen siteerasi kirjan lopusta erästä Elinin lausetta. Siihen lohdulliseen sanomaan on hyvä lopettaa.

…majakat ovat olemassa aina kun joku tarvitsee niitä ja ne ovat olemassa, vaikkei kukaan niitä tarvitsisikaan.

Valoa syksyyn!

Satu ja tiistain lukupiiriläiset

Linkit:

Johan Bargum Helmetissä

Johan Bargum Wikipediassa

Kirjallisuuden verkkolehti Kiiltomato

Blogiarvostelu kirjasta Syyspurjehdus

Lukupiiriläinen bloggaa : Eikö se mennytkään niin?

Tony kuuluu nuorena lontoolaiseen poikaporukkaan, joka viisastelee koulutunneilla ja koreilee mielellään älykkyydellään. Poikaporukan jatkoksi luokalle tulee kultivoitunut ja hillitty, säihkyvämielinen Adrian, jota muut pojat, jos myös opettajat katsovat ylöspäin. Ihmisen biologia tekee pojista kuitenkin perin inhimillisiä, tytöt ja seksi kiinnostavat nuoria miehiä erityisen paljon.

Pojat opiskelevat ja pääsevät yliopistoihin, löytävät hyviä työpaikkoja, seurustelevat ja vakiintuvat. Jonkin aikaa joukko tapailee toisiaan oluen ääressä, kertoilee kuulumisiaan mutta sitten tapahtuu jotain, joka muuttaa kaiken. Viisas ja pidetty Adrian tekee itsemurhan, jonka syitä on vaikea ymmärtää.

Tapahtumien taustalla vaikuttaa kolmoisdraama: Adrian ryhtyy seurustelemaan Tonyn entisen tyttöystävän, Veronican kanssa. Tony antaa suhteelle siunauksensa eikä pohdi asiaa sen kummemmin vaan lähtee valloittamaan maailmaa ja uusia tyttöjä.

Vuosikymmeniä myöhemmin jo eläköitynyt Tony saa omituisen kirjeen lakitoimistosta. Asia koskee edesmenneen Sarah Fordin pesänjakoa. Menee tovi, ennen kuin Tony ymmärtää, että Sarah Ford on entisen tyttöystävän Veronican äiti.

Kun Veronica vihdoin suostuu tapaamaan Tonyn Lontoon Huojuvalla sillalla, alkaa jännityskertomus mikä saa lukijan lähes läkähtymään ihmetyksestä kirjan lopussa. Tosin Veronicasta ei kerta kaikkiaan ole apua, hän katoaa lauseen ”sinulla ei vain leikkaa” taakse ja antaa Tonyn hapuilla totuuden perään miten parhaaksi taitaa.

Kirjan suuri viisaus lienee: absoluuttisia totuuksia on elämässä hyvin vähän ja hyvin usein ihmiset muistavat asioita väärin. Tämän lukupiiriläiset yhteisesti löysivät kirjan sanomaksi mutta paljon yksityiskohtia jäi ilman vastauksia – ja niin oli ehkä tarkoituskin.

Reilusti alle kahteensataan sivuun on mahdutettu valtavasti asiaa ja silti kirjassa tapahtuu melko vähän.

Julian Barnes on arvostettu ja palkittu englantilainen kirjailija. Hän on syntynyt 1946 Leicesterissä. Booker-palkinnon Barnes sai juuri tästä lukupiirikirjastamme Kuin jokin päättyisi 2011.

Lukupiirimme kokoontui pitkän tauon jälkeen tällä viikolla. Lehdet punertavat, lokakuuhun ei ole enää pitkä matka. Viimeksi olimme nähneet toisiamme helmikuussa ja kaikki tietävät syyn : korona. Jälleennäkeminen oli yksinkertaisesti riemukas!

”Vaikuttava, mestarillinen, taidokas, mystinen, yllättävä, hieno suomennos, filosofinen” -muun muassa näillä sanoilla lukupiiriläiset kuvailivat kirjaa. Tarinan loppu yllätti meidät kaikki, jokaisen lukupiiriläisen. Käsittämättömällä tavalla Barnes kutoi sellaisen kirja-arkkitehtuurin, ettei loppua voinut edes arvata, jännitys vain tiheni ja tiheni kohti viimeisiä sivuja.

