Lukupiiriläinen bloggaa : Terveiset Pariisista

 

Joulukuun lukupiirikirjana oli Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen yhteisteos Nainen parvekkeella.

Eppu Nuotio on tunnettu kirjailija: lastenkirjoja, näytelmiä, romaaneja. Hän on saanut useita palkintoja töistään, asuu nykyisin Berliinissä.

Pirkko Soininen on runoilija, toimittaja ja blokkaaja, ja asuu Turussa.

Nainen parvekkeella keskittyy Albert Edelfeltin teokseen La Parisienne ja sen luonnoksiin. Kirjassa etsitään alkuperäisteosta ja luonnoksia jotka ovat Pariisissa.

Kuva: Bukowskis La Parisienne

Kirjan päähenkilöinä ovat Berliinissä asuva dokumenttiohjaaja Salome Virta ja ulkoministeriöstä eläkkeellä oleva A.S. Joenmaa. Myös Joenmaan poika Tuomas ja takautuvasti esillä oleva portinvartijan vaimo Hortense Mullins ovat vahvasti läsnä.

Salome Virta on saanut tehtäväkseen etsiä La Parisienne-teoksen omistajan sekä matkustaa Pariisiin etsimään luonnoksia. Selviää että A.S. Joenmaa omistaa teoksen ja hän ja Salome alkavat vaihtaa sähköposteja maalauksen ja luonnosten osalta. Kirja etenee vauhdikkaasti luonnoksia etsien ja hankaluuksia tulee matkan varrella. Luonnokset löytyvät ja ne dokumentoidaan, näin juoni sitten jatkuu.

Pariisin taloja

Takautuvasti asetutaan Pariisiin vuonna 1883 Albert Edelfeltiin portinvartijan vaimon Hortensen kautta. Hortense on lämminhenkinen ja nokkela ajatuksissaan.

Nainen parvekkeella on tehty kirjeenvaihdon muotoon ja väkisinkin tulee pohtineeksi kumpi tekijöistä on Salome Virta, kumpi A.S. Joenmaa. Kirja on tehty siten, että Eppu Nuotio on asunut koko ajan Berliinissä ja Pirkko Soininen Turussa ja he ovat lähettäneet toisilleen tekstejä ilman tapaamisia. Aluksi ilmeisesti Salome oli Eppu Nuotio mutta kirjan edetessä he muuntelivat tekstejä niin, ettei yksikään luku ole vain toisen tekemä.

Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen

Nainen parvekkeella on kevyt ja nopealukuinen mutta kuitenkin kielellisesti loistava ja mukaansa tempaava kirja. Sitä on vaikea lokeroida: kaunokirjallinen, dekkari, viihde, ehkä vähän kaikkea. Oikein loistava lomakirja, saa rentoutumaan ja nauttimaan.

Oli virkistävä valinta syyskauden päätteeksi.

Lukupiiriläisten mielipiteitä kirja jakoi paljon. Toiset pitivät keveydestä, toiset pitivät kirjaa liiankin kevyenä. Vilkas keskustelu saatiin jälleen aikaan ja glögi lämmitti mukavasti.

Kiitos Satu ja lukupiiriystävät!

Alli

Lukupiiriläiset sekä kirjaston väki haluavat toivottaa kaikille mitä ihaninta ja mieltä rauhoittavaa joulun aikaa sekä upeaa uutta ”luku-vuotta” 2018!

Linkit:

Eppu Nuotio Wikipedia

Pirkko Soininen kotisivut ja blogi

Nainen parvekkeella Helmet

 

 

Erikoiskirjastonhoitajan mietteitä osa 7

suutelu

Kirjastossa on monia kysyttyjä kokoelmia, yksi näistä kysytyistä ja paljon lainatuista kokoelmista on matkaoppaat. Samalla kun etsii asiakkaille kirjoja toivotuista matkakohteista, syttyy ainakin minuun kaukokaipuu. Ja useimmiten mieli tekee lähteä Pariisiin. Pariisi on SE matkakohde minulle. Toukokuussa toive vihdoinkin taas toteutuu.

