Lukupiiriläinen bloggaa : Niille, jotka katosivat

Helmikuun lukupiirissä liikuttiin eteläkorealaisissa maisemissa, kuljettiin pitkin Soulin katuja ja toreja, tutustuttiin korealaisiin ruokiin, varsinkin hapatettuun kiinankaaliin kimchiin ja seurattiin opiskelijoiden elämää 80- ja 90-luvulla, johon kuului niin rakkautta, ystävyyttä, itämaista yhteisöllisyyttä kuin opiskelijavallankumousten aiheuttamaa tragediaa ja tuskaa.  Matka oli sekä haikea, koskettava että surullinen.

Tällä kertaa keskusteltiin siis vuonna 1963 syntyneen eteläkorealaisen kirjailijan Kyung-sook Shinin kirjasta Jään luoksesi.

Shin on Etelä-Korean luetuimpia ja ylistetyimpiä kirjailijoita. Hän on kirjoittanut toistakymmentä romaania ja novellikokoelmaa. Suomeksikin käännetty ”Pidä huolta äidistä”-kirjaa on myyty Koreassa 2 miljoonaa kappaletta ja sitä on julkaistu 36 maassa. Kirja on palkittu mm. arvostetulla Man Asian Literary-palkinnolla.

Shin on ensimmäinen nainen, jolle palkinto on myönnetty. Shin kävi sekä Helsingissä että Turussa vuonna 2015 kirjan ilmestyttyä suomeksi. Myös Hovitanssija on käännetty suomeksi.

Kyung-sook Shin. Kuva: LEE BYUNG RYU

Shin vietti lapsuutensa vaatimattomissa oloissa maaseudulla – kylässä, jossa kaikkien sukunimi oli Shin. Hän muutti teini-ikäisenä Souliin veljensä asuntoon, oli töissä elektroniikkatehtaalla ja opiskeli iltakoulussa. Hän valmistui Soulin taideinstituutista pääaineenaan luova kirjoittaminen.

Jään luoksesi on käännetty suoraan koreankielestä eikä jonkun toisen kielen kautta. Kääntäjä on nykyään Turussa toimiva koreankielen opettaja Taru Salminen.

Kirja kertoo opiskelijasta, joka saa puhelun nuoruudenrakastetultaan. Tämä kertoo, että heidän entinen kirjallisuuden professorinsa tekee kuolemaa. Entiset opiskelijat kerääntyvät lopulta professorin kuolinvuoteelle. Ennen saapumistaan sinne kirjan kertoja Jeong Yun joutuu käymään läpi nuoruutensa kipeitäkin muistoja ja erilaisia valintoja ja toteaa, että ”jotkut asiat ovat ja pysyvät arvoituksina tai mahdottomina ymmärtää.”

Mielenosoitus Soulissa 2017. Kuva: Jeon Heon-Kyin/EPA

Romaanissa oli paljon viittauksia länsimaiseen kulttuuriin, mm. runo- ja kirjallisuussitaatteja musiikkiesimerkeistä puhumattakaan. Pyhällä Kristoforoksella, katolisella pyhimyksellä, oli keskeinen sanoma professorin luennoilla. Kristoforos-myytti synnytti lukupiirissä keskustelua toisen kantamisesta ja kannattelemisesta omilla hartioillamme Kristoforoksen tapaan ja luottamisesta siihen, että tarvittaessa meitä kannatellaan ja autetaan.

Pyhä Kristoforos, ”Kristuksen kantaja” Hans Memlingin maalaus 1400-luku

Romaanin koreankieliset nimet hämmensivät. Kaikki tuntuivat olevan Yun-nimisiä. Ja niinhän moni olikin: kertoja Jeong Yun, professori Yun, opiskelija Yun Miru.

Jään luoksesi on kunnianosoitus niille, joita pidätettiin opiskelijamielenosoituksissa, kidutettiin ja jotka vain ”katosivat” kirjailijan nuoruudessa. Shin itse kertoo ajatuksiaan siitä suomalaisille lukijoille osoitetussa tekstissä kirjan viimeisellä sivulla.

Kirja oli mielestäni sekä herkkä ja haikea että raaka ja julma – juonellisesti kuin hämähäkin hieman repeytynyt seitti taitavine kudelmineen.

Korealainen elokuva Parasite palkittiin juuri neljällä Oscarilla. Jos haluaa ”vierailla” Etelä- Koreassa ja kuulla, miltä korean kieli kuulostaa, kannattaa varmaan käydä katsomassa elokuva.