Me lukupiiriläiset olimme ikionnellisia, kun pääsimme tapaamaan toisemme ja puhumaan jälleen kirjallisuudesta, kirjoista ja kulttuurista. ”Kirjasto on niin ihmeellinen paikka ja lukupiiri tekee mielelle hyvää”, hyrisivät lukupiiriläiset. Niinhän se on.

Lokakuun kirjamme on Johan Bargumin Syyspurjehdus. Luulenpa, että saamme ruodittavaksemme melko mystisen tarinan myös seuraavaan lukupiiriin.

Syysterveisin Satu kirjastolta

linkit:

Julian Barnes Helmetissä

Kirja-arvostelu

Julian Barnes Wikipediassa

Lukupiiriläinen bloggaa : Kirjahelmi menneisyydestä

Joulukuun kirjana lukupiirissämme oli Robert Walserin Konttoristi. Robert Walser on Suomessa jäänyt vähälle huomiolle.  Meistäkään kukaan ei ollut hänen tuotantoonsa aikaisemmin tutustunut, tosin häneltä on suomennettu vain kaksi teosta.

Robert Walser oli sveitsiläinen kirjailija, syntyi 15.04.1878 Bielissä, Sveitsin luoteisosassa. Nuoruudessa ja oikeastaan koko terveen elämänsä ajan hän työskenteli välillä pankissa ja muissa konttoreissa tehden erilaisia toimistotöitä. Kirjailijana hän ei elättänyt itseään. 1900-luvun alussa hän teki matkoja Saksaan ja nykyiseen Puolaan.

Walser kirjoitti erilaisia pieniä kertomuksia, novelleja ja niitä julkaistiin useissa sanomalehdissä. Kaikkiaan hän kirjoitti kolme romaania 1907-1909 välisenä aikana. Novelleja koottiin useiksi niteiksi. Walser sairastui 53-vuotiaana ja hän eli loppuelämänsä hoitolaitoksessa Herisaussa, missä hän kuoli 25.12.1956. Walser on Sveitsissä arvostettu kirjailija, tosin vasta 1960-luvulta alkaen. Hänelle on perustettu useita museoita eri puolille Sveitsiä. Robert Walserin töitä on käännetty 15 kielelle.

Robert Walser

Konttoristi kertoo Joseph Marti-nimisestä toimistoapulaisesta, joka lähetetään maalla sijaitsevaan kartanoon insinööri-keksijä Toblerin apulaiseksi. Toblerin keksinnöt eivät mene kaupaksi ja Joseph kirjoittaa esittelykirjeitä ja piirtää mainoksia mahdollisille rikkaille sijoittajille.

Sveitsin järviseudut

Joseph on Toblerin talossa melkein perheenjäsen, hän ruokailee yhdessä heidän kanssaan ja usein rouva Tobler kutsuu Josephin kahville ja keskustelemaan kanssaan. Hän osallistuu myös puutarhan hoitoon ja muihin pieniin askareisiin.  Ajan mittaan Joseph joutuu selvittelemään asioita Toblerin velkojien kanssa. Joseph tarkkailee Toblerin perhettä, puutarhaa, ympäristöä järvineen ja teos kuvaa hänen huomioitaan hyvinkin tarkkaan. Kun keksijä Toblerin konkurssi näyttää varmalta Joseph lähtee talosta.

Konttoristi on kirjoitettu pitkinä lauseina, Josephin ajatuksina, ilman kappalejakoja ja erittäin tiiviinä, kuvailevana tekstinä. Teosta pystyy lukemaan vain pieninä annoksina kerrallaan, siitä kaikki olimme yksimielisiä.

Kirjasta pidettiin tai ei pidetty. Se jakoi meidät melko lailla tasan. Alun jälkeen siihen joko ihastui tai pitkästyi, kaikki eivät jaksaneet lukea kokonaan. Luontokuvaukset olivat kauniita. Vilkasta mielipiteiden vaihtoa teos viritti. Yleinen ihmetys oli se, miksi Robert Walser on Suomessa niin huonosti tunnettu, kun hän on kuitenkin Sveitsissä erittäin arvostettu sekä koko saksankielisillä alueilla hyvin tunnettu.