Olen käynyt Pariisissa yli 30 kertaa. Ihan tarkkaa määrää en tiedä itsekään. Ensimmäisen kerran olin Pariisissa äidin mahassa vuonna 1969, sen jälkeen alle vuoden ikäisenä ja sittemmin parinkymmenen vuoden ajan melkein joka kesä.

hattu

Kesälomalle lähdettiin aina sätkällä (rättisitikalla), johon meidän nelihenkinen perhe plus kuukauden matkatavarat: teltta, retkipöytä, retkituolit, makuupussit, keitin, astiat ja kaikkien vaatteet pakattiin. Minun ja siskoni mielestä Pariisissa piti käydä joka kerta. Matkan varsinainen kohde saattoi olla vaikka Budapest, mutta Pariisi oli meidän mielestä aina matkan varrella. Nyt myöhemmin olen kartasta huomannut, ettei se tainnut aina olla ihan niin.

joujou

Viime kerrat olen ollut Pariisissa sellaisten ystävien kanssa, jotka eivät ole aiemmin käyneet Pariisissa. Absurdein näistä matkoista oli Berliinistä bussilla tehty n. kolmen päivän matka. Perillä ehdimme olla n. kaksi päivää ja sinä aikana näytin Pariisin nähtävyydet ystävälleni. Täytyy myöntää, että useimmissa paikoissa kävimme vain ulkopuolella ja jatkoimme kiireesti matkaa seuraavaan nähtävyyteen. Jälkeenpäin olemme nauraneet matkalle ja ystäväni onkin todennut, että ei hänellä ole oikein minkäänlaista kokonaiskuvaa Pariisista.

louvre

Matkan onnistumisen edellytys on hyvissä matkavalmisteluissa. Matemaatikkoisäni kartoitti muutama vuosi sitten ennen yhteistä matkaamme minulta ja äidiltäni pistetaulukolla 1 – 5 missä kohteissa erityisesti haluaisimme käydä. Nyt olen sanonut ystävälleni, että hän saa esittää toiveita ja yritän mahdollisuuksieni mukaan täyttää ne. Minulle riittää oikeastaan vain se, että pääsen ylipäänsä Pariisiin ja siellä ehkä muutamaan suosikkilevykauppaan: FNAC ja Virgin Megastore, ja yhteen käytettyjen cd- ja dvd-levyjen kauppaan Latinalaiskorttelissa, niin ja tietenkin syömään Chartier-ravintolaan. Nyt toukokuussa aikaa perillä on noin kolmisen päivää to – su. Toiveena on matkaseuralla – ja niin minullakin – että aikaa jäisi myös kahvittelulle, ihmisten pällistelylle ja juttelulle…

ruuhka

Vuonna 1997 olin isoäitini kanssa Pariisissa samaan aikaan, kun Diana kuoli auto-onnettomuudessa. Se oli iso asia, joka jäi mieleen ja Alma-sillan vieressä oleva tunneli ja sen yläpuolella oleva ranskalais-amerikkalaisen ystävyyden merkkinä Herald Tribune –lehden Pariisille lahjoittama Flamme de la Liberté (vapauden liekki), jonka Dianan ihailijat ovat omineet prinsessan muistomerkiksi. Täytyy myöntää, että patsaasta on tullut yksi must, joka on pitänyt joka lomalla sen jälkeen käydä katsomassa.

diana

Pariisi on valon kaupunki ja täytyykin todeta, että kaupungin valo on aivan erityinen… ihan erilainen kuin esim. Helsingissä. Se on sekoitus savusumua ja jotain muuta ehkä pölyä… Tuloksena on harmaasinisävyinen valo, jonka ansiosta Pariisin kuvat ovat aina kauniin utuisen sinisiä.

paris

Eiffel-tornin avaamisesta tuli maaliskuun lopulla kuluneeksi 125 vuotta. Monilta Pariisin matkoilta on erilaista torniin sekä Pariisiin liittyvää materiaalia tarttunut mukaan. Niinpä Itäkeskuksen kirjastossa järjestetään Pariisiin Eiffel-torniin ja Ranskaan liittyvä näyttely touko-kesäkuussa.

