Lukupiiriläinen bloggaa : Italian taivaan alla

Lukupiiri 20.2.2018

Alberto Moravian Kaksi naista (La Ciociara), 1957 suom. 1958

Tiistain lukupiiri on muotoutunut eläväksi yhteisöksi, jo 11. vuosi meneillään ja osallistujien vaihtuvuus vähäistä. Arvelen, ettemme tule sinne kahvittelun takia. Jotain hyvää leijuu ilmassa mutta hohto häviää, jos tilannetta ryhtyy analysoimaan.

Miksi lukea sodasta, pakolaisuudesta, julmuudesta, ahdistuksesta? Kaikki viestimet kertovat siitä. Tätä pohdiskelimme alkajaisiksi.

Lukemamme kirja kuvaa toista maailmansotaa Keski-Italiassa. Minäkertoja, pienen roomalaisen kaupan omistaja, pakenee tyttärensä Rosannan kanssa rajuja pommituksia synnyinseudulleen Ciociarian vuoristoon.

Moravia kuvailee seuraavasti s.58:

Uskokaa tai älkää, mutta heti kun olin tuntenut jalkojeni alla muulipolun ensimmäiset mukulakivet ja pölyn sekä kuivuneen muulinlannan täyttämät kuopat, tulvi sydämeeni sanoinkuvaamaton ilo. Olen vuoriston asukas ja kuudentoista vuoden ikään saakka olin taivaltanut ylös ja alas juuri samanlaisia muulipolkuja, ja tuntiessani varpaitteni koskettavan jälleen tätä maata tulvahti sydämeeni jotain tuttua ja rakasta.

Vaikka vanhempani olivatkin poissa, oli jäänyt jäljelle se maa, missä he olivat minut kasvattaneet. Tähän asti, ajattelin, olemme olleet tasangolla, ja tasangon ihmiset ovat kieroja, varkaita, likaisia ja petollisia, mutta nyt, tällä rakkaalla, kivisellä, lantaisella, pölyisellä ja jyrkällä muulipolulla, olen omalla maallani ja omieni parissa.

Alberto Moravia oli itse paennut samoille seuduille. Juutalaistausta ja fasismin vastaisuus tekivät hänen elämänsä uhanalaiseksi. Elämästä ja kokemuksista vuorilla syntyi romaani Kaksi naista.

Toisaalta käynnissä oli raaka sota, pelko löydetyksi tulemisesta, ja toisaalta ympärillä vallitsi maisemien avaruus, levollisuus, elämän yksinkertaisuus.

Moravian teksti s.189:

Tämän sanon vain selittääkseni, että ihminen tottuu kaikkeen, jopa sotaankin, ja että se, mikä muuttaa hänet toiseksi, ei ole mikään erikoinen ulkonainen seikka, sillä se sattuu vain kerran ja menee menojaan, vaan tuo tottuminen, se joka juuri osoittaa, että hyväksymme kaiken mitä tapahtuu emmekä kapinoi enää.

Sitten tulivat huhtikuun ensimmäiset päivät. Vuoristo oli nyt kokonaan peittynyt vihreisiin lehtiin ja kukkiin, sää oli lauhkea, ja ulkosalla voi oleskella koko päivän.

Romaanin henkilöillä on vahva paikallisidentiteetti. Se tekee heistä selviytyjiä.

Kaksituntisen lukupiirimme lopulla innostuimme pohtimaan omia taustojamme, mistä olemme kotoisin? Entä jos ei tunne olevansa kotoisin mistään?

 

Alberto Moravia oli vahva Nobel-ehdokas 30 vuoden ajan. Palkintoa hänelle ei koskaan annettu. Alberto Moravia kuoli 82-vuotiaana.

Vappuliisa H

Lähteitä ja linkkejä:

Moravian elämä : Alberto Moravia, Alain Elkann, Tammi 1996

Alberto Moravia Wikipediassa englanniksi  https://en.wikipedia.org/wiki/Alberto_Moravia

Blogikirjoitus kirjasta Kaksi naista http://joklaaja.blogspot.fi/2017/08/alberto-moravia-kaksi-naista.html

Helsingin sanomien artikkeli https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000003013935.html

Alberto Moravia Helmet-kokoelmassa.

 

 

 

 

 

Lukupiiriläinen bloggaa: ”No onkos tullut kesä…”

”Kannessa on upeat pastellisävyt, tämä kirja on hieno lahjaidea!” Jotenkin näin kuului erään lukupiiriläisen kommentti joulukuun lukupiirikirjasta, Pertti Lassilan Armain aika (Teos, 2015).

kansi

Lähes koko lukupiiriryhmä oli sitä mieltä, että kirjan kannen lisäksi myös sisällössä on paljon sellaista, minkä vuoksi kirja voisi hyvin olla lahjavinkki – mutta myös esimerkiksi mieltä hellivää joulupyhälukemista. Kirjan verkkainen tahti ja luontokuvaukset rauhoittavat.