Kiitos Satu kirjavalinnasta, oli mielenkiintoinen ja kiitos kaikille runsaasta keskustelusta.

Hyvää Uutta Vuotta ja antoisia lukuhetkiä!

Alli

Satu kiittää uskomatonta, ihanaa, taitavaa lukupiiriä kuluneesta vuodesta! Jokainen kirja opettaa jotain, antaa jotain, johdattaa jonnekin uuteen – jos vain antaa tekstille mahdollisuuden. Kiitos, että saan oppia kirjallisuudesta kanssanne ja kiitos yhteisistä porinahetkistä! Jatkamme tammikuussa!

Virkistävää joulua kaikille!

Ja aurinkoa horisontista odottaen!

Satu

Linkit:

Kirjallisuusblogi

Robert Walser englanniksi

Lukupiiriläinen bloggaa –VIREÄ LUKUPIIRI ..

.. on kokoontunut kerran kuukaudessa Itäkeskuksen kirjastossa tiistaisin Satu Vähämaan johdolla jo kahdeksan vuoden ajan. Parhaillaan lukupiiri on aloittanut kesätauon, mutta palaa toimeen taas syyskuussa, tiistaina 13.9 klo 13-15, jolloin Vappuliisa Hakalehto esittelee Leena Kirstinän tuoreen Kirsi Kunnas-elämäkerran, Kirsi Kunnas : sateessa ja tuulessa (WSOY, 2014). Lukupiirin jäsenten enemmistö on naisia, mutta mukana on myös miehiä.tammi

Tusinan verran aktiivisia lukupiirikonkareita kokoontui 10.5. käsittelemään Petri Tammisen viime vuonna ilmestynyttä teosta Meriromaani. Todettiin, että tekijän tämänhetkisenä strategiana on hyödyntää perinteisiä, asemansa vakiinnuttaneita lajityyppejä, jollainen meriromaanikin on (Kipling, Marryatt, Conrad, Melville, London). Hän perustaa kirjan fiktiivisen kertomuksen eräiden suomalaisten merikapteenien 1900-luvun alussa päiväämiin muistelmiin. Pinnaltaan maskuliininen aihe kiinnosti myös lukupiirin naisia.

Meriromaani on tänä vuonna saanut Veijo Meri-palkinnon, mitä epäiltiin julkaisuyhtiö Otavan oman kirjailijan promo-toimenpiteeksi. Romaanista puuttuu Veijo Meren kaunokirjallisen proosan omakohtaisuus, sillä se perustuu toisen käden lähteisiin ja on perinneaineiston uusiokäyttöä.

Kertomuksessa 1800-lukuisen merikapteenin urasta ja elämästä, jo kadonneesta elämänmuodosta, on historismin, kertaustyylin, sävy. Maailma on muuttunut: kun vielä 1900-luvun alkupuoliskolla luettiin matkakuvauksia ja meriseikkailuja, matkustetaan nykyisin ilmateitse itse paikan päälle tai katsellaan tv-ohjelmia kiinnostavista maista. Kaukomaita ei enää tunneta ensisijaisesti vain kirjojen välityksellä.

Hyvän tarinan aika on kuitenkin aina. Se on kertomisen ja kuulemisen arvoinen tarina. Meriromaanissa on sisällöllisiä ja tyylillisiä ansioita, menneisyyden tuntemusta. Oikeaan osunee erään osanottajan yhteenveto: ” Minä antaisin tästä kouluarvosanan kahdeksan.”

Tarkempia tietoja Itäkeskuksen kirjaston lukupiireistä, saa Satu Vähämaalta Itäkeskuksen kirjastosta, p. 09 3108 5090.

Riku Räihä

MUKAVAA KESÄÄ JA MIELLYTTÄVIÄ LUKUKOKEMUKSIA!

Toivottavat Satu ja lukupiiriläiset

linkit:

Petri Tamminen Wikipediassa https://fi.wikipedia.org/wiki/Petri_Tamminen

Kirja-arvostelu Kiiltomato.netissä http://www.kiiltomato.net/petri-tamminen-meriromaani/