eif4

Mareetta

Kuvat Kajo ja Mareetta Haapalainen

Pariisia käsitteleviä matkakirjoja löytyy tästä linkistä

http://haku.helmet.fi/iii/encore/search?formids=target&suite=def&reservedids=lang%2Csuite&submitmode=&submitname=&lang=fin&target=pariisi+matkaoppaat&target=Hae

Pariisia ja taidetta käsitteleviä kirjoja löytyy tästä linkistä

http://haku.helmet.fi/iii/encore/search?formids=target&suite=def&reservedids=lang%2Csuite&submitmode=&submitname=&lang=fin&target=pariisi+taide&target=Hae

 

KUN KIRJA SAA KYYNELEHTIMÄÄN

Syksyn ensimmäiseksi torstai-iltojen lukupiirikirjaksi valikoitui viime kevään viimeisessä kokoontumisessa Andrei Makinen Tuntemattoman miehen elämä. Eräs piiriläinen vinkkasi kirjaa ja kertoi liikuttuneensa kyyneliin sitä lukiessaan – monta kertaa. Ryhmä oli sitä mieltä, että silloin kun joku kirja koskettaa näin syvästi, sen täytyy olla hyvä.

Toden totta, Makinen runollinen kieli ja tunteikas tarina, saivat mielen herkäksi. Kirjoitin ylös monet liikuttavat ja kauniit lauseet ja ihmettelin: miten paljon ihminen voi kestää? Pieniä, harmillisia vastoinkäymisiä elämässä riittää: liikaa töitä, liikaa kotitöitä, eripuraa ihmissuhteissa, rasvaton maito loppunut lähikaupasta, bussi suhahtanut nenän edestä, vettä tulee alas vyörymällä ja kurkku on kipeä.

Ehkä tällaiseen pienempään heikotuksen hetkeen sopisi Makinen kertomus tuntemattomasta miehestä. Teksti erkaannuttaa arjesta, sen poljento on slaavilaisranskalainen, henkilöhahmot hyvin eurooppalaisia tai perivenäläisiä. Kuitenkin liikutaan melkein naapurissa, Neuvostoajan Leningradissa ja nykyajan Pietarissa. Tarina on takuuvarmasti sellainen, että sitä ei ole lukenut mistään aikaisemmin. Se on seikkailu, rakkaustarina ja kehityskertomus.

Teoksessa on kaksi päähenkilöä: keski-ikäinen pariisilaistunut venäläiskirjailija Sutov, joka potee rakkaussurua ja iäkäs, lähes liikuntakyvytön, pian koditonkin sotien veteraani Volski. Nämä kaksi kohtaavat odottamattomalla tavalla nyky-Venäjän äkkirikkaiden ympäröiminä, ja puhekyvyttömäksi luultu Volski ryhtyy yllättäen kertomaan Sutoville elämäntarinaansa.

Lukupiiriläiset pitivät kirjasta. Se avasi nuoremmille lukupiiriläisille ovet sota-ajan todelliseen kurjuuteen, opetti historiaa Leningradin piirityksen ajasta, kertoi uskomattoman hienoista ihmisistä, jotka jaksoivat uskoa hyvään kuolemaansa saakka. Ja mikä ihmeellisintä, he eivät katkeroituneet petettyinä ja satutettuina vaan jaksoivat edelleen tehdä hyviä asioita kanssaihmisille.

Taas sataa. Kiire tuntuu luissa ja ytimissä. Alkava kaamos vähän harmittaa. Voi kun ehtisi lukea edes yhden hyvän romaanin, mikä liikuttaisi, naurattaisi, elähdyttäisi, virkistäisi. Veisi pois arjesta kääntyvän sivun nopeudella. Mutta kun monta viikkoa vanha naistenlehti räpsähtää uupumuksesta sulkeutuneiden silmäluomien päälle sängyssä, on vain yksinkertaisesti pakko sammuttaa valo ja antaa unen viedä.