Parasite-elokuvan arvostelu Helsingin Sanomissa

Lena


linkit:

Kirja-arvostelu Kiiltomato

Kyung-sook Shin Wikipedia (englanniksi)

Lukupiiriläinen bloggaa : Mutta kuka kesytti kenet?

Marraskuun lukupiirikirja oli Anne Tylerin Äkäpussi (Vinegar Girl) vuodelta 2016.

Anne Tyler on v. 1941 syntynyt amerikkalainen kirjailija, joka on voittanut mm. arvostetun Pulitzer-palkinnon. Hän on kirjoittanut 22 romaania ja paljon novelleja The New Yorkeriin ja the Sunday Evening Postiin.

Äkäpussi on uusi versio William Shakespearen näytelmästä Kuinka äkäpussi kesytetään. Tyler ei itse pitänyt alkuperäisestä näytelmästä, joten hän kirjoitti tarinan uudelleen. Shakespearen näytelmien uudelleen kirjoitettujen tarinoiden sarjaan kuuluvat myös mm. Margaret Atwoodin Noidan sikiö (Myrsky) ja Jo NesbØn Macbeth.

Romaanin Äkäpussi (Vinegar Girl eli Etikkatyttö) on 29-vuotias Kate Battista. Hän elää kolmistaan professori-isänsä ja 14 vuotta nuoremman, vaaleakiharaisen sisarensa Pupun kanssa. Tyttöjen äiti kuoli Pupun ollessa aivan pieni. Kateltä jäi kasvitieteen opinnot kesken jo alkuvaiheessa. Nyt hän työskentelee avustajana esikoulussa, jossa hän suorasukaisuudellaan järkyttää työyhteisöään mutta on lasten suosiossa.

Kate hoitaa perheen taloutta oman työnsä ohella. Hän pyykkää ja siivoaa ja valmistaa isänsä reseptin mukaan harmaata tahnamaista pöperöä, jossa on jauhelihaa, vihanneksia ja perunaa. Tätä tarjotaan viikon jokaisena päivänä. Puutarhanhoito on hänen henkireikänsä.

Tutkijaisällä on lahjakas ulkomaalainen assistentti Pjotr Stserbakov, jonka viisumi on menossa umpeen ennen kuin tutkimus saadaan päätökseen. Niinpä isä keksii ratkaisun ongelmaan: Kate voisi mennä Pjotrin kanssa naimisiin, jotta oleskelulupa järjestyisi! Suostuuko Kate isänsä suunnitelmaan? Arjessa esille tulevat kulttuurierot, kieliongelmat ja ympäristön asenteet käsitellään hauskasti. Tilannekomiikkaa riittää. Maahanmuuttoviraston vaatimukset kummittelevat taustalla.

Nimi on ihmisen ulkokuori eikä ole samantekevää, miten nimi lausutaan. Pjotr oli milloin Pjootor, milloin jotain muuta sinnepäin. Sukunimen suhuäänteet eivät koskaan olleet kohdallaan. Kate osasi heti sanoa Pjotrin nimen oikein. Tästä se sitten alkoi. Siis suhteen lämpeneminen. Koska Shakespearen näytelmässä Petruchio sai Katensa, voin paljastaa, että Tylerin Äkäpussissakin Pjotr ja Kate saavat toisensa. Shakespearen Kate kohtasi herransa ja valtiaansa, Tylerin Kate ja Pjotr sen sijaan jatkavat elämäänsä tasavertaisina tutkijoina ja puolisoina.

Käännöskirjallisuudessa kääntäjällä on tärkeä rooli. Ulkomaalaisittain äännetty englanti on taitavasti käännetty ulkomaalaisittain äännetyksi suomeksi. Nokkeluudet on pitänyt ”suomalaistaa”. Siinä kääntäjä on onnistunut hyvin.

Äkäpussi oli meidän lukupiiriläisten mielestä ”aivan mainio, hauska ja nokkela, yllättävän hyvä, täynnä arkielämän yksityiskohtia, joskaan se ei välttämättä jättänyt suuria jälkiä.”

Huomasimme taas, että toistemme mielipiteitä kuunnellessamme saamme uuden näkökulman lukemaamme kirjaan. Eläköön lukupiiri!

