Lukupiiriläinen bloggaa : Niille, jotka katosivat

Helmikuun lukupiirissä liikuttiin eteläkorealaisissa maisemissa, kuljettiin pitkin Soulin katuja ja toreja, tutustuttiin korealaisiin ruokiin, varsinkin hapatettuun kiinankaaliin kimchiin ja seurattiin opiskelijoiden elämää 80- ja 90-luvulla, johon kuului niin rakkautta, ystävyyttä, itämaista yhteisöllisyyttä kuin opiskelijavallankumousten aiheuttamaa tragediaa ja tuskaa.  Matka oli sekä haikea, koskettava että surullinen.

Soul, Etelä-Korea

Tällä kertaa keskusteltiin siis vuonna 1963 syntyneen eteläkorealaisen kirjailijan Kyung-sook Shinin kirjasta Jään luoksesi.

Shin on Etelä-Korean luetuimpia ja ylistetyimpiä kirjailijoita. Hän on kirjoittanut toistakymmentä romaania ja novellikokoelmaa. Suomeksikin käännetty ”Pidä huolta äidistä”-kirjaa on myyty Koreassa 2 miljoonaa kappaletta ja sitä on julkaistu 36 maassa. Kirja on palkittu mm. arvostetulla Man Asian Literary-palkinnolla.

Shin on ensimmäinen nainen, jolle palkinto on myönnetty. Shin kävi sekä Helsingissä että Turussa vuonna 2015 kirjan ilmestyttyä suomeksi. Myös Hovitanssija on käännetty suomeksi.

Kyung-sook Shin

Shin vietti lapsuutensa vaatimattomissa oloissa maaseudulla – kylässä, jossa kaikkien sukunimi oli Shin. Hän muutti teini-ikäisenä Souliin veljensä asuntoon, oli töissä elektroniikkatehtaalla ja opiskeli iltakoulussa. Hän valmistui Soulin taideinstituutista pääaineenaan luova kirjoittaminen.

Jään luoksesi on käännetty suoraan koreankielestä eikä jonkun toisen kielen kautta. Kääntäjä on nykyään Turussa toimiva koreankielen opettaja Taru Salminen.

Kirja kertoo opiskelijasta, joka saa puhelun nuoruudenrakastetultaan. Tämä kertoo, että heidän entinen kirjallisuuden professorinsa tekee kuolemaa. Entiset opiskelijat kerääntyvät lopulta professorin kuolinvuoteelle. Ennen saapumistaan sinne kirjan kertoja Jeong Yun joutuu käymään läpi nuoruutensa kipeitäkin muistoja ja erilaisia valintoja ja toteaa, että ”jotkut asiat ovat ja pysyvät arvoituksina tai mahdottomina ymmärtää.”

Mielenosoitus Soulissa 2017

Romaanissa oli paljon viittauksia länsimaiseen kulttuuriin, mm. runo- ja kirjallisuussitaatteja musiikkiesimerkeistä puhumattakaan. Pyhällä Kristoforoksella, katolisella pyhimyksellä, oli keskeinen sanoma professorin luennoilla. Kristoforos-myytti synnytti lukupiirissä keskustelua toisen kantamisesta ja kannattelemisesta omilla hartioillamme Kristoforoksen tapaan ja luottamisesta siihen, että tarvittaessa meitä kannatellaan ja autetaan.

Pyhä Kristoforos, ”Kristuksen kantaja” Hans Memlingin maalaus 1400-luku

Romaanin koreankieliset nimet hämmensivät. Kaikki tuntuivat olevan Yun-nimisiä. Ja niinhän moni olikin: kertoja Jeong Yun, professori Yun, opiskelija Yun Miru.

Jään luoksesi on kunnianosoitus niille, joita pidätettiin opiskelijamielenosoituksissa, kidutettiin ja jotka vain ”katosivat” kirjailijan nuoruudessa. Shin itse kertoo ajatuksiaan siitä suomalaisille lukijoille osoitetussa tekstissä kirjan viimeisellä sivulla.

