Lukupiiriläinen bloggaa : Kiitos Minna Canth! Lukupiirissä Kauppa-Lopo ja Agnes

Minna Canthin juhlavuoden kunniaksi oli tiistain lukupiiri valinnut luettavaksi kaksi Canthin kertomusta Kauppa-Lopo ja Agnes. Ne ovat kertomuksia kahdesta hyvin erilaisesta naisesta ja heidän kohtalostaan.

Tämä blogi käsittelee Kauppa-Lopoa. Se on traaginen kertomus naisesta, joka on jättänyt taakseen elämänsä, miehensä ja poikansa ja kulkee paikkakunnalta toiselle saaden osakseen halveksuntaa ja nöyryyttämistä. Lopo on ulkonäöltään epäsiisti, melkeinpä ruokottoman näköinen. Levoton mieli, viinan ja nuuskan houkutus ja varastelu vievät hänet kiertolaiseksi.

Ollessaan neljännen kerran vankilassa Jyväskylässä juopumuksesta, varkauksista ja pyhäinpäivän rikkomisesta hänen kanssaan putkassa on Riitta. Naisten välisessä keskustelussa Lopo moittii jyväskyläläisiä sekä ulkonäöltään että tavoiltaan. Toista oli elämä kotikaupungissa Kuopiossa, ihmiset osasivat pukeutua, talot olivat hienompia.  Kuitenkin Lopon oli lähdettävä kiertämään, etsittävä uusia paikkakuntia, myytävä ihmisten vanhoja romuja saadakseen vähän rahaa.

Vartijan ja Riitan keskustelussa käy ilmi että leskirouva Kortman on pyytänyt Riittaa kutomaan lapsilleen sukkia. Kuullessaan tutun nimen Kuopion ajoilta Kauppa-Lopo havahtuu, kiinnostuu ja haluaa auttaa vaikeuksissa olevaa rouvaa. Hän antaa viimeisen kolikkonsa vartija Strömbergille villalangan ostoa varten. Saatuaan sukat valmiiksi hän pakahtumaisillaan tyytyväisyydestä ja menee rouva Kortmanin luo. Kauppa-Lopo uskoo rouvan ilahtuvan tavatessaan hänet mutta kiusaantuneena rouva tarjoaakin korvausta.

Kylmyys ja ylenkatse pahoittavat Lopon mielen mutta tämä ei anna periksi vaan päättää auttaa rouvaa vielä talon myynnissäkin. Rouva Kortman saa Kauppa-Lopon ansiosta myytyä talonsa voitolla mutta taitava Kauppa-Lopo saa vain muutaman roposen palkkioksi.

Kolikot taskussa painavat. Kennun Villen houkuttelu horjuttaa Lopon mieltä. Kiusaus saada muutama lasi olutta ja nuuskaa voittaa. Kapakan tuttu meteli, tupakan savu ovat Lopon omaa elämänaluetta.

Seuraavana päivänä torilla kauppiaan kukkaron näkeminen reen pohjalla herättää varastamisen halun. Kauppa-Lopo nappaa kukkaron ja päättää lähteä kiireesti pois Jyväskylästä jalkapatikalla. Tien vieressä olevasta mökistä hän saa ruokaa, mutta pahaksi onneksi talon isäntä onkin kauppias, jonka kukkaron Lopo torilla varasti. Lopon anelu, ettei varastamisesta ilmoitettaisi, ei auta. Kauppa-Lopo tietää, että hän joutuisi loppuelämäkseen vankilaan.

”Lohduton oli hänen olonsa ja Loposta tuntui kuin olisi elävänä hautaan viety. Ja hän itki, itki katkerampia kyyneliä kuin milloinkaan ennen”, Canth kuvailee.

Kauppa-Lopo on surullinen, koskettava kertomus hyväsydämisestä, epäitsekkäästä ihmisestä, jonka levoton luonne ja ulkoinen olemus aiheuttavat halveksuntaa ja hyljeksintää. Kukaan ei tunnu näkevän ihmispolon sisintä.

Se on myös kertomus hyväosaisen rouvan tunteettomuudesta ja kiittämättömyydestä.

Juhlikaamme Minna Canthia, ensimmäistä suomalaista naiskirjailijaa!

Kiitos verraton Satu ja mainiot lukupiiriläiset.

Anna-Liisa Orama          

Linkit:

Minna Canth Helmetissä

Minna Canth Wikipediassa

Minna Canth Klassikkogalleriassa

Novellikoukku tekee hyvää

Keväällä 2014 alkoivat Itäkeskuksen kirjastossa ensimmäiset Novellikoukut. Ekana keväänä koukkuja pidettiin kaksi ja vielä yksi aivan kesäkuun alussa. Syksyllä 2015 Novellikoukkuja oli jo kerran kuussa ja sama tahti jatkui keväällä.