Torstaina 25.10.12 lukupiirissä käsitellään Margaret Atwoodin kirjaa Herran tarhurit (Otava, 2010). Ehkäpä tämä kirja on juuri se, joka tönäisee sielun sopukoissa taas jotain liikkeelle.

lisälukemista kirjaston aihepaketista kaunokirjallisuutta Pietarista

Satu Vähämaa

IDÄN LUKUJUNA PUKSUTTAA TAAS

Kirjaston lukupiirit ovat kesän jälkeen heränneet eloon!


Piiriläiset puhkuvat intoa ja ideoita, joten tulkoon vaan räntä, viima ja viisto sade, tylsää meillä ei tule olemaan. Termospullo turahteli tiheään kirjakommenttien lomassa, kahvit ja keksit kävivät kaupaksi.

Ensimmäinen tiistaipiiri (11.9.) haukkasi alkupalaksi annoksen ranskalaista nykykirjallisuutta. Luimme Delphine de Viganin viime keväänä suomeksi ilmestyneen No ja minä (WSOY, 2012).

Kirjassa 13-vuotias Lou tutustuu Pariisin kaduilla maleksivaan kodittomaan 18-vuotiaasen tyttöön nimeltään No. Tytöt ystävystyvät ja kun koulussa taloustiedon tunnilla pitää tehdä esitelmä, Lou päättää kertoa Non tarinan. Eikä siinä kaikki, Lou saa kotiväkensä suostumaan siihen, että No muuttaa heille asumaan.

Kodittoman sopeutuminen porvarilliseen arkeen ei olekaan mikään yksinkertainen juttu, eikä omista pahoista tavoista ole nopeaa ulospääsyä. Lou on huippuälykäs lapsi, joka on hypännyt koululuokkien yli ja opiskelee jo lukiossa, mutta sosiaalisissa taidoissa hän on muita paljon jäljessä. Hän uskoo Nosta sokeasti pelkkää hyvää.

Voiko lapsena hyljättyä ja syrjittyä päihteitä käyttävää tyttöä auttaa pelkästään lämmin asuinpaikka, hyvä ruoka ja mukava seura, jos on tottunut näkemään ja kokemaan pelkkää halveksuntaa ja kurjuutta? Herää kysymys, miten ihmisiä tulisi auttaa ja mihin auttamisessa tulee vetää rajat. Voiko kaikkia auttaa?

Kirjassa käsitellään kodittomuuden lisäksi muitakin teemoja kuten yksinäisyyttä, erillisyyttä, mielenterveysongelmia, surua, teini-iän turbulenssia, perheen sisäistä rikkonaisuutta ja tietysti rakkautta. On selvää, että rikkaiden perheiden lapset voivat kokea olevansa aivan yhtä onnettomia ja hyljättyjä kuin kadulla kasvaneet avainkaulalapset.

Jokin kumma keveys ranskalaisilla kirjailijoilla kuitenkin kerronnassaan on, sillä aiheen painavuudesta riippumatta lukukokemus on ennemminkin kevyt kuin raskas. Kirjassa on toiveikkuutta vaikka tulevaisuus onkin aina ennakoimaton ja tuntematon.

Piirin kirjakeskustelu avasi jälleen monia uusia ovia eri suuntiin. Yhdestä lukukokemuksesta versoi uusi kollaasi. Lukupiirin jälkeen kirja ei koskaan ole sama kuin ennen piiriä. Ja vaikka kirjan päähenkilöt olivat nuoria, lukupiiriläiset eivät mieltäneet kirjaa nuorten kirjaksi vaan lukivat sen mielellään.

No ja minä on De Viganin ensimmäinen suomennettu teos. Ranskassa kirja on saanut mm. kirjakauppojen palkinnon ja siitä on tehty elokuva.

Seuraava tiistain lukupiirikirja (9.10.) johdattelee meidät toisen maailmansodan Saksaan. Aikuinen tytär saa tietää isänsä natsimenneisyydestä ja se pakottaa hänet tutkimaan perheen historiaa aivan uudesta perspektiivistä. Lukupiirikäsittelyn pääsee Wibke Bruhnsin Isäni maa : saksalaisen perheen tarina (Siltala, 2010).

Satu Vähämaa