Lena

linkit:

Anne Tyler Helmetissä (hyperlinkki)

Anne Tyler Äkäpussi Maailmankirjat verkkolehti (hyperlinkki)

William Shakespeare Kuinka äkäpussi kesytetään Wikipedia (hyperlinkki)

Lukupiiriläinen bloggaa : Kirja kuin yllättävä lumimyräkkä eli paljon pohdintaa ja puhumista Lapsen oikeudesta

Minulla oli ilo päästä seuraamaan Itäkeskuksen kirjaston suljettua lukupiiriä. Olen ollut kolme kuukautta vaihdossa Itiksessä Lauttasaaren kirjastosta, jossa vedän lukupiiriä, ja oli todella mukavaa nähdä miten toinen piiri pyörii.

Piirissä käsiteltiin Ian McEwanin romaania Lapsen oikeus, joka herätti varsin vilkkaan keskustelun. Kirja kertoo ylioikeuden tuomari Fiona Mayesta, jolla on edessään kinkkisiä ongelmia.

Yksityiselämässä hänen aviomiehensä haluaisi ryhtyä suhteeseen nuoremman naisen kanssa. Työpaikalla Fionan pitäisi ratkaista hankala juttu, jossa melkein täysi-ikäinen Jehovan todistaja poika kieltäytyy verensiirrosta, joka voisi pelastaa hänen henkensä.

McEwan on arvostetuimpia nykykirjailijoita, eikä suotta, hänen kirjansa ovat hyvin tarkkoja ja kiinnostavia ihmismielen tutkielmia. Hän laittaa henkilöhahmonsa hankalien pulmien eteen ja antaa lukijan seurata, miten hahmon mieli liikkuu asian ympärillä. Lapsen oikeudessa ylioikeuden tuomarin työ tekee kirjasta erityisen kiinnostavan.

Kuinka pysyä objektiivisena? Onko se edes mahdollista?

Lukupiiriläiset olivat enimmäkseen pitäneet kirjasta valtavasti. Kirjan teemat herättivät voimakkaita mielipiteitä Fionan ratkaisuista hänen molemmissa ongelmissaan, ja oli hienoa seurata näin sivistynyttä mutta voimakasta keskustelua.

Hienointa lukupiireissä on juuri se, että vaikka kaikki ovat lukeneet saman kirjan, silti kokemus kirjasta voi olla aivan eri.  Näiden eri kokemusten jakaminen saa katsomaan kirjaa usein ihan uudella tavalla.

Kiitos lukupiirille, että sain tulla mukaan!

Siina

PS. Loistava ja kattava kirjailijaesittely sekä kirjallisuusanalyysi Ian McEwanin teoksista löytyy teoksesta Imperiumin perilliset; esseitä brittiläisestä nykykirjallisuudesta, Avain, 2009

 

Linkit:

Ian McEwan Wikipediassa

Helsingin sanomien arvio kirjasta

Egyptin eksotiikkaa ja Töölöläisiä tuumailuita – eli kevätterveiset tiistain lukupiiristä

”Oho, me taidettiin kaikki tykätä tästä!”

Maaliskuun lukupiirissä luettiin libyalaissyntyisen Hisham Matarin kirja Erään katoamisen anatomia (WSOY, 2013).

kuv1

Kannen kuva johdattaa vähän harhaan ja ehkä toisaalta ei. Kirjan voi lukea monelta eri kantilta. Kenenkään lukupiiriläisen mielestä kirja ei kuitenkaan herkutellut liiaksi eroottissävyisillä ihmissuhteilla. Päähenkilö, varhaisteini-ikäinen poika Nuri, tosin ihastui nuoreen äitipuoleensa Monaan heti kirjan alkusivuilla, eikä eroottisesti latautuneilta hetkiltäkään vältytty.

Mutta kyllä kirja lukupiiriläisten mielestä oli lähinnä kertomus vallasta, arvoituksista, lapsen ja vanhempien suhteesta ja maailman politiikasta. Myös arabikulttuuri avautui perheeen tapojen ja elämäntyylin kuvauksissa. Toki ihmisten väliset suhteet ja kohtaamiset olivat myös suuressa roolissa.

Kaikkia näitä teemoja käsiteltiin kuitenkin hienovaraisesti, väkivallan aavisti olemassa olevaksi mutta sitä ei kuvattu. Kirjan kertoja Nuri eli elämäänsä lapsesta nuoreksi aikuiseksi niin Euroopassa kuin Afrikassakin. Hän kävi sisäoppilaitoksen Englannissa, opiskeli huippuyliopistoissa ja palasi lopuksi kotiin Egyptiin.

Kirjassa kuvatun ajanjakson tumma sävy johtuu Nurin isän salaperäisestä katoamisesta ja pojan epätoivoisista kysymyksistä: miksi, mihin, miten?