Gyeongbokgung-palatsi talvella, Soul

Kirja oli mielestäni sekä herkkä ja haikea että raaka ja julma – juonellisesti kuin hämähäkin hieman repeytynyt seitti taitavine kudelmineen.

Korealainen elokuva Parasite palkittiin juuri neljällä Oscarilla. Jos haluaa ”vierailla” Etelä- Koreassa ja kuulla, miltä korean kieli kuulostaa, kannattaa varmaan käydä katsomassa elokuva.

Parasite-elokuvan arvostelu Helsingin Sanomissa

Lena


linkit:

Kirja-arvostelu Kiiltomato

Kyung-sook Shin Wikipedia (englanniksi)

Päivän Harri

Susanna Alakosken lastenkirja (joka kaikkien aikuisten pitäisi lukea), Päivän Harri, kertoo kymmenvuotiaan ruotsinsuomalaisen Tiian elämästä pikkuruisessa Ystadin kaupungissa.

Harri on poika Tiian luokalla, hänenkin perheensä on aikoinaan muuttanut Suomesta Ruotsiin. Tiia ja Harri riitelevät miltei joka päivä, Tiia ei ymmärrä miksi Harrin pitää aina esittää kovista, tai ymmärtää tavallaan, sillä Harrin äiti on sairas ja Tiian äiti taas on kuollut moottoripyöräonnettomuudessa. Tiia ei myöskään ymmärrä, miksi hän sekä pitää että ei pidä Harrista.

Tiia ja paras kaverinsa Peggi puhuvat omaa Urbaanikieltään, jossa sääliö tarkoittaa ääliötä (siis Harria). Sekä Tiia että Peggi kärsivät allergioista, mikä heitä hitsosti potsuttaa. Vaikka elämä on kovaa allergikkona (dedä dukossa kotona, dedä dukossa koulussa), ilman äitiä ja jatkuvina tappeluina välitunnilla tai koulun jälkeen, niin on hyvääkin; huippuisä, mukavat naapurit ja osallistuminen Juniorikisaan, johon Tiia ja Peggi tekevät Allergiabiisi-nimisen kappaleen:

”Elukoita häkissä ja tallissa, söpöö
Mut me vaan pärskitään!
Tytöt tykkää kissoja paijata
Mut me vaan poikienkaa tapella!
Käydä kahvilla, lippis vinossa…”

Susanna Alakoski on sisäistänyt hyvin kymmenkesäisten maahanmuuttajaperheiden lasten elämän, ongelmat, surut ja ilot, tykkäämiset ja sen kuinka joskus aikuiset ei tajua mitään lasten asioista.”Minä tiedän, että Elvinalla on maha kipeä, koska sen vanhemmat ovat eronneet. Ja koska sen isä on usein kännissä. Kerran se lähti ostamaan hampurilaista taksilla. Kerran se ui uima-altaassaan vaatteet päällä. Yhden toisen kerran se ajoi pyörällä päin pylvästä. Silloin ei ole mikään ihme, että maha tulee kipeäksi.”

Se onkin niin tosi surullista, että aikuiset eivät aina tajua mitään lasten asioista, täällä itäisessä Helsingissäkään. Täälläkin välitunneilla tapellaan, kiusataan muita ja vanhemmat vähät välittävät. Päivän Harri on Susanna Alakosken kolmiosaisen kirjasarjan ensimmäinen osa, jossa vaikeita asioita katsotaan lapsen näkökulmasta, ennakkoluulottomasti ja onneksi myös huumorilla. Tuula Kojo on suomentanut taitavasti kielellisesti vaativan tekstin, myös Urbaanikielen.

Susanna Alakoski, Päivän Harri
Ruotsinkielinen alkuteos Dagens Harri
Hyvää syyslomaa kaikille
Pirjo

IDÄN LUKUJUNA PUKSUTTAA TAAS

Kirjaston lukupiirit ovat kesän jälkeen heränneet eloon!