10856734_619813898120890_7248786445711144545_o[1]

Olemme kokoontuneet yhteensä 12 kertaa. Novelleja ja tarinoita näissä tapaamisissa on luettu kahdeksantoista ja valmiiksi olemme saaneet seitsemän Äiti Teresa -peittoa, kolme kaulaliinaa ja yhdet lapaset lähetettäväksi SPR:n kautta kylmien maiden lapsille

Kuusi peittoa ja kolme kaulaliinaa matkalla kylmien maiden lapsille!

Kuusi peittoa ja kolme kaulaliinaa matkalla kylmien maiden lapsille!

Paitsi että Novellikoukuissa neulotaan hyväntekeväisyyteen, tekevät koukut hyvää myös meille neulojille. Käsitöiden hyvää tekevästä vaikutuksesta on viime vuosina kirjoitettu paljonkin: käsityöt ovat mannaa aivoille, niiden tekeminen auttaa rentoutumaan ja jäsentämään asioita. Kun tähän vielä yhdistyy kuuntelemisen ja keskittymisen rauha, on lepohetki arjen kiireistä taattu.

?????????????

Myyrä ja peitto ja lapaset.

Täytyy todeta, että Novellikoukun vetäminen kuuluu työtehtävistä ihanimpiin. Kun on varmistettu että kaikki ovat saaneet kahvia ja että kaikilla halukkailla on neuleet käsissään, alkaa lukeminen. Hetki, jolloin tarina alkaa ja neulojat hiljenevät on lähes taianomainen. Puikot kilkkaavat, välillä joku hakee sakset tai lisää kahvia, toisinaan luettu kirvoittaa naurut ja lopuksi vielä vaihdetaan ajatuksia luetusta.

Kiitos siis kaikille osallistujille! Syksyllä – tarkemmin sanottuna keskiviikkona 2.9. klo 18 – jatketaan!

Sanna & Kirsi

Tässä on vielä lista tähän saakka luetuista novelleista ja tarinoista:

Pirkko Saisio: Signaali, luku: Onnellisten saari
Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär, luvut: Anna, Merioikeutta, Kun vesi nousi, Kotieläimiä ja rouvia sekä Täti jolla oli idea
Hassan Blasim: Irakin purkkajeesus, novellit: Ole kiltti äläkä tapa minua…tämä on minun puuni! ja Irakin Purkkajeesus
Pirkko Saisio: Signaali, ensimmäinen luku: Kenelle kellot soivat
Sinikka Nopola: Teepussit. Novellit :Takaisin kattilaan ja Talvihuone
Graham Greene: Viimeinen sana ja muita kertomuksia. Novellit: Luutnantti kuoli viimeisenä ja Toimiala
Théophile Gautier: Vereviä kertomuksia: kertomukset Kahvipannu ja Vastahakoinen kansalliskaartilainenn
Yiyun Li: Kultapoika, smaragdityttö. Novellit: Kultapoika, smaragdityttö, Palavat talot, Aika kiitää

2014
Margaret Atwood: Keittotaito ja kotitalous, Päätön ratsumies
Johanna Sinisalo: Lukko, Metsän tuttu, Kädettömät kuninkaat
Kazui Ishiguro: Iskelmähurmuri
Alice Munro: Kallis elämä. Novelli: Lähdössä Mavelraysta.
Tove Jansson: Kasvihuone ja Vieraassa kaupungissa
Tove Jansson: Kesälapsi ja Päättäjäispäivä
Kaksi romanttista novellia 50-luvun lukemistoista
Roald Dahl: Pastorin huvi
Carol Shields: Rouva Turner leikkaa nurmikon, Tänään on se päivä, Toiset
Jhumpa Lahiri: Bibi Haldarin hoito ja Kolmas ja viimeinen maanosa

Herkkiä oppitunteja kopiokoneella

 

Päätteen ääressä istuskelu tylsentää mielen, Mika-Petteri tuumiskeli. Vaikka sivari Itäkeskuksen kirjastossa oli alkanut ihan rattoisasti, ahkeran kansalaispalvelijan aika tuppasi ajoittain tulemaan hieman pitkäksi, jos järkevää tekemistä ei löytynyt. Pahinta olivat alakerran vahtivuorot, etenkin jos mitään hyllytettävää ei ollut. Siinä sitten sai maatua tuolin päällä ja odottaa, tulisiko asiakkaille ongelmanpoikasta ratkottavaksi.

Vailla parempaa tekemistä Mika-Petteri seuraili asiakkaiden puuhia. Yksi vanhempi lady nosteli äänikirjoja mukaansa, kasetteja tietysti, eihän näin vanha enää CD-soitinta viitsinyt ostaa. Pari pikkuista pelaili tietokoneella, Mika-Petteri antoi armon käydä oikeudesta eikä mennyt häätämään heitä pois, olihan tietokoneita vielä vapaanakin. Lehtialueellakin oli hiljaista, eräs mies tosin nuokkui uhkaavasti päivän Hesarin ääressä.