Oliko isä jonkinlainen agentti tai vastarintaliikkeen mies, alati paeten? Pelkäsikö hän jotain? Kuuluiko hän hyviksiin vai pahiksiin? Rakastiko hän aidosti poikaansa ja Monaa, nuorta vaimoaan? Miksi ihmeessä hän oli nukkunut viimeisen yön oudon naisen luona Genevessä juuri ennen katoamistaan? Mikä yhteys Nurilla lopulta oli palvelusväkeen kotona Egyptissä – veriside?

Lukupiirissä hienon kirjailija-alustuksen jälkeen keskustelun tunnelma oli kysyvä ja pohdiskeleva. Pidimme kirjan upeasta kielestä ja hienovaraisesta ilmaisusta. Salaisuudet jäivät paljastumatta ja ”totuus” tarinasta selvittämättä – ihme kyllä se ei haitannut. Ehkä tunsimme sydämissämme empatiaa Nuria kohtaan, jonka ainoa aito toive oli ollut tulla isänsä hyväksymäksi ja rakastamaksi. Lähdimme kotiin vaikuttuneina.

 

********************

 

”Nej men, oliko tämä sittenkin vähän ärsyttävä, mikäs se nyt oli ruotsiksi? Ai niin irriterande?”

Huhtikuun lukupiirikirjana nautittiin Merete Mazzarellan Ainoat todelliset asiat (Tammi, 2012).

kuv2

 

Viime viikon viileän fiini ja sensuellin kuuma kulttuurisuihku koettiin lukupiirissä, kun ruodinnan kohteena oli Merete Mazzarellan päiväkirjamaisesti rakennettu kaunokirjallinen teos työstä ja rakkaudesta.

Niin, emme me yhteisymmärrykseen aivan täysin päässeet siitä, mikä kirjan syvin olemus oli. Lukupiirin ensimmäiset kommentit olivat hyvin positiivisia ja pehmeitä. ”Tästä jäi hyvä mieli, tätä oli helppo lukea juuri ennen nukahtamista, tämä oli semmoinen kevyt mutta kuitenkin… niin, olihan siinä tosiaan paljon sisältöä. Tosi paljon!

Sitten joku sanoi, että kenties tyylikeinona usein kappaleet aloittava tai lopettava lause ”teimme sitä ja sitä, menimme sinne ja sinne, kävimme sielä ja siellä – nimittäin avomieheni ja minä” oli vähän ärsyttävä. ”Avomieheni ja minä” oli iskostunut monien muidenkin lukupiiriläisten lukukorvaan. Oli varmaankin tarpeellista huomauttaa usein, että asioita ei tehty aviomiehen vaan nimenomaan avomiehen kanssa mutta olisiko asian voinut ilmaista jotenkin muuten, edes välillä?

Lukupiirin vetäjä innostui ”tulihan se sieltä, no niin, nyt saadaan keskustelu vauhtiin. Oliko tämä teistä jotenkin ärsyttävä kirja?”

Ja yhtäkkiä keskustelu lähti huimaan lentoon – puolustaviin puheenvuoroihin ikääntyneiden oikeudesta höpsähtää rakkaudesta, kriittisiin kommentteihin tärkeiden ja isojen asioiden pinnallisesta käsittelystä sekä huomioihin hieman teennäisiltä tuntuvista suurien viisaiden lainauksista.

kuv3

Kirja tosiaan pursusi aiheita: työnteon oikeus ja velvollisuus, luvallinen ja luvaton rakkaus, tosi ystävyys, matkat, asunnon vaihto, pettäminen, syyllisyys, vanheneminen jne.

Kirjasta kyllä oli luettaessa pidetty mutta kun ryhmässä alettiin kysellä ja ihmetellä yhtä jos toista kirjan yksityiskohtaa tai teemaa, tekstin merkitys sai uusia sävyjä. Jännittävää oli myös huomata, millaisiin seikkoihin me kiinnitämme huomion lukiessamme. Kun muutaman rivin verran kirjailija kuvaa yhteistä vaahtokylpyään uuden rakkaan avomiehensä kanssa, se saa yhden yökkäilemään ja toinen ei edes muista kohtaa lukeneensa.

Sähäkän kirjakeskustelun päätteeksi keskustelimme vielä syksyn lukupiirikirjoista ja silloin tunnelma oli jo räjäyttää katon. Lukemisen intohimoa ja kiihkoa, sitä meidän lukupiiri on!

Toukokuussa seilaamme maailman merille Petri Tammisen Meriromaanin matkassa.

Siihen saakka myötäisiä kevään tuulia!

Satu

____________________________________________________________

Linkit:

Hisham Matar Helmetissä

Merete Mazzarella Helmetissä

Mazzarellan haastattelu helmikuu 2016 Gloria-lehdessä http://www.gloria.fi/artikkeli/ihmiset/kirjailija_merete_mazzarella_71_tunnen_itseni_nuoremmaksi_nyt_kuin_tunsin_40

Arvostelu Ainoat todelliset asiat http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/326695/Tyon+ja+rakkauden+pohdintaa

Arvostelu Erään katoamisen anatomia http://www.kiiltomato.net/hisham-matar-eraan-katoamisen-anatomia/

Hisham Matar Wikipediassa https://en.wikipedia.org/wiki/Hisham_Matar

 

Lukupiiriläinen bloggaa – Carol Shieldsin Ruohonvihreää

carol

Tiistain lukupiiri tutustui marraskuussa Carol Shieldsin varhaistuotantoon kuuluvaan romaaniin Ruohonvihreää (Otava, 2012). Shields kirjoitti romaanin jo vuonna 1977, aikana, jolloin ei ollut internetiä, sähköpostia tai matkapuhelimia. Yhteyttä pidettiin kirjoittamalla kirjeitä ja soittamalla kaukopuheluita.

Romaanin päähenkilö, eronnut runoilija Charleen Forrest, matkustaa miesystävänsä kanssa tuhansia kilometrejä Kanadan halki osallistuakseen rintasyöpää sairastavan seitsemänkymppisen äitinsä häihin. Perillä lapsuudenkodissaan hän tapaa sisarensa miehineen ja äidin uuden sulhasen.

Muutaman yksityiskohtaisesti kuvatun päivän aikana selvitellään ihmissuhteita, joista vaikeimmat ovat ehkä äidin ja tyttärien väliset suhteet. Charleenin pojan katoaminen tuo lisäjännitettä juhlien valmisteluille…

Charleen selvittää myös välinsä ex-mieheensä ja vapautuu entisen elämänsä taakoista. Äiti saa rinnalleen kumppanin. Poika löytyy. Onnellinen loppu.

Kirja herätti erittäin vilkasta keskustelua. Jollekin tämä oli valoisa ja humoristinen kuvaus perheestä, jollekin teksti oli liian kliseemäinen. Joku tunnisti itsensä, joku taas äitinsä. Kysyimme muun muassa, miten omat asenteemme siirtyvät seuraavalle sukupolvelle vai siirtyvätkö? Jättävätkö vaikeat ihmissuhteet arpia sieluun?

Mikä oli ruohonvihreää? Mikä oli The Box Garden? Saimme toisiltamme uusia näkökulmia tulkintaamme, emme valmiita vastauksia.

Kirjapiiri oli taas antoisa. Kiitos osallistujille!

Lena Andersén

Carol Shields englanniksi http://www.carol-shields.com/biography.html

Carol Shields Helsingin sanomien muistokirjoitus http://www.hs.fi/muistot/a1364352157180

Carol Shields Otava http://www.otava.fi/kirjailijat/carol_shields/

Carol Shields Helmet.fi-kokoelmassa:

http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__SShields%2C%20Carol%20__Orightresult__U?lang=fin&suite=cobalt

 

 

Lukupiiriläinen bloggaa / Amos Ozin ”Älä kysy yöltä” – lukupiirikirja ajan hermolla

Amos

 

Syksyn ensimmäisessä tiistain lukupiirin tapaamisessa keskustelimme israelilaisen kirjailijan Amos Ozin kirjasta Älä kysy yöltä. Oz kuvaa elämää aavikon laitaan rakennetussa pienessä kaupungissa. Kirjan päähenkilöt ovat noin 60-vuotias hollantilainen arkkitehti Theo ja häntä huomattavasti nuorempi israelilainen opettaja Noa.

Kun Noa ottaa vastaan kunniahimoisen tehtävän perustaa lahjoitusvaroin nuorten huumevieroitusklinikka, alkaa kaupungin arki elää. Tutustumme asukkaisiin, asenteisiin, byrokratiaan ja ennen kaikkea Noan ja Theon monisyiseen suhteeseen.

Minua viehättivät kauniit ja tunnelmalliset luontokuvaukset. Aavikko on kaikessa läsnä. Sen ääniä voi hyvin kuvitella. Oz viljelee myös huumoria, joten kirjaa luki välillä hymyssä suin. Kuva nykyisraelilaisista rakentuu vähä vähältä. Kaupungissa on juutalaisia yli 30 maasta – valtava kotouttamisurakka, joka joko onnistuu tai sitten ei.

Amoz Oz oli minulle uusi tuttavuus. Hänen kuvaamansa maailma innosti minua lainaamaan kirjastosta kletzmermusiikkia ja tutkimaan kirjassa esiintyvien juutalaiskäsitteiden merkityksiä. Luin myös Ozin 88-sivuisen kirjan Hur man botar en fanatiker. Ozin ajatukset suvaitsevaisuuden puolesta fanaattisuutta vastaan tuntuvat erittäin tärkeiltä ja ajankohtaisilta.

Lena

KUN KIRJA SAA KYYNELEHTIMÄÄN

Syksyn ensimmäiseksi torstai-iltojen lukupiirikirjaksi valikoitui viime kevään viimeisessä kokoontumisessa Andrei Makinen Tuntemattoman miehen elämä. Eräs piiriläinen vinkkasi kirjaa ja kertoi liikuttuneensa kyyneliin sitä lukiessaan – monta kertaa. Ryhmä oli sitä mieltä, että silloin kun joku kirja koskettaa näin syvästi, sen täytyy olla hyvä.

Toden totta, Makinen runollinen kieli ja tunteikas tarina, saivat mielen herkäksi. Kirjoitin ylös monet liikuttavat ja kauniit lauseet ja ihmettelin: miten paljon ihminen voi kestää? Pieniä, harmillisia vastoinkäymisiä elämässä riittää: liikaa töitä, liikaa kotitöitä, eripuraa ihmissuhteissa, rasvaton maito loppunut lähikaupasta, bussi suhahtanut nenän edestä, vettä tulee alas vyörymällä ja kurkku on kipeä.

Ehkä tällaiseen pienempään heikotuksen hetkeen sopisi Makinen kertomus tuntemattomasta miehestä. Teksti erkaannuttaa arjesta, sen poljento on slaavilaisranskalainen, henkilöhahmot hyvin eurooppalaisia tai perivenäläisiä. Kuitenkin liikutaan melkein naapurissa, Neuvostoajan Leningradissa ja nykyajan Pietarissa. Tarina on takuuvarmasti sellainen, että sitä ei ole lukenut mistään aikaisemmin. Se on seikkailu, rakkaustarina ja kehityskertomus.

Teoksessa on kaksi päähenkilöä: keski-ikäinen pariisilaistunut venäläiskirjailija Sutov, joka potee rakkaussurua ja iäkäs, lähes liikuntakyvytön, pian koditonkin sotien veteraani Volski. Nämä kaksi kohtaavat odottamattomalla tavalla nyky-Venäjän äkkirikkaiden ympäröiminä, ja puhekyvyttömäksi luultu Volski ryhtyy yllättäen kertomaan Sutoville elämäntarinaansa.

Lukupiiriläiset pitivät kirjasta. Se avasi nuoremmille lukupiiriläisille ovet sota-ajan todelliseen kurjuuteen, opetti historiaa Leningradin piirityksen ajasta, kertoi uskomattoman hienoista ihmisistä, jotka jaksoivat uskoa hyvään kuolemaansa saakka. Ja mikä ihmeellisintä, he eivät katkeroituneet petettyinä ja satutettuina vaan jaksoivat edelleen tehdä hyviä asioita kanssaihmisille.

Taas sataa. Kiire tuntuu luissa ja ytimissä. Alkava kaamos vähän harmittaa. Voi kun ehtisi lukea edes yhden hyvän romaanin, mikä liikuttaisi, naurattaisi, elähdyttäisi, virkistäisi. Veisi pois arjesta kääntyvän sivun nopeudella. Mutta kun monta viikkoa vanha naistenlehti räpsähtää uupumuksesta sulkeutuneiden silmäluomien päälle sängyssä, on vain yksinkertaisesti pakko sammuttaa valo ja antaa unen viedä.

Torstaina 25.10.12 lukupiirissä käsitellään Margaret Atwoodin kirjaa Herran tarhurit (Otava, 2010). Ehkäpä tämä kirja on juuri se, joka tönäisee sielun sopukoissa taas jotain liikkeelle.

lisälukemista kirjaston aihepaketista kaunokirjallisuutta Pietarista

Satu Vähämaa