Piiriläiset puhkuvat intoa ja ideoita, joten tulkoon vaan räntä, viima ja viisto sade, tylsää meillä ei tule olemaan. Termospullo turahteli tiheään kirjakommenttien lomassa, kahvit ja keksit kävivät kaupaksi.

Ensimmäinen tiistaipiiri (11.9.) haukkasi alkupalaksi annoksen ranskalaista nykykirjallisuutta. Luimme Delphine de Viganin viime keväänä suomeksi ilmestyneen No ja minä (WSOY, 2012).

Kirjassa 13-vuotias Lou tutustuu Pariisin kaduilla maleksivaan kodittomaan 18-vuotiaasen tyttöön nimeltään No. Tytöt ystävystyvät ja kun koulussa taloustiedon tunnilla pitää tehdä esitelmä, Lou päättää kertoa Non tarinan. Eikä siinä kaikki, Lou saa kotiväkensä suostumaan siihen, että No muuttaa heille asumaan.

Kodittoman sopeutuminen porvarilliseen arkeen ei olekaan mikään yksinkertainen juttu, eikä omista pahoista tavoista ole nopeaa ulospääsyä. Lou on huippuälykäs lapsi, joka on hypännyt koululuokkien yli ja opiskelee jo lukiossa, mutta sosiaalisissa taidoissa hän on muita paljon jäljessä. Hän uskoo Nosta sokeasti pelkkää hyvää.

Voiko lapsena hyljättyä ja syrjittyä päihteitä käyttävää tyttöä auttaa pelkästään lämmin asuinpaikka, hyvä ruoka ja mukava seura, jos on tottunut näkemään ja kokemaan pelkkää halveksuntaa ja kurjuutta? Herää kysymys, miten ihmisiä tulisi auttaa ja mihin auttamisessa tulee vetää rajat. Voiko kaikkia auttaa?

Kirjassa käsitellään kodittomuuden lisäksi muitakin teemoja kuten yksinäisyyttä, erillisyyttä, mielenterveysongelmia, surua, teini-iän turbulenssia, perheen sisäistä rikkonaisuutta ja tietysti rakkautta. On selvää, että rikkaiden perheiden lapset voivat kokea olevansa aivan yhtä onnettomia ja hyljättyjä kuin kadulla kasvaneet avainkaulalapset.

Jokin kumma keveys ranskalaisilla kirjailijoilla kuitenkin kerronnassaan on, sillä aiheen painavuudesta riippumatta lukukokemus on ennemminkin kevyt kuin raskas. Kirjassa on toiveikkuutta vaikka tulevaisuus onkin aina ennakoimaton ja tuntematon.

Piirin kirjakeskustelu avasi jälleen monia uusia ovia eri suuntiin. Yhdestä lukukokemuksesta versoi uusi kollaasi. Lukupiirin jälkeen kirja ei koskaan ole sama kuin ennen piiriä. Ja vaikka kirjan päähenkilöt olivat nuoria, lukupiiriläiset eivät mieltäneet kirjaa nuorten kirjaksi vaan lukivat sen mielellään.

No ja minä on De Viganin ensimmäinen suomennettu teos. Ranskassa kirja on saanut mm. kirjakauppojen palkinnon ja siitä on tehty elokuva.

Seuraava tiistain lukupiirikirja (9.10.) johdattelee meidät toisen maailmansodan Saksaan. Aikuinen tytär saa tietää isänsä natsimenneisyydestä ja se pakottaa hänet tutkimaan perheen historiaa aivan uudesta perspektiivistä. Lukupiirikäsittelyn pääsee Wibke Bruhnsin Isäni maa : saksalaisen perheen tarina (Siltala, 2010).