Yhtäkkiä portaista kuului askeleita. Mika-Petteri otti ryhdikkäämmän asennon, ties vaikka joku vakihenkilökunnasta olisi tulossa. Hän vilkaisi äkkiä eikä voinut enää kääntää tuijotukseksi muuttunutta katsettaan. Kastanjanruskeat kutrit heilahtelivat jokaisella lantiota keinuttavalla askeleella ylös ja alas vaivuttaen Mika-Petterin hypnoottiseen tilaan. Sivarimme sydän oli jo vaihtanut pikajuoksuun ja oli entistä enemmän lisähapen tarpeessa, kun maaginen hymy liisi yhä lähemmäksi Mika-Petteriä.

”Hei, tääl on kuulemma kans kopiokone.” ”Joo, sielläkö oli ruuhkaa?” ”Juu viisi ihmistä jonossa.” ”No täällä on ihan tyhjää. Mitäs sun piti kopioida?” ”Tällainen Pariisin kartta. Oon lähdössä sinne ens kuussa ja pitäis saada mukaan.” ”Lemmenlomalle tietysti”, Mika-Petteri rohkaistui vihjailemaan. ”Ei nyt sentään, vaikka oishan se kiva joku tollanen karpaasi saada mukaan.” ”Harmi vaan, taitaa olla jo työvuorot koko ens kuulle päätetty, mutta saatpa edes sen kartan täältä mukaan.”

”Mites toi kone toimii, kun en oo ennen käyttäny tollasia”, tyttö kysyi hätääntyneenä. ”Ihan helppoa. Se käy kolikoilla, 30 senttii per kopio, kuhan muistat, että annat tasarahan, kun se ei anna takasi.” ”Voi ei! Mullei oo kun euroja mukana!” ”Ei se mitään, mä voin vaihtaa.” Tyttö ojensi euron Mika-Petterin kouraan, hennosta kädestä hohkaava lämpö sai pojan värähtämään. Mika-Petteri avasi kassan ja pudotti tytön euron sinne, nosti kymmensenttisiä tilalle ja ojensi ne tytön avoimille kämmenille. Uusi värähdys, vaikka kosketusta ei vieläkään tapahtunut.

Mika-Petteri nousi palvelupöydän takaa antamaan lähempiä neuvoja unelmiensa kaunottarelle. ”Eli laitat nyt kolme kolikkoa tohon reikään, hyvä, ja sitten laitat sen kartan tähän lasin päälle, oho, se onkin iso, pitää varmaan olla A3, kato mä vaihdan sen tosta, pitääks olla värit?” ”Juu, oishan se hyvä, että näkyy, mikä on punasta ja sillee…” ”Punainen, niin sehän on rakkauden väri”, Mika-Petteri filosofoi. ”Ai katot säkin Salkkareita?”, tyttö kysyi aavistuksen innostusta äänessään. Mika-Petteri myönsi, karkean ulkokuoren alla hänelläkin sykki sydän ihmissuhdesarjoille.

”Joo, sitten painat vaan tosta.” ”En mä uskalla. Jos se vaikka räjähtää tai jotain.” ”Ihan rauhassa. Mä ohjaan.” Mika-Petteri otti vapisten tytön kädestä kiinni, miten pehmoinen se olikaan ja mikä huumaava vaniljan tuoksu nousi hänen hiuksistaan, ja vei tytön sormen käynnistysnapille. Pienoinen painallus, kopiokone alkoi raksuttaa ja pari unohtui hetkeksi paikoilleen. Mika-Petteri huomasi kopion valmistuneen jo aikapäiviä sitten ja nolona irrottautui suloisuuden lähteestä, joka purjehti hetken päästä takaisin yläkertaan.

Olisiko pitänyt kysyä tytön puhelinnumeroa, Mika-Petteri mietti myrtyneenä. Hän oli niin vaipunut ajatuksiinsa, että asiakas joutui ihan taputtamaan häntä olkapäälle, jotta saisi kohtalokkaan ritarimme huomion. ”Se tyttö jätti tähän lompakkonsa”, aiemmin äänikirjoja tutkinut nainen huomautti. Päivä olisi kenties pelastettu, Mika-Petteri mietti tutkaillessaan lompakon sisältöä, ja kyllä, puhelinnumerohan sieltä löytyi.

Lemmenkipeä nuorukainen juoksi yläkertaan puhelimen luokse. ”Vastaa, vastaa”, hän puhisi itsekseen, ja pian hänen toiveensa täyttyivät. ”Sini Taivas”, miten ihanan runollinen nimi, Mika-Petteri mietti. ”Päivää, täällä Itäkeskuksen kirjastosta Mika-Petteri Mielitietty” ”Ai se kirjaston karpaasi! Olisit sä sittenkin tulossa sinne Pariisiin”, kuului keimaileva vastaus. ”Ei, kyllä mä ihan työasioissa soittelin. Kun sulta jäi lompakko tänne.” ”Katos juu. Hyvä, että löyty! Mä tuun heti hakemaan.” ”Juu, mä odottelen täällä sen kaa.” ”Kiva. Ja hei, voit sä soittaa mulle muutenkin kuin työasioissa.”

Ilmari