Kirja kertoo kolmen ihmisen yhteisestä kesästä saaristohuvilassa sekä muistoista, joihin palaaminen on kertojaäänille myös tuskallista. Aavistelimme kirjan sisältävän jonkin verran omakohtaisia kokemuksia. Ainakin aikuisena Pertti Lassila viettää kesänsä saaristoidyllissä Kustavissa.

lassila

Kimmo on nuori poika, joka ei tunnu aistivan ilmassa leijuvia jännitteitä, hän nauttii kesän tuoksuista ja mauista. Pojan äiti Eila on menettänyt sodassa kaksi miestä, joista toinen on Kimmon isä. Isoisä Kaarlo on entinen pankkimies, joka on taannut perheelle hyvän taloudellisen toimeentulon. Ehkä tässä vanha klisee ”raha ei tee onnelliseksi mutta kyllä se elämää helpottaa” olisi paikallaan.

Kaarlolla on takanaan hieno ura mutta rakkaudeton avioliitto ja lopulta vaimokin menehtyy ennen aikojaan.

Kirjan teksti on moitteetonta, totesivat kaikki lukupiiriläiset, ja pieni vähemmistö oli sitä mieltä, että moitteettomuus vei tekstistä ”oikean tunteen”. Kun yhdessä ryhdyttiin perkaamaan tekstiä tarkemmin, alkoi tunnenyanssejakin löytyä. Kirja voi koskettaa monin tavoin, kielen kautta, juonen käsittelyn kautta, tunnelmallaan, salaperäisyydellään.

Samaistuminen aikaan, paikkaan tai henkilöihin voi herättää lukijan omat muistot eloon. Näin kävi monelle lukupiiriläiselle. Lassilan lapsikuvaus, kesien pitkät tunnit puuhasteluineen, sota-ajan jälkeinen 50-luku oli monien lukupiiriläisten mielestä ”juuri sellaista kuin se silloin oikeasti oli”.

Pitkän pimeän syksyn jälkeen saimme kirjan kautta piipahtaa hehkuvassa kesäidyllissä, pohtia ihmissuhteiden monimutkaisuutta, onnen ja epäonnen vaihteluita. Lukupiiriläiset olivat tyytyväisiä kirjavalintaan, sillä aina ei jaksa lukea repiviä ja raastavia arkikuvauksia. Joskus on hyvä levätä kirjassa, jossa on edes mahdollisuus onnelliseen loppuun.

Joskus muistot ovat vain kuin ”rypistynyt käärepaperi”, kuten kirjailija toteaa. Joskus aika tuntuu kultaavan muistot ja ikävyydet pyyhkiytyvät pois kuin taikaiskusta. Lassila lopettaa kirjansa toteamuksella ”näin on hyvä ja kesä jatkuu”.

Totuus kuitenkin on, että tässä ja nyt joulupyhät kolkuttelevat ovelle, talvi on vasta tuloillaan.

joulu

Kirjaston väki toivottaa virkistäviä ja voimistavia joulupyhiä sekä onnellista uutta vuotta 2017!

Satu

Pertti Lassila Helmetissä

Lukupiiriläinen bloggaa A.S.BYATTIN RAGNARÖK : jumalten tuho

ragnarok_byatt
Mikä kirja tulikaan valituksi marraskuisen tiistain lukupiiriin! Olikohan meistä kukaan kuullutkaan kirjailijasta nimeltä A.S.Byatt. Hänen laajasta tuotannostaan on suomennettu vain neljä teosta, Pieni musta kirja, Lasten kirja ja Riivaus: Romanttinen kertomus, joka on saanut Booker-palkinnon.

Valitsemassamme kirjassa Ragnarök: Jumalten tuho on toisen maailmansodan aika. Englannin maaseudulla kulkee niittypolkuja pitkin kouluun laiha lapsi. Äiti on antanut hänelle myyteistä kertovan kiehtovan kirjan Asgård ja jumalat. Lapsi kaipaa Euroopan ja Afrikan yllä lentävää isäänsä ja on varma, että isä ei tule sodasta takaisin. Sota-ajan todellisuus ja myyttisten jumalten edesottamukset vuorottelevat ja sekoittuvat kirjassa. Ehkä myös laihan lapsen mielessä.

Ragnarök pursuaa kasveja, eläimiä ja jumalia sellaisella vimmalla, että hyvä kun mahtuvat kirjan kansien sisään. Joku oli ottanut selvää, että onko moisia eläimiä ja kasveja olemassakaan, mutta kuulemma on. Jumalat riehuvat, taistelevat, juonivat ja saavat aikaan sekasortoa ja lopulta maailma tuhoutuu. Todellisessa elämässä sota loppuu ja laihan lapsen isä palaa kotiin. Kirjan luettuani olin hieman pyörällä päästäni enkä ollut varma, mitä olin lukenut.

Olin vähän huolissani, että syntyykö tästä sopasta keskustelua. Mutta tietysti syntyi, niin kuin aina. Vilkas keskustelu virisi myyttien vaikutuksesta kaunokirjallisuuteen, tavastamme kuluttaa, tuottaa jätettä, turmella luontoa. Kirjailijan sanoin: ”Me olemme eläinlaji, joka on tuhoamassa maailman, johon olemme syntyneet.”
Lukupiirin ansiosta löytyi uusi kirjailijatuttavuus: hain eilen kirjastosta Byattin kirjan The Djinn in the Nightingale’s Eye. Se on yöpöydälläni, luin siitä eilen illalla yhden sadun. Oikein sopiva iltasatu, onnellinen loppu ja kaikki.

Pirkko Reinimaa