Satu Vähämaa

Lukuvinkkejä kirjaston kokoushuoneessa

Torstaina 5.11. kirjastossa kokoontui nuorten lukuvinkkipiiri. Piiri kokoontuu kuukausittain 4-9 osallistujan voimin. Tällä kertaa lukukokemuksiaan jakoivat Veera, Kaisu, Liisa ja Leena, kirjastonhoitaja. Jokainen osallistuja tuo mukanaan yhden tai useampia kirjoja tai sarjakuvia, joista haluaa kertoa muille. Joskus jutellaan myös kirjoihin liittyvistä leffoista, nyt odoteltiin Twilight-sarjan kakkososan New Moonin ensi-iltaa 20.11.

Veera oli juuri lukenut loppuun Anu Holopaisen Syysmaa-”trilogian” neljännen ja viimeisen osan Yölaakso. Holopaisen fantasiasarja tapahtuu keskiaikaisessa maailmassa, jossa naisten asema on huono. Yölaakson päähenkilö, Loraina, jää kiinni miehensä pettämisestä ja joutuu  pakenemaan vuorille. Vuorten toiselta puolen hän löytää laakson, jossa vallitsee ikuinen pimeys, ja jota asuttaa outo Kuun kansa.

Liisa halusi esitellä Pottereiden kirjoittajan J. K.Rowlingin  satukirjan Tales of Beedle the Bard (suomennettuna Siuntio Silosäkeen tarinat). Kirjassa on velhosatuja velholapsille, ja se tuo hieman lisätietoa Pottereihin.

Liisalla oli toinenkin kirja,  Edgar Allan Poen Novelleja. Kokoelman novelleista Liisa mainitsi erityisesti klassikkokertomuksen Kuilu ja heiluri. Tarinan päähenkilö on kuolemanhädässä jossakin, mistä ei pääse pois. Heiluri lähestyy häntä, kunnes pysähtyy miehen suureksi helpotukseksi vain parin sentin päähän. Helpotus on ennenaikaista, sillä samassa miehen jalkoihin avautuu kuilu, jonne hän suistuu. Tämä kuten monet muutkin kokoelman novelleista  ovat  psykologisia kauhukertomuksia.

Kaisu kertoi uutuuskirjasta, Mikkel Birkegaardin Libri di Lucan arvoituksesta. Kirjaa on verrattu jopa Da Vinci koodiin – Kaisun mielestä vertaus ei tosin ole ihan aiheellinen. Päähenkilö, John Cambell, on lapsena joutunut isänsä Lucan hylkäämäksi. Nyt isä on kuollut, ja poika perii isänsä antikvariaatin, Libri di Lucan. Johnille selviää, että isällä on ollut poikkeuksellisia kykyjä. Luca-isä oli Lähettäjä, Lettore, joka sai ääneen lukemalla ihmiset tajuamaan syvemmin kirjan tapahtumat. Samalla hän pystyi muokkaamaan kuulijoiden mielipiteitä lukemansa mukaisiksi. Paljastuu, että isä on murhattu – sangen erikoisella tavalla…

Leena toi lukuvinkkipiiriin kaksi uutta nuortenkirjaa, Åsa Anderberg Strollon kirjan Minna ja Gayle Formanin teoksen Jos vielä jään. Ensin mainittu on ahdistava kertomus tukholmalaisesta teini-ikäisestä Minnasta, joka on lapsesta saakka huolehtinut skitsofreniaa sairastavasta äidistään. Jos vielä jään taas kertoo 17-vuotiaasta Miasta, joka menettää koko perheensä auto-onnettomuudessa. Mia itse on koomassa, mutta silti tämän tarinan minä-kertoja. Hän muistelee perheensä kanssa viettämäänsä aikaa, ja koittaa ratkaista, onko täällä enää mitään minkä vuoksi jäädä, kun vanhemmat ja pikkuveli ovat poissa.

Lukuvinkkipiiri nuorille on kokoontunut tämän vuoden alusta lähtien. Piirissä on vinkattu fantasiaa, sarjakuvia, runoja, lastenkirjoja, klassikoita – kaiken maailman kirjoja.  Jos sinäkin olisit kiinnostunut jakamaan lukukokemuksiasi ja kuulemaan muitten lukemisista, ota yhteyttä Leenaan kirjaston lasten- ja nuortenosastolle, puh. 31085890.

-Leena N.-

Trialoginen äly

Taannoin oli Helsingin Sanomissa (30.9.2009) mielipidekirjoitus, jossa paheksuttiin kirjastoja siitä, että ne houkuttelevat nuorisoa tietokoneille kyseenalaisen nettimateriaalin pariin.

Tähän on todettava, että nuorisoa koneilla kyllä riittääkin. He pelaavat nettipelejä, katsovat youtubea, seurustelevat facebookissa, irkkaavat tai mitä milloinkin. 

Uudessa Tiede-lehdessä (11/2009) on kuitenkin netissä viihtyville nuorille – ja vanhemmillekin – vapauttava artikkeli. Artikkelissa haastatellun Helsingin yliopiston kasvatustieteen vt. professori Kai Hakkaraisen mukaan tietoverkot parantavat sekä ongelmanratkaisukykyämme että kykyämme hahmottaa maailmaa.

Hakkaraisen mukaan netissä notkuminen, youtube ja facebook muiden muassa, tekee meistä pikemminkin älykkäämpiä kuin tyhmempiä!

Eli tervetuloa vaan kirjaston koneille, nuoret ja vanhat, älyllistävän materiaalin pariin! Tai vaihtoehtoisesti lehtiä lukemaan – esimerkiksi Tiede-lehden löydät näistä kirjastoista.

Sanna

ps. Trialogisella älyllä Hakkarainen tarkoittaa prosessia, jossa ihmiset ulkoistavat ja materialisoivat älynsä. Huimaa!

KesäDösällä puistoon ja rannalle

Keskikesän kukkeinpana hellepäivänä lähdin kirjastoautokeskukseen Pasilaan. Sieltä starttasi KesäDösä: Helsingin kaupunginkirjaston ja nuorisoasiainkeskuksen heinäkuinen yhteishanke. Dösä on kesäisesti koristeltu, ei ihan tavallinen kirjastoauto, jonka lastina on mm.kirjoja, lehtiä, levyjä ja leffoja – kohderyhmänä nuoret. Kirjastoaineiston lisäksi dösään on pakattuna  nk:lta  aurinkotuoleja ja varjo, sisä- ja ulkopelejä, läppäreitä ja musalaitteet.  Tällä kertaa dösän määränpäänä oli Aurinkolahti Vuosaaressa.  Aurinkolahden uimaranta on upea, ja hienolla ilmalla täynnä väkeä. Aurinkotuolit, varjo ja kukkaruukut aseteltiin dösän edustalle ja musa pistettiin soimaan. Dösän työntekijät – kirjastolaisia ja nuorisotyöntekijöitä – markkinoivat dösää uteliaille ohikulkijoille.  Kaikenikäiset rantabulevardilla kulkijat pysähtyivät ihmettelemään dösää. Nuorisoporukat lainailivat koripalloja, sulkisvehkeitä ja petankkia.  Joillain oli kirjastokortti mukana, ja biitsilukemista lähti dösässä pistäytyjien matkaan. Varttuneempi väki lueskeli Hesareita aurinkotuoleissa. Käytössämme oli kotvan aikaa pinssikonekin, mutta sitten se hajosi.

Dösän tarkoituksena on tuoda kirjaston ja nuorisoasiainkeskuksen palveluita kesällä sinne missä nuoret oleilevat. Dösä kiertää kuukauden päivät eri puolilla kaupunkia rannoilla ja puistoissa. Aurinkolahdessa dösän saama huomio oli pelkästään postiivista, aurinko paistoi, meri kimmelsi ja väki nautti kesästä. Ei hullumpi työpäivä!

